Browsing all articles from elokuu, 2010
Elo
26

Tulehdukset kuriin

Tulehdukset ovat elimistön omia puolustusreaktioita, joiden takana ovat esimerkiksi virus- tai bakteeri-infektion aiheuttama vaurio, erilaiset allergeenit tai elimistölle vahingolliset aineet. Tulehduksen syy on aina hyvä selvittää ja selvitystyöhön täytyy ryhtyä viimeistään siinä vaiheessa jos ajaudutaan tulehduskierteeseen. Tästä voidaan mainita esimerkkinä lasten korvatulehdukset, joita pidetään yleisesti ottaen hyvin normaalina asiana, vaikka ne olisivat toistuvia. Sen sijaan, että lääkärit rupeaisivat selvittämään tulehduksen aiheuttajaa, he tyytyvät usein vain määräämään kasan antibiootteja.

Tulehduskierteen aiheuttavat bakteerit kuuluvat itse asiassa lapsen normaaliin pieneliökantaan. Ne ovat kuitenkin vain toissijaisia taudinaiheuttajia ja tulevat kuvaan mukaan vasta sitten, kun jotkin muut tekijät ovat sairastuttaneet hengitysteiden limakalvot ja sotkeneet lapsen oman immuunipuolustuksen.

Kun ruvetaan etsimään immuunipuolustusta häiritsevää tekijää, niin suuntaisin katseet ensimmäisenä ruokavalioon ja sisäilmaan.

Ruokavalio

Uskallan väittää, että ylivoimaisesti yleisin tulehduskierteen aiheuttaja on länsimaalainen ruokavalio, joka sisältää valtavat määrät gluteeniviljoja, sokeria ja pilalle käsiteltyjä maitotuotteita. Mikään näistä kolmesta ruoka-aineryhmästä ei ole lähtökohtaisesti ihmiselle sopivaa ravintoa ja ei olekaan ihme, että reagoimme näihin sairastumalla. Jo pelkästään gluteeniviljojen ja sokerin karsimisella voidaan saada aikaan ihmeitä.

Olennaisena osana tulehduskierteestä irtautumisessa on oman immuunipuolustuksen vahvistaminen. Kivijalka toimivalle immuunipuolustukselle on tietysti terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, mutta pitäisin myös D- ja C-vitamiinilisien riittävää saantia erittäin ratkaisevana asiana. Myös laadukas probiootti on erinomainen lisäravinne, kun halutaan virkistää väsähtänyttä immuunipuolustusta.

Sisäilma

Suomi on täynnä homeisia koteja, kouluja, työpaikkoja ja päiväkoteja. Home voi aiheuttaa lukuisia sairauksia, kuten tulehduksia. Homeeseen ei suhtauduta asiaan kuuluvalla vakavuudella ja usein homeongelmasta kärsivät jäävät asiansa kanssa täysin yksin.

Itse olen asunut hometalossa ja kun kerroin home-epäilyistäni vuokranantajalle, niin minuun suhtauduttiin kuin mielenvikaiseen. Lopulta asuntoni kylpyhuone tutkittiin talonmiehen toimesta kosteusmittarilla ja loppupäätelmänä oli se, että asunnossani ei ole hometta. Tällaisia samanlaisia tarinoita löytyy Suomesta useita tuhansia.

Kosteusmittaus on monen asiantuntijan mielestä täysin turhaa työtä. Toki sen avulla voidaan löytää mahdollinen kosteusvaurio, mutta “negatiivinen mittaustulos” ei missään tapauksessa poissulje mahdollista home-esiintymää. “Kuiva home” on itse asiassa se kaikista vaarallisin homeen esiintymismuoto. Asunnossa on voinut joskus olla kosteusvaurio, joka on kuivunut tai kuivatettu, mutta sairastuttava tekijä eli mikrobikasvusto voi jäädä jäljelle. Nykyään homekoira taitaa olla se ainoa kohtalaisen luotettava tutkimustapa hometta ajatellen.

Apua luonnosta

Suomen oma propolisguru Irma Poutiainen on neuvonut lasten vanhempia laittamaan tipan propolista lapsen molempien korvalehtien taakse ja samoin tipan myös molempiin kantapäihin. Irma on kertonut kuinka tämän avulla ollaan pystytty irtaantumaan jatkuvasta tulehduskierteestä. Itselläni ei ole tästä propolis-kikasta kovin paljoa kokemusta, mutta uskallan kyllä suositella sitä lämpimästi. Ja kannattaa heti kättelyssä ostaa kunnon propolista, eikä mitään 8 prosenttisia litkuja. Tuo linkittämäni propolisvalmiste on alkoholipohjainen, joten lasten kohdalla se soveltuu mielestäni vain ulkoiseen käyttöön. Jos haluaa käyttää propolista sisäisesti, niin siihen voin suositella tätä propolishunajaa.

Luonnosta löytyy runsaasti tulehdusta poistavia kasveja, joista yksi parhaimmista on lakritsinkasvi. Tämä lakritsinaksvi, jonka monet tuntevat paremmin lakritsinjuurena, tehoaa tulehduksiin monella eri tavalla. On tutkittu, että sen tulehdusta poistava yleisvaikutus on samantyyppinen kuin kortikosteroideilla, eli lisämunuaiskuoren hormoneilla.

Kuivattu lakritsinjuuri antaa mahtavan säväyksen erilaisille teejuomille. Jos haluat tehdä todellisen tulehduksien painajaisen, niin suosittelen keittämään teepohjan pakurikäävästä, johon sitten lisäät lakritsinjuurta ja kenties vielä hieman inkivääriä. Tuon voimajuoman juomisen jälkeen kaikilla muilla paitsi tulehduksilla on kivaa.

Elo
23

Pahasti puskaan

Pekka Puska tunnetaan kansan syvissä riveissä lähinnä surullisen kuuluisasta Pohjois-Karjala projektista. Mies on saanut Rank-säätiön suurpalkinnon, joka myönnettiin hänen työstään suomalaisten ruokavalion muuttamisessa ja tämän muutoksen kansanterveydellisistä vaikutuksista sydän- ja verisuonitautien vähenemiseen. Palkinto on arvoltaan noin 100 000 euroa. Eli kaveri palkittiin käytännössä siitä, kun hänen johdollaan suomalaiset opetettiin syömään gluteeniviljoja, rypsiöljyä, margariinia sekä perunaa. Seuraukset ovat olleet lähes katastrofaaliset (diabetestilaston ykkösmaa), jonka satoa saamme ihmetellä vielä pitkään.

No, jokainen meistä aina välillä erehtyy ja se on ymmärrettävää sekä anteeksiannettavaa. Ja olihan toki Pohjois-Karjala-projektissa jotain hyvääkin. Kyseisen projektin ansiosta tupakointi väheni erityisesti Pohjois-Karjalan alueella jopa dramaattisesti.

Se on kuitenkin anteeksiantamatonta, että Puska on lähes toistuvasti otsikoissa, kun puhutaan terveyskatastrofeista. Listaan tässä ohessa joitain Puskan töksäytyksiä ja saavutuksia:

THL:n pääjohtajan Pekka Puskan mukaan viikottainen kasvisateria on koululaisille haitallista, koska kasvisruokaan on voitu lisätä rasvaisia juustoja.
Lähde

Pekka Puskan mielestä rokotteenvastustajat pitää hiljentää.
Lähde

Puska ja THL totesivat syksyllä 2009 rokotteen olevan täysin turvallinen. Nyt kun ihmisä rupeaa “kaatumaan”, niin THL:n ylijohtaja Pekka Puska myöntää ettei rokotetta ole tutkittu tarpeeksi.

Ravintoasioissa on niin paljon kaupallisia paineita ja erilaisia mielipiteitä, että on äärettömän tärkeää, että kansalaisille kerrotaan, mikä on paras asiantuntijatieto. Ihmisethän sitten itse valitsevat mitä syövät.
Lähde

Varsin mielenkiintoinen toteamus, jota olen yrittänyt sisäistää. Ilmeisesti Puska tarkoittaa sitä, että kaupalliset paineet vaikuttavat asiantuntijatietoon, joten on kuluttajan omalla vastuulla mitä suuhunsa pistää?

Pekka Puska sai Pepsin vetämään sokerilimsat maailman kouluista.

Todellisuus on kuitenkin ihan jotain muuta.

Hyvä yhteenveto aspartaamista

Puskalla on lähes maaginen kosketus. Tuntuu siltä, että aina kun mies tekee tai sanoo jotain julkisesti, on seurauksena ongelmia. Viimeisimpänä todisteena tästä on tämä surullisen kuuluista H1N1-rokote, jota Puska ja THL markkinoivat varsin menestyksekkäästi, sillä jopa puolet suomalaisista otti rokotteen. Rokotteen haittoja on vaikea todistaa, mutta on todennäköistä, että kyseinen rokote on aiheuttanut jo nyt pahempaa jälkeä kuin itse sikainfluenssa.

Monet tahot ovatkin vaatineet THL:n väkeä ja Puskaa vastuuseen näistä H1N1-rokotteen aiheuttamista haitoista. Tämä vastuun perääminen on sikäli turhaa, että Suomessa päättäjät eivät joudu teoistaan vastuuseen. Tämä on kai joku lakiin kirjoittamaton koskemattomuus?

Toivotaan kuitenkin sitä, että Puska tajuaa kumppaneineen jo pikku hiljaa vetäytyä tehtävistään. Toisaalta sillä ei ole mitään väliä, sillä Suomessa kuten muuallakin maailmalla puhaltavat nyt uudet tuulet. Tämä uusi “organisaatio” ei ole lääkeyhtiöiden vallassa, eikä sen tarvitse kumarrella ketään. Tässä ryhmässä ihmisiä autetaan vilpittömästi kohti terveellistä ja täysipainoista elämää, eikä tutkimustulokset tai tuhoava byrokratia ole sen esteenä. Joku kutsuu tätä “uutta THL:ää” blogimaailmaksi ja joku toinen foodit skeneksi. Oli sen nimi mikä tahansa, niin se tulee tekemään vielä suuria asioita!

Elo
18

H1N1-rokotus ja narkolepsia

Author Jarkko    Category Uutiset     Tags , ,

Epäilyksiä sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian välisestä yhteydestä on jo niin paljon, että viranomaiset kokoontuvat tänään pikaisesti yhteen pohtimaan asiaa.

Lisää Iltalehden sivuilla

Olen varma siitä, että tämä on vasta jäävuorenhuippu.

Sitten toinen uutinen, jota lukiessani meinasin tukehtua nauruun:

Brittitutkijoiden mukaan pikaruokaravintolat voisivat tarjota asiakkailleen ilmaisia kolesterolilääkkeitä tasapainottamaan rasvaisen ruoan rasitusta sydämelle. Tutkijat suosittelevat hampurilaisen lisukkeeksi statiinilääkettä.

Lontoossa sijaitsevan Imperial Collegen tutkijat sanovat, että statiinillääke voisi kumota keskikokoisen juustohampurilaisen ja pienen pirtelön aiheuttaman kohonneen sydäntautiriskin.

Statiinit alentavat huonon LDL-kolesterolin määrää veressä. Tilastojen perusteella statiinit ovat osoittautuneet tehokkaaksi lääkkeeksi vähentää sydänkohtauksen riskiä.

Brittilääkärit kritisoivat tutkijoiden näkemystä. Heidän mukaansa statiinit eivät kumoa kaikkia hampurilaisten ja ranskalaisten epäterveellisiä vaikutuksia, vaan tehokkaampi keino on välttää rasvaisia ruokia. Britannian sydänsäätiön johtaja painottaa, ettei ehdotusta tulisi missään nimessä ottaa kirjaimellisesti.

Tutkijat puolestaan rinnastavat kolesterolilääke-hampurilais-yhdistelmän suositukseen käyttää turvavyötä autoa ajaessa.

Lähde: YLE

Elo
17

Syöpä

Syöpäsairaudet lisääntyvät maailmassa niin nopeasti, että sen arvioidaan olevan hyvin pian yleisin kuolinsyy. Jo nyt syöpä tappaa useampia kuin aids, tuberkuloosi ja malaria yhteensä.

Sairautena syöpä on sikäli hankala parantaa, että se on tavallaan osa itseämme. Esimerkiksi ulkopuolinen bakteeri on helppo tuhota, mutta syöpäsolu on hyvin samanlainen kuin sinä tai minä, mistä johtuen sen tappaminen on vaikeaa. Tästä huolimatta keskimäärin hieman yli puolet syöpään sairastuneista paranee.

Täytyy muistaa, että syöpä on yleissana hyvin erilaisille taudeille, joiden hoidot saattavat vaihdella suuresti. Tästä johtuen ei tuskin koskaan tulla näkemään mitään täsmälääkettä, jolla voisi parantaa kaikki syövät.

Itse kannatan vahvasti vaihtoehtolääketiedettä ja luonnonmukaisia hoitomenetelmiä, mutta syöpä on kyllä sairautena sellainen, että ainakin itse menisin nöyränä poikana hakemaan apua lääkäreiltä ja lääkemafialta. Tämä jo sen takia koska toimivista vaihtoehtoisista hoitomuodoista on kovin vähän tietoa. Olen lukenut tutkimuksen, jossa amerikkalainen tutkimusryhmä on onnistunut parantamaan syöpäpotilaita huomattavan suurilla suonensisäisillä C-vitamiiniannoksilla, mutta muuta konkreettista tietoa vaihtoehtoisista syöpähoitomuodoista en ole juurikaan löytänyt.

Se on kuitenkin yleisesti hyvin tiedossa, että luonnosta löytyy paljon syöpään tehoavia ihmeaineita. Monia näistä käytetään myös lääketieteessä. Esimerkiksi solujen jakautumista estävää kolkisiini-alkaloidia (myrkyllinen) on ainakin 40 liljakasvissa, kuten syysmyrkkyliljassa. Myös misteli on hyvin tutkittu kasvi, jonka on todettu vaikuttavan erityisesti sarkoomasolujen DNA- ja RNA-synteesiin.

Syöpää vastaan taistelussa on oleellisinta ennaltaehkäisy. Syövän ehkäisy on valtavan iso pelikenttä, jossa merkittävimmässä roolissa pelaa ruokavalio. Esimerkiksi Yhdysvaltojen kansallisen syöpäinstituutin mukaan 30% syöpäkuolemista voitaisiin välttää pelkästään terveellisen ruokavalion avulla. Itse uskallan väittää, että tämä lukema on oikeanlaisella ravinnolla (virallisten ravitsemussuositusten vastainen) huomattavasti suurempi. Jo pelkästään pahimmat karikot kiertämällä voidaan syöpää sairastuvien määrää tiputtaa dramaattisesti. Näistä karikoista voidaan mainita erityisesti: transrasvat, gluteeni, monet lisäaineet, sokeri ja tietysti alkoholi.

Syöpää ehkäistessä voi löytää jopa huomattavaa apua D- ja C-vitamiinilisistä sekä luonnon antimista. Pakurikäävän lisäksi on syytä mainita esimerkiksi tyrni, valkosipuli, aaloe, koiruoho, koiranpensas, koiranheisi, pikkutalvio, lakritsikasvi, piharatamo, kaalit, salvia, retikka, piparjuuri, nokkonen ja kurkuma. Näillä ei pysty nujertamaan mitään pahalaatuisia kasvaimia, mutta kasvainten kasvua ehkäisevä hoitovaikutus on täysin mahdollista.

Loppuun haluan vielä muistuttaa siitä, että on syöpä on lääkeyhtiöille valtava rahasampo. Mitä enemmän ihmiset sairastavat syöpää, niin sitä innokkaammin osakkeenomistajat hierovat käsivään yhteen ja taputtelevat toisiaan olalle. Syöpätutkimuksiin on käytetty valtavasti rahaa. Käytettyyn raha- ja tutkimusmäärään nähden saavutetut tulokset ovat mielestäni vähintään epäilyttäviä. Ei tarvita kovin ihmeellistä mielikuvitusta todetakseen sen tosiasian, ettei meille ole kerrottu kaikkea.

Elo
11

iHerb tilaus – Satasella uusi elämä

iHerb on hintatietoisen kuluttajan valinta kun etsitään edullisia ja laadukkaita lisäravinteita, superfoodeja tai vaikka kosmetiikkatuotteita luotettavasti. Olen saanut paljon kysymyksia liittyen iHerb-tuotteisiin. Nyt olenkin avannut uuden sivuston, josta näet omat suosikkituotteeni, sekä iHerb tilausohjeet. Pääset sivuille tästä linkistä.

On tullut luettua viime aikoina runsaasti eri terveysblogeja ja foodit.fi foorumia. Olen todellisessa infoähkyssä ja kysynkin nyt sinulta neuvoa, että mihin rahat kannattaa ekaksi sijoittaa? Budjettini on tähän hätään todella rajallinen (max 100 euroa), joten en toivo mitään erikoistuotteita vaan lähinnä yksinkertaista ostoslistaa.

Hyvä kysymys! Tässä ostoslista, jonka avulla uskon kenen tahansa pääsevän hyvään alkuun.

1. D-vitamiini. Hinta noin 7 euroa
2. C-vitamiini. Hinta noin 20 euroa
3. Kylmäpuristettu kookosöljy. Litrahinta noin 20 euroa. Voin suositella esimerkiksi Virilon tai CocoVin öljyjä, joita löytyy useimmista luontaistuotekaupoista.
4. Raffinoimaton merisuola. Halvimmillaan kilon pussi noin 3 euroa. Löytyy isoimmista marketeista ja lähes jokaisesta luontaistuotekaupasta.
5. Viherjauhe, joista oma suosikkini on tämä. Hinta noin 18 euroa.

Loput rahat sijoittaisin todennäköisesti pähkinöihin ja siemeniin. MSM-jauhe, spirulina tai laadukas kalaöljy ei myöskään ole huone vaihtoehto.

Suosittelen heti alkuvaiheessa kiinnittämään erityistä huomiota laatukysymyksiin. Näin välttyy monelta turhalta pettymykseltä.

Voit tustua myös vanhempaan postaukseeni, jossa esittelen joitain valmiita Iherb-paketteja

Elo
7

Coca-Cola ja ravitsemussuositukset

Oletko koskaan ihmetellyt ravitsemussuositusten nurinkurisuutta? Niin minäkin. Valitettavasti toiveita paremmasta on viralliselta taholta turha odottaa. Ainakin jos katsoo seuraavaa listaa:

Coca-Cola, Danisco Sweeteners, Friesland Foods, GlaxoSmithKline, Danone, Heinz, Kellogg Comany, Kraft Foods, Masterfoods, McDonalds, Monsanto, Nestle, Pepsi, Raisio, Red Bull, Unilever ja Valio.

Siinä muutama poiminta yrityksistä, jotka ovat olleet laatimassa ravitsemussuosituksia EU:n jäsenvaltioille. Nämä yritykset kuuluvat ILSI-etujärjestöön, joka on mm. kyseenalaistanut WHO:n suositukset koskien virvoitusjuomien ja sokerin kulutuksen vähentämistä, sekä vähätellyt ravinnon merkitystä lihavuusepidemian torjumisessa. Järjestön sisäinen lehti ILSI News on avoimesti tuonut esiin pyrkimyksensä vaikuttaa maailmanlaajuisesti lakeihin ja säädöksiin niin, että ne edesauttavat elintarvike- ja biotekniikanyrityksiä.

Yhtälö on vähintään kyseenalainen. Tilannetta voidaan verrata siihen, että annamme jatkossa rikollisjärjestöjen määrittää meille uudet lait. Tunnettu tosiasiahan on se, että ravitsemussuositukset ovat ainakin meillä Suomessa yhtä kuin laki.

Yhteydet elintarviketeollisuuteen voivat viedä asiantuntijaryhmiä väärään suuntaan. Esimerkiksi Ruotsissa Bengt Vessby joutui jättämään paikkansa diabeetikoille suunnattuja ruokavaliosuosituksia laativasta ryhmästä, kun selvisi kaverin olevan Dansukkerin palkkalistoilla. Jos puhutaan hieman isommista tapauksista, voitaneen mainita Monsanton viimeisin tyrmäysvoitto. EU päätti sallia heinäkuussa muuntogeenisen maissin käytön rehuna. Monsanton toimintatavat tuntien voidaan sanoa, että tämä on vasta alkusoittoa.

Elo
3

Tieteellisesti todistettu sairaus

Kirjan kirjoittaja on päässyt takaisin normaaliin painoonsa ja parantunut diabeteksestään noudattamansa ruokavalion ansiosta, minkä pitäisi olla diabetesta hoitavan lääkärin ihannetapaus. Onko tällaisten potilaiden todellakin mahdollista tervehtyä? Virallisten näkemysten mukaan näin ei ole, sillä virallisten suositusten mukaan kirjan kirjoittajan elämäntapa ei ole terveellinen. Ensiksi on osoitettava, että on terveellisempää olla normaalipainoinen eikä sairastaa diabetesta kuin olla ylipainoinen diabeetikko. Ihan ensiksi on kuitenkin todistettava tieteellisesti, että terveenä pysyminen on terveellisempää kuin sairastaminen, sillä muuten tätä väitettä ei voida uskoa.

Kyseinen katkelma on lainattu Lars-Erik Litsfeldin kirjasta, joka kulkee nimellä Diabetes – Ei kiitos. Loistava tekstinpätkä on kirjan esipuheesta, jonka on kirjoittanut diabeteksen hoitoon erikoistunut ylilääkäri Jörgen Vesti Nielsen.

Tieteellisesti todistettu, tieteellisesti tutkittu, tieteellisesti perusteltu… Tiedettä vartenko me täällä elämme? Hyvä olo ja paraneminen ei merkitse mitään jos viralliset tutkimustulokset ovat eri mieltä? Olli kertoo iloisena siitä kuinka hän on parantunut MS-taudista. “Verkkomaailman tiedemiehet” kuitenkin toteavat lakoniseen sävyyn, että tutkimusten mukaan MS-taudista paraneminen on mahdotonta, joten olet sairas. Aika sairasta.

Mitä sitten vaaditaan, että asia on tieteellisesti pätevä? Monikansallinen yritys X mainostaa ihmejogurttinsa auttavan todistetusti ruoansulatusvaivoihin ja lisäksi se vahvistaa vastustuskykyä. Otoskoko on sitten jotain 67 henkilöä. Eli ilmeisesti jos vaikka 67:stä MS-potilaasta 38 kertoo parantuneensa MS-taudista, niin sitten se paraneminen onkin mahdollista?

Aina kun kuulen tai luen sanan: tutkimustulos, suljen välittömästi korvat sekä silmät ja juoksen karkuun. Jos söisin virallisten tutkimustulosten pohjalta laadittujen ravitsemussuositusten mukaisesti, olisin todennäköisesti ylipainoinen diabeetikko, joka sairastaa vähintään 5 flunssaa vuodessa ja kärsisin jatkuvasta tulehduskierteestä. Näenkin järkevämmäksi luottaa omiin “tutkimuksiini”, jotka perustuvat vain itsensä kuunteluun. Eli mikä tuntuu hyvälle ja mikä ei. Suosittelisin tätä samaa tapaa kaikille, mutta enhän sitä tietenkään voi tehdä, sillä kyseinen menetelmä ei ole tieteellisesti perusteltu. Voisin vaikka joutua edesvastuuseen puoskaroinnista.

Tietoa blogista

Hei,

Löydät blogista raikkaita ja virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä ravinto- ja terveysasioihin liittyen.

Olen vannoutunut luomun puolestapuhuja ja vastustan jyrkästi lääkemafioiden häikäilemätöntä toimintaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavoitteenani on lisätä ihmisten tietoutta ja korjata vääränlaisia uskomuksia, joita ihmisille syötetään.

Jos sinulla on asiaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jarkko@raikasweb.com

Twitter

Twitter You Tube You Tube
iHerb tilaus

Nujerra akne

iHerb alennuskoodi

Tehdessäsi ensimmäisen tilauksen iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen kun käytät koodia GAS308.

Lue tilausohjeet tästä.

iHerbin parhaat tuotteet

Olivian nettikaupan alennuskoodi

Olivian superfoodsi Hinta ja laatu kohtaavat toisensa! Voin suositella erityisesti pähkinöitä, manteleita, guaranaa ja kaakaojauhetta...

Klikkaa itsesi ostoksille tästä!

Xoco.fi alennuskoodi

Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat

Linkit

Avainsanat

Flickr Photostream
Huomenta rakasValoa tunnelin päässäHeavenKaipaatko piristystä?Taivas tulessa, maa jäässäSarastusJääkausiJääkausiUlkoiluaJäässäHarha-askelVirhe