Pieniä ajatuksia suuresta C-vitamiinista
Vitamiinit ovat todellinen kestoaihe terveyttä käsittelevillä keskustelupalstoilla. Etenkin D-vitamiini on herättänyt viime vuosina paljon puhetta. Ja aivan aiheesta. Käyn tässä jutussa läpi jotain pientä simppelitietoa C-vitamiinista, joka kiehtoo minua vieläkin enemmän kuin D-vitamiini.
1. Aloitetaan juttu miettimällä hieman luonnollista ja synteettistä C-vitamiinia. Yleisellä tasolla synteettisen ja luonnollisen vitamiinin yksi keskeinen ero on se, että luonnossa vitamiinit eivät milloinkaan esiinny yksittäin. Eli ne ovat aina käytännössä vitamiiniyhdisteitä. Lisäksi luonnollisten vitamiinien eri aineosat toimivat yhdessä synergiassa ja tätä asiaa ei pidä väheksyä. Emme tiedä edes murto-osaa kasvien vaikuttavista aineista, joten voi vain arvailla kuinka merkittävää osaa “toimiva kokonaisuus” näyttelee vitamiinien imeytymisessä ja toimivuudessa. On ilmeistä, että laboratoriossa valmistettu vitamiini toimii todennäköisesti aivan eri tavalla kuin luonnollinen C-vitamiini.
Synteettisilläkin vitamiineilla on paikkansa. Etenkin niissä tapaukissa kun tarvitaan suuria suonensisäisiä kerta-annoksia, kuten syövän hoidossa tai akuuteissa myrkytystapauksissa. Camu camun ruiskuttaminen suoneen aiheuttaa omat ongelmansa, joten kun haetaan merkittäviä terapeuttisia vaikutuksia, on synteettinen C-vitamiini todella hyvä vaihtoehto.
Eli jos C-vitamiinista haetaan apua esimerkiksi jonkun vakavan sairauden nujertamiseksi, on synteettinen – usein suonensisäisesti annettuna – se paras vaihtoehto. Normaalissa arkikäytössä en kuitenkaan suosittele muuta kuin luonnollista C-vitamiinia.
2. C-vitamiinin imeytymisestä on puhutta paljon. On tutkittu, että biologinen hyötyosuus määräytyy annoksesta: 200 mg:n vuorokausiannoksesta imeytyy 75%, 1 500 mg:n annoksesta 50% ja noin 3 000 mg:n annoksella saavutetaan vuorokautisen imeytymisen maksimi, 1 200 mg. Asia ei kuitenkaan ole läheskään näin yksiselitteinen. En tiedä onko tässä tutkimuksessa annokset annettu suonensisäisesti vai suun kautta. Lisäksi tässä tutkimuksessa on käytetty todennäköisesti synteettistä C-vitamiinia, joten herää väistämättä kysymys, että mitä tapahtuu jos syödään luonnollista C-vitamiinia?
Ortomolekulaarisessa lääketieteessä käytetään usein suolensietokykykokeita arvioitaessa potilaalle tehokkaimman C-vitamiiniannoksen suuruutta. Karrikoidusti tämä tarkoittaa sitä, että C-vitamiiniannoksia nostetaan niin pitkään 1000 milligrammaa päivässä, kunnes potilaalle tulee ripuli. Kun tästä “ripuliannoksesta” vähennetään 1000 mg, on löydetty sopiva annos.
On havaittu, että potilas, joka saa terveenä ollessa ripulin 12:sta grammasta C-vitamiinia, voi sietää influenssassa jopa 150 gramman annoksia. Rauhaskuumeessa potilas sietää jopa yli 200 gramman annoksia, ennen kuin yliannostusoireita rupeaa ilmaantumaan. Aika mielenkiintoisia havaintoja!
3. C-vitamiinin puoliintumisaika elimistössä on vain muutama tunti, joten kannattaa nauttia C-vitamiinilisää vähintään 2 kertaa päivässä. Itse otan aamulla, iltapäivällä ja vielä ennen nukkumaanmenoa. Yhteensä noin 2-3 grammaa päivässä.
4. C-vitamiini on yllättävän tehokas lääke erilaisissa allergiareaktioissa. Monet tutkimukset ovat näyttäneet toteen, että C-vitamiini on tehokkaampi apukeino allergiaoireisiin kuin esimerkiksi antihistamiini tai keuhkoputkia laajentavat lääkkeet.
5. Urheilijoita saattaa kiinnostaa sellainen tieto, että C-vitamiini osallistuu hyvin moniin hapetus-pelkistysreaktioihin. Onkin todettu, että jo pieni puutos C-vitamiinia heikentää hapenottokykyä ja rajoittaa muutenkin optimaalista urheilusuoritusta.
Asiaa kuivaharjauksesta
Uskallan väittää, että kuivaharjaus on yksi edullisimmista ja tehokkaimmista menetelmistä kun haluat parantaa omaa hyvinvointiasi. Se vie päivittäin aikaa vain muutaman minuutin ja terveysvaikutukset ovat ilmeisiä.
Miellämme usein ihomme pelkkänä kuorena ja unohdamme sen kuinka tärkeä elin iho itse asiassa on. Iho näyttelee erityisen merkittävää roolia kehomme nerokkaassa puhdistusjärjestelmässä, sillä jopa kolmannes kehomme epäpuhtauksista poistuu ihomme kautta. Ei olekaan sattumaa, että lääkärit puhuvat ihosta usein kolmantena munuaisena. Ihomme lukemattomat hikirauhaset toimivat paitsi kehon lämmönsäätelijänä myös pieninä “munuaisina”, myrkkyjä poistavina eliminä, jotka puhdistavat elimistöämme kaikenlaisista haitallisista aineista. On siis sanomattakin selvää, että iho jos mikä kannattaa pitää aina viimeisen päälle toimintakunnossa.
Onkin valitettavaa, että ihmiset laiminlyövät ihoaan pahanpäiväisesti. Istua jökötämme päivät sisätiloissa, emmekä anna iholle raitista ilmaa ja sen toimintaa kiihdyttäviä lämpötilanvaihteluita. Ihon laiminlyönti aiheuttaa taas sen, että mm. maksa ja munuaiset joutuvat työskentelemään entistä kovemmin, mikä voi aiheuttaa omat ongelmansa. Tässä valossa katsottuna kuivaharjaus on todella tärkeä ihoa kiihottava juttu, jota meidän länsimaalaisten tulisi suosia päivittäin.
Kuivaharjauksen keskeiset hyödyt
1. Poistaa tehokkaasti kuolleet ihokerrokset ja muut epäpuhtaudet. Lisäksi kuivaharjaus pitää myös huokoset avoinna.
2. Lisää kaikkien ihonalaisten kudosten ja elinten verensaantia sekä ihon pienten hiussuonten verenkiertoa.
3. Edistää myrkkyjen poistumista elimistöstä.
4. Vaikuttaa suotuisasti hermostoon, stimuloimalla ihossa olevien hermopäätteiden toimintaa.
5. Virkistää ihoa ja voi saada sen näyttämään nuoremmalta.
Muutama vinkki onnistuneeseen kuivaharjaukseen
1. Osta kuivaharjaukseen tarkoitettu luonnonkuituharja, joita löytää useimmista ekokaupoista. Tekokuituharjoja kannattaa välttää, sillä ne ovat usein liian teräviä ja voivat vaurioittaa ihoa. Jokaisella perheenjäsenellä on hygieniasyistä oltava oma harjansa, jota on syytä pestä säännöllisesti.
2. Kuivaharjauksen voi suorittaa esimerkiksi aamuin ja illoin. Yhteen harjauskertaan on hyvä varata noin 5 minuuttia.
3. Hiero kaikki ruumiinosasi huolellisesti läpi. Käytä pyöriviä liikkeitä ja paina harjaa reilusti. Ei kuitenkaan niin kovaa, että se sattuu. Jatka harjaamista niin kauan kunnes ihosi on hieman punertava ja lämmin.
4. Monien kasvot ovat niin herkät, että ne voi olla viisainta jättää rauhaan.
5. Harjauksen jälkeen on perusteltua käydä suihkussa, että kuolleet ihosolut saadaan pois iholta.
Tärkeän kysymyksen äärellä
Törmään usein kysymykseen, jossa ihmetellään, että miksi ne viralliset ravintosuositukset ovat niin virheellisiä. Eli miksi meille valehdelleen?
Tähän kysymykseen on olemassa 2 selkeää vastausta, jotka ovat raha ja valta. Kuten me kaikki tiedämme, on lääke- ja elintarviketeollisuuden lonkerot hyvin pitkiä ja tarttuvia. Näiden lonkeroiden ansiosta päätöksiä ja suosituksia on vaivatonta muokata halutunlaiseksi. Asiantuntijoita on näinä päivinä helppo hankkia tyhjästä ja erilaiset lahjoitusprofessuurit ovatkin todellista arkipäivää. Jos taas toimien taustalle tarvitaan virallista tutkimustietoa, ei tarvita muuta kuin sopiva rahasumma, jolla saadaan aikaiseksi halutunlaisia tutkimustuloksia.
Ihminen on luontaisesti vallanhimoinen eläin. Monet virkamiehet ovat huomanneet, että vallan portaita pääsee ylöspäin harppomalla kun vain nuoleskelee kieli pitkällä lääke- ja elintarviketeollisuutta. Nämä vallanhuumasta nauttivat raukat eivät vain tajua sitä, että he ovat itse asiassa niitä pahemman luokan juoksupoikia, jotka ovat sidottu jokaisesta raajasta lääke- ja elintarviketeollisuuden kahleisiin.
Näistä asioista kiinnostuneelle suosittelen iltalukemiseksi Lars-Erik Litsfeldtin kirjaa: Diabetes – Ei Kiitos. Nimestään huolimatta kirjassa käydään läpi hyvin laajasti ja kansantajuisesti erilaisia epäkohtia, mitkä liittyvät virallisiin ravintosuosituksiin. Tässä muutama lainaus tuosta kyseisestä kirjasta:
Tieteellisiä tutkimuksia pidetään yleisesti luotettavina. On kuitenkin ihan eri asia mihin tutkimuksessa on päädytty kuin miten tulos tuodaan julkisuuteen. Positiivisia tuloksia voidaan tulkita liikaa tai sitten negatiiviseen tulokseen päätynyt tutkimus voidaan vain jättää julkistamatta. Positiivisen tutkimustuloksen julkistaminen on kolme kertaa todennäköisempää kuin negatiivisen.
Asiantuntijaryhmiä tarvitaan vain, kun kysymyksen tieteellinen pohja on epäselvä. Kysymyksen selvittämiseksi halutaan asiantuntijoiden ottavan kantaa. Julkisuudessa näin tehtyjä päätöksiä pidetään useimmiten tieteellisinä tosiasioina. Kun palkkion maksaa leipää tuottava yritys, täysjyväleivän terveellisyyttä tukeva kanta ei suinkaan ole mahdoton ajatus.
On hyvin yleistä, että terveysviranomaisten suosimat ruokavalioasiantuntijat ovat elintarvike- ja lääketeollisuuden palkkalistoilla. Ruokkivaa kättä ei ole syytä purra ilman painavaa syytä, joten siksi ruokavaliosuosituksia ei haluta muuttaa.
Ehkäpä on tarpeen, että nykyisiä ruokavaliosuosituksia valvovat henkilöt jäävät ensin eläkkeelle ja tilalle saadaan uudella tavalla ajatteleva sukupolvi. Valitettavasti on vielä monta vuotta edessä, ennen kuin tämä keski-ikäisten sukupolvi, joka on määrännyt nykyiset uskomukset, jää eläkkeelle.
Itse en ole yhtä optimistinen. On aika varmaa, että lääke- ja elintarviketeollisuus löytävät aina uusi pekka puskia vanhojen tilalle…
iHerb alennusmyynti!
iHerbissä on nyt sen verran kovia tarjouksia, että ne kannattaa hyödyntää. Lue lisää osoitteesta: onnistuneetkaupat.fi.
Äijät radiossa
Antti Heikkilä - Kenen etuja terveysviranomaiset ajavat?
Jaakko Halmetoja - Radio Suomipopin vieraana osa 1, osa 2, osa 3, osa 4.
Pessi Peura – Maailman ensimmäinen smootila avattu Jyväskylään.
Wolfe Huomenta Suomessa
Hauska videopätkä, jossa David Wolfe tekee aamujuomaa Huomenta Suomen lähetyksessä. Itselleni MTV 3 on margariinia pahimmillaan, joten kontrasti on melkoinen kun Wolfen kaltainen heppu kertoo pakurikäävästä maikkarin ruokaohjelmassa…
Wolfe on todella mielenkiintoinen persoona, joka herättää ympärillään aina suuria tunteita. Oli mielipide miehestä mikä tahansa, niin kukaan ei voi kyseenalaistaa sitä valtavaa hyvän määrää, mitä hän on saanut aidolla innostuksellaan aikaiseksi.
2 parasta joululahjaideaa?
1. Pakurikääpä. Samassa paketissa niin hurja määrä terveyttä edistäviä juttuja ja joka ei edes maksa mitään. Lahja, josta on oikeasti lahjansaajalle merkittävää hyötyä ja joka on taatusti ekologinen.
Pakkaa pakurikääpää johonkin kauniiseen pakkaukseen ja liitä mukana infoa tästä ihmekäävästä. Voit hyödyntää esimerkiksi Jaakon tai Sepin loisto-ohjeita.
2. 30 askelta ravintovalmennus. Kyseisessä valmennuksessa käydään kohta kohdalta läpi ruokapöytämme kompastuskivet ja kerrotaan niistä paremmista vaihtoehdoista. En tiedä voiko 17 eurolla ostaa lähimmäiselle kovin paljoa parempaa lahjaa?
Voikukanjuuret myrkkyä syöpäsoluille
Onkologi Caroline Hammin työryhmän tekemien tutkimusten mukaan voikukanjuuri on mitä tehokkain syöpälääke. Hamm sai idean tutkimuksilleen kuultuaan kahdesta leukemiapotilaasta, jotka kieltäytyivät kemoterapiasta ja paranivat juomalla voikukanjuurista tehtyä teetä.
Myöhemmissä kokeissa selvisi, että voikukka tehoaa syöpäsoluihin hämmästyttävällä teholla, sillä se tappoi solut hyvin valikoivasti. Vain syöpäsolut saivat kyytiä kun “normaalit solut” jäivät rauhaan. Kemoterapian keskeinen ongelmahan on juuri siinä, että se tappaa matkallaan käytännössä kaiken ja heikentää näin ihmisen luontaista paranemismahdollisuutta.
Kiitos Casperille tästä juttuvinkistä…
Lasten lisääntyneet käytöshäiriöt
Täällä Outokummussa on viime viikkoina kiinnitetty huolestuneena huomiota lasten lisääntyneisiin käytöshäiriöihin. Ongelmat ovat lisääntyneet käytännössä jokaisessa ikäryhmässä aina pienistä päiväkotilapsisista yläasteikäisiin nuoriin. Ilmiö on kuulemani mukaan hyvin yleinen koko maassa.
Juttelin taannoin erään päiväkotihoitajan kanssa ja hän kauhisteli sitä kuinka jo hyvin pienillä lapsilla esiintyy nykyisin huomattavan paljon aggressiivisuutta ja toisten tarkoituksellista satuttamista. Ainahan lapset ovat kinastelleet ja tapelleet, mutta nyt sattuneet tapaukset ovat olleet sellaisia, joihin ei ole ennen juurikaan törmätty. Myös koululaiset ovat entistä rauhattomampia ja erilaiset ylilyönnit ovat lähes räjähtäneet käsiin.
Olin mukana viime viikolla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, jossa mietittiin tätä ongelmaa. Keskustelu oli ihan mielenkiintoista, mutta ratkaisun avaimet loistivat poissaolollaan. Mitään yksittäistä kuningasideaa on tietysti mahdotonta nimetä, sillä vallalla oleva trendi on varmasti monen eri tekijän summa.
Olipa ne syyt mitä tahansa, on selvää, että jotain täytyisi tehdä ja nopeasti. Jos jo päiväkotilapsilla on käytöshäiriöitä, joihin ei ole juuri ennen törmätty, niin minkälaisia ongelmia on luvassa kun lapsi on murrosikäinen? Kierrettä on varmasti vaikea pysäyttää…
Yksi keskeinen asia, johon ainakin itse kiinnittäisin erityishuomiota on lasten ravitsemus. Kuten tuosta edellisestä postauksestani saattoi lukea, on lasten päivittäinen ruokailu pahimmillaan todella luokattomalla tasolla. Jatkuva napostelu ja hillitön sokerin syöminen tekee pahaa jälkeä terveydelle ja vaikuttaa dramaattisella tavalla käytökseen.
Muistaakseni Antti Heikkilä kirjoitti jossain kirjassaan siitä, kuinka hän oli neuvonut ruokailutottumuksien muuttamista perheelle, jonka lapset kärsivät käytöshäiriöistä. Sen jälkeen kun tuossa perheessä ruvettiin syömään aitoa ruokaa, meni 2 viikkoa ja ongelmat olivat hävinneet.
En kuitenkaan halua kuulostaa naiivilta ja sanoa, että oikeanlainen ravinto ratkaisee kaiken. Se ei todellakaan ole apu liian suuriin ryhmäkokoihin, perheitä riivaavaan työttömyyteen, yleiseen epävarmuuteen, koventuneisiin arvoihin ja järjettömiin televisio-ohjelmiin, mutta ainakin se on askel oikeaan suuntaan.
Yksi eniten huolestuttavista asioista on energiajuomien hurjat käyttömäärät. Ja siis nimenomaan lapsien kohdalla. Mielestäni energiajuomat ovat sen luokan terveysriski, että ne voi ainakin jollain tasolla rinnastaa tupakkaan ja alkoholiin ja tätä kautta niiden kieltäminen alle 18-vuotiailta on varsin perusteltua. Täällä Outokummussa on kerätty vanhempien toimesta nimiä listoihin, jossa toivotaan paikallisilta kaupoilta toimia asian suhteen. Huutoon on vastattu, sillä ainakin osa kaupungin kaupoista on päättänyt olla jatkossa myymättä näitä energiajuomia alle 18-vuotiaille..
Vastustan kaikkea “väkivaltaista holhoamista”, mutta energiajuomat on sellainen tuoteryhmä, joka voitaisi asettaa kokonaan myyntikieltoon. Energiajuomien markkinointi on kaiken lisäksi kohdennettu nimenomaan lapsiin ja nuoriin, joka entisestään lisää tuoteryhmän kyseenalaisuutta. No tässäkin jutussa tietysti raha ratkaisee. Ensin kassakone laulaa juomateollisuudella ja sitten pian lääketeollisuudella.
Lohdutonta arkipäivää
Miltä kuulostaisi sellainen skenaario, että pankkiryöstöstä tai murhasta epäilty henkilö saisi suorittaa itse esitutkinnan ja toimia tuomarinaan oikeudessa? Tuo on tietysti täysin järjetön ajatusmalli, mutta suurelle ja mahtavalle THL:lle mikään ei ole mahdotonta. THL nimittäin saa itse tutkia omat töppäilynsä H1N1 rokotteen suhteen.
Saammekin varmasti lukea pian virallisen totuuden, jossa julistetaan ettei H1N1-rokotteesta ole ollut kenellekään mitään haittaa. Kuolemantapaukset, narkolepsiapotilaat ja monet muut kärsimykset lakaistaan maton alle ja juna jatkaa kulkuaan.
Kuumelääkkeet
Kuumelääkkeitä suositellaan nykyään varsin avokätisesti. Ja se ei tietysti ole mikään ihme, sillä kyseessä on melkoisista rahasummista. Suomessa sairastetaan vuosittain noin 20 miljoonaa flunssaa ja tästä voi jokainen päätellä minkä kokoluokan bisneksestä on kyse.
Kuumelääkkeet eli tulehduskipulääkkeet mielletään usein varsin vaarattomiksi ja turvalliseksi käyttää. Haittavaikutuksista ei paljoa hiiskuta, mutta niitä kuitenkin on. Esimerkiksi parasetamoli voi aiheuttaa pahimmassa tapauksessa lapsille astmaa.
Kuumelääkkeen käyttö on mielestäni hieman ristiriitaista. Se helpottaa oloa ja etenkin lasten kohdalla sen käyttöön on huomattavan helppo turvautua. Mikä onkaan niin sydäntäsärkevää kuin itkevä sairas lapsi… Samaan aikaan on kuitenkin syytä muistaa, että kohtuullinen kuume ei itsessään ole paha asia ja se on osa luontaista puolustusmekanismiamme, joten sen keinotekoinen alentaminen on ainakin jossain määrin syytä kyseenalaista.
Lohdutonta
Aamupala: Muroja ja lasillinen appelsiinimehua.
Välipala 1: Puoli levyä Fazerin sinistä ja tölkillinen energiajuomaa.
Lounas: Pari perunaa ja nakkikastiketta (kouluruokailu).
Välipala 2: Loput Fazerin sinisestä, hieman karkkia ja tölkillinen energiajuomaa.
Välipala 3: Pari palaa leipää, sokerijogurttia ja banaani.
Päivällinen: Mikroateria, jäävuorisalaattia ja puolikas tomaatti.
Välipala 4: Pari palaa leipää, sokerijogurttia ja mehua.
Kuulostaa liian hurjalta ollakseen totta. Totta se kuitenkin on. Tässä on 13-vuotiaan pojan yhden päivän ruokailut, jonka eräs huolestunut isä jakoi kanssani. Tällä iskällä on poikansa tapaamisoikeus vain joka toinen viikko ja hän pitää vallitsevaa tilannetta aivan sietämättömänä, koska ei pysty vaikuttamaan poikansa päivittäiseen ruokailuun.
Uusioperheessä jossa poika asuu, ei kiinnitetä mitään huomioita ruoka-asioihin ja sen kyllä huomaa. Poikahan on täysin heitteillä. Kehotinkin tätä isää ottamaan viipymättä yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin. Tosin en ole varma hyödyttääkö se mitään, sillä yllä oleva ateriakokonaisuus on nykyään todellista arkipäivää todella monessa lapsiperheessä ja sitä pidetään kai ihan normaalina juttuna. Herää väistämättä kysymys, että missä on menty vikaan?
Selätä flunssa
Näinä päivinä eletään taas todellista flunssa-aikaa. Tuntuu melkein siltä, että joka toinen vastaantulija pärskii ja köhii. Turun yliopiston bakteeriopin professori Pentti Huovisen mukaan Suomessa sairastetaan vuosittain 20 miljoonaa flunssaa. Eli näin ollen jokainen kansalainen sairastaa noin 4 flunssaa vuodessa. Aika paljon.
Huonoin tilanne on pienten lasten kohdalla, sillä on laskettu, että päiväkotilapset kärsivät hengitystieinfektioista jopa sata päivää vuodessa. Tuo lukema saa jo todella havahtumaan. On siis täysin normaalia, että lähes kolmasosa vuodesta ollaan sairaana! Todella sairasta touhua ja vielä sairaampaa touhusta tekee sen, että tilannetta ei käytännössä yritetä millään tavalla korjata.
Tämän hurjan ilmiön syyllisinä pidetään päiväkotien liian suuria ryhmäkokoja ja heikkoa käsihygieniaa. Molemmat tekijät ovat todella merkittävässä roolissa ja etenkin tuota käsienpesun tärkeyttä ei voi kylliksi korostaa. Lapsilta käsihygienia tietysti aina välillä unohtuu, mutta aikuisten suhteen tilanne ei ole kovin paljoa parempi. Silmiini osui taannoin juttu, jossa kerrottiin, että yllättävän harva suomalainen pesee kätensä wc-käynnin yhteydessä. Lisäksi ei ole ollenkaan poikkeuksellista, ettei käsiä pestä esimerkiksi kauppareissun jälkeen ja ennen ruoanlaittoa. Ei ole ihme, että pöpöt leviävät.
Jos vielä mietitään tuota päiväkotien surkeaa tilannetta, niin on myös syytä olla erityisen huolissaan antibioottien hurjista käyttömääristä. Ei ole ollenkaan tavatonta, että yhdessä päiväkodissa voi olla päällekkäin esimerkiksi 5 erilaista antibioottikuuria. Tämä voi aiheuttaa sen, että pöpöistä tulee entistä kovempia ja ovelampia taistelijoita, joka entisestään pahentaa vallitsevaa tilannetta.
Flunssaa torjuttaessa on käsihygienian lisäksi syytä kiinnittää erityishuomiota tietysti myös ravintoon. Pullalla ja jäävuorisalaatilla ei kovin kummoista suojausta pystytä rakentamaan. Nauti näiden sijasta vahvoja (aitoja) makuja ja monipuolisesti erivärisiä ruoka-aineita. Lisäksi näin flunssakauden huipulla on erittäin perusteltua ottaa hieman ylimääräistä D- ja C-vitamiinia ja vaikka nauttia joka aamu kuppi herkullista pakuriteetä.
Jos se flunssa kuitenkin iskee, on sen nujertamiseksi olemassa muutamia hyviä apukeinoja. Tärkeää on toimia jo siinä vaiheessa kun siellä kurkussa alkaa olla tuntemuksia ovella koputtavasta flunssasta tai nenä alkaa vuotamaan. Syö reilusti C- ja D-vitamiinia ja keitä vahvaa pakuriteetä, johon kannattaa sekoittaa esimerkiksi cayennepippuria ja inkivääriä. Myös valkosipuli tekee ihmeitä. Kun flunssa tekee rynnäkköään, nauti raakaa valkosipulia mieluiten useamman kerran päivässä. Myös salviasta valmistettu tee on tehokas apu flunssaa nujerrettaessa. Eikä tietysti pidä unohtaa propolista, jota voi käyttää sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Monet lapset ovat päässeet eroon flunssakierteestä ja toistuvista korvatulehduksista, kun heille on laitettu säännöllisesti tippa propolista molempien korvalehtien taakse.
Terveydenjuurta ja myrkkyjä
Terveydenjuuri.fi projekti on käynnissä ja palvelu avataan virallisesti 1.12.2010. Tavoitteet palvelun suhteen on kovat, joten toivotaan, että sivusto saa vauhdikkaan startin ja paljon innokkaita tekijöitä.
Itselläni on päällimmäisenä mielessä laadukkaiden luomutuotteiden saatavuuden parantaminen ja lasten päiväkoti- ja kouluruokailun saattaminen edes kohtalaiselle tasolle. Tällä hetkellä hirvittää katsoa sitä ruokaa, mitä lapsillemme syötetään. Lisäaineita, tärkkelysmössöä, margariinia, rasvatonta maitoa jne… Asialle on pakko tehdä jotain.
Myrkkykuitit
Tutkijat ovat nyt todistaneet sen, että bisfenoli-A imeytyy ihon lävitse elimistöön. Todella hienoa, että valtamedia huomio asian ja uutisoi siitä asiallisesti.
Bisfenoli-A:n lisäksi myös ftalaatit ovat herättäneet viime vuosina paljon keskustelua. Kyseiseen kemikaaliryhmään kuuluu useita yhdisteitä. Näistä kuuden käyttöä on säännelty tai rajoitettu leluissa ja lastenhoitovälineissä. Kolmen pahimman käyttö on kokonaan kielletty. Tästä huolimatta myös näitä kaikkein myrkyllisimpiä ftalaatteja käytetään aika surutta. Koska läheskään kaikkea maahantuotua muovikrääsää ei pystytä kontroloimaan, pääsee markkinoille aina livahtamaan kiellettyjä ftalaatteja sisältäviä tuotteita.
Itse suhtaudun varsin skeptisesti kaikkeen muoviin. Toivon, että pelkoni muovien suhteen ovat turhia ja ylimitoitettuja, mutta en ole alkuunkaan vakuuttunut niiden vaarattomuudesta vaikka tutkimustulokset muuta osoittavat. Esimerkiksi turvalliseksi luokiteltu ABS-muovi sisältää mm. akrylonitriiliä, jonka on todettu aiheuttavan syöpää. Tästä huolimatta kyseistä muovia käytetään runsaasti mm. blendereissä.
Näistä eri muovilaaduista ei varmasti ole merkittävää haittaa jos niitä käsittelee satunnaisesti. Tämänkaltainen satunnainen altistuminen on kuitenkin nykypäivänä kovin vaikeaa, koska joka paikka pursuaa muovia. Kirjoittaessani tätä juttua hakkaan muovisia näppäimiä, katselen muovista näyttöä, joka on todennäköisesti käsitelty palonestoaineilla ja liikuttelen muovista hiirtä. Kohta lähden syömään ja avaan jääkaapin, jonka valmistamisessa ei muovia ole säästelty. Ennen sitä pitää kuitenkin soittaa yksi puhelu muovikuoret omaavalla puhelimella…
Lasten ravitsemus – osa 1
Lasten ravitsemuksessa pätee pääasiassa samat periaatteet kuin meidän aikuistenkin ruokailussa. Jo sillä pääsee pitkälle kun vältetään pahimmat karikot ja korvataan huonot jutut edes kohtalaisilla vaihtoehdoilla.
Jos lähdetään liikkeelle niistä pahimmista karikoista, on listalla 2 selkeästi muista erottuvaa asiaa: sokeri ja gluteeniviljat. Kukaan äiti tai iskä ei halua lapsestaan huumeiden käyttäjää, mutta tästä huolimatta lapselle syötetään suunnattomia määriä sokeria ja vehnää, jotka voi luokitella huoletta huumausaineiksi. On tutkittu, että gluteeniviljat ja sokeri voivat aiheuttavat huumeiden kaltaista riippuvuutta. Tätäkin merkittävämpi ongelma on kuitenkin gluteeniviljojen ja sokerin terveyttämme rappeuttavat tekijät.
Sokerin haitoista tunnutaan tiedettävän yleisellä tasolla paljon, joten on hieman ihmeellistä, että lapsille syötetään suunnattomia määriä karkkia, limsaa, leivonnaisia, sokerijogurtteja ja muita myrkkytuotteita. Näiden sokerilähteiden ansiosta päivittäinen sokerinsaanti nousee helposti kymmeniin grammoihin. Sitten vielä ihmetellään miksi lapsi on koko ajan tulehdusten kourissa.
Gluteeniviljojen aiheuttamat terveyshaitat ovat mittavia. Melkoinen osa länsimaailmaa riivaavaista sairauksista voidaankin yhdistää gluteeniviljojen huimiin käyttömääriin. Diabetes, mielenterveysongelmat, akne, hammasongelmat, MS-tauti ja syöpä. Siinä vain muutama esimerkki niistä sairauksista, mihin gluteeniviljojen syöminen voi johtaa. Korvaa gluteeniviljat esimerkiksi tattarilla, kvinoalla, pähkinöillä, hampunsiemenillä tai vaikka manteleilla. Kauraa en suosittele syömään, koska se sisältää runsaasti fytiinihappoa, joka voi aiheuttaa kasan ongelmia.
Perusteet
Avainsanat ovat monipuolisuus ja laatu. Kaikki tietävät, että hyvä pohja saadaan aikaiseksi suosimalla monipuolisesti kasvikunnan tuotteita, laadukasta lihaa ja kalaa. Lasten kohdalla haluan kuitenkin korostaa rasvojen merkitystä, sillä hyvälaatuiset rasvat ovat välttämättömiä lapsen terveelle kasvulle ja etenkin aivojen kehitykselle. Näin kannattaakin heti kättelyssä heittää rypsiöljyt roskikseen ja ostaa tilalle kunnon rasvoja kuten esimerkiksi voita tai kookosöljyä. Meillä syödään hernekeittokin voisilmän kanssa, koska lapset sitä toivovat ja mikä lapselle onkaan parempaa kuin aito voi. Hirvittää nähdä sellaisia tilanteita, jossa äidit mättävät kaupassa kärryihinsä kevyttuotteita ja margariinia. Jos vanhemmat haluavat leikkiä omalla terveydellä, niin se heille suotakoon, mutta antasivat edes lapsiensa nauttia kunnon rasvoista. Tästä vallitsevasta tilanteesta ei voi tosin syyttää vanhempia vaan niitä tahoja, jotka ovat ajaneet ja aivopesseet meidät tähän tilanteeseen. Näistä tahoista mainittakoon etunenässä THL.
Ehkäpä yksi parhaista asioista mitä lapselle voi ravinnon puolesta antaa on raakamaito. Raakamaito sisältää lapsen kehityksen ja kasvun kannalta huikeat määrät hyviä rasvoja sekä vitamiineja. Monissa perheissä juodaan aidon maidon sijasta “valkoiseksi värjättyä vettä”, jota jostain syystä saadaan markkinoida maitona. Hieman sama asia jos joku kävisi myymään nakkeja härän sisäfileenä. Rasvaton, pastöroitu ja homogenoitu maito ei ole terveystuote vaan lähinnä vakava terveysriski, joka voi altistaa monille sairauksille. Olen lukenut mm. siitä kuinka lisääntyneet korvatulehdukset liitetään pastöroituihin ja homogenoituihin kevytmaitotuotteisiin. Raakamaitoa on saatavilla jos näkee asian suhteen hieman vaivaa.
Raakamaidon rinnalle on syytä nostaa myös toinen todellinen superfood, jota jokaisessa lapsiperheessä olisi syytä nauttia päivittäin. Tämä on tietysti kananmuna, joka on edullista, monipuolista ja lapsen tervettä kasvua tukevaa ruokaa. Keskivertoperheessä kananmunia syödään valitettavan vähän ja usein niitä käytetäänkin vain lähinnä pakollisena apuvälineenä leivontaan ja ruoanvalmistukseen.
Ravintolisät ja vitamiinit
Lapsetkaan eivät saa ruoasta kaikkia tarvitsemiaan rakennuspalikoita, joten valikoidut ravintolisät ja vitamiinit ovat perusteltuja. D-vitamiini on niin itsestäänselvä ja tärkeä asia, että sitä ei tarvitse erikseen edes mainita. D-vitamiinin lisäksi voin suositella seuraavia juttuja:
1. Kalaöljy / kalanmaksaöljy
2. Luonnollinen C-vitamiini
3. Maitohappobakteerit
4. Laadukas viherjauhe
Spirulina ja cholrella voivat olla toimivia juttuja myös lasten kohdalla. Näiden voimakkaiden vihreiden annostuksessa tulee kuitenkin olla tarkkana ja aloittaa niihin tutustuminen hyvin pienistä määristä. On hyvin todennäköistä, että lapsi ei halua edes maistaa spirulinaa tai chlorella ja tässä tapauksessa ei pidä tietenkään käydä tuputtamaan vaan odottaa sopivampaa hetkeä. Lasten mielipidettä on muutenkin syytä kuunnella eri ruoka-aineiden suhteen. Lapsi on mestari itsensä kuuntelemisessa ja jos joku ruoka ei lapselle maistu, niin tätä mielipidettä on syytä kunnioittaa.
Tässä näin alkuun tällainen perustason näkemyspaketti. Palaan asiaan myöhemmin ja paneudutaan tällöin yksityiskohtiin hieman tarkemmin.
Lisäarvoa?
Syön monipuolisesti kotimaisia marjoja ja ruokavalioni on muutenkin mielestäni aika hyvin kohdillaan. Näetkö mitään syytä sille, että ostaisin ja söisin lisäksi vielä goji-marjoja?
Hankala kysymys, sillä asiaa voi lähestyä niin monelta eri kantilta.
Jos mietit gojien ostoa pelkästään edistääksesi omaa terveyttä ja hyvinvointia, niin suosittelen jättämään kyseiset marjat kaupan hyllylle. Omasta mielestäni pakastettu kotimainen mustaherukka tai mustikka pesee kiinalaiset tehotuotetut ja torjunta-aineita sisältävät gojit mennen tullen kun huomioidaan konkreettiset terveysvaikutukset, hinta ja ekologisuus. Lisäksi kotimaiset marjat maistuvat paljon paremmalta.
Toki jos saat jostain myrkyttömiä gojeja (tällä hetkellä aika mahdoton tehtävä), niin ne ovat kätevää naposteltavaa esimerkiksi reissussa, jossa pakastetut marjat ovat hieman hankalia, mutta päivittäiseen käyttöön en voi gojeja kohdallasi suositella.
Tämä on siis vain minun mielipiteeni asiasta. Eli se ei ole mikään ehdoton totuus…
Mitä mieltä olet Colonic-hoidosta?
Aika arveluttavaa toimintaa, josta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Asiaa voidaan lähestyä kysymällä sitä, että kuinka luonnollinen toimenpide suolihuuhtelu on? Tekeekö esimerkiksi mikään eläin itselleen suolihuuhtelua? Jos suolihuuhtelu olisi ihmiselle luontainen ja tarpeellinen toimenpide, olisi todennäköistä, että jo syntyessämme meissä roikkuisi letku tätä operaatiota varten.
Suolihuuhtelu voi altistaa esimerkiksi autoimmuunisairauksille, koska toimenpide huuhtoo tärkeät suolistobakteerit viemäriin. Eli kannattaa miettiä 2 kertaa ennen kuin hyppää mukaan kyseiseen leikkiin.
Tietoa blogista
iHerb alennuskoodi
iHerbin parhaat tuotteet
Olivian nettikaupan alennuskoodi
Xoco.fi alennuskoodi
Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat
Linkit
- Antti Heikkilän blogi
- Daily Eko
- Elämän leipä
- Foodit.fi
- Heikki Laatikainen
- Jaakko Halmetoja
- Jake Joogi
- Jussi Riekki
- Keittiökameleontti
- Limpun blogi
- Löydä lähde
- Luomulaakso
- Matkalla
- Olli Posti
- Omakohtaisia kokemuksia
- Oruko
- Pellon pientareella
- Pessi Peura
- Raakasuklaa.com
- Superfood esittely
- Veteraaniurheilijan ravintoblogi
- Wild Running

Jarkko






















