Tyypillisimmät virheet
Jokainen tietää, että esimerkiksi tupakointi, liikkumattomuus, sokerilla mässäily ja liiallinen viinalla läträäminen ovat meille pahaksi. Yllättävän harva on kuitenkaan perillä niistä lukuisista muista kompastuskivistä, jotka littyvät lähinnä ruokaan ja mihin törmäämme päivittäin. Tästä saamme kiittää ainakin osittain virheellisiä ja jopa valheellisia virallisia ravitsemussuosituksia, sairausteollisuutta ja tietysti myös ruokateollisuutta. Tässä muutama poiminta näistä tyypillisimmistä erheistä, mitä emme välttämättä tiedosta:
Viljojen pitäminen terveellisenä ruokana. Leipä on monelle lähes pyhä asia, josta ei luovuta edes pakon edessä. Viljojen aiheuttamat terveyshaitat ovat käsittämättömän mittavia ja esimerkiksi täysjyväviljojen markkinointi terveystuotteena on yksi aikamme pahimmista huiputuksista.
Oireiden lievittäminen. Nykylääketiede keskittyy usein todellisen ongelman selvittämisen sijasta oireen piilottamiseen. Tämä toiminta on verrattavissa siihen, että löydät asuntosi seinästä hometta ja päätät ainoastaan maalata tai tapetoida tuon homevaurion. Jokainen tietysti ymmärtää, että näin toimimalla itse ongelma jää jäljelle ja oireet palaavat tulevaisuudessa paljon pahempina.
Synteettisten vitamiinien käyttö. Kuten Iiro osuvasti kirjoituksessaan totesi, niin synteettiset vitamiinit ovat vain yksi allopaattisen lääketeollisuuden tuottoisa sivubisnes…
Veden laadun aliarviointi. Joo, Suomessa hanavesi on muuhun maailmaan verrattuna todella hyvälaatuista, mutta ei missään nimessä kuitenkaan optimaalista nestettä kehollemme. Maamme pullistelee upeita luonnonlähteitä, joista useimpien meistä on mahdollisuus hakea aitoa elävää vettä, jonka rakenne on tallella.
Luomuttomuus. Luomun suosio jatkaa kasvuaan, mutta tosiasia on kuitenkin se, että luomu on vielä monessa perheessä todella harvinainen ilmestys.
Väkisin syöminen on yllättävän yleistä. Todella moni meistä harrastaa väkisin syömistä etenkin aamuisin, kun on “pakko” haukata jotain ennen töihin lähtöä. Tämänkaltainen toiminta on todella haitallista ja erityisesti aamuisin, jolloin kehomme on vasta heräämässä.
Itsensä kuuntelemisen unohtaminen. Tämä juttu on kaikki kaikessa. Suurin osa meistä on lähes täysin unohtanut tämän kaikkein tärkeimmän taidon…
Dieettivillitykset ovat usein kaikkea muuta kuin hyvä asia. Ne luovat ruokailuumme liikaa sääntöjä ja omalta osaltaan vieraannuttavat meitä tuosta kehon kuuntelusta. Jotkut sanovat, että esimerkiksi kolme ateriaa päivässä on ehdoton juttu, josta ei voi tinkiä, kun taas toinen koulukunta korostaa välipalojen merkitystä. Molemmat ovat periaatteessa yhtä paljon metsässä, sillä ihmisen kuuluu syödä silloin kun tekee mieli ja sitä mitä tekee mieli.
Vähärasvaisuuden hehkuttaminen on samanlaista hölynpölyä kuin viljojen markkinointi terveysruokana.
Kaloreiden sijasta meidän tulisi tuijottaa ennemmin vaikkapa ruoan alkuperään.
Ruokahetken aliarvostus on myös huipussaan. Monissa perheissä yhdessä syöminen saattaa olla hyvinkin harvinaista ja muutenkin ruokailulle ei anneta sille kuuluvaa arvoa. Sillä on kuitenkin hirmuinen merkitys, että millä fiiliksellä ja millä tavalla ruoan nauttii. Terveellisestäkin ateriasta tulee hetkessä erittäin epäterveellinen jos sen syö vihaisena ja pahasti stressaantuneena.
Hiilihydraattipommien pakonomainen tunkeminen joka aterialle. Perunaa tai riisiä on ihan kiva syödä silloin tällöin, mutta mikä ihmeen pakko niitä on tunkea jokaisen aterian lisukkeeksi?
Pilalle käsiteltyjen maitojen lipittämistä harrastetaan valitettavan monessa suomalaiskodissa. Eräskin tuore kansanedustaja kertoi sanomalehdessä ylpeänä siitä, kuinka heidän perheessä juodaan joka päivä 5-8 litraa rasvatonta maitoa.
Suolattomuus ja myrkkysuolan käyttö on todella yleistä. Jo sillä, että vaihtaa sen perinteisen “pan-suolan” aitoon raffinoimattomaan merisuolaan, saa aikaiseksi todella merkittäviä terveysvaikutuksia. Ja tämä ei edes juurikaan maksa mitään!
Ja onhan näitä myös paljon muitakin juttuja, kuten hybridilajikkeiden ylenpalttinen suosiminen, tehotuotetulla broilerilla mässäily, kassilohi, syödään mieluummin jäävuorisalaattia kuin lähimetsästä löytyviä villivihanneksia, lisäaineet, ruoan riittämätön pureskelu jne. Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin…
Onneksi muutosta parempaan tapahtuu koko ajan. Tästä esimerkkinä voi mainita tamperelaisen iskän, joka on älähtänyt kouluruoan surkeasta tasosta.
Kirjoittajavieras: Iiro Riihimäki
Lupailin taannoin kalkkeutumiseen liittyvää haastattelua ja tässä se nyt olisi. Sepi antoi joskus helmikuussa vinkkiä siitä, että kannattaa ottaa yhteyttä Iiroon ja pyytää häneltä haastattelu, sillä Iirolla on paljon tietoa ja näkemystä kalkkeutumiseen ja myös muihin terveyteen liittyviin asioihin. Ja Sepi oli kyllä täysin oikeassa! Iiro kirjoitti niin mahtavan tietopaketin, että tätä voi suositella jokaisen luettavaksi.
1. Kerro hieman itsestäsi.
Olen patologisen utelias fyysikko, joka on kiinnostunut aivan kaikesta. Huolettomien elämäntapojen ja niitä seuranneiden terveysongelmien johdosta huomasin noin 3 vuotta sitten olevani jatkuvasti väsynyt ja muutenkin menettämässä positiivisen elämänasenteeni. Yritin hoitaa oireita eri tavoilla mutta huonoin tuloksin. Ensimmäisen onnistumisen elämykseni sain sattumalta alkaneesta karppauskokeilusta. Tämän jälkeen päädyin ensin Paula Heinosen, ja heti seuraavana päivänä Olli Postin luennoille. Muuta ei sitten tarvittukaan ja viimeiset pari vuotta olen itseopiskellut terveyteen liittyviä asioita varovastikin arvioiden keskimäärin 3-4 tuntia päivässä. Terveyteni on hypännyt aivan uudelle tasolle ja erityisen iloinen olen siitä että aikaisempi stressi ja saamattomuus ovat vaihtuneet positiiviseen huolettomuuteen ja jatkuvaan innostukseen.
2. Olen kuullut, että olet tutustunut kalkkeutumiseen liittyviin tekijöihin perinpohjin. Mistä innostus tätä asiaa kohtaan heräsi?
Oikeastaan olen tutustunut kalkkeutumiseen vain suhteellisen pinnallisesti eli ehkäpä muutaman viikon ajan. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus eikä mitään terveyteen liittyvää ilmiötä ole viisasta tutkia erillisenä. Parin vuoden opiskelun ja itsellä suoritettujen ihmiskokeiden ansiosta minulla alkaa olla jo aikamoinen laatikollinen kokonaiskuvan hahmottamiseen vaadittavia palasia. Jos minun näkemykselläni kalkkeutumisesta on jotain painoarvoa, on tämä seurausta siitä että katson ilmiötä kokonaiskuvasta käsin.
3. Mitä ihmisten olisi hyvä tietää kalkkeutumisesta?
Kalkkeutumisella tarkoitetaan käsittääkseni ilmiötä jossa kalsiumia kerääntyy kudoksiin tai ylipäätään paikkoihin jossa sitä ei kuuluisi olla. Optimikunnossa oleva terve elimistö kykenee täysin itsenäisesti hankkiutumaan eroon ylimääräisestä kalsiumista. Kalsiumin kerääntyminen ei-toivottuihin paikkoihin on siis oire jostakin, ei itse ongelma. Koska kalkkeutumista esiintyy myös osteoporoosista kärsivillä, täytyy sen olla paremminkin ”kalsiumaineenvaihduntaan” kuin kalsiumin liikasaantiin liittyvä ongelma.
4. Mitkä tekijät ovat kalkkeutumisen takana?
Minun näkemykseni mukaan kalkkeutumisen takana on yleensä laajempi systeemikriisi / elimistön epätasapainotila. Se miksi tähän tilaan ajaudutaan, on seurausta tietyistä kulttuurillemme ominaisista ilmiöistä/toimintatavoista. Seuraavaksi pyrin esittämään oman pelkistetyn näkemykseni siitä tapahtumaketjusta joka tyypillisesti ajaa länsimaista ruokavaliota ja elämäntapaa noudattavan yksilön elimistön pois tasapainosta. Tässä vaiheessa on syytä mainita että kyseessä on ylipelkistetty hypoteesi johon tulee suhtautua suurella varauksella ja jonka pääasiallisena tarkoituksena on toimia keskustelun herättelijänä, ei lopullisena totuutena.
Se mitä kutsumme ihmiseksi on länsimaisen maailmankuvan mukaan monimutkaisten biologisten/kemiallisten prosessien muodostama kokonaisuus. Kaikkien prosessien toiminta riippuu monista muista prosesseista ja jotta ihmiseksi kutsuttu kokonaisprosessi kykenisi pysymään optimaalisessa tasapainotilassa, on prosessien oltava sellaisia että kokonaisuus pyrkii häirittäessä palautumaan tasapainoon. Biologiassa tällaista optimaalista stabiilia tasapainotilaa kutsutaan homeostaasiksi.
Nyt voimme määritellä mitä on terveys ja mitä sairaus:
Terveys on tila jossa elimistö on homeostaasissa. Tässä tilassa elimistö on itseään korjaava ja palautuu häirittäessä automaattisesti takaisin homeostaasiin. Tällainen terveys ei ole sairauden puuttumista vaan tila jossa kaikki osaprosessit toimivat moitteettomasti ja yksilö on sekä fyysisesti että psyykkisesti huippukunnossa.
Sairaus (krooninen) on tila jossa elimistö on ajautunut niin kauas optimaalisesta tasapainotilasta, ettei se ilman tukitoimia kykene palaamaan homeostaasiin. Kipu ja erilaiset akuutimmat sairaudentilat ovat elimistömme keinoja kertoa meille että homeostaasi ollaan menettämässä.
Seuraavaksi on selvitettävä mikä määrittelee sen pysyykö elimistömme homeostaasissa vai ei? Pääsemme alkuun vertaamalla ihmistä ja kasvia. Joku viisas (en muista nyt kuka) on esittänyt ihmisen ja kasvin välisiä yhtäläisyyksiä kuvaavan mieleenpainuvan vertauksen, jonka mukaan ”ihminen on ikään kuin kasvi joka on ottanut jalat alleen”. Vertaus perustuu seuraavaan analogiaan:
A. Kasvi
Kasvilla on juuret maaperässä. Maaperä koostuu sekä elollisesta että elottomasta materiaalista. Kasvin juuret keräävät maaperästä lähinnä maan mikrobikannan muokkaamia molekyylejä. Kyseessä on siis symbioosi jossa mikrobien tehtävänä on muokata maaperän molekyylejä kasvien tarpeisiin. Kasvin ”kunto” riippuu siitä kuinka hyvin se kykenee saamaan maaperästä tarvitsemansa molekyylit joka siis edelleen riippuu siitä, minkälaista on epäorgaaninen maa aines ja sitä muokkaava mikrobikanta.
B. Ihminen
Ihmisen juuret ovat ohutsuolen sisäpinnan limakalvolla olevat nukkalisäkkeet eli villukset. Näin ollen se minkälaisessa maaperässä ihminen kasvaa riippuu siitä mitä me syömme (olemme siis ikään kuin kasveja, jotka ovat vapauttaneet itsensä liikkumaan ottamalla ”maaperän” mukaansa). Myös ihmisen tapauksessa mikrobikannalla on merkittävä rooli ”maaperän” muokkaamisessa. Se mitä lopulta imeytyy verenkiertoomme, riippuu mm. siitä mikä on haimamme entsyymientuottokyky ja suoliston kunto sekä siitä minkälainen mikrobikanta meillä on suolistossamme syömäämme ravintoa muokkaamassa. Nämä kaikki puolestaan heijastelevat lähinnä siitä minkälainen on ruokavaliomme.
Suurin osa on varmasti tietoisia siitä kuinka keskeistä roolia maaperän laatu näyttelee kasvin menestymisen kannalta. Yllä oleva kasvien ja ihmisten vertailu auttaa toivottavasti ymmärtämään miksi suolistossa vallitsevat olosuhteet ovat ihmisen terveyden kannalta yhtä keskeisessä roolissa kuin maaperän laatu kasvin tapauksessa. Kansanterveydellisesti suurin ongelmamme onkin todennäköisesti se, että valtaosa ihmisistä elää nykyisin varsin huonossa ”maaperässä”. Se kuinka tähän on päädytty, johtuu mm. seuraavista asioista:
1. Nykyiset viljelymenetelmät perustuvat teholannoitteisiin jotka optimoivat ruuan määrän, eivät sen laatua -> ruokamme sisältää lähinnä kaloreita ja kemikaaleja.
2. Terveellinen luonnollinen ruoka sisältää osan niistä mikrobeista ja entsyymeistä jotka vastaavat sen pilkkomisesta suolessamme. Nykyinen keskitetty ruuantuotanto edellyttää ruualta kuitenkin pitkää säilyvyyttä joka saavutetaan mm. tuhoamalla kyseiset mikrobit ja entsyymit. Tämä johtaa suoliston toiminnan ja siellä elävän mikrobikannan häiriintymiseen.
3. Hyödyllisiä bakteereja tuhoavien antibioottien liikasyönti vääristää suoliston mikrobikantaa entisestään ja johtaa usein sienikantojen liikakasvuun (antibiootit ovat sienimyrkkyjä eli aineita joilla sienet taistelevat bakteereja vastaan).
4. Epäoptimaalinen mikrobikanta ja lähinnä tyhjiä kaloreita sisältävä ravinto johtavat tilanteeseen jossa joudumme syömään enemmän ja kärsimme silti puutostiloista. Varsinkin haima joutuu ylitöihin eikä kykene tuottamaan riittävästi entsyymejä. Entsyymivaje johtaa entistä suurempaan mikrobikannan vääristymiseen ja pian suolessamme on useamman kilon komposti jonka aiheuttaa mm. seuraavia ongelmia:
-Merkittävä osa syömistämme kaloreista menee suoliston mikrobeille
-Ylisuuren epäoptimaalisen mikrobikannan tuottamat metaboliajätteet rasittavat maksaa ja munuaisia ja likaavat lopulta sekä kudosnesteen että veren -> ei-toivottu mikrobitoiminta leviää myös muualle elimistöön
-Suoliston epäoptimaalinen mikrobitoiminta synnyttää suuren määrän haitallisia kaasuja. Ongelmallisin näistä lienee hiilidioksidi joka happamoittaa elimistöä ja heikentää hapenkuljetusta (hemoglobiini kuljettaa sekä happea että hiilidioksidia ja happi irtoaa siitä kun sen tilalle löytyy hiilidioksidimolekyyli -> hiilidioksidin osapaineen kasvu johtaa hapenkuljetuksen heikkenemiseen).
-Hapenkuljetuksen heikkeneminen lisää ääreisverenkierron varassa olevien solujen tarvetta siirtyä energiantuotannossaan normaalista soluhengityksestä tehottomampaan maitohappokäymiseen -> lisää haitallisia metaboliajätteitä.
-Aivot käyttävät 20% kuluttamastamme hapesta -> kasvaneesta hiilidioksidin osapaineesta seuraava hapenkuljetuksen heikkeneminen sumentaa ajattelumme
Nyt meillä on tarvittavat palikat voidaksemme kuvata tyypillisen prosessin jonka kuluessa elimistö ajautuu vähitellen pysyvästi pois homeostaasista:
Prosessoitu, huonossa maaperässä kasvatettu ruoka yhdessä antibioottien kanssa aloittaa kierteen jonka lopputuloksena suolessa on ylisuuri epäoptimaalinen mikrobikanta. Tämän seurauksena ravinteiden imeytyminen heikkenee ja joudumme syömään enemmän saadaksemme kaiken tarvitsemamme. Tämä rasittaa varsinkin haimaa joka vähitellen menettää kykynsä tuottaa riittäviä määriä ruuansulatusentsyymejä. Kasvavan, epäoptimaalisen mikrobikannan tuottamat metaboliajätteet sekä sulamaton ruoka muodostavat suolen seinämään kuonakerroksen jonka edelleen heikentää ravintoaineiden imeytymistä. Saadaksemme edelleen kaiken tarvitsemamme energian, on meidän tyypillisesti siirryttävä ruokavaliossamme kohti nopeita hiilihydraatteja (joidenkin tapauksessa kohti vielä helpompaa energianlähdettä, alkoholia). Tilanne pahenee sitä mukaan kun haiman entsyymientuotanto laskee ja suolen seinämää peittävä kuonakerros kasvaa.
Pitkittyessään tilanne johtaa suoliston tulehtumiseen ja edelleen vuotavaan suoleen. Emme edelleenkään saa riittävää määrää oikeaan kokoon pilkottuja molekyylejä mutta vereen ja kudosnesteisiin siirtyy nyt sellaisia pilkkomatta jääneitä molekyylejä joita elimistömme pitää vieraina. Tästä seuraava immuunivaste kuormittaa immuunijärjestelmää ja pudottaa näin ollen vastustuskykyämme johtaen lisäongelmiin.
Tässä vaiheessa olemme ajautuneet jo niin kauas homeostaasista että alamme oireilla tavalla tai toisella. Tämä olisi viimeinen hetki reagoida tilanteeseen ja auttaa elimistö takaisin tasapainoon. Allopaattisella lääketieteellämme/bisneksellämme on kuitenkin muuta mielessä. Yleensä vastaanotolle ilmestyvälle potilaalle tarjotaan tässä vaiheessa kemikaaleja joiden tehtävänä on vaimentaa elimistön hätähuudot ja mahdollistaa potilaan ajautuminen entistä kauemmaksi homeostaasista. Kuvio toistuu kunnes toimintakyvyn säilyttäminen vaatii päivittäin kasvavan määrän lääkkeitä.
Kärjistetysti sanottuna allopaattinen lääketieteemme on liiketoiminnan ala joka takoo suuria voittoja homeostaasista sivuun ajautuneiden massojen tietämättömyyden kustannuksella. Näillä voitoilla voidaan huoletta synnyttää tusinoittain parhaaseen katseluaikaan näytettäviä lääkärisarjoja sekä ”dokumentteja” joiden tarkoituksena on myydä allopaattinen inkvisitio massoille edistyksellisenä tieteenä. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että käynti allopaattisen lääkärin vastaanotolla jättää ongelmien alkusyyn lähes poikkeuksetta hoitamatta samalla kun niistä kertovat oireet pyritään piilottamaan jollain puoli-ilmaisella öljypohjaisella kemikaalilla jonka patenttitodistus, pseudotieteelliset tilastotutkimukset sekä ennen kaikkea massiivinen markkinointikoneisto on muuttanut ihmelääkkeeksi.
Ja sitten spesifimmin kalkkeutumiseen:
Kalkkeutuminen voi alkaa vasta kun elimistö on liukunut liian kauas homeostaasista eikä eri aineita saada enää kuljetettua sinne missä niitä tarvitaan tai pois sieltä missä niitä ei tarvita. Alla muutamia kalkkeutumisen kannalta oleellisia pointteja:
- -Kalsium on yksi tärkeimmistä alkaleista mineraaleista ja sillä on oma roolinsa mikrobitoiminnan sekä solujen aineenvaihdunnan synnyttämien happamien metaboliatuotteiden neutraloinnissa -> kalsiumia voi kerääntyä kudokseen samalla kun sitä katoaa luista
-Puutostilojen johdosta valtaosilla ihmisistä on liian vähän suolahappoa mahassa. Esim. kalsiumkarbonaatti ei sellaisenaan ole bioaktiivinen vaan vaatii reaktion suolahapon kanssa -> vajaahappoinen maha johtaa tilanteeseen jossa kalsiumkarbonaatti jää ”aktivoimatta” ja muuttuu potentiaaliseksi ongelmaksi.
-Suomalaisia vaivaava krooninen magnesiumin puutos yhdessä teholannoitteiden synnyttämään fosforiylijäämään kanssa häiritsee kalsiumaineenvaihduntaa
-Pohjoinen sijaintimme johtaa varsinkin talvisin krooniseen D-vitamiinin puutokseen mikä osaltaan heikentää kalsiumaineenvaihduntaa
Itse kalsiumkerääntymien tutkimus on vielä alkutaipaleella. Jo nyt on kuitenkin selvää että niiden taustalla on joko itse-järjestäytyviä kalsiumrakenteita tai kalkkikuorta kasvattavia mikrobeja (kalsium nanobakteereja). Ehkä eniten huomiota saaneen näkemyksen mukaan jotkin mikrobit suojautuvat immuunijärjestelmän hyökkäyksiä vastaan kasvattamalla kalsiumfosfaattikuoren. Puhutaan jopa elimistössä kasvavista koralliriutoista. Oman näkemykseni mukaan kaikella on kuitenkin tarkoituksensa eli luonto ei synnytä ongelmia vaan etsii niihin ratkaisuja. Epäilen alkuperäisen ongelman olevan seurausta väärästä ruokavaliosta ja siitä seuraavasta suoliston epätasapainosta mikä edelleen johtaa kudosnesteiden likaantumiseen ja biokemian häiriintymiseen. Kalsiumrakenteet ja niihin mahdollisesti liittyvät mikrobit ovat todennäköisesti elimistön siivouspartioita jotka pyrkivät rajaamaan ongelmaa. Jatkuvien suolisto-ongelmien seurauksena tilanne voi kuitenkin riistäytyä käsistä ja apulaisista tulee osa pahenevaa ongelmaa.
Mielestäni kalkkiutumisen korjaaminen olisi aloitettava alkuperäisestä ongelmasta eli suoliston epätasapainotilojen/sisäisen ”maaperän” korjaamisesta. Myöhemmin kun elimistö on saatu paluumatkalle kohti optimaalista tasapainotilaa, voidaan siirtyä jo syntyneiden kalsium kerääntymien liuottamiseen. Alla muutamia itse kokeilemiani menetelmiä kalsium kerääntymien poistamiseen:
1. MSM + C-vitamiini (ei askorbiinihappo vaan Amla, Camu Camu tai vastaava)
2. Omenaviinietikka
3. Magnesium (esim. Agient Minerals + transdermal)
4. Adya Clarity (kudosnesteiden puhdistaminen)
5. Minitrampoliini (lymfajärjestelmän aktivoiminen)
6. Maadoitus kaikissa muodoissa (maadoistuslakanat, kävely paljain jaloin)
5. Minkälaisena ongelmana näet kalkkeutumisen?
Kuten yllä olevasta käy ilmi, pidän kalkkeutumista lähinnä oireena laajemmasta systeemikriisistä. Pahasti epätasapainoon joutuneessa elimistössä siitä tulee kuitenkin itsenäiseltä vaikuttava ongelma. Minun näkemykseni mukaan kalkkeutumisongelman korjaamisen tulisi perustua pyrkimyksiin ajaa elimistöä takaisin kohti homeostaasia. Yleensä tämä vaatii sen että lähdemme purkamaan vyyhtiä suolistosta käsin ja muutamme ruokavaliotamme radikaalisti. Allopaattinen lääketiede tarjoaa hoitoja jossa potilas voi pysyä passiivisena. Todellinen paraneminen vaatii kuitenkin sitä että otat vastuun terveydestäsi omiin käsiisi. Alussa homma voi tuntua raskaalta mutta pian itseopiskelu muuttuu varsin mieluisaksi ja antoisaksikin puuhaksi.
6. Kalsium ja osteoporoosi. Onko näillä mitään tekemistä toistensa kanssa?
Ei välttämättä. Ne saattavat kuitenkin kasvaa samasta juuresta. Vääränlainen mikrobikanta ja siitä seuraava ylimääräinen hiilidioksidikuorma pakottavat elimistön ryöstämään alkaleja mineraaleja luustosta. Samainen suolisto-ongelma johtaa puutostiloihin jotka heikentävät kalsiumaineenvaihduntaa ja siten myös elimistön kykyä poistaa ei toivottua kalsiumia. Suoliston huono kunto johtaa myös veren ja kudosnesteiden likaantumiseen ja jos kalkkeutuminen liittyy nanobakteereihin, on varsin todennäköistä että tuo ”lika” on kyseisten bakteerien ruokaa. On siis vielä epäselvää ovatko kalsiumnanorakenteet/bakteerit itse ongelma vai osa elimistön siivouspalvelua. Se lienee kuitenkin selvää että kalsiumista on vähemmän haittaa jos se keräytyy johonkin kuin jos se likaa koko elimistön.
7. Millä tavoin kalkkeutumista voi ehkäistä? Mihin asioihin meidän olisi syytä kiinnittää erityistä huomiota
-Korjaa ruuansulatusjärjestelmä alusta loppuun: pureskele kunnolla, huolehdi siitä että vatsassasi on riittävästi suolahappoa, tee suolihuuhteluita ainakin kerran puolessa vuodessa ja tue hyvän mikrobikannan kasvua esim. hapankaalilla ja muilla fermentoiduilla tuotteilla.
-Juo lähinnä vettä ja huolehdi että se on hyvälaatuista (aktivoitu/rakenteen omaava vesi liuottaa kalsiumia erittäin hyvin mutta aihe on liian laaja tähän väliin)
-Siirry myrkkymaidosta ja juustoista pastöroimattomiin, homogenoimattomiin versioihin
-Osta maadoituslakana ja liiku mahdollisimman paljon paljain jaloin (tämän perusteleminen vei 5 sivua joten irrotin sen omaksi itsenäiseksi tarinakseen)
-Hanki hyvä minitrampoliini (lymfajärjestelmän tehostaminen)
Lukijakysymykset
1. Kalsiumista sen verran, että haittaako se kun moni vitamiini sisältää myös kalsiumia? Puhutaan myös magnesiumin ja kalkin tasapainosta, mitä se sitten tarkoittaa? Saako sitä kalsiumia syödä yhtään purkista?
Minun näkemykseni mukaan kalsiumin syöminen purkista on vähintäänkin turhaa mutta mahdollisesti jopa haitallista. Syy kalsiumlisien jatkuvaan tuputtamiseen on uskoakseni puhtaasti taloudellinen eli kyllähän myyjiä tulee aina riittämään jos käytännössä ilmainen kalsiumkarbonaatti/muu ”kuollut” kalsium saadaan markkinointikoneiston avulla muutettua kilohinnaltaan jopa satojen eurojen terveystuotteeksi.
Suosittelisin välttämään myös kaikkia synteettisiä ”vitamiineja” ja varsinkin niitä jotka sisältävät täyteaineina kalsiumkarbonaattia tai vielä tätäkin haitallisempaa magnesiumsteraattia. Luonnosta ei löydy irrallisia ”vitamiinimolekyylejä” vaan kasveja jotka sisältävät laajan kirjon yhdessä toimivia aineita. Synteettiset vitamiinit ovat vain yksi allopaattisen lääketeollisuuden tuottoisa sivubisnes. Allopaattisen lääketeollisuuden ydinbisneksen kannalta synteettisten vitamiinien paras ominaisuus on niiden tehottomuus -> hivenen lisää rahaa ilman että häiritään omaa core-bisnestä joka on kroonisesti sairaiden lääkitseminen.
Asiasta kiinnostuneita suosittelen tutustumaan Brian Clementin kirjaan “Supplements Exposed: The Truth They Don’t Want You to Know About Vitamins, Minerals, and Their Effects on Your Health”.
Tarkennettakoon vielä sen verran etten pidä lääkäreitä aktiivisesti syyllisinä siihen, että niin monet syövät potentiaalisesti haitallisia kalsiumvalmisteita. Heidän olisi kuitenkin asemansa puolesta mahdollista lopettaa kyseinen typeryys. Käytännössä tämä on kuitenkin vaikeaa, sillä kaiken maailman käypähoitosuositusten ja ylisuurten potilasmäärien johdosta lääkärin ammatti on muuttunut erittäin haastavaksi. Lääketeollisuudella on roolinsa myös lääkäreiden koulutuksessa ja nykypäivän lääkäri muistuttaakin päivä päivältä enemmän myynninedistäjää kuin vanhan ajan kunnanlääkäriä. Kaikki on hyvin niin pitkään kun pysyt hiljaa rivissä samalla kun lääkebisneksen äänekäs arvostelu tuo sinulle pelkästään ongelmia. Olen varma että sitä mukaan kun kansa valistuu, tulee lääkäreiden joukosta nousemaan lisää Antti Heikkilöitä jotka uskaltavat sanoa mitä oikeasti ajattelevat.
2. Kuinka merkittävää roolia kalkkeutuminen näyttelee sairauksien suhteen? Olen törmännyt jopa sellaisiin väitteisiin, että kalkkeutuminen on lähes jokaisen kroonisen sairauden takana.
Itse kiteyttäisin asian seuraavasti: samat ydinongelmat jotka johtavat kalkkeutumiseen ovat myös lähes jokaisen muun kroonisen sairauden taustalla -> jos kärsit kalsiumin kerääntymisestä vääriin paikkoihin, on elimistösi niin kaukana homeostaasista että kärsit mitä todennäköisimmin myös muista kroonisista ongelmista. Näin ollen kalkkeutumisen ja muiden kroonisten ongelmien väliltä löytyvä korrelaatio ei välttämättä kerro suorasta syy-seuraus suhteesta vaan siitä että ongelmilla on yhteinen alkusyy.
Viimeisen 100 vuoden aikana koko läntinen maailma on siirtynyt keskitettyyn ruuan tuotantoon ja sen vaatimaan pitkään jakeluketjuun joka vaatii ruualta ennen kaikkea yhtä ominaisuutta; hyvää säilyvyyttä. Tästä on maksettu korkea hinta sillä pyrkimys säilyvyyden parantamiseen on muuttanut ruokamme nopeasti hajoavasta luonnontuotteesta hyvin säilyväksi teolliseksi jätteeksi jota ruuansulatusjärjestelmämme osaa vain vaivoin käsitellä. Makrotasolla tästä on seurauksena homeostaasista pois ajautuneet massat sekä näiden alati lisääntyviä oireita peittelemään kehittynyt erittäin tuottoisa liiketoiminnan ala, allopaattinen lääketiede.
Tilanteen korjaamiseksi ei ole mitään poppakonsteja vaan meidän on siirryttävä takaisin lähiruokaan ja nostettava ruuantuotanto ammateista arvostetuimmaksi. Parhaillaan yleistymässä olevat luomupiirit ovat poistamassa tuottajan ja kuluttajan väliin pesiytyneet turhat välikädet. Ajan mittaan tämä tulee johtamaan tilanteeseen jossa tiedostava kuluttaja saa terveellisempää ruokaa ja sitä tuottava maanviljelijä ansaitsemansa arvostuksen tuon ruuan tuottamisesta.
3. Jos kalsiumia ei tarvita luuston kehittämiseen, niin mihin keho tarvitsee kalsiumia vai tarvitseeko ja missä suhteessa?
Kalsium on yksi keskeisimmistä alkaleista mineraaleista ja keho tarvitsee sitä erittäin moniin prosesseihin. Tästä johtuen ruokavalion tulisi sisältää riittävästi orgaanista kalsiumia esim. yrttien ja vihannesten muodossa.
Toki kalsiumia tarvitaan myös luuston kehittämiseen sillä onhan se luun ylivoimaisesti yleisin alkuaine. Jos luustosi on heikko, ei pullonkaula kuitenkaan juuri koskaan ole kalsiumin saannissa. Jos luuta verrataan tiiliseinään, vastaa kalsium tiiliä. Hyvään tiiliseinään tarvitaan kuitenkin myös laastia jona voidaan luun tapauksessa pitää esim. piitä, magnesiumia, sinkkiä mangaania, kaliumia, rautaa, seleeniä, fosforia, rikkiä, kromia sekä useita muita mineraaleja. Tämän lisäksi tarvitaan vielä apumiehiä jotka purkavat tavaran ja kuljettavat sen työmaalle, sekä ammattimiehiä jotka suorittavat itse rakennustyöt (esim. vatsahappo, entsyymit, suoliston mikrobikanta ja D-vitamiini).
4. Puhutaan hyvästä ja pahasta kalsiumista, voisitko selventää, että mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
Hyvä kalsium on sellaista jonka elimistö kykenee käyttämään hyväkseen ja huono sellaista jota elimistö ei kykene käyttämään hyväkseen. Nyrkkisääntönä voidaan varmasti sanoa että esim. vihanneksista ja yrteistä saatava orgaaninen kalsium on hyvää ja maaperästä saatava kuollut kalsium huonoa. Se mikä on kulloinkin hyvää tai huonoa kalsiumia riippuu myös siitä mikä on elimistön tila. Esim. vatsahapon puutos saattaa johtaa tilanteeseen jossa kalsiumkarbonaatti ei kyetä ”aktivoimaan” jolloin se muuttuu huonosta kalsiumista entistä huonommaksi.
5. Mitä aineita keho sitten tarvitsee esimerkiksi luuston ylläpitämiseen? Tietojeni mukaan magnesiumia ja piitä tarvittaisiin ainakin, mutta voisitko selventää tätäkin asiaa miten nyt esimerkiksi magnesiumista ja piistä muodostuu kehossa ‘omaa’ kalsiumia luustoon? Ehkä jonkin käytännön esimerkin kautta?
Luu koostuu pääasiassa kalsiumista, mutta sisältää kaksinumeroisen lukumäärän muita mineraaleja. Se mikä näistä on tärkein, riippuu ainoastaan siitä mitä aineksia juuri sinun luustostasi puuttuu. Suomen maaperä sisältää erityisen vähän magnesiumia ja seleeniä joista magnesium on luuston kannalta tärkeämpi. On hyvä muistaa että luu koostuu elävistä soluista ja sen kunto riippuu näin ollen paljon muustakin kuin siitä sisältääkö ruokavaliomme joitain aineita vai ei. Alan toistaa itseäni mutta myös luuston kunto on loistava esimerkki siitä miksi meidän on lähdettävä purkamaan ongelmia kokonaiskuvasta käsin.
Oletetaan että tekisimme alkuaineanalyysin ja saisimme selville ne aineet joiden suhteellinen tai absoluuttinen määrä luustossamme poikkeaa niistä rajoista joita pidetään normaaleina. Parantuisiko luustomme jos lisäisimme nuo aineet purkista? Ehdottomasti ei!! Entä parantuisiko se jos etsisimme ne luonnon aineet jotka sisältävät puuttuvia aineita bioaktiivisessa muodossa (esim. peltokorte piin saantiin). Saattaisi parantua jos pullonkaulana olisi puuttuvien alkuaineiden saanti. Ongelmat eivät synny hetkessä joten jos luustosi on päässyt huonoon kuntoon, on käytännössä selvää että elimistösi on kaukana homeostaasista ja luuston heikkeneminen on vain yksi oire laajemmasta systeemikriisistä. Tällöin puuttuvien aineiden lisääminen ruokavalioon ei riitä sillä epätasapainossa oleva elimistö ei kykene hyödyntämään niitä.
Magnesiumin ja pii muuttumisella kehossa luuston kalsiumiksi viittaat varmaankin biologiseen transmutaatioon. Biologisella transmutaatiolla tarkoitetaan alkuaineen muuttumista toisiksi entsymaattisen toiminnan seurauksena. Luonnontieteen vallalla oleva paradigma pitää ”elollisen” ja ”kuolleen” aineen fysiikkaa identtisinä eikä usko biologiseen transmutaatioon. Jos kuitenkin haluat tietää aiheesta lisää niin suosittelen ensilukemiseksi C.L. Kervanin kirjaa ”Biological Transmutations”. Minulla ei ole riittävästi tietoa antaakseni asiasta lopullista vastausta puolesta taikka vastaan. Nyrkkisääntönä kuitenkin todettakoon että biologisen transmutaation kieltävät teoriat ovat lopulta vain todellisuutta kuvaamaan kyhättyjä malleja joiden asettamia rajoituksia todellisuuden ei ole pakko noudattaa.
Loppusanat
Loppuun vielä tarina joka auttaa ymmärtämään miksi lääketiede on vielä varsin keskiaikaista vaikka sen tutkimukseen sijoitetaan vuositasolla satoja miljardeja euroja.
Kaikki tieteelliset teoriamme ovat vain todellisuutta kuvaamaan pyrkiviä malleja. Mitä paremmin jokin malli vastaa todellisuutta, sitä yksinkertaisemmaksi ja selkeämmäksi asioiden tutkiminen sen pohjalta muodostuu. Vastaavasti jos malli on virheellinen tai puutteellinen, näyttää todellisuus sen lävitse katsottuna sekavalta ja monimutkaiselta.
Thomas Kuhn kuvaa kirjassa ”The Structure of Scientific Revolution” kuinka tiede etenee aina hyppäyksittäin. Hyppäykset toteutuvat silloin kun tieteen vallitsevien teorioiden perusteisiin tulee merkittäviä muutoksia. Hyppäysten välisen ajan tiedettä Kuhn kutsuu normaalitieteeksi. Tällöin teorioista tulee lähes uskonkappaleita eikä niiden perusteita aseteta todellisen kritiikin kohteeksi.
Hyvänä esimerkkinä tieteen murroksesta toimikoon siirtyminen maakeskeisestä maailmankuvasta aurinkokeskeiseen. Maakeskeisen maailmankuvan pohjalta kehitellyt, varsin monimutkaiset episykliteoriat eivät kompleksisuudestaan huolimatta kyenneet selittämään taivaankappaleiden liikkeitä kuin likimääräisesti. Maakeskeisen maailmankuvan korvannut aurinkokeskeinen malli johti kuitenkin nopeasti huomattavasti selkeämpiin ja helppotajuisempiin teorioihin joiden antamat ennusteet olivat selvästi parempia.
Allopaattinen lääketiede on Kuhnin kuvaamaa normaalitiedettä parhaimmillaan. Olemme kuitenkin lähestymässä hetkeä jolloin lääketieteessä tapahtuu paradigman vaihto ja sekavat teoriat saavat antaa tilaa uusille, todellisuutta paremmin kuvaaville malleille. Murrosta pidättelee vielä hetken se tosiasia, että allopaattisen lääkebisneksen kannalta sen perustana olevan teorian heikkoudet ovat paremminkin siunaus kuin kirous. Mikäli allopaattinen lääketiede korjaisi perusteorioidensa heikkoudet, tuhoaisi se samalla oman tuottoisan liiketoimintansa. Väitänkin, että allopaattinen lääketiede on tätä nykyä lähinnä tieteelliseksi hiottu menetelmä jonka avulla yksilö kyetään oireita peittelemällä saattelemaan pois homeostaasista. Tämän jälkeen voidaankin siirtyä core-bisnekseen eli kontrolloimaan ja säätelemään saavutettua epätasapinotilaa kemikaalien ja kirurgian avulla. Kyseessä on siis nerokas bisnesmalli joka takoo rahaa sitä enemmän mitä suurempi osa kansasta saadaan ajautumaan pois homeostaasista. Tämän pohjalta käy ymmärrettäväksi myös se, miksi allopaattinen lääketiede jatkuvasti vähättelee ruokavalion ja elämäntapojen merkitystä terveyden ylläpidossa sekä tukee ruokavaliosuosituksia joita noudattamalla homeostaasin ylläpitäminen on pidemmällä tähtäimellä lähes mahdotonta.
Kaikki ei voi olla kohdallaan jos yli 700 000 tuhatta suomalaista tuhoaa terveyttään haitallisilla kolesterolilääkkeillä ja merkittävä osa lapsista ja nuorista pitää masennuslääkkeiden syömistä täysin normaalina. Uusia taudinnimikkeitä keksitään kuin liukuhihnalta ja jokaista varten löytyy pian uusi patentoitu ihmelääke. Hyvä ystäväni oli taannoin huolissaan vanhainkodissa olevan äitinsä tilasta ja pyysi listan josta kävisi ilmi äidin senhetkinen lääkitys. Alla olevaa listaa lukiessa jokainen voi miettiä onko kyseessä pyrkimys parantaa potilas, vai onko potilaasta jossain vaiheessa tullut maksava asiakas johon myynninedistäjien asemaan ajetut lääkärit pumppaavat todellisen työnantajansa uusimpia tuotteita.
*Sairaudet:*
Astma, keuhkoahtaumatauti, sepelvaltimotauti (aorttaläpässä selkeä vuoto, mitraaliläpässä pieni sentraalinen vuoto – ei operatiivisen hoidon mahdollisuutta) sydämen vajaatoiminta (ei katsottu hyötyvän tahdistimesta), krooninen flimmeri (marevanisoitu), hypertonia, hyperkolesterolemia, verenpainetauti, insuliini ja tabl. hoitoinen diabetes(II), vaskulaarista dementiaa, kihti, nivelrikkoja (ainakin vas. polvessa, voimakas obesiteetti, napatyrä leikattu kahdesti ja kohtu poistettu. Kaksi kertaa ruusu-epäily vasemmassa nilkassa v. 2009 (6-Pen 2 milj. x 4 i.v.,jatkohoitoon V-Pen 1500 1×3 3 vkoa) ja 2011. Munuaisten vajaatoiminta todettu 7.5.2009 (ei näy missään muissa lääk.todistuksissa). Virtsatietulehduksia usein vaikka estolääkitys. Vatsa toimii heikosti ja sitten välillä ripulilla. Herkästi henkeä ahdistaa vähäinenkin liikkuminen.
*Lääkitys *(29.3.2011)*:* Calcipos-D 500/400 1×1, Apurin 100 mgx1, Marevan 3 mg(aik. ohj. mukaan), Digoxin semi x1,Kaleorid 1gx1, Para-Tabs 1gx3, Metforem 500 mg 1+2, Lipcut 40 mgx1, Bisoprolol 5mg 1×1, Furesis 500 mg 1/2×2, Ramipril 5mgx1, Spiresis 25 mgx2, nitrolaastari 10mg/24tuntia x1, Seretide Evohaler 25/250 2 hengenvetoa x 2, Lantus 90 yksikköä aamulla, Furesis 10 mg x 3i.v., Selexid 200 mg x 3 viiden vuorokauden ajan ja tarvittaessa Duocort, Dinit, Gaviscon, Levolac, Movicol, Nitro, Opamox, Ventoline sekä Ovestin kaksi kertaa/viikko.
Sairaudet eivät ole itsenäisiä ongelmia vaan merkkejä elimistön epätasapainotiloista. Todellisen lääketieteen tulisi pyrkiä homeostaasin ylläpitämiseen, ei siitä kertovien oireiden piilotteluun. Tällainen uusi lääketiede onkin jo syntymässä. Itse kutsun tätä uutta, vasta kehittymässä olevaa lääketiedettä homeostaattiseksi lääketieteeksi. Siinä asioita katsotaan aina kokonaisuudesta käsin ja ”sairauksia” pidetään ainoastaan merkkivaloina, ei itse ongelmina. Homeostaattisen lääketieteen päämääränä on selvittää kuinka elimistö pidetään homeostaasissa mm. oikean ruokavalion ja elämäntapojen avulla sekä kuinka epätasapainoon ajautunut elimistö palautetaan takaisin homeostaasiin.
Homeostaattisen lääketieteen tarkoituksena on parantaa krooniset sairaudet, ei rahastaa niillä. Tästä yksinkertaisesta syystä johtuen siitä ei koskaan tule miljardibisnestä. Onneksemme tämä ei ole tarpeellista, sillä homeostaattinen lääketiede syntyy interaktiivisen ei-hierarkkisen uusmedian mahdollistaman uuden yhteisöllisyyden ja foodismiksi kutsutun elämäntavan sivutuotteena täysin ilmaiseksi. Siitä kuinka tämä on parhaillaan tapahtumassa kuitenkin enemmän joskus toiste.
Ps.
Jouduin jättämään monia kalkkeutumisenkin kannalta keskeisiä asioita käsittelemättä jottei tarina entisestään venyisi. Näistä keskeisin lienee veden uusi fysiikka joka tulee lähi vuosina uudelleen kirjoittamaan lähes kaiken mitä tiedämme solun toiminnasta. Kun huomioidaan meidän koostuvan soluista, voi jokainen päätellä minkälainen vaikutus tällä tulee olemaan lääketieteeseen yleisemminkin.
Kirjoitin tämän tarinan vielä paljolti vanhan luonnontieteellisen paradigman pohjalta. Syvällisempi ymmärrys esim. kalkkeutumiseen liittyvistä ilmiöistä voidaan kuitenkin saavuttaa ainoastaan hylkäämällä aikansa eläneet mallit ja katsomalla asioita realistisempien teorioiden lävitse. Sille joka haluaa kurkistaa tulevaisuuteen, suosittelen alla olevasta linkistä löytyvää esitelmä joka käsittelee veden ”uutta” fysiikkaa.
Uusi fysiikka ja siihen pohjautuva lääketiede mahdollistavat kertaluokkaa paremman ymmärryksen elimistömme toiminnasta. Vaikka uusi teoria on vasta pölytysvaiheessa, voidaan sen avulla jo nyt ymmärtää monia sellaisia asioita jotka vallalla olevan paradigman pohjalta jäävät täysin mystisiksi.
Nykyinen blogi-aikakausi suosii lyhyitä ja ytimekkäitä yhteenvetoja. Jos ihmiset tästä huolimatta jaksavat vielä lukea näinkin pitkiä tarinoita, niin voin joskus paremmalla ajalle koota yhden sellaisen veden uudesta fysiikasta sekä siitä kuinka se tulee muuttamaan koko lääketieteen. Sen verran kuitenkin jo etukäteen että uuden fysiikan pohjalta katsottuna maadoituksen merkitystä EI voi yliarvioida. Jos siis haluat tänä kesänä edistää terveyttäsi helpolla ja halvalla tavalla niin unohda kengät ja liiku paljain jaloin aina kun mahdollista.
Parhaista parhaat
Minulta toivottiin taannoin listaa niistä tärkeimmistä lisäravinteista, ruoista ja yrteistä, jotka olisi hyvä löytyä jokaisen ruokakaapista. Tuollaisen listan laatiminen on tietyssä mielessä todella vaikeaa tai jopa mahdotonta, koska ihmiset omaavat niin erilaiset lähtökohdat ja toisekseen mielestäni on täysin mahdotonta käydä vertailemaan esimerkiksi kananmunaa ja mustikkaa keskenään… Näin suljin tästä listasta nuo perusruoat pois ja keskityin pelkästään lisäravinteisiin, yrtteihin ja niihin hieman “harvinaisempiin ruokiin”. Eli et löydä listasta mainintaa laadukkaan suolan tai vaikka veden tärkeydestä.
1. D-vitamiini – Ei kaipaa esittelyitä… On sitten hieman makukysymys, että mistä valmisteesta kukakin tykkää, mutta oma henkilökohtainen suosikkini on tällä hetkellä tämä Carlson Labsin D-vitamiini.
2. Laadukas kalaöljy / kalanmaksaöljy tai krilliöljy – Varmaan jonkun mielestä jopa tärkeämpi juttu kuin D-vitamiini. Kalaöljyistä puhuttaessa on uusimpien tutkimusten valossa ilmeistä, että merenelävien osuus metsästäjä-keräilijöiden ruokavaliossa on ollut paljon suurempi viimeisen sadantuhannen vuoden aikana, kuin aikaisemmin on luultu. Tästä johtuen ns. kalaöljyt ovat olleet tärkeä osa ihmisen ruokavaliota niin pitkään, että elimistömme on tätä kautta sopeutunut sen tehokkaaseen hyödyntämiseen. Jotkut tutkijat ovat jopa väittäneet, että ihminen olisi kehittynyt vesistöjen äärellä eikä suinkaan savannilla.
Kalaöljyjen suhteen oma suosikkini on tämä New Chapterin valmiste. Kalaöljy kannattaa nauttia aina kookosöljyn kanssa, koska näin toimittuna omega-3-rasvojen imeytyminen ainakin kaksinkertaistuu.
3. C-vitamiini on asia, josta ainakin itse toivoisin nykyistä enemmän keskustelua. Nykyään kaikki hehkuttavat D-vitamiinia, mutta C-vitamiini tuntuu hieman unohtuvan. Riittävän C-vitamiinin saannin tärkeyttä ei voi korostaa likaa. C-vitamiinin viralliset saantisuositukset pitää ehkä jonkun keripukin loitolla, mutta missään tapauksessa noilla annoksilla ei saada kaivettua esiin sitä C-vitamiinin potentiaalia. Itse nautin C-vitamiinia ravintolisänä joka päivä vähintään 2 gramman edestä. Usein huomattavasti enemmän. C-vitamiinin melko lyhyestä puoliintumisajasta johtuen, on nuo C-vitamiinilisät hyvä nauttia päivän aikana kahdessa tai useammassa erässä. C-vitamiininen suhteen voin suositella lämpimästi Madre Labsin tuotetta, joka on valmistettu mm. camu camu marjoista.
Nuo kolme ekaa valintaa olivat oikeastaan todellisia itsestäänselvyyksiä, mutta loput valintani ovat enemmän ja vähemmän makukysymyksiä. Numeroinnista huolimatta nämä eivät ole minkäänlaisessa paremmuusjärjestyksessä…
4. Spirulina, chlorella tai joku viherjauhe – Vaikka tässä nyt puhutaankin eri tuotteista, niin päätin laittaa nämä samaan kategoriaan. Hyviä vaihtoehtoja on paljon, mutta ainakaan näitä ostamalla ei voi epäonnistua: Spirulina Manna, Algomed chlorella ja Ormus Supergreens.
En tiedä oletko huomannut sen, että iHerb on nostanut lasipurkissa olevien tuotteiden painoa. Näin esimerkiksi Spirulina manna ei mahdu enää tuohon International Airmail toimitukseen…
5. MSM – Jos kärsit esimerkiksi pahoista nivelvaivoista, niin MSM:n voi laittaa siinä tapauksessa tuonne kolmen joukkoon. Mahtava ase taistelussa kalkkeutumista vastaan, joten MSM:ää voi suositella jokaiselle. Kannattaa nauttia yhdessä C-vitamiinin kanssa, jotta saat hyödynnettyä MSM:n parhaalla mahdollisella tavalla.
Osta aina sellainen MSM-tuote, jossa lukee OPTI-MSM. Se on ainakin jonkinasteinen tae laadusta. Voin suositella esimerkiksi tätä Puhdistamon MSM-jauhetta.
6. Maca – Voimakas adaptogeeni ja loistava apuväline stressin lievittämiseen sekä hormonitoiminnan tasapainottamiseen. Macan maku jakaa aika vahvasti mielipiteitä. Esimerkiksi itselleni maca on sellaisenaan veteen sekoitettuna suurta herkkua, mutta joku toinen ei pysty syömään kyseistä ruokaa edes puolikasta teelusikallista. Usein kuulee neuvottavan, että maca ja monet muut jauheet pitäisi maun takia piilottaa esimerkiksi pirtelön sekaan, mutta itselläni on hieman erilainen näkemys asiasta. Mielestäni meidän ei ole hyvä syödä sellaista ruokaa, joka ei maistu hyvälle. Olen aika varma, että makuaistimme tehtävä on kertoa siitä, että mitkä ruoat soveltuvat meille ja mitkä ei. Eli jos maca on sinusta hirveän makuista, niin voi olla, ettei se välttämättä ole se optimaalisin juttu sinulle.
Itse tykkään käyttää Puhdistamon macaa tai vaihtoehtoisesti HealthForcen MacaForcea.
7. Pakuri tai reishi – Yrttien kuningaspari, joiden terveysvaikutukset ovat todella moniulotteisia ilman ikäviä sivuvaikutuksia. Näin ne sopivat mainiosti jokapäiväiseen elämään. Yrttien suhteen haluaisin lisätä listaan myös Ashwagandhan ja kurkuman, joista jälkimmäisen anti-syöpä ominaisuudet ansaitsee erikoismaininnan. Kurkuma kannattaa nauttia aina mustapippurin kera, sillä mustapippurin sisältämä piperiini lisää kurkumiinin imeytymistä jopa 2000 prosentilla!
8. Probioottien terveysvaikutukset ovat kiistattomia. Probioottien tiedetään muun muassa tuhoavan haitallisia bakteereita, tehostavan immuunivastetta ja auttavan erilaisten tulehduksellisten suolistosairauksien hoidossa. Suosi runsaasti erilaisia hapatettuja ruokia ja halutessasi voit nauttia aina silloin tällöin jotain laadukasta probioottivalmistetta, kuten Dr. Ohhiraa.
Tuossa tuo oma suosikkilistani sitten oli. Syytä on varmasti korostaa sitä, että kannattaa hakea nuo jutut mahdollisimman läheltä. Eli D-vitamiini purkin sijasta mieluummin auringonvalosta, kalaöljy tuoreesta kalasta ja viherjauheiden sijasta suosi ennemmin villivihanneksia tai vaikka itse kasvatettuja oraita ja versoja. Ainakin kesällä jokaisen on syytä klikata itsensä iHerbin sijasta luontoon…
Mad Cook ja kananugetit
Kananugetit lienee yksi ruokateollisuuden suurimmista huijauksista. Mad Cook kertoo totuuden tästä ja monesta muusta einesteollisuuden epäkohdasta. Katso tuo loistava video tästä linkistä!
Hys hys – Meillä syödään rasvaa
Sanomalehti Karjalaisessa oli ihan mielenkiintoista uutisointia liittyen lasten ravitsemussuosituksiin. Viime vuosina maatamme villinnyt rasvakammoisuus on todella valitettava juttu, joka on aiheuttanut ikäviä terveyshaittoja. Etenkin lasten kohdalla vähärasvaista ruokavaliota tulee välttää, sillä lapsen terve kehitys tarvitsee runsaasti hyvälaatuisia rasvoja. Onneksi yhä useammat vanhemmat ovat heränneet ja ruvenneet kyseenalaistamaan viralliset suositukset.
Neuvolassa tai lääkärissä ei virallisesta linjasta poikkeavista ruokailutottumuksista kannata kuitenkaan juurikaan mainita, ellei välttämättä halua perusteellista ripitystä. Kuulemani mukaan erityisesti monilla lääkäreillä napsahtaa päässä, jos sattuu lipsauttamaan jotain kookosöljystä. Tämä siksi, että lääkäreiden ja virallisen tahon keskuudessa tuo kookosöljy tai voi on edelleen aine, joka tukkii verisuonet. Itse miettisin ainakin kaksi kertaa, ennen kuin hakisin sairauteen apua taholta, jonka perustiedot ovat tuolla tasolla…
Mahla – Luonnon oma voimajuoma
Paras mahla-aika alkaa olemaan käsillä! Tuo koivusta juoksutettavan elämäneliksiirin on todettu lisäävän vastustuskykyä ja auttavan moneen vaivaan. Sitä on käytetty vuosisatojen ajan lievittämään muun muassa nivel- ja reumavaivoja. Nykyään mahlaa käytetään erityisesti Keski-Euroopassa kehon puhdistamiseen. Myös allergioihin mahlan sanotaan auttavan. Esimerkiksi siitepölyallergikot ovat saanet apua oireisiinsa, jos mahlan käytön aloittaa ennen siitepölykauden alkua ja jatkaa sitä pahimman allergiakauden yli.
Itse juon mahlaa, koska se maistuu niin hyvälle ja siitä tulee upea olo. Lisäksi mahlan keruu on mielettömän palkitsevaa touhua. On mukava olla pitkän talven jäljiltä jälleen kosketuksissa aitoon ja tuoreeseen villiruokaan!
Mahlan keruu on todella helppoa:
1. Tarvitset koivun ja koivunomistajan luvan mahlankeruuseen.
2. Desinfioi poranterä vaikka vodkalla ja poraa noin 3-5 cm syvyinen reikä koivuun. Reikä on tehtävä yläviistoon! Nestevirtaus on puun pintakerroksissa, eli reiän ei tarvitse olla kovin syvä.
3. Desinfioi joku elintarvikeletkun pää ja kiinnitä se poraamaasi reikään.
4. Sitten vain letkun toinen pää keruuastiaan (mielellään tummaa lasia) sillä tavalla, että suojaat keruuastian suun vaikka pakastepussilla, ettei mahlan joukkoon eksy mitään sinne kuulumatonta.
Mahlaa voit juoksuttaa hyvällä omallatunnolla, sillä koivun kasvu ei tuosta juurikaan kärsi. On olemassa puita, joista on noin 50 vuoden ajan juoksutettu mahlaa ja puu voi edelleen hyvin. Tosin kairattavaan koivuun iskeytyy lähes välittömästi laho, joka on ns. kovaa lahoa. Puun polttoarvo säilyy hyvänä, mutta vaneria siitä ei kairaamisen jälkeen kannata enää käydä tekemään. Tämä on yksi syy sille, että miksi mahlan juoksutus ei ole jokamiehenoikeus.
Mahla pilaantuu melko helposti. Olosuhteista ja toimintatavoista riippuen, mahla säilyy jääkaapissa yhdestä viiteen päivään. Oikeastaan mahlaa voi verrata säilyvyyden suhteen raakamaitoon. Mahla kannattaa suojata suoralta auringonpaisteelta ja jos mahdollista, niin laita mahlan keruuastian ympärille reilusti lunta, ettei mahlan lämpötila pääse nousemaan liikaa. Mahlan keruuastia kannattaa tyhjentää useamman kerran päivässä, ainakin jos kelit ovat kovin lämpimiä.
Mahlaa voi ja kannattaa pakastaa, sillä mahlan laatu ei kärsi tuosta toimenpiteestä käytännössä millään tavalla. Toki myös sulaneen mahlan rajoittunut säilyvyys on syytä muistaa.
Kuuntele tästä linkistä mahlan juoksutuksen ABC!
1.4.2011
Tuon päivämäärän ympärille on liittynyt valtava määrä erilaisia huhuja. Ainakin itse olen tipahtanut asian suhteen kärryiltä jo ajat sitten. Päätin soittaa tähän uutiseen littyen Frantsilalle ja kysyä heidän tietojaan asiasta. Ajattelin niin, että he ovat varmasti perillä näistä pykälistä, koska asia koskettaa heitä niin läheltä.
Frantsilan suunnalta tuli aika huojentavaa tietoa. Mitään suurempaa syytä paniikkiin ei ole. Heidän mukaansa mitään todellista pöydän puhdistamista ei ole tulossa. Esimerkiksi ne yrtit mitä Suomessa on tällä hetkellä luontaistuotekauppojen hyllyllä, ovat myynnissä myös jatkossa. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta en tiedä mitä tämä käytännössä sitten tarkoittaa. Tuossa uutisessa mainittiin mäkikuisma ja toinen hyvä esimerkki lienee punahattu, joka on aiheuttanut paljon porua. Olennaisin kysymys tässä lienee se, että milloin tuote on rohdosvalmiste ja milloin ei. Pykälät ei siis kai koske esimerkiksi yksittäistä yrttiä, jos se voidaan laskea elintarvikkeeksi? Jos joku tietää asiasta enemmän, niin kerrothan meille muillekin!
Tuo mukava herrasmies, jonka kanssa juttelin asiasta, sanoi ettei yhtään ihmettele tätä huhujen hullunmyllyä, sillä direktiivien ja säädösten tulkitseminen vaatii lakimiestä. Tähän pykäliin ja direktiiveihin on heitettävä sellainen kommentti, että totutusti Suomessa näitä pykäliä noudatetaan kuin suurempaakin totuutta. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa direktiivit ymmärretään suuntaa-antavina ohjeina, joita voidaan soveltaa tilanteen mukaan. Siellä lähtökohta on se, että yrittäjä tai kuluttaja ei saa kärsiä näistä pykälistä. Suomessa tilanne on taas päinvastainen. Jokainen säädös tulkitaan pilkuntarkasti, eikä pelisilmää suostuta käyttämään missään tilanteessa…
Ajatuksia kevääseen
Kevään sanotaan olevan uudistumisen aikaa. Mielestäni meidän jokaisen on hyvä katsoa ajoittain peiliin sekä ympärilleen ja kysyä itseltään sitä, että onko suunta varmasti oikea. Monet matelijat luovat aika ajoin nahkansa. Ehkäpä myös meidän ihmistenkin olisi syytä uudistautua ja “luoda nahkansa” säännöllisin väliajoin. Jo pieni ajattelutavan tai käyttäytymismallin muutos voi saada aikaiseksi todella suuria asioita.
Minulla on aina tapana kirjoittaa muistiin mielenkiintoisia ja puhuttelevia lauseita, joihin törmään kirjoissa, netissä tai vaikka kaupan kassalla. Tässä muutama satunnainen poiminta muistikirjojen kätköistä, jotka sopivat mielestäni hyvin kevääseen ja uudistumiseen.
Ihminen, joka ei tee virheitä, ei tee yleensä muutakaan.
Vain ajatukset, joita pidämme rajoituksina, voivat rajoittaa meitä.
Jokaisessa vastoinkäymisessä muhii menestyksen siemen.
Älä pelkää pahinta, vaan odota parasta.
Mitä tekisit jos tietäisit, että et voi epäonnistua?
Kaikki mitä olet saavuttanut, on tulosta siitä, että olet käyttänyt vain 10-15% aivokapasiteetistasi. Kuvittele, mitä tapahtuu jos lisäisit aivojesi “tehoa” vaikka edes 5%!
Listaa pelkosi ja käy niitä päin!
Kun ihminen lakkaa oppimasta, hän lakkaa kasvamasta.
Maailma ei muutu, ellet itse muutu.
Rohkeus on jokaisen velvollisuus. Rohkeus on luonteenpiirre, joka synnyttää enemmän voimavaroja kuin mikään muu ominaisuus.
Jos haluat elää hyvää elämää, sinun täytyy vapautua kulttuurillisesta hypnoosista, joka opettaa meitä pitämään onnellisuutta poikkeustilana.
Rakasta elämääsi, niin saat siltä vastarakkautta.
Odota ihmettä ja ruoki uskoa ihmeisiin.
Voit muuttaa ajattelutapaa ja muuttaa sillä tavoin koko elämäsi.
Ota ajatuksesi valvontaansi. Voit tehdä niillä mitä haluat.
Kaikki ihmiset voivat muuttua – Ihmiset voivat muuttua välittömästi.
Luomun kysyntä kasvaa kiihtyvällä tahdilla
HS uutisoi eilisessä lehdessä siitä, kuinka luomuruoan kysyntä ja samalla tietysti myös tarjonta jatkaa kasvuaan. Vähittäiskaupan markkinatutkimuksia tekevän Nielsenin mukaan luomutuotteita osti viime vuonna säännöllisesti 22 prosenttia kotitalouksista. Vuonna 2008 osuus oli 17 prosenttia.
Esimerkiksi Ekomarket Ruohonjuuressa ruuan myynti on lisääntynyt vuosittain yli 35 prosenttia. Luomun tulevaisuuden näkymistä kertoo aika hyvin Eat&Joyn liikevaihto, joka oli toukokuun lopussa päättyvällä tilikaudella noin 1,7 miljoonaa euroa. Yrittäjä Aki Arjolan mukaan seuraavalla tilikaudella Eat&Joyn liikevaihto harppaa jopa seitsemän miljoonan euron tienoille…
Tämä kiihtyvä kasvuvauhti aiheuttaa tietysti sen ilmiön, että kysyntään ei aina pystytä vastaamaan. Tässä mielenkiintoinen uutinen aiheesta.
Superfoodit ja materialismi
Katselin tuossa juuri viime kuukauden iHerb ostoksiani ja sain kokonaissummaksi yli 300 dollaria. Tähän tietysti vielä päälle kotimaasta ostetut superit, joten kokonaissummaksi tulee melkoinen. Eikö tämä superfood villitys ole mielestäsi jollain tavalla osa tätä nykyaikaista kulutushysteriaa? Haalitaan valtava kasa toinen toistaan kalliimpia superfoodeja ja eikä olla oikein milloinkaan tyytyväisiä. Ainakin itse katselen jatkuvasti sitä mitä seuraavaksi voisi jälleen tilata. Nettituttavani kehui pari päivää sitten sitä, kun hänen ruokakaapissaan on 8 erilaista hunajaa. Ei ehkä enää niin terveellistä touhua?
Erinomainen kysymys ja näkökulma, jota ei tosin voi lähestyä ainoastaan yhdestä suunnasta katsottuna. Se on kyllä aivan totta, että tässä mainitsemassasi superfood-ilmiössä on huomattavissa jossain määrin tietynlaisia materialismin piirteitä. Toisaalta kyse on kuitenkin ruoasta ja ostammehan tavallisesta ruokakaupastakin kymmeniä erilaisia tuotteita ja saamme tähän menemään helposti kuukaudessa tuon 300 euroa tai huomattavasti enemmän. Jos joku ostaa samalla kauppareissulla ruisleipää, vaaleaa leipää ja näkkileipää, niin sitä pidetään ihan normaalina. Mutta jos joku ostaa kahta erilaista macaa, niin se on monen mielestä jo sitten kerskakuluttamista. Eli asiaa voi tarkastella monesta eri vinkkelistä, kuten totesin.
Itse en mielellään käytä enää koko superfood-sanaa, koska se on kokenut niin pahan inflaation. Tosin jo alunperin tuo superfood-termi on ollut hieman naiivi, mutta varsin tehokas markkinointia ajatellen. Nykyään tuntuu riittävän se, että voi myydä melkein mitä tahansa, jos vain painattaa muovipussin kylkeen tuon maagisen sanan. Veikkaan, että tilanne tulee muuttumaan tulevaisuudessa entistä hurjemmaksi ja kurjemmaksi, kun yhä useammat tahot haluavat napata superfood-bisneksestä oman siivunsa. Superfoodien sijasta puhunkin mieluummin ruoan laadusta. Miksi käyttää teennäistä superfood-sanaa, kun asian voisi ilmaista selkeällä suomenkielellä? Laadukas ruoka. Eihän se ole välttämättä niin seksikäs ilmaisu, mutta ainakin minua se puhuttelee paljon.
Todella laadukasta ruokaa superhalvalla
Usein kuulee valitettavan sitä, että laadukas ruoka maksaa tolkuttoman paljon. Näinhän se monesti onkin. Esimerkiksi laadukkaasta luomulihasta on monen edes turha haaveilla… Onneksi on olemassa myös niitä laadukkaita ruokia, joista kuka tahansa pääsee nauttimaan jo hyvin pienellä rahalla ja vaivalla. Vai mitä sanot näistä?

Yhdestä pussista saa aikaiseksi aikamoisen sadon…
Jokaisesta ruoasta löytyy hyviä ja huonoja puolia. Olen kritisoinut useaan otteeseen viljoja, joten on hyvä tuoda esiin myös niiden hyvät puolet. Tarkoitan tietysti vehnän- ja ohranorasta, jotka ovat mitä upeinta ruokaa! Kaiken lisäksi tämä lysti ei maksa juurikaan mitään ja kasvatus onnistuu jopa minulta…
Myös kekseliäisyys on sallittua. Tästä ideasta kiitos Juhalle! Koivunlehdet ovat tunnetusti mitä laadukkainta ruokaa ja nyt kun niitä ei vielä tuolla luonnossa kasva, niin kasvatus onnistuu myös sisätiloissa. Ei muuta kuin koivunoksia maljakkoon, hieman vettä perään ja parin viikon odotus.
Tähän kun vielä lisätään esimerkiksi idut, alkaa käsissä olemaan sellainen kokonaisuus, jota ei pystytä saavuttamaan niillä kalleimmilla ja parhaimmillakaan viherjauheilla. Ja kesällä tilanne on vielä entistä parempi, kun lähimetsä suorastaan pursuaa toinen toistaan laadukkaampaa ruokaa.
Jos muuten tiedät hyviä villiruokapaikkoja, niin osallistu ihmeessä yhteisen aarrekartan tekoon!
Nivelreuman nykyaikainen hoito
Nykyaikainen virallistettu nivelreuman hoito on verrattavissa siihen, että yritetään sammuttaa tulipaloa bensalla. Sairas ihminen tehdään entistä sairaammaksi tunkemalla hänet täyteen toinen toistaan kovempia myrkkyjä, joita joissain piireissä kutsutaan myös lääkkeiksi. Moni reumapotilas onkin todellinen kävelevä lääkekaappi, josta tietysti lääkeyhtiöt ovat varsin mielissään.
Suomalainen nivelreumaa sairastava potilas ei todennäköisesti kuule lääkäreiltään ruokavaliohoidoista yhtään mitään. Tämä siksi, että lääkäriseura Duodecimin asiantuntijoiden laatimissa Käypä hoito- suosituksissa todetaan aika selvästi, ettei ruokavaliolla ole mitään merkitystä reumanhoidossa. Tämä on aika ihmeellistä, sillä on olemassa runsaasti näyttöä siitä, että oikeanlainen ruokavalio on kaikki kaikessa, jos halutaan parantua nivelreumasta.
Nivelreumahan on autoimmuunisairaus, jossa elimistön immuunijärjestelmä hyökkää nivelkudosten kimppuun ja lopulta tuloksena on tulehdus ja nivelten rustojen tuhoutuminen. Syytä nivelreuman aiheuttajalle ei runsaista tutkimuksista huolimatta ole onnistuttu selvittämään. Erilaisia teorioita on kuitenkin paljon. Jotkut ovat sitä mieltä, että immuunijärjestelmä on vain ruvennut tunnistamaan normaalit solut vieraiksi ja hyökkäävät tämän jälkeen niitä vastaan. Joku toinen taas uskoo, että kaiken takana on herpesvirus. Itse epäilen, että syy on eri tekijöiden summa, mutta merkittävää roolia taustalla näyttelee nanobakteerit tai oikeastaan kalkeuttavat nanopartikkelit, jota termiä käytetään kai nykyään hieman mieluummin, kuin tuota nanobakteeri-nimitystä.
No oli aiheuttaja sitten mikä tahansa, on meillä olemassa runsaasti erilaisia ruokavalioon liittyviä juttuja, joiden avulla nivelreumaa sairastava potilas voi päästä vaivoistaan. Jos itselläni olisi nivelreuma, niin kiinnittäisin huomiota seuraaviin asioihin.
1. Gluteeniviljat pois. Yllätys, yllätys. Siellä missä viljat, niin siellä myös ongelma… Eikä tämä sääntö tee poikkeusta myöskään nivelreuman suhteen. Esimerkiksi runsaasti reumapotilaiden kanssa tekemisissä ollut (hyvä ja omilla aivoilla ajatteleva) lääkäri Rauli Mäkelä on todennut, että yleisimmin niveltulehduksia aiheuttava ruokaryhmä on gluteiiniviljat.
2. MSM!
3. Riittävästi D-vitamiinia.
4. Valkoinen sokeri kokonaan pois ja tavallisen pöytäsuolan tilalle raffinoimaton merisuola.
5. Inkivääri ja kurkuma osaksi jokapäiväistä elämää. Ovat sen verran tehokkaita tulehdusten hillitsijöitä.
6. Perusteellinen tankkaus, jossa voi käyttää apuna esimerkiksi spirulinaa, chlorellaa, laadukasta viherjauhetta, hampunsiemeniä, parapähkinöitä, fulvic acidia, macaa, runsaasti hyvää C-vitamiinia jne…
7. Maadoittuminen
9. Riittävästi laadukasta kalaöljyä tai vaikka krilliöljyä
10. Myös yrttien puolelta voi löytyä runsaasti apua. Kurkuma ja inkivääri tuossa tulikin jo mainittua, mutta suosisin myös erityisesti immuunijärjestelmää vahvistavia lääkinnällisiä sieniä, kuten vaikkapa pakuria ja reishiä. Muita hyviä yrttejä reumapotilaille ovat esimerkiksi ashwagandha, gotu kola, pau d’arco, cat’s claw, yucca…
11. Muita tärkeitä ja huomioitavia juttuja ovat laadukas vesi, runsaahko raakaravinnon määrä, paljon laadukkaita hapatettuja ruokia ja yhtenä huomionarvoisena juttuna on mainittava myös stressin välttäminen.
Hyvä vai paha?
Olen törmännyt viime aikoina runsaasti kysymyksiin raakakaakaon sopivuudesta ihmisravinnoksi. Tästä asiastahan on väännetty tietyissä piireissä aika tiukasti kättä jo pidemmän aikaa ja vahvoja mielipiteitä on suuntaan ja toiseen. Oma henkilökohtainen kantani on tähän ruokaan sama kuin kaikkiin muihinkin aitoihin ruokiin. Eli jos kaakaon syömisestä tulee hyvä olo, eikä se aiheuta sinulle negatiivisia sivuvaikutuksia, niin ilman muuta voit syödä sitä kohtuudella.
Maan päällä ei ole yhtään yksittäistä ruokaa, josta ei voisi halutessaan löytää jotain negatiivista. Siinähän kuolee pian nälkään jos rupeaa ajattelemaan ruokaa pelkästään ongelmana. Liiallinen vedenjuonti tappaa, pähkinöissä voi olla aflatoksiineja, punainen liha aiheuttaa kuulemma syöpää, kaloissa on raskasmetalleja, nokkosessa on nitraattia, hedelmissä on liikaa hiilihydraatteja, metsäsienet ovat radioaktiivisia ja marjojakaan ei voi kerätä, kun voi joutua karhujen syötäväksi. Ymmärrät varmasti pointtini…
On mahtavaa, että ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, että mitä he pistävät suuhunsa ja siitä miten tämä heidän syömänsä ruoka heihin vaikuttaa. Juuri tätähän minäkin olen peräänkuuluttanut. Mutta rajansa kaikella. Liiallinen penkominen ja tutkiminen ei ole hyväksi. Siinä kuolee syömisen ilo ja keittiöstä tulee pian laboratorio. Ruokaan pitää suhtautua ensisijaisesti nautintojen näkökulmasta eikä tehdä siitä turhaan liiallista tiedettä.
Ole toki avoin äläkä ummista silmiä uusilta näkemyksiltä ja tiedoilta. Esimerkiksi tuo kalsium-asia on sellainen, jonka suhteen kannattaa pitää korvat auki…
Eduskuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä
Luonnonlääkintäkeskusliitto lähetti eduskuntavaaliehdokkaille kyselyn, jossa selvitettiin ehdokkaiden näkemyksiä luontaishoidoista- ja tuotteista. Voit käydä tarkistamassa vastaukset tästä osoitteesta. Kiitos Päiville linkkivinkistä!
Toisaalta jos haluaa miettiä asiaan liittyen tuota poliittista päätöksentekoa, niin ei voi olla ohittamatta esimerkiksi Markku Uusipaavalniemen näkemystä, jonka hän totesi Ajan Henki-dokumentissa. Uusipaavalniemihän totesi jotenkin siihen tyyliin, että 3,5 vuoden kansanedustajauran aikana hänelle ei ole selvinnyt se, että kuka tai mikä taho ne päätökset lopulta tekee…
Unohdetut
Meidän suomalaisten ruokailutottumuksia tarkastellessa ei voi olla törmäämättä muutamiin epäkohtiin. Yksi näistä epäkohdista liittyy luonnon tarjoamien herkkujen aliarvostamiseen ja jopa suoranaiseen unohtamiseen. Tämä ilmiö kertoo siitä, että olemme kovaa vauhtia vieraantumassa luonnosta.
Villivihannekset
Vielä viime kesänä kannoin satunnaisesti kaupasta kotiin tammenlehtisalaattia ja yrttejä, mutta ensi kesänä en tätä enää tee. On melkein mielipuolista katsoa sitä touhua, kun ihmiset ostavat jotain jäävuorisalaattia ja jättävät tyystin hyödyntämättä lähimetsän vihreät. Jäävuorisalaattihan on torjunta-aineita lukuun ottamatta tyhjää täynnä, kun taas jo varsin vaatimattomalla kokoelmalla erilaisia villivihanneksia saa aikaiseksi erittäin maukkaan ja käsittämättömän ravinteikkaan salaatin. Eikä lysti edes maksa mitään.
Villivihannesten tarjontaa katsellessa menee monelle sormi suuhun ja tämän takia herkut jäävät metsään. Suosittelen asian suhteen tervejärkistä rohkeutta. Eli älä pelkää suotta liikaa. Erittäin myrkyllisiä kasveja on luonnossamme kuitenkin varsin vähän ja laadukkaan kasvioppaan avulla selviää pitkälle. Myös varovainen maistelu saattaa toimia, josta esimerkkiä näyttää Johan Venninen (kohdasta 8:13 eteenpäin).
Tsekkaa myös Juhan luonnonyrtit-blogi…
Marjat
Kukaan ei kiellä kotimaisten marjojen maukkautta ja terveellisyyttä, mutta siitä huolimatta marjastus tuntuu kiinnostavan vain harvoja. Itselleni kesän ehdoton kohokohta on se, kun ensimmäiset mustikat alkavat kypsymään…
Lähdevesi
Hyvällä vedellä ja laadukkaalla vedellä on hurja ero. Tätä ei usko, ennen kuin sen itse kokee. Veden laadun optimointi on ehkäpä se tärkein yksittäinen tekijä, minkä voimme tehdä omaa hyvinvointiamme ajatellen. Tästä huolimatta vain todella harva kiinnittää huomiota juomavetensä laatuun. Eli löydä lähde!
Muikku
Käsittämättömän upea kala. Muikun tarjonta on varsin vaihtelevaa ja tietysti myös sidottu kysyntään, joka on käsitykseni mukaan yleisellä tasolla suhteellisen vaatimaton. En tiedä, mutta muikku tuntuu olevan hieman “junttien kala” maineessa. Ihmiset ostavat mieluummin gm-soijalla kasvatettua kassilohta, jonka pelkkä haju pistää epäilyttämään. Ei varmasti olekaan sattumaa, että esimerkiksi monet kissat eivät suostu edes maistamaan kalatiskin “lohta”.
Tietoa blogista
iHerb alennuskoodi
iHerbin parhaat tuotteet
Olivian nettikaupan alennuskoodi
Xoco.fi alennuskoodi
Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat
Linkit
- Antti Heikkilän blogi
- Daily Eko
- Elämän leipä
- Foodit.fi
- Heikki Laatikainen
- Jaakko Halmetoja
- Jake Joogi
- Jussi Riekki
- Keittiökameleontti
- Limpun blogi
- Löydä lähde
- Luomulaakso
- Matkalla
- Olli Posti
- Omakohtaisia kokemuksia
- Oruko
- Pellon pientareella
- Pessi Peura
- Raakasuklaa.com
- Superfood esittely
- Veteraaniurheilijan ravintoblogi
- Wild Running

Jarkko






























