Luomun ajojahti
Viime viikolla ei voinut olla törmäämättä uutisointiin, jossa “asiantuntijat” hyökkäsivät luomuruoan kimppuun todella kovin sanoin. Ei ollut yllättävää, että hyökkäyksen eturintamassa toimi sielunsa geenimuuntelulle myynyt kasvinjalostuksen dosentti Jussi Tammisola. Tämä Tammisola on omaksunut erittäin aktiivisen roolin geenitekniikan ja gm-tuotteiden lanseeraamisen voimakkaana puolestapuhujana maa- ja metsätalousministeriössä. Häntä voidaankin pitää hyvällä syyllä todellisena gm-teollisuuden äänitorvena, joka ei säästele kauniita sanoja ylistäessään Monsanton ja muiden alan yritysten toimintaa.
Tammisola lateli mm. Radio Rockin haastattelussa sellaisia valheita luomuruoasta, että siinä meinasi mennä aamupirtelö väärään kurkkuun. Väitteet siitä, että luonnonmukaisen tuotannon suosiminen lisää vakavia sairauksia ja on muutenkin ihmiskunnalle kohtalokasta ovat sen verran härskejä, että heikompaa hirvittää. Mitään päteviä todisteita näille jutuille Tammisola ei osannut esittää, eikä se ole ihme, koska niitä ei ole. Tammisolan mielestä ainoa oikea tie olisi täydellinen Monsanto-maailma, jossa kaikki luonnonmukainen on luonnotonta ja geenimanipulaatio vastaus kaikkiin ongelmiin. Todellisuudessa gm-ruoasta on jo nyt saatu niin hälyttäviä viestejä, ettei sen suosimiseen ole muuta syytä kuin ahneus tai tyhmyys.
Monet luomutuotteiden “vastustajat” vetoavat lähes poikkeuksetta tutkimustuloksiin, jotka osoittavat esimerkiksi torjunta-ainejäämien vaarattomuuden. Usein kuitenkin unohdetaan se tosiseikka, että nämä tutkimustulokset ovat monella tapaa varsin arveluttavia.
1. Tutkimuksien kestot ovat ymmärtääkseni korkeintaan vain muutamia vuosia. On eri asia altistua myrkyille 5 vuotta kuin 50 vuotta.
2. Tutkimuksissa ei ole huomioitu millään tavalla sitä myrkkyjen kokonaismäärää mille altistumme päivittäisessä elämässämme. Miten esimerkiksi joku kasvinsuojeluainejäämä reagoi kehossamme yhdessä ilmansaasteiden ja lisäaineiden kanssa? En tiedä kemiasta juuri mitään, mutta koulun kemiantunneilta muistan varsin hyvin sen, että jo pienet määrät tiettyjä aineita voivat reagoida voimakkaasti keskenään. Voikin vain arvailla, että mitä nämä nauttimamme kemikaalikoktailit tekevät meille…
Kun nämä 2 kohtaa lasketaan yhteen, niin voidaan helposti todeta ettei ole olemassa ensimmäistäkään tutkimusta, joka osoittaa kasvinsuojeluaineiden vaarattomuuden. Me olemme niitä koe-eläimiä, joilla näitä aineita testataan.
Jenkeissä hyökkäykset luonnonmukaista ruokaa kohtaan ovat arkipäivää, kuten alapuolelta löytyvistä videoista voitte huomata. Nyt samanlaiseen toimintaan ollaan ajautumassa myös meillä Suomessa. Tämä ei ole mikään ihme, sillä nouseva luomuinnostus ei kuuluu Monsanton ja kumppaneiden suunnitelmiin. Tulevaa on vaikea ennustaa, mutta veikkaan, että nyt nähty on vasta alkusoittoa…
Ajatuksia immuunijärjestelmästä
Nyt kun tuo perinteinen flunssa-aika alkaa olemaan jälleen käsillä, niin on syytä heittää ilmoille muutama sana immuunijärjestelmästä….
Kerrotaan ensin ne huonot jutut: Ikävä fakta on se, että suurin osa meistä suomalaisista kärsii syksyn ja alkutalven aikana jonkinnäköisestä ylähengitystien sairaudesta. Tilastojen mukaan aikuinen suomalainen kärsii 1-5 flunssasta joka vuosi ja lapsien osalta lukemat ovat vieläkin tylymmät, sillä muksut saattavat sairastaa jopa 10-15 flunssaa vuosittain.
Asian ei todellakaan tarvitsisi olla näin. Ihmisen ei kuulu olla kipeä. Ei ole olemassa mitään “normaalia flunssaa”. Syitä tähän epänormaaliin tilanteeseen voidaan hakea nykyaikaisen länsimaalaisen normaalista arjesta. Sen lisäksi että syömme huonoa ruokaa, niin kidutamme itseämme myös monella muulla tavalla, jotka vaikuttavat immuunijärjestelmän toimintaan. Jatkuva kiire, negatiiviset ajatukset, stressi, huonot yöunet, riitely ja muut arkipäiväiseltä tuntuvat asiat kuormittavat meitä huomaamattomasti päivästä toiseen.
Immuunijärjestelmä miellettään monessa yhteydessä eräänlaiseksi armeijaksi, joka hyökkää kovalla kädellä ei-toivottuja vieraita vastaan. Tuo mielikuva on varsin osuva, mutta itse ajattelen immuunijärjestelmän toiminnan hieman eri tavalla. Puhuisin armeijan ja hyökkäämisen sijasta mieluummin taidokkaasta orkesterista, koska immuunijärjestelmä on äärimmäisen monimutkainen ja herkkä kokonaisuus.
Immuunijärjestelmän tärkein tehtävä on vapauttaa keho antigeeneistä, eli toimintahäiriöistä kärsivistä soluista sekä bakteerien, virusten ja parasiittien kaltaisista vihollisista. Ilman immuunijärjestelmää sairastuisimme ja lopulta kuolisimme tauteihin. Immuunijärjestelmän jakautuu kahteen pääjärjestelmään, joita kutsutaan soluvälitteiseksi ja humoraaliseksi immuniteetiksi. Soluvälitteinen järjestelmä käy vahingoittuneiden ja infektoituneiden solujen kimppuun, kun taas sen sijaan humoraalisen järjestelmän tehtävänä on estää solujen ulkopuolisia mikrobeja aiheuttamasta vahinkoa.
Pitkään luultiin immuunijärjestelmän toimivan itsenäisesi, mutta jo 1970-luvulla osoitettiin kiistattomasti se, että immuunisolut olivat hyvin läheisesti yhteydessä hermostoon. Peptidit ovat kehon toimintaa olennaisesti sääteleviä molekyylejä ja aivoissa toimivien peptidireseptorien havaittiin sijaitsevan immuunijärjestelmän solujen pinnalla. Pernasta, suolistosta, imusolmukkeista ja muista vastaavista paikoista löytyneiden immuunijärjestelmän kudosten huomattiin olevan yhteydessä aivoihin monimutkaisen hermoverkoston välityksellä. Eli aivot pystyvät siis kommunikoimaan immuunijärjestelmän kanssa. Näin ollen immuunijärjestelmää ei voida pitää missään tapauksessa omana yksikkönä, vaan osana hyvin monimutkaista kokonaisuutta, jonka toimintaan vaikuttaa erittäin voimakkaasti psyykkinen hyvinvointimme.
Onkin kovin väärin luulla, että immuunijärjestelmään vaikuttavat vain infektiot ja antigeenit. Vähintään yhtä merkittävä tekijä on esimerkiksi kokemuksemme eri ihmisistä ja tilanteista. Jo kohtalaisen pienimuotoinen henkinen ahdinko voi suistaa immuunijärjestelmän pois raiteiltaan. Negatiivisen ajattelun, toivottomuuden tai vihamielisen käytöksen ja immuunitoiminnan heikkenemisen on havaittu kulkevan vahvasti käsi kädessä. Ajatellaan vaikka klassista esimerkkiä, jossa ihminen joutuu hoitamaan Alzheimerin tautia potevaa puolisoa. Eräässä tutkimuksessa kävi ilmi, että tällaisia potilaita hoitavien omat haavat paranivat yhdeksän päivää kontrolliryhmää hitaammin.
Jos haluat vahvistaa omaa immuunijärjestelmääsi, niin suosittelen sinulle terveellisen ruokavalion lisäksi runsaasti iloista mieltä ja stressin välttämistä. Itse olen uskonut pitkään siihen, että terveyttä ajatellen kaikista oleellisinta on se mitä ajattelemme eikä suinkaan se mitä syömme. Jos ajatuksesi ovat pahasti tulehtuneita, niin siinä ei välttämättä kovin paljoa auta se kaikista terveellisinkään ruoka ja sairastuminen on vain ajan kysymys. Tämä on seikka, joka tuntuu monelta unohtuvan.
Jos mietitään tätä juttua hieman laajemmin, niin voimme vain arvailla sitä, että kuinka suuri merkitys ajatuksillamme on syömämme ruoan terveellisyyteen tai epäterveellisyyteen. Eli voidaan puhua kuuluisasta plasebo-vaikutuksesta. Jos uskon syöväni superterveellisesti, niin kuinka pitkälle jo se takaa superterveyden? Mietitään vaikka “superfoodeja”. Sen lisäksi, että ne ovat kovin ravintorikkaita, niin myös niiden plasebovaikutus voi olla todella merkittävä. Sama kysymys voidaan heittää myös toiseen suuntaan. Kukaan ei kyseenalaista lähigrillin makkaraperunoiden epäterveellisyyttä, mutta kuinka epäterveelliseksi makkaraperuna-annos voikaan ajatuksemme avulla muuttua?
Nämä ovat asioita, joita voimme vain arvailla. Kannattaa katsoa aihetta sivuava dokumentti Yle Areenalta. Kyseessä on ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista dokkareista mitä olen katsonut…
Luomu ei käy kalliiksi
Tehotuottaja menee kauppaan, ostaa myrkyt, laittaa ne traktorin perään ja lähtee ajelulle. Toista se on täällä, sanoo luomuperunaa ja härkäpapuja vaaliva myrskyläinen.
Niemi muistaa erään onnettoman viljelijän: hänen vuodestaan yksi kuukausi kului pelkkään paperisotaan.
Suomessa luomu on sentään luomua. Italiassa tarkastajat käyvät pellon laidalla lohduttamassa, että laita sinne vähän myrkkyä, niin sato paranee.
Rainbown luomuvoi ja Arlan luomu kuohukerma

Luin taannoin Ollin blogista, että Valio on tuonut markkinoille luomuvoin. Kyseinen voi on ilmeisesti täysin samaa tavaraa kuin Juustoportin luomu kirnuvoi. Myös Rainbow on lähtenyt kilpailemaan luomuvoin ystävistä. Rainbown luomuvoi on jonkin verran edullisempaa kuin Juustoportin luomuvoi ja lisäksi se on täysin lisäaineeton. Maussa se kuitenkin häviää 100-0 Juustoportin voille…
Monet ovat odottaneet sitä päivää, että kaupoista saisi luomulaatuista kuohukermaa. Nyt sitä on tarjolla:

VHH vai LKN?
Vähähiilihydraattinen ruokavalio on näinä päivinä todellinen muoti-ilmiö. Karppaukseen ja karppaajiin tuntuu törmäävän tämän tästä ja itsekin saan vähähiilihydraattiseen ruokavalioon liittyviä yhteydenottoja melko usein.
Valtaosa karppaajista on saanut vähähiilihydraattisen ravinnon myötä huomattavaa apua ylipainoon tai muihin terveyteen liittyviin ongelmiin. Olen lukenut lukuisista tapauksista, joissa hyvin vaikeistakin terveysongelmista on päästy eroon karppaamisen avulla. Tästä huolimatta tai tästä johtuen virallinen taho ei suosittele karppaamista. Tilanne on itse asiassa täysin päinvastainen. Viime kuukausina ei ole voinut olla törmäämättä uutisjuttuihin, joiden ainoana päämääränä on ollut mustamaalata vähähiilihydraattista ruokavaliota. Näissä “uutisissa” ei tietenkään ole muistettu mainita sanallakaan niistä kymmenistä tuhansista suomalaisista, jotka ovat saaneet karppaamisen myötä uuden elämän.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio herättää yllättävän usein täysin vääränlaisia mielikuvia. Monet asiasta tietämättömät näkevät karppaajat tyyppeinä, jotka syövät joka päivä vähintään kilon punaista lihaa ja nauttivat välipalaksi puoli pakettia voita. Näinhän asia ei tietenkään ole. Nykyaikainen karppaaja on ruoan suhteen laatutietoinen tyyppi, joka haluaa välttää länsimaisen ruokavalion pahimmat kompastuskivet. Tämä ei tarkoita suunnattomia lihavuoria tai kymmentä kananmunaa päivässä.
Vähähiilihydraattisen ruokavalion toimivuuden taustalla yksi keskeisin juttu on se, että ihmiset rupeavat ajattelemaan ruoan laadun merkitystä. Huomattava osa karppaajista ei ennen vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle siirtymistä juurikaan ajatellut sen tarkemmin mitä suuhunsa pisti. Pääasia oli se, että ruoka maistui edes syötävältä ja sillä lähti nälkä. Karppaamisen myötä ihmisten laatutietoisuus onkin nostanut päätään hurjalla tahdilla. Kevyt”juustojen” sijaan kaupasta ostetaan pastöroimattomia juustoja, rasvaton litkumaito vaihdetaan kunnon raakamaitoon ja perunan sijasta syödään mieluummin jotain ravitsevampaa ruokaa. Lisäksi ollaan kiinnostuneita ruoan alkuperästä ja monet karppaajista suosivat runsaasti myös luomua. Eikä tietysti voi väheksyä sitäkään, että useimmat karppaajista valmistavat ruokansa itse alusta loppuun.
Gluteeniviljat eivät tunnetusti juurikaan kuulu vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Terveyttä ja hyvinvointia ajatellen tämä on valtavan suuri asia, jota ei voi kylliksi korostaa. Monet karppaajat ajattelevat sitä leipää lähinnä hiilihydraattina vaikka itse miettisin ennemmin gluteenia ja lektiinejä. Pääasia kuitenkin on se, ettei niitä viljoja tule syötyä. Ainakaan kovin paljoa…
Tähän kun yhdistetään terve hiilihydraattitietoisuus ja laadukkaat rasvat, niin käsissä alkaa olemaan aika toimiva paketti. Siinä paranee sairauksien lisäksi myös moni muu asia. Selittämätön väsymys poistuu kertarysäyksellä, unenlaatu paranee ja energisyys sekä elämänilo kasvaa päivä päivältä.
Kuulostaa kaiken kaikkiaan todella upealle. Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla on kuitenkin omat ongelmansa. Karppauksen suurin miinus on hiilihydraattien liiallinen vatvominen. Hiilihydraattitietoisuus on tietysti hyvä asia, mutta mielestäni se ei ole oikein, että niitä hiilareita ruvetaan pitämään yhtäkkiä todellisina kirosanoina, joita tulisi välttää viimeiseen asti. No, tuo oli ehkä hieman liian kärjistetysti sanottu, mutta olen huomannut joidenkin karppaajien kohdalla sen, että mopo on karannut aavistuksen käsistä ja esimerkiksi itsenä kuunteleminen on unohtunut lähes kokonaan…
Olen esimerkiksi kuullut pariskunnasta, joka “kärvistelee” arkipäivät vähähiilihydraattisella ravinnolla ja sitten palkitsevat itsensä viikonloppuna sillä ruoalla mitä oikeasti haluavat syödä. Ei näin! Ihmisen kuuluu syödä aina sitä mitä haluaa ja niin paljon kuin haluaa. Tosin nykyään suurin osa ihmisistä on vieraantunut pahasti siitä oikeasta ruoasta ja näin myös mielihalut kohdistuvat täysin vääriin asioihin. Kroppa saattaa huutaa ainoastaan kunnon suolaa, mutta menemmekin S-markettiin ja ostamme jättipussin sipsejä tai kilon myrkkykarkkeja. Oikeanlaisen lisäämisen ja korvaamisen avulla kuka tahansa saa juonen päästä kiinni ja ruokavalio muuttuu kuin itsestään terveellisempään suuntaan. Ilman, että sinun tarvitsee luopua mistään, mistä et halua.
Omasta mielestäni se ainoa ja oikea toimiva ruokavalio on siis itsensä kuunteleminen, johon pääsee käsiksi lisäämisellä, korvaamisella ja nautinnoilla (LKN). Mistään ei pidä luopua väkisin, sillä näin toimimalla voit tehdä itsellesi pahaa hallaa.
LISÄÄ
Raakaruoan määrää
Laadukkaiden rasvojen määrää (esim. voi, kookosöljy, oliiviöljy, kalaöljy)
Luomun määrää
Prosessoimattoman ruoan määrää
Laadukas viherjauhe
Maca
D-vitamiini
Laadukas C-vitamiini
Lääkinnällisiä yrttejä
MSM
200-500 grammaa kotimaisia marjoja joka päivä
Hampunsiemeniä
Pastöroimattomia juustoja
Villivihanneksia
jne…
KORVAA
Gluteeniviljat vaikka hampunsiemenillä, pähkinöillä, manteleilla tai tattarilla…
Prosessoitu suola aidolla raffinoimattomalla merisuolalla.
Valkosokeri hunajalla.
Aamupuuro ja leipä raikkaalla pirtelöllä ja kylkeen vaikka rasvaa tihkuva munakas.
Peruna esimerkiksi avokadolla.
Margariini voilla ja kookosöljyllä.
Litkumaidot luomumaidolla tai parhaimmillaan jopa raakamaidolla.
Valmisruoat ja kevyttuotteet aidolla ruoalla.
Fazerin sininen itse tehdyllä suklaalla.
Huono vesi lähdevedellä.
Mikroaaltouuni arvostuksella ruokaan.
jne…
NAUTI
Syöminen ei saa olla välttelemistä. Lisäämisen ja korvaamisen myötä sinun ei tarvitse vältellä mitään vaan alat automaattisesti haluta parempia vaihtoehtoja ja tuloksena on entistä nautinnollisempia ruokailuhetkiä. Pyri tekemään ruokailustasi aina mahdollisuuksien mukaan ainutlaatuinen tapahtuma. Täytä ruokapöytäsi sinulle tärkeistä ihmisistä ja älä koskaan tunne syömisestäsi huonoa omaatuntoa vaan nauti siitä joka solulla…
Tietoa blogista
iHerb alennuskoodi
iHerbin parhaat tuotteet
Olivian nettikaupan alennuskoodi
Xoco.fi alennuskoodi
Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat
Linkit
- Antti Heikkilän blogi
- Daily Eko
- Elämän leipä
- Foodit.fi
- Heikki Laatikainen
- Jaakko Halmetoja
- Jake Joogi
- Jussi Riekki
- Keittiökameleontti
- Limpun blogi
- Löydä lähde
- Luomulaakso
- Matkalla
- Olli Posti
- Omakohtaisia kokemuksia
- Oruko
- Pellon pientareella
- Pessi Peura
- Raakasuklaa.com
- Superfood esittely
- Veteraaniurheilijan ravintoblogi
- Wild Running

Jarkko





















