H1N1-rokotus ja narkolepsia
Epäilyksiä sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian välisestä yhteydestä on jo niin paljon, että viranomaiset kokoontuvat tänään pikaisesti yhteen pohtimaan asiaa.
Olen varma siitä, että tämä on vasta jäävuorenhuippu.
Sitten toinen uutinen, jota lukiessani meinasin tukehtua nauruun:
Brittitutkijoiden mukaan pikaruokaravintolat voisivat tarjota asiakkailleen ilmaisia kolesterolilääkkeitä tasapainottamaan rasvaisen ruoan rasitusta sydämelle. Tutkijat suosittelevat hampurilaisen lisukkeeksi statiinilääkettä.
Lontoossa sijaitsevan Imperial Collegen tutkijat sanovat, että statiinillääke voisi kumota keskikokoisen juustohampurilaisen ja pienen pirtelön aiheuttaman kohonneen sydäntautiriskin.
Statiinit alentavat huonon LDL-kolesterolin määrää veressä. Tilastojen perusteella statiinit ovat osoittautuneet tehokkaaksi lääkkeeksi vähentää sydänkohtauksen riskiä.
Brittilääkärit kritisoivat tutkijoiden näkemystä. Heidän mukaansa statiinit eivät kumoa kaikkia hampurilaisten ja ranskalaisten epäterveellisiä vaikutuksia, vaan tehokkaampi keino on välttää rasvaisia ruokia. Britannian sydänsäätiön johtaja painottaa, ettei ehdotusta tulisi missään nimessä ottaa kirjaimellisesti.
Tutkijat puolestaan rinnastavat kolesterolilääke-hampurilais-yhdistelmän suositukseen käyttää turvavyötä autoa ajaessa.
Lähde: YLE
Coca-Cola ja ravitsemussuositukset
Oletko koskaan ihmetellyt ravitsemussuositusten nurinkurisuutta? Niin minäkin. Valitettavasti toiveita paremmasta on viralliselta taholta turha odottaa. Ainakin jos katsoo seuraavaa listaa:
Coca-Cola, Danisco Sweeteners, Friesland Foods, GlaxoSmithKline, Danone, Heinz, Kellogg Comany, Kraft Foods, Masterfoods, McDonalds, Monsanto, Nestle, Pepsi, Raisio, Red Bull, Unilever ja Valio.
Siinä muutama poiminta yrityksistä, jotka ovat olleet laatimassa ravitsemussuosituksia EU:n jäsenvaltioille. Nämä yritykset kuuluvat ILSI-etujärjestöön, joka on mm. kyseenalaistanut WHO:n suositukset koskien virvoitusjuomien ja sokerin kulutuksen vähentämistä, sekä vähätellyt ravinnon merkitystä lihavuusepidemian torjumisessa. Järjestön sisäinen lehti ILSI News on avoimesti tuonut esiin pyrkimyksensä vaikuttaa maailmanlaajuisesti lakeihin ja säädöksiin niin, että ne edesauttavat elintarvike- ja biotekniikanyrityksiä.
Yhtälö on vähintään kyseenalainen. Tilannetta voidaan verrata siihen, että annamme jatkossa rikollisjärjestöjen määrittää meille uudet lait. Tunnettu tosiasiahan on se, että ravitsemussuositukset ovat ainakin meillä Suomessa yhtä kuin laki.
Yhteydet elintarviketeollisuuteen voivat viedä asiantuntijaryhmiä väärään suuntaan. Esimerkiksi Ruotsissa Bengt Vessby joutui jättämään paikkansa diabeetikoille suunnattuja ruokavaliosuosituksia laativasta ryhmästä, kun selvisi kaverin olevan Dansukkerin palkkalistoilla. Jos puhutaan hieman isommista tapauksista, voitaneen mainita Monsanton viimeisin tyrmäysvoitto. EU päätti sallia heinäkuussa muuntogeenisen maissin käytön rehuna. Monsanton toimintatavat tuntien voidaan sanoa, että tämä on vasta alkusoittoa.
Kiinalaiset myrkkymarjat
Hesari testatutti Makrobiosin, Adukin ja CocoVin goji-marjat. Kaikista marjoista löytyi liian suuria pitoisuuksia hyönteisten torjuntaan käytettävää asetamipridiä. Tähän mennessä tullilaboratorion omissa testeissä on testattu 13 erää gojimarjoja, joista yhdentoista (85%!) pääsy kauppoihin on estetty liian suurien torjunta-ainepitoisuuksien takia. Osassa ongelmana on ollut lisäksi säteilytys ja sulfiitti. Jäämiä on ollut myös sellaisissa marjoissa, joiden on väitetty olevan luomua.
Lähteenä: Helsingin Sanomat
STT:n uutisia
Klikkaamalla kuva suuremmaksi:
Ei superfood uutisointia ilman THL:n asiantuntevia lausuntoja. THL:n tarkoitus on käsittääkseni edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia, mutta tulokset ovat täysin päinvastaisia. Enkä kyllä yhtään ihmettele kun johdossa häärii Pekka Puskan tapaisia tyyppejä.
Mitä tuohon itse juttuun tulee, niin se noudattaa tuttua kaavaa. Superfood tuotteisiin tutustunut ja ennen kaikkea niitä käyttänyt henkilö (tässä tapauksessa Jaakko), kertoo omista positiivisista superfood kokemuksista. Sen jälkeen soitetaan THL:n kuumalle linjalle, josta löytyy langan päähän henkilö, joka ei todennäköisesti ole koskaan edes maistanut esimerkiksi spirulinaa. Siitä huolimatta tämä THL:n “asiantuntija” pystyy sanomaan koko skenen olevan täyttä humpuukia. Ja pakkohan toimittajan on kuunnella THL:n painavaa sanaa jos meinaa pitää työpaikkansa.
Tämän takia meidän perheeseemme ei tule sanomalehtiä. En halua lukea valheita.
Luomua ja lähdevettä

Olen starttaamassa vaimon kanssa pienimuotoista luomupiirin tapaista toimintaa. Täällä hieman syrjemmässä kun asuu, niin tuo luomun saatavuus on välillä aika huonolla tasolla. Olen ollut todella aktiivinen asian suhteen kauppojen suuntaan, mutta on toki ymmärrettävää, että heilläkin on omat rajoitteensa. Jos esimerkiksi HeVi-osastolla on hyllytilaa 5 metriä, niin ei voi olettaa, että siitä saa mitään luomukeidasta. Ei ainakaan nykyisellä ostokäyttäytymisellä, sillä luomun menekki ei ole täälläpäin kovin kummoinen. Välillä tulee jopa ajatelleeksi sitä, etteikö näitä osta kukaan muu kuin minä.
Uskon yhteisön voimaan ja siihen, että pieni kipinä saadaan puhallettua varsin helposti upeaksi roihuksi. Tässä tapauksessa on tärkeintä tuoda esiin se tosiasia, että on olemassa vaihtoehto. Vaihtoehto ravinneköyhälle, tehotuotetulle ja torjunta-aineita sisältävälle ruoalle. Kun tämän vaihtoehdon kerran sisäistää, ei paluuta vanhaan ole.
Luomuasioiden lisäksi haluan tuoda toiminnassamme esiin toki myös superfoodeja ja sitä, että kuinka hyvinkin pienillä teoilla voi parantaa omaa hyvinvointiaan. Jo niinkin yksinkertainen asia kuin tavallisen suolan vaihto raffinoimattomaan merisuolaan tekee meille ihmeitä.
Huomenna on ensimmäinen yhteinen kokoontuminen ja ajattelin keittää heti kärkeen muutaman litran pakuriteetä ja tarjoilla sen kanssa raakasuklaata… Jos vaikka niiden siivittämänä saadaan jotain loistoideoita.
Ollaan tämä viikko tehty Jaakko Halmetojan kanssa uusia lähdesivuja. Sivujen tavoitteena on koota laaja tietokanta Suomen luonnonlähteiden ominaisuuksista ja sijainneista. Sivut avataan virallisesti ihan lähipäivinä…
Poimintoja lehdistä
Karjalan Heili on Joensuun ja sen lähialueiden ilmaisjakelulehti. Kyseisessä lehdessä oli varsin pirteä juttu Ollista.
Saat pikkukuvat suuremmaksi klikkaamalla niitä. Kun kuva on latautunut, niin klikkaa hiirellä vielä kerran kuvan päälle ja se suurenee luettavampaan muotoon.
Karjalaisessa oli juttu villikasvien hyödyntämisestä. Tämänkaltaisiin artikkeleihin toivoisi törmäävän useammin. Jos ne vaikka innostaisivat ihmiset metsään keräämään luontomme tarjoamia helmiä.
On muuten aika valitettavaa, että nykyään peruskoulussa ei opeteta villivihannesten tunnistamista ja niiden hyödyntämistä ravinnoksi. Mielestäni tämä on sellainen perustaito, joka kuuluisi opettaa jo lapsille.
Auringonoton vaaroja on liioiteltu
Brittitutkijoiden mukaan auringolle altistuminen ei ole läheskään niin vaarallista kuin aiemmin ollaan väitetty. Merkittävin tekijä melanoomaan sairastumisessa ovat luomet eikä suinkaan auringon UV-säteily. Näin ollen terveysviranomaisten varoitukset auringonoton vaaroista ovat liioiteltuja.
Henkilön jolta löytyy yli 100 luomea, tulisi säännöllisesti tarkkailla ihoaan ja etenkin luomien mahdollisia muutoksia. Jos luomissa tapahtuu muutoksia esimerkiksi värin osalta, niin olisi syytä hakeutua lääkäriin.
Tohtori Veronique Bataille Kingsin yliopistosta toteaa, että ihmisiä on turhaan peloteltu auringonoton vaaroista.
-Usein melanoomatapaukset yhdistetään UV-säteilyyn, mutta tieteellisiä todisteita tälle ei juuri ole. Mitä enemmän tutkimme asiaa, sitä selvemmäksi käy se, että UV-säteilylle altistuminen ei ole ratkaiseva tekijä melanooman kehittymisessä, Veronique Bataille toteaa
Brittitutkijat väittävät terveysviranomaisten aurinkovaroitusten aiheuttavan ihmisille D-vitamiinin puutostiloja ja tätä kautta lukuisia sairauksia.
Eli rohkeasti vain aurinkoon! Aurinkorasvat kannattaa jättää kaupan hyllyille, sillä ne estävät luontaisen D-vitamiinin tuotannon auringosta ja ovat muutenkin vähintään epäilyttäviä kemikaalimössöjä. Terve järki riittää.
Ravintoaineita, hunajaa ja mahlaa
Pakastaminen tai kuumennus ei uusimpien tutkimusten mukaan tuhoa niin paljon ravintoaineita kun aiemmin on luultu. Ihan hienoa, että tämmöisiä asioita tutkitaan, niin ei tarvitse luulla. Väistämättä herää kysymys, että kuinka vähän tiedämmekään ravintoaineista ja niiden vaikutuksista meihin.
Mielenkiintoinen tutkimus liittyen samaan aiheeseen (pdf-tiedosto)
Hunaja
Kuulin tällä viikolla, että hunaja sisältää 12 eri maitohappobakteeria. Näistä 10 on ihan “uusia lajeja”, eli sellaisia joihin ei ole muualla törmätty. Tämä oli ihan uusi tieto minulle.
Muistakaa käyttää vain pastoröimatonta hunajaa! Näin varmistat, että maitohappobakteerit ja muut aarteet ovat tallella.
Mahla
Alamme elää parasta mahla-aikaa. Normaalisti paras juoksutusaika ajoittuu huhtikuun viimeiselle viikolle. Mahlan terveysvaikutuksista ei käsittääkseni paljoa tiedetä, mutta uskallan väittää kyseessä olevan todellinen terveysjuoma.
Mahlan juoksutuksesta löytyy tietoa esimerkiksi täältä.
Jos et omista koivuja, kannattaa mennä rohkeasti kysymään joltain lähimetsän omistajalta lupaa mahlan keräämiseen. Uskallan luvata, että lupa tähän heltiää.
Poimintoja Karjalaisesta
Keskiviikon Karjalaisessa oli pari mielenkiintoisia juttua, jotka ajattelin jakaa kanssanne. Klikkaa pikkukuvaa, niin näet sen isompana.
Yllätys yllätys, tähänkin ravintojuttuun ollaan saatu THL:n väkeä “asiantuntijaksi”. Tämä THL:n oma ravitsemusterapeutti kehottaa pilaamaan hyvät pirtelöt rypsiöljyllä. No mitä muuta THL:n väeltä voi odottaa…
Ai mikä siinä rypsiöljyssä on niin huonoa? Antti Heikkilää lainaten: “kasvisrasvat kuten soija-, auringonkukka ja rypsiöljy ovat mainioita traktorin polttoaineita mutta ihmisravinnoksi kelpaamattomia rasvoja.”
Pullovedessä korkeita antimonipitoisuuksia

2000-luvun puolivälissä havaittiin, että muovipulloihin pullotettu vesi saattaa sisältää korkeita antimonipitoisuuksia. Tutkimuksia johtanut professori William Shotyk vaati vuonna 2006, että asiaa pitäisi tutkia ehdottomasti lisää, sillä tutkimuksissa löytyneet antimonipitoisuudet olivat huolestuttavalla tasolla. Professori Shotyk vannoi tuolloin, ettei juo enää koskaan pullotettua vettä.
-En halua aiheuttaa paniikkia, mutta tutkimukset osoittavat kiistattomasti, että useissa tapauksissa muovipulloihin pullotettu vesi on saastunutta, Shotyk kertoi vakavana.
Tutkimustuloksessa korostetaan, että antimonipitoisuus oli heti pullotuksen jälkeen alle suositellun tason, mutta pitoisuus lähes kaksinkertaistui, kun pulloja säilytettiin kolme kuukautta. Pullovesien myyntiaika voi olla jopa 2 vuotta ja tässä tapauksessa antimonipitoisuudet voivat saavuttaa tason, joka aiheuttaa myrkytyksen.
Lisätutkimuksia vaadittiin, mutta vaatimuksiin ei juuri vastattu. Syykin on selvä, koska pullovesi-ilmiö on juomateollisuudelle valtava bisnes, eikä tätä rahantekokonetta haluta hiljentää. Ruokamyrkytystapaukset ovat nousseet viime vuosina kovaa vauhtia. Tällä hetkellä on vain arvailujen varassa, että onko tällä ilmiöllä kuinka paljon tekemistä pulloveden kasvavan suosion kanssa.
Tietoa blogista
iHerb alennuskoodi
iHerbin parhaat tuotteet
Linkit
- Ajattelun ammattilainen
- Antti Heikkilän blogi
- Daily Eko
- Elämän leipä
- Foodit.fi
- Jaakko Halmetoja
- Jake Joogi
- Jussi Riekki
- Löydä lähde
- Luomulaakso
- Luomulapsi
- Luomuttajat keskustelupalsta
- Luonnonlähteet
- Matkalla
- Matti Rajakylän blogi
- Olli Posti
- Omakohtaisia kokemuksia
- Oruko
- Pellon pientareella
- Raakasuklaa.com
- Superfood esittely
- Veteraaniurheilijan ravintoblogi
- Wild Running

Jarkko























