Älä anna stressille valtaa
Stressin merkitystä terveydellisten ongelmien taustalla väheksytään edelleen todella paljon. Tämä on valitettavaa, sillä stressi on suurin syyllinen esimerkiksi sydäntautien aiheuttajana. On olemassa tonnikaupalla vedenpitäviä tutkimuksia, jotka osoittavat, että stressi saa HPA-akselin tasapainon järkkymään, jonka myötä sydäntautiin kuolemisen riski kasvaa räjähdysmäisesti.
Sanomattakin on selvää, että stressin ehkäisyyn kannattaa kiinnittää huomiota. Ihmistyypistä riippuen tämä voi olla hyvinkin laaja savotta. Joku toinen ei koe stressiä juurikaan mistään, kun taas samaan aikaan joku muu stressaa pienimmästäkin asiasta. Tämä voi aiheuttaa pitkässä juoksussa elimistön kroonisen stressivasteen, jolla on lukuisia haitallisia vaikutuksia.
Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on tietysti se, että pyritään karsimaan elämästä ne pahimmat stressin aiheuttajat. Joskus tämä voi tarkoittaa hyvin suurtakin “remonttia”, jonka toteuttaminen vaatii paljon rohkeutta. Se kuitenkin kannattaa, koska kyseessä on terveytemme. Lähes yhtä tärkeänä asiana voidaan pitää negatiivisten tunteiden käsittelemistä tai sitä miten pystymme prosessoimaan eri kokemuksemme. Jatkuva murheiden hautominen ja pyöritteleminen mielessä aiheuttaa helposti lumipalloefektin, jossa pienistäkin negatiivisista asioista syntyy jatkuvasti uusia tuhoisia lumivyöryjä.
Kun etsitään niitä tehokkaimpia stressin laukaisijoita ja ehkäisijöitä, niin mieleen tulee ainakin: seksi, meditaatio, jooga, yiquan, liikunta, sosiaalinen aktiivisuus, “sopiva alkoholinkäyttö”, yleinen positiivisuus ja luottamus sekä se, että ympäröi elämänsä innostavilla ja positiivisilla virikkeillä.
Myös oikeanlaisilla yrteillä voidaan saavuttaa jopa hämmästyttäviä tuloksia stressin hoidossa ja etenkin sen ehkäisyssä:
Reishi rauhoittaa mieltä, lisää elämäniloa, hoitaa sydäntä ja maksaa ja terävöittää ajatuksia. Monet stressaajat elävät sumussa ja toimivat kuin päättömät kanat. Juuri tämänkaltaisille reishi on mitä upein juttu. Myös pelkääville ja ylihuolehtivaisille tyypeille reishi voi tehdä ihmeitä.
New Chapterin stressinehkäisijä. Useimmat New Chapterin tuotteet ovat tunnetusti pitkälle mietittyjä ja varsin laadukkaita kokonaisuuksia. Eikä tämä Stress Take Care tee poikkeusta. Raaka-aineina on käytetty mm. schizandraa, ruusujuurta, kurkumaa, kurjenhernettä, galangal-juurta, ginsengiä ja inkivääriä. Eli samaan pakettiin on laitettu toinen toistaan upeampia yrttejä, jotka toimivat kaiken hyvän lisäksi mainiosti keskenään ja näin auttavat selviämään meitä stressistä ja sen tuomilta haasteilta. Todella loistava tuote, josta olen saanut runsaasti positiivista palautetta ja jonka olen myös itse todennut erinomaiseksi ostokseksi.


Mielen ihmeellinen voima
Jos kaksi samanikäistä miestä saa sydänkohtauksen, joka vaurioittaa heidän sydämiään yhtä paljon, niin miksi naimaton ja masentunut mies kuolee seuraavan vuoden aikana todennäköisemmin sydänvaivoihin kuin mies, joka on naimisissa eikä ole masentunut? Jos nainen kärsii nivelreumasta, niin miksi hänen tilansa on suhteellisen vakaa, kun hänen elämänsä on rauhallista, mutta pahenee, kun hän riitaantuu aikuisen lapsensa kanssa? Miksi ihmisillä, joilla on vain vähän päätösvaltaa työssään, on enemmän sydänkohtauksia ja ruoansulatuselimistöön liittyviä häiriöitä kuin heidän esimiehillään? Miten on mahdollista, että astmasta kärsivien ihmisten keuhkot toimivat paremmin, kun he alkavat kirjoittaa vastoinkäymisistään, eivätkä vain pidä näitä asioita sisällään. Ja miksi sosiaalinen eristyneisyys on yhtä suuri uhka ihmisen terveydelle kuin tupakointi, ylipaino ja liikunnan puute?
Nämä kysymykset ovat peräisin American Psychosomatic Societyn esittestä ja monen mielestä ne voivat vaikuttaa yllättäviltä. Nykyään kuitenkin myös jopa länsimaalainen lääketiede on alkanut hyväksymään sen tosiasian, että mielen yhteys terveyteen on hämmästyttävän merkittävä. Itse olen aivan varma siitä, että moderni aivotutkimus tulee osoittamaan meille tulevaisuudessa huikaisevia yhteyksiä ruumiin ja mielen välillä ja sen miten terve ruumis vaatii terveen mielen. Jatkuva pelko, huolet, ahdistuneisuus, viha ja stressi murskaavat ennen pitkään kenen tahansa terveyden…
Uskon ettei olennaisinta ole se, että mistä sitä huolta kannetaan, vaan se miten huolta kannetaan. Eli miten pystymme prosessoimaan eri kokemuksemme. Ihmisethän ovat luonnostaan hyvin prosessoivia olentoja ja me tarvitsemme keinoja rekisteröidä se, mitä meille tapahtuu. Tästä hyvänä esimerkkinä käy ikivanhat luolamaalaukset, joissa entisajan ihmiset kertoivat kokemuksistaan. Nykyään keskusteleminen ja kirjoittaminen ovat ne tavallisimmat välineet, joilla pyrimme ymmärtämään elämämme tapahtumia. Siinä vaiheessa jos emme jostain syystä pysty keskustelemaan (sosiaalinen tyhjiö) tai purkamaan muuten tuntemuksiamme ja kokemuksiamme, niin sairastuminen on hyvin todennäköistä.
Vaaralliset ravintolisät
Taannoin uutisoitiin suureen ääneen siitä, kuinka ravintolisistä ei ole mitään hyötyä ja ne voivat jopa lisätä kuolleisuutta. Uutisen luettuani minulla rupeasi soimaan välittömästi hälytyskellot. Oikeastaan jo revittelevät otsikot herättivät epäilyksiä, mutta siinä vaiheessa kun mainittiin jotain sellaista, että kalsiumlisä parantaisi terveyttä, niin olin varma tutkimuksen huonoudesta. Miten edes ravintolisien pitkäaikaista käyttöä voitaisiin luotettavasti tutkia? Tulee aivan liikaa tulkintakysymyksiä: Käyttävätkö ihmiset ravintolisinä jotain laboratoriokamaa vai tuotteita, joista ei voi edes käyttää sanaa ravintolisä, koska ne ovat täyttä ruokaa (esim. Madre Labsin C-vitamiini).
Itse olen suhtautunut jo pitkään kaikenlaisiin terveyteen liittyviin tutkimuksiin erittäin epäileväisesti. Tämä siksi, että tutkimustuloksia on niin helppo manipuloida haluamaansa suuntaan. Ja näin on käynyt myös tämän tutkimuksen osalta. Kannattaa lukea Antti Heikkilän mainio kirjoitus aiheeseen liittyen.
Heikkilän sanoin: Ainoa johtopäätös minkä tutkimuksesta voi tehdä: VIRALLINEN LAUTASMALLI ON HENGENVAARALLINEN!
PS. Kaikki New Chapterin tuotteet ovat iHerbissä vielä muutaman tunnin 20% alennuksella! Itse tilasin kalaöljyä, kurkumaa ja ehkäpä yhtä maailman parasta stressin ehkäisijää/lievittäjää.
Komediaa vai kauhua?
A-talk tarjosi eilen aikamoisen viihdepläjäyksen. Kiitos Jussi Tammisolan, jonka mielestä ruoka pitää ehdottomasti prosessoida, jotta siitä tulee ihmiselle sopivaa. Tammisola totesi keskustelun tuoksinassa mm. sen, että raaka porkkana on riski terveydelle… Hurjan tilanteesta tekee sen, että nämä tammisolat ovat juuri niitä tyyppejä, jotka tekevät päätöksiä esimerkiksi Evirassa.
Tammisola on nyt viime viikkoina rummuttanut useaan otteeseen sitä, kuinka luonnonmukaisesti kasvava kasvi kehittäisi puolustautuakseen voimakkaita “myrkkyjä”, jotka ovat sitten vaarallisia terveydelle. Tämä lienee se tyypillisen väite luomuvastustajien keskuudessa. Todellisuudessa myös luomuviljelyssä käytetään jotain “luonnonmukaisia kasvinsuojeluaineita”. Lisäksi kasvien hoitoon kiinnitetään huomattavasti enemmän huomiota. Esimerkiksi tuholaisia voidaan torjua harsojen avulla. Eli ei nämä luomukasvit suinkaan muodosta näitä “myrkkyjä” siinä määriin, kuin jotkut tahot uskottelevat.
Harva tulee myöskään ajatelleeksi sitä, että suuri osa näistä mainituista kasvien muodostamista “haitallisista yhdisteistä” toimii ihmiskehossa kohtuullisessa määrin nautittuna lääkinnällisesti, eikä suinkaan haitallisesti. Itse asiassa normaalilla tallaajalla on jopa huutava pula näistä kasvilääkkeistä. Tämä on yksi keskeinen asia siinä, miksi itse kehotan kaikkia käyttämään runsaasti villikasveja, joissa näitä kasvien luonnollisia lääkeaineita on runsaasti. Siis paljon enemmän kuin missään markettiluomussa.
Lääkkeitä terveille
Yle jatkaa edelleen loistavien dokumenttien lähettämistä. Lääkkeitä terveille dokkarissa kerrotaan todella osuvalla tavalla se ahneus ja mielettömyys, joka sairausteollisuutta ohjailee. Nykyaikainen lääketeollisuus ei keskity olennaiseen, eli oikeasti sairaiden parantamiseen. Big Pharma on valinnut paljon helpomman tien rikastumiseen, jossa voimavarat suunnataan härskiin sumutukseen.
Koko homman ydin on siinä, että terveistä tehdään sairaita. Tämä onnistuu mielikuvitusta vaativalla kehitystyöllä, jossa luodaan kuin tyhjästä uusia sairauksia. Sen jälkeen valtava markkinointikoneisto ja runsaskätinen voitelu takaavat todellisia menestystarinoita, kuten suuren kolesterolihuijauksen tai suunnattoman masennuslääkebisneksen. Oma tarinansa on sitten esimerkiksi miesten erektiolääkkeet. Nykyään kaikista hurjimmat mainokset kehottavat miehiä syömään sinisiä pillereitä ihan varmuuden vuoksi…
Nykylääketieteen uskotaan perustuvan näyttöön, mutta mitä tämä näyttö oikeasti on? Monet lääketieteen peruskäsitteet, terveyden ja sairauden määrittelystä alkaen ovat epämääräisiä tai epäjohdonmukaisia. Sairauksiksi luokitellaan tiloja, jotka eivät ole sairauksia. Oikeastaan nykyään on melkein mahdotonta olla terve. Riittävästi tutkimalla ja arvoja mittaamalla saadaan kenestä tahansa “sairas”. Tästä ehkä paras esimerkki on tuo kolesterolihype, joka on mielettömyydessään ihan jotain ainutlaatuista. Tänäänkin kymmenet miljoonat ihmiset napsivat kolesterolilääkkeitä aivan turhaan. Ja vielä useammat ovat huolissaan kolesteroliarvoistaan vaikka siihen ei olisi mitään syytä.
Vaikka vallitseva tilanne on kaikkia muuta kuin hyvä, niin olen kuitenkin tulevaisuuden suhteen toiveikas. On hienoa huomata, että yhä useampi kyseenalaistaa tämän mielettömyyden. Mielettömyyden, jossa lääkkeitä napsitaan kuin jotain vitamiinipillereitä…
Toinen katsomisen arvoinen dokumentti on Silminnäkijän: Koiranruokaa vauvalle, jossa Matts Dumell tutkii sitä, mitä moskaa syötämme lapsillemme…
Tietoa blogista
iHerb alennuskoodi
iHerbin parhaat tuotteet
Olivian nettikaupan alennuskoodi
Xoco.fi alennuskoodi
Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat
Linkit
- Antti Heikkilän blogi
- Daily Eko
- Elämän leipä
- Foodit.fi
- Heikki Laatikainen
- Jaakko Halmetoja
- Jake Joogi
- Jussi Riekki
- Keittiökameleontti
- Limpun blogi
- Löydä lähde
- Luomulaakso
- Matkalla
- Olli Posti
- Omakohtaisia kokemuksia
- Oruko
- Pellon pientareella
- Pessi Peura
- Raakasuklaa.com
- Superfood esittely
- Veteraaniurheilijan ravintoblogi
- Wild Running

Jarkko




















