Browsing all articles from syyskuu, 2010
Syy
30

Oikeasti luomua

Author Jarkko    Category Näkemyksiä     Tags , ,

Sain tuossa eräs iltapäivä melko muhkean kuorman mitä mahtavimpia luomukasviksia. Samassa yhteydessä juttelin tovin Pikkunupun luomuviljelijä Pjotr Houtbeckersin kanssa lähinnä laatukysymyksistä. Olisin voinut jatkaa keskustelua vaikka loputtomiin, mutta jo 20 minuutin jutustelu todellisen tietäjän kanssa antoi paljon.

Pjotr on vienyt suomalaisista luomuviljelijöistä laatukysymykset varmasti äärimmilleen. Hän aloitti yli 20-vuotta sitten luomuviljelyn Suomessa, koska hänen kotimaassaan Hollannissa tai vaihtoehtoisesti vaimonsa kotimaassa Yhdysvalloissa ei ollut luomuviljelyyn tarvittavia olosuhteita.

Meillä oli Pjotrin kanssa puhetta siitä kuinka markkinoilla tarjolla oleva luomu on usein kaikkea muuta kuin luomua. Pjotr sanoi käyneensä taannoin eräällä luomutilalla Texasissa. Tällä tilalla ruiskutettiin viljelmiä aika surutta, mutta kuitenkin luomuetiketin sallimissa rajoissa. USDA-organic merkintä ei olekaan syyttä hieman kyseenalaisessa maineessa.

“Kun ihminen haluaa parantua vaikka syövästä, niin hän tietysti toivoo puhdasta vettä ja ruokaa. Tällöin hän ostaa kaupasta luomua, mutta tämä luomutuote ei sitten välttämättä olekaan puhdasta vaan monta kertaa ruiskutettu”, Pjotr totesi. Tunnetusti tilanne on huonoin kuivahedelmien ja pähkinöiden osalta.

Suomalaisten luomutuotteiden asiat ovat sitä vastoin paljon paremmassa kuosissa. Täällä valvonta on tiukempaa ja luomuviljelijät ovat oikeasti luomu-aatteen takana. Tavoitteena ei ole maksimoida voittoja vaan laatu.

Pjotrista suorastaan pursusi positiivista energiaa. Harvoin kohdalleni on sattunut yhtä säteilevää ihmistä. Vähäisin tekijä tässä ei ole ainakaan vuosikymmeniä jatkunut luomuruokailu ja puhtaan veden nauttiminen. Tarkemmin kun rupesin miettimään asiaa, niin samanlaisia iloisia ja säteileviä piirteitä olen havainnut myös monissa muissa luomuviljelijöissä. En usko, että se on sattumaa. Mieli on varmasti tasapainossa jos elämäntyönä on viljellä ympärilleen hyvää.

Syy
28

Ylistyslaulu muikulle

Muikku on ehdottomasti yksi huikeimmista jutuista mitä ketjumarketeista saattaa löytävänsä. Tosin nämä valmiiksi pakatut muikut voivat olla jo kauppaan saapuessaan parhaan päivänsä nähneitä, joten niiden ostaminen ei tässä tapauksessa välttämättä ole kovin järkevää. Kannattaakin suunnata askeleet hyvätasoisen kalatiskin tai torin suuntaan, josta voi löytää samana päivänä pyydettyä kalaa.

Muikku on monella tapaa mitä parhainta ruokaa. Itselleni merkitsee kaikista eniten se, että muikku on aitoa villiruokaa, joka on saanut kasvaa luonnollisesti. Tälläistä perustaa ei kovin monesta muusta ruokakaupassa myytävästä tuotteesta löydä. Ehkä räikeimpänä vastakkaisena esimerkkinä ovat “pussilohet”, joita myös kirjolohena tai norjalaisena merilohena myydään. Nämä eivät ole enää mielestäni aitoa kalaa vaan lähempänä jalostetta.

Norjalaisesta merilohesta tuli muuten taannoin ihan katsomisen arvoinen dokumentti, joka on edelleen nähtävissä YLE areenalla.

Muikku sisältää rasvaisena kalana paljon omega 3:a ja myös runsaasti D-vitamiinia, seleeniä ja jodidia. Villikalojen kohdalla puhutaan yleisesti ympäristömyrkyistä, mutta lähes poikkeuksetta hyödyt kumoavat mahdolliset haitat. Muikun kohdalla merkittävin ympäristömyrkky on elohopea, jota on kuitenkin vähän verrattuna haukeen ja ahveneen. Muikusta saatavat terveyshyödyt lapsille ja odottaville äideille ovat 50 kertaa suuremmat kuin elohopean mahdollisesti aiheuttamat haitat. Normaaliaikuiselle hyödyt ovat jopa 500-kertaiset.

Syy
27

Heikkilän näkemyksiä

Videon ydin: Vähennä leivän ja perunan syöntiä.

Videon ydin: Lisää ruokavalioosi huoletta voita, kermaa, pastoröimättömiä rasvaisia juustoja, kookosöljyä…

Videon ydin: Myrkky korvattu pahemmalla myrkyllä.

Syy
24

Rakastakaa ruokaa!

Perunamuusia pussista, tehotuotettua lihaa, arominvahventeita ja mikroaaltouunin hurinaa. Siinä pala länsimaalaista ruokailua. Nälkä sillä lähtee, mutta mitään muuta se ei anna. Länsimaalaisen ruokapöydän kulmakivet ovat helppous, nopeus ja edullisuus. Laatu, maku ja rakkaus eivät mahdu tähän yhtälöön.

Vanhemmat käskevät lastensa kunnioittamaan ruokaa ja ruokailua, mutta kuinka kukaan tervejärkinen voi kunnioittaa sitä, millä lautasemme täyttyvät? Ruokaa, joka näyttää ikävälle, maistuu teennäiselle ja aiheuttaa väsymystä sekä sairauksia.

Länsimaalainen ihminen on täysin vieraantunut aidosta ruoasta. Emme pysty enää erottamaan edes hyvin yksinkertaisia aitoja makuja, koska olemme keskittyneet maistelemaan kemianteollisuuden tuottamia aromeja. Jo pelkästään parin kuukauden elämä ilman arominvahventeita saa aikaiseksi hämmästyttäviä juttuja. Pystyt maistamaan oikeasti sen kuinka suolainen maistuu suolaiselle ja makea makealle. Löydät hyvinkin yksinkertaisista mauista aivan uusia ulottuvuuksia.

Ranskalainen keittiö ja ruokakulttuuri ovat tunnettuja siitä, että raaka-aineiden laadussa vaaditaan vain parasta ja ruoanlaittoon sekä itse ruokailuun varataan reilusti aikaa. Ranska lienee yksi harvoista maista, jossa ruokaa vielä arvostetaan tai tässä tapauksessa voitaneen puhua jopa rakkaudesta. Ranskassa keskitytään olennaiseen eikä siellä ole Suomesta tuttuja nautinnonpilaajia kuten dinosaurus-Eviraa tai järkyttävää markettikulttuuria, jotka pitävät huolen siitä, että tehotuotanto voi hyvin.

Huomattava tosiasia on se, että viime kädessä valta on meillä kuluttajilla. Meidän päivittäiset ostopäätökset ovat kuitenkin se ainoa asia mikä kauppiaita kiinnostaa. Jos yhtäkkiä miljoona suomalaista näyttäisi S-marketille keskisormea ja hakisi ruokansa lähitiloilta tai suosisi esimerkiksi luomupiirien kimppatilauksia, niin on varmaa, että myös sinne marketin hyllyille alkaa ilmestymään nopealla tahdilla oikeaa ruokaa. Jos haluamme einesten tilalle jotain muuta, niin meidän pitää vaatia ja ostaa sitä jotain muuta. Tosin aivan ensimmäiseksi meidän pitää haluta muutosta ja tässä on se suurin ongelma. Millä tavalla ihmiset saataisiin rakastamaan ruokaa?

Syy
22

Päivä jolloin maito herätettiin henkiin

Lehmän- ja vuohenmaidon historia on pitkä ja maito onkin ollut monissa kulttuureissa erittäin merkittävä ravinto- ja valkuaislähde, jota arvostettiin suuresti. Kun karjanpidon kehittyessä huomattiin, että ylijäämämaitoa myymällä voi saavuttaa varsin mukavasti lisätuloa, tuli esiin yksi suuri ongelma. Maidon verrattain heikko säilyvyys. Tiedettiin, että maidon jäähdyttäminen paransi merkittävästi maidon säilyvyyttä, mutta esimerkiksi vielä 1800-luvun loppupuolella mahdollisuudet tähän toimenpiteeseen olivat varsin heikot.

Lopulta muuan Louis Pasteur keksi vuonna 1866, että viinin säilyvyyttä voidaan parantaa dramaattisesti kuumentamalla viini lyhytaikaisesti 60 asteeseen. Maidon kuumennusta tähän samaan tarkoitukseen käytettiin laajemmin ensimmäistä kertaa vuonna 1890 ja vuonna 1908 tämä pastörointi määrättiin Chicagossa jo pakolliseksi. Tästä eteenpäin pastöroidun maidon voittokulkua ei ole pysäyttänyt mikään. Pastöroinnin rinnalle otettiin käyttöön vielä 1960-luvun tietämillä maidon homogenointi, jolla maidosta saatiin “entistä kuluttajaystävällisempää”, koska rasva ei nouse toimenpiteen myötä maidon pintaan.

Näillä teoilla maidosta saatiin teollisuudelle varsin mukava raaka-aine, jonka hyllyikä on pitkä ja jota kelpasi jatkojalostaa vain mielikuvitus rajana. Ainoa huono puoli asiassa on vain se, että alkuperäisestä tuotteesta ei ole juuri mitään hyvää jäljellä. Esimerkiksi tavallinen rasvaton maito on täysin kuollutta tavaraa, joka ei ole luonnontuote vaan teollista mössöä. Tämänkaltainen litku ei ole missään tapauksessa ihmisravintoa. Minun ei tarvitse todistella väitettäni sen kummemmin. Riittää, että vilkaisee maitotaudista kärsivien määrää.

Lähtökohtaisesti maito on mitä upein juttu, sillä raakamaito on oikeasti hyvää ja terveellistä ravintoa. Onkin vähän outoa, että raakamaito on viranomaisten silmissä lähes tappavan myrkyllistä tavaraa, jota ei missään nimessä voi laskea yleiseen levitykseen. Alkoholia saa kyllä ostaa nykyään laillisesti mistä vain, mutta käsittelemätöntä maitoa ei. Viinan takia ihmisiä tippuu päivittäin, mutta oletko ikinä kuullut tyypistä joka on kuollut juotuaan maitoa?

80-luvulla joku keksi idean, että olut on saatava kioskeihin. Tuolloin asialle naureskeltiin, mutta kuinkas sitten kävikään. Ehkäpä nyt olisi aika laittaa uusi vallankumouksellinen vaatimus liikkeelle. Eli vaadin käsittelemätöntä maitoa kauppoihin!

Syy
18

Melkein asiallista rasvakeskustelua

Tällä viikolla rasva-asiat ovat olleet lähes häkellyttävän upeasti esillä suomalaisessa mediassa. Olen ollut melkein tyrmistynyt siitä kuinka virallinen kanta on laitettu selkä seinää vasten. Kaiken takana on MOT-ohjelma, joka on ennenkin uskaltanut kyseenalaistaa “virallisia totuuksia” ja korkeimpien virkamiesten tekemisiä.

Pekka Puska oli helisemässä niin MOT- kuin myös A-talk -ohjelmassa, jossa hän tyytyi lähinnä naureskelemaan ylimielisesti asiallisille puheenvuoroille ja kysymyksille. Myös vastuunpakoilu oli merkille pantavaa ja se jos mikä on merkki huonosta johtajuudesta. Valitettavaa, että THL:n johtajalla on tällainen asenne ja vielä valitettavampaa on se, että mies ei ole kykenevä asialliseen keskusteluun. Voi olla, että minulla on hieman valikoiva kuulo, mutta en kuullut Puskan suusta kovin montaa perusteltua ja järkevää lausetta tuossa suorassa keskusteluohjelmassa.

A-talkin keskusteluissa oli sellainen tilanne, jota tuli kelattua pari kertaa uudestaan. Kohdassa 25:15 tämä kaunis naislääkäri toi esiin juuri sen tärkeän tosiasian, jota monet meistä toitottavat blogeissaan. Eli itsensä kuuntelemisen tärkeyden. Mikään tutkimustulos ei pysty kumoamaan hyvää oloa, mutta THL ja kumppanit eivät pysty tätä tosiasiaa hyväksymään. Ei kenenkään pidä syödä sitä mitä joku Pekka Puska käskee, vaan sitä mistä oikeasti tulee se hyvä olo. Joku löytää terveen elämän ja energisen olon raakaruuasta ja joku toinen taas noudattamalla esimerkiksi lihapitoista VHH-ruokavaliota. Tyyli on ihan vapaa, lopputulos ratkaisee kaiken.

Eli luota itseesi ja kuuntele mitä syömäsi ruoka sinulle tekee.

Syy
16

Toiminnan aika

Author Jarkko    Category Uutiset     Tags , ,

Alan kehittelemään uudenlaista sivustoa, jonka pääasiallinen missio on kertoa tietoa oikeanlaisesta ravinnosta, ruokalautasillamme olevista epäkohdista ja siitä kuinka pienillä ja yksinkertaisilla asioilla voimme parantaa omaa ja läheistemme hyvinvointia. Kyseessä ei ole blogi vaan lähinnä tietopankki, johon toivon paljon tekijöitä ja yhteistyökumppaneita. Kaikki tarvittava tieto on jo tällä hetkellä löydettävissä esimerkiksi keskustelupalstoilta tai blogeista, mutta tämä tieto on hajallaan. Läheisemme ohjaaminen kohti terveellisempää elämää olisi helpompaa jos voimme ohjata hänet sivulle, josta hän saa tarvitsemansa tiedon saman katon alta. Tietysti selkeästi ja tarttuvasti esitettynä.

Edelleen missiona on saada kokoon mahdollisimman paljon samanhenkisiä ihmisiä, ja ruveta oikeasti vaikuttamaan asioihin. Mielestäni esimerkiksi jokaisen lapsen oikeus on saada oikeasti terveellistä ja monipuolista ruokaa kotona, päiväkodissa ja koulussa. Yksin huutamalla ei välttämättä tule kuulluksi, mutta jos meitä huutajia on vaikka 1000 tai 10 000, niin ehkä meitä aletaan kuuntelemaan.

Projekti on vasta suunnitteluvaiheessa, joten mitään ei ole lyöty vielä lukkoon. Jos joku haluaa osallistua millään tavalla tähän projektiin, niin voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla tai jättää vaikka soittopyynnön sekä toiveen siitä, että milloin sinulle voisi soitella. Kaikenlainen apu ja etenkin ideat ovat tervetulleita. Juttelin eilen puhelimessa yhden huipputyypin kanssa tästä projektista ja sain heti uusia näkökulmia asiaan. Itse tuijotan asioita usein turhan mustavalkoisesti, joten avartavat näkemykset ovat äärimmäisen tärkeitä.

Itse olen puhunut ja paasannut tämän blogin myötä paljon ravintoon liittyvistä asioista. Nyt kaipaan enemmän toimintaa…

Syy
13

Parempi päivä

Author Jarkko    Category Vinkit     Tags ,

Olet varmasti huomannut sen kuinka paljon aamulla on merkitystä ajatellen koko loppupäivän fiilistä. Jos aamu menee surkeasti ja kiukutellessa, on aika epätodennäköistä, että kelkka muuttaa ainakaan helposti suuntaa päivän kuluessa.

Tämän takia aamuihin kannattaa panostaa. Lähtökohdista riippuen se ei tosin aina ole kovin helppoa. Esimerkiksi lapsiperheiden aamut ovat monesti kaikkea muuta kuin leppoisa lähtö päivään. Jo kahden pienen lapsen talvivaatteiden pukeminen on eräänlainen suoritus, aamupalasta, hampaiden pesusta ja muista välttämättömistä toimista puhumattakaan. Eli omasta ajasta aamulla on jossain tapauksissa edes vaikea puhua.

Jos sinulla kuitenkin on mitenkään mahdollisuutta napata aamuista omaa aikaa, niin käytä se viisaasti. Maailman paras startti päivälle tulee niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin ennen aamupalaa tapahtuvasta ulkoilusta. Sen takia kannattaa herätä vaikka puolituntia normaalia aikaisemmin. Aamuisissa ulkoiluhetkissä on jotain maagista, josta saa valtavan määrän energiaa koko loppupäiväksi. Tee vaikka kilometrin pituinen juoksulenkki ja nauti raikkaasta ilmasta joka henkäyksellä. Hengitämme yöllä epäpuhdasta sisäilmaa, joka on pölyn ja jopa homeen kyllästämää. Herätessämme saatamme kärsiä hyvinkin voimakkaasta hapenpuutteesta, joka aiheuttaa tietysti kaikenlaisia ei toivottuja asioita.

Ulkoilun lomassa kannattaa kääntää ajatukset päivän ohjelmaan ja ajatella mielessä sitä, kuinka upea päivä tästä tulee. Kun tulet takaisin sisälle, tee muutama vatsalihasliike ja punnerrus. Tai nauti vaikka pienestä hauistreenistä jos omistat käsipainot.

Aamu-ulkoilu ei välttämättä kuulosta kovin kiehtovalta esimerkiksi vaakasuorassa räntäsateessa, mutta kun harrastat sitä edes pari viikkoa, et pysty enää luopumaan siitä. Ehdottomasti yksi parhaista asioista mitä ihminen voi itselleen tehdä.

Syy
10

Verhoatko itsesi myrkyillä?

Author Jarkko    Category Näkemyksiä, Vinkit     Tags , ,

Monet meistä ymmärtävät katsoa sen perään mitä pistämme suuhumme. Sitä vastoin harva meistä tulee ajatelleeksi sitä mitä todellisuudessa puemme päällemme. Kun kuvittelemme laittavamme päällemme uudet hyvin istuvat farkut, niin todellisuudessa saatamme verhota itsemme todellisiin myrkkyhousuihin, jotka voivat aiheuttaa pahimmassa tapauksessa hyvin vakavia ongelmia.

Kannattaa ehdottomasti katsoa tämä Ulkolinja-dokumentti, jossa käsitellään tätä vallitsevaa ongelmaa hyvin laajamittaisesti.

Ja ensi kerralla kun menet HM:ään, niin muista pukea yllesi kaasunaamari ennen liikkeeseen astumista. Jos taas haluat sovittaa HM:n vaatteita, niin suosittelen pukeutumista avaruuspukuun. Kemikaaleilla kyllästettyjen vaatteiden ostaminen on jo sitten hyvin itsetuhoista käytöstä…

Myös ekovaatteiden suhteen kannattaa olla tarkkana. Eko ei todellakaan ole aina ekoa. Se, että vaate on valmistettu esimerkiksi luomupuuvillasta ei poissulje sitä mahdollisuutta, että lopullinen tuote on pilattu jossain tuotantovaiheessa myrkyillä. Ainakin huomattava osa Intiassa ja Kiinassa valmistetuista vaatteista myrkytetään viimeistään kontteihin pakattaessa, kuten Ulkolinja-dokumentista selviää.

Kuluttajan elämää ei ole tehty turhan helpoksi…

Syy
9

Kakkosluokan kansalainen

Törmäsin Ollin blogipostauksessa minulle ihan uuteen heppuun ja riensinkin heti maanantaina lähikirjastoon kauniiden kirjastotätien palveltavaksi. Pentti Kossila pukee teksteissään nykyaikaisen terveydenhuollon ongelmat hienosti sanoiksi. Tämä siitä huolimatta, että kirja on kirjoitettu noin 20-vuotta sitten. Kyytiä saavat päättäjät, lääkärit, tutkijat ja myrkytysyhtiöt, joita myös jossain tapauksissa kauniisti lääkeyhtiöksi kutsutaan. Koko ongelman voi oikeastaan tiivistää yhteen lauseeseen: Vain sairas ihminen on tuottava lääkäreille ja lääkeyhtiöille. Tätä asiaa kannattaa miettiä ensi kerralla, kun menet lääkärin vastaanotolle tai apteekkiin.

Länsimainen lääketieteellinen ajattelu on FDA-peräistä. Mainittu instituutiohan edustaa USA:n lääketehtaita ja tukee tietenkin eurooppalaisten lääketehtaiden samansuuntaisia pyrkimyksiä ja yrittää karsia harhaoppiset. Kun kansanterveyslaitoskin saa suuret rahat FDA:lta tai USA:n lääketehtailta, on selvää, että laitoksen edustajat taistelevat kynsin hampain lääkkeiden puolesta ja vitaaliaineita vastaan. Siksi kansanterveyslaitoksen hävittäminen olisi edistyksen askel.

Kansamme väkimäärä nousi 50 vuodessa 1939-1989 3,7 miljoonasta 5 miljoonaan, eli 35%. Lääkärien määrä nousi 1347:stä 11 372:teen (1987) eli noin 750%. Viisikymmentä vuotta sitten ei sairaaloissa ollut tungosta. Nyt on, voisiko sanoa kaaos. Meillä on terveyskeskukset, mutta sitä terveyttä saa kyllä hakea. Eikö sairauskeskus olisi parempi nimi? Asiakkaat ovat sairaita ja pysyvät sairaina, lääkärit ovat väsyneitä, hoitajat ovat työn raskaan raadannasta sekaisin, mutta pakolla lääkintöhallitus riisti terveyskaupoilta terveys-sanan hämätäkseen kansalaisia.

Kossila esittää kirjassaan varsin mielenkiintoisen luokittelutavan, jossa erotellaan ihmiset karkeasti kahteen eri ryhmään: ykkösluokan ja kakkosluokan kansalaisiksi. Ykkösluokan kansalaiset, jotka omaavat mm. hyvän verenkierron, ovat Kossilan mukaan harvassa. Näin ollen kakkosluokan kansalaisia onkin sitten riittämiin. Nämä kakkosluokan kansalaiset kärsivät monista sairauksista, jotka johtuvat huonon ja etenkin puutteellisen ravinnon lisäksi heikosta verenkierrosta ja sen aiheuttamasta hapenpuutteesta.

Kakkosluokan kansalaisen tunnistaa Kossilan mukaan parhaiten kylmistä käsistä ja jaloista. Myös kasaan painunut rintakehä on merkki ongelmaryhmään kuulumisesta. Kossila kertookin kirjassaan, kuinka hän pystyy usein jo pelkästään nopealla vilkaisulla päättelemään onko kyseessä riskiryhmään kuuluva ihminen. Kakkosluokan kansalaisten tyypillisempien sairauksien lista on pitkä aina astmasta MS-tautiin ja allergioista masennukseen. Keskittymisvaikeudet, heikko kielipää ja myös suoranainen laiskuus ovat Kossilan mukaan selitettävissä ainakin osin verenkierto-ongelmilla ja ravinteiden puutoksilla. Kossila kertoo kirjassaan kuinka useimmat näistä sairauksista saadaan parantumaan jo pelkästään syömällä muutama viikko oikeanlaista ravintoa ja ravintolisiä.

Kossilan mukaan vuosituhansien kylmyys ympärillämme on muokannut meitä ja on jättänyt jälkensä perimään. Esi-isiemme paikanvalinta oli suuri virhe: auringoton, kylmä ja vitaaliaineiden suhteen köyhä maaperä. Nyt kun ihminen on laiskistunut eikä viitsi liikkua, ruoka-aineet ovat köyhtyneet ja myrkyttyneet, niin rappeutumisilmiöt alkavat näkyä nopeutuvassa tahdissa.

Pentti Kossila on puhunut. Lainaukset on Pentti Kossilan kirjasta: Todelliset avaimet terveyteen.

Tietoa blogista

Hei,

Löydät blogista raikkaita ja virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä ravinto- ja terveysasioihin liittyen.

Olen vannoutunut luomun puolestapuhuja ja vastustan jyrkästi lääkemafioiden häikäilemätöntä toimintaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavoitteenani on lisätä ihmisten tietoutta ja korjata vääränlaisia uskomuksia, joita ihmisille syötetään.

Jos sinulla on asiaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jarkko@raikasweb.com

Twitter

Twitter You Tube You Tube
iHerb tilaus

Nujerra akne

iHerb alennuskoodi

Tehdessäsi ensimmäisen tilauksen iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen kun käytät koodia GAS308.

Lue tilausohjeet tästä.

iHerbin parhaat tuotteet

Olivian nettikaupan alennuskoodi

Olivian superfoodsi Hinta ja laatu kohtaavat toisensa! Voin suositella erityisesti pähkinöitä, manteleita, guaranaa ja kaakaojauhetta...

Klikkaa itsesi ostoksille tästä!

Xoco.fi alennuskoodi

Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat

Linkit

Avainsanat

Flickr Photostream
Huomenta rakasValoa tunnelin päässäHeavenKaipaatko piristystä?Taivas tulessa, maa jäässäSarastusJääkausiJääkausiUlkoiluaJäässäHarha-askelVirhe