Kesäisiä makuja

Eletään taas aikoja, jolloin on vaikea pysyä housuissaan. Syy on tietysti marjat, jotka ovat parhaimmillaan tai ainakin hyvää vauhtia kypsymässä. Mansikoiden suhteen eletään juuri nyt sitä parasta aikaa ja myös mustikat rupeavat olemaan keräyskunnossa. Tosin mustikoita ei ole! Ainakaan minun vakiopaikoilta en löytänyt käytännössä mustikoita lainkaan. Syynä tähän ovat asiantuntijoiden mukaan pölyttäjien niukkuus. Toivottavasti tilanne on muualla edes vähän parempi.

Kesän yksi tähän mennessä huikeimmista pirtelöistä tuli tehtyä pääasiassa itse kerätyistä tai kasvatetuista herkuista:
* Omenamehua
* Lähdevettä
* Reilusti mansikkaa
* Puna-apilaa
* Pinaattia
* Maitohorsmaa
* Männyn siitepölyä (tinktuura)
* Kuusenkerkkää (tinktuura)
* Suolaa
* Vaniljajauhetta
* Kanelia
Maitohorsman lisäksi tuo puna-apila on varsin mielenkiintoinen tuttavuus. Puna-apila on Kalifornian intiaanien eniten käyttämä villivihannes. Se on todella valkuaispitoinen kasvi, jota voi hyödyntää monella tapaa:
* Kukat värjäykseen, salaattiin tai teeksi (kukat kuivataan ja murennetaan).
* Lehdet salaatiksi tai muuhun ruuanlaittoon.
* Siemenet ruuaksi, jauhoksi tai iduiksi sinimailasen tapaan.
Lehdistä ja kukista voi tehdä myös tinktuuraa, jolla voi lääkitä esimerkiksi yskää, astmaa, ripulia, kuumetta, maksavaivoja, reumaa, kihtiä sekä helpottaa vaihdevuosia ja kuukautisvaivoja.
Kuten kaikissa kasveissa, on myös puna-apilassa omat huonot puolensa. Ne eivät välttämättä ole kovin hyvää ravintoa ainakaan sille, jolla on estrogeeniriippuvaisia kasvaimia. Suuret määrät apilanlehtiä ruokana voivat aiheuttaa myös keskenmenon, hedelmättömyyttä ja sekoittaa hormonihoidon. Mutta kohtuudella käytettynä ovat kyllä mainio lisä ruokavalioon. Ja maistuu hyvälle!
Värillä on väliä
Olet varmasti kuullut sanonnan, että pitäisi syödä monipuolisesti erivärisiä kasviksia ja hedelmiä. Sen lisäksi, että väripigmentit kaunistavat ruokahetkeä, on erivärisillä ruoka-aineilla ominaisuuksia, joista saamme paljon hyödyllisiä yhdisteitä tukemaan elimistömme toimintaa.
Punainen
Punainen väri muodostuu lykopeeni nimisestä karotenoidista. Lykopeenin on todettu suojaavan ainakin eturauhassyövältä, sydäninfarktilta ja aivohalvauksilta. Tomaatti sisältää runsaasti lykopeenia. Kannattaa muistaa, että lykopeeni imeytyy huomattavasti paremmin kypsennetystä kuin tuoreesta tomaatista.
Sininen ja violetti
Sinistä ja violettia sisältävät ruoat ovat voimakkaita antosyaniineja, jotka edistävät esimerkiksi silmien terveyttä. Acai-marja on todellinen antosyaanipommi, kuten myös kotimainen mustikka.
Vihreä
Auttaa neutralisoimaan käristetyn lihan syöpää aiheuttavia aineita. Monet vihreät kasvikset sisältävät myös runsaasti zeaksantiinia, joka on yksi luonnon voimakkaimmista antioksidanteista.
Oranssi
Alfa- ja beetakaroteenista keho saa A-vitamiinia ja ne neutralisoivat vapaita radikaaleja.
Keltainen
Muun muassa maissi sisältää luteiinia ja zeaksantiinia, jotka auttavat suojaamaan silmiä.
Valkoinen
Esimerkiksi kaalit ja sipulit sisältävät runsaasti rikkipitoisia ainesosia, joiden on todettu ehkäisevän kasvainten kehittymistä.
Oikeaa lihaa Polvijärveltä
Lihalla ja lihalla on valtava ero. Tästä asiasta Daniela kirjoitti mainion postauksen, joka kannattaa käydä lukemassa.
Minulla on ollut ilo nauttia viime päivinä oikeaa, käsittämättömän hyvältä maistuvaa luomulihaa.
Kävimme helmikuun lopulla koko perhe Karhisten karjatilalla, joka sijaitsee Polvijärvellä. Tilan emäntä esitteli meille tilan toimintaa ja toki myös eläinten oloja. Karhisten Karjatilan eläimistä huolehditaan hyvin ja niille pyritään takaamaan mahdollisimman vapaa lajinmukainen käyttäytyminen. Emolehmät laiduntavat vasikoineen pitkän laidunkauden (jopa marraskuulle), jonka jälkeen ne siirtyvät pihattoon talvikaudeksi. Eläimet ruokitaan oman tilan pellolla luonnonmukaisesti tuotetulla rehulla.
Olin todella vakuuttunut kuulemastani ja näkemästäni. Eläimet olivat silmin nähden hyvinvoivia. Eläinten vapaasta meiningistä kuvaa hyvin se, että emäntä halusi esitellä meille vasta vähän aikaa sitten syntynyttä vasikkaa, mutta sitä ei meinannut ensin löytyä mistään. Tehotuotannossa eläimet “asuvat” ahtaissa karsinoissa ja sieltä ei kyllä kukaan pääse häviämään.
Voin sanoa, että koko tilalla huokui lämpö, tasapainoisuus ja iloinen fiilis. Ostimme lähtiessämme mukaamme reilun laatikon luomulihaa. Tiesin jo ostaessani, että liha maistuu varmasti hyvältä, mutta kun laitoin suuhuni ensimmäisen haarukallisen oikeaa lihaa, olin myyty. Perusmarketin luomuliha maistuu ihan hyvälle, mutta tämä Karhisten karjatilan liha on kyllä ihan eri ulottuvuudesta.
Usein kuulee puhuttavan punaisen lihan epäterveellisyydestä. Itse olen varsin skeptinen näille väitteille. On toki selvää, että tehotuotetun eläimen sairas liha ei voi olla ihmiselle terveellistä. Yleensä nämä tehotuotantoeläimet ruokitaan maissilla ja soijalla, joka muuttaa lihan rasvahappokoostumusta haitalliseen suuntaan lisäten sen omega-6-rasvahappopitoisuutta. Kun tätä lihaa vielä uitetaan E621 liemessä, niin voitaneen puhua todellisesta myrkkypommista. Luomuliha sitä vastoin on ainakin omasta mielestäni todellinen terveyspommi, joka on mitä parasta ravintoa ihmiselle.
Monella kasvissyöjällä nousee varmasti jo niskakarvat pystyyn. Vaikka tämä postaus onkin aidon lihan ylistyslaulu, niin en missään nimessä halua dumpata lihatonta elämää. Itse kuitenkin olen tällä hetkellä (laadukkaiden juttujen) sekasyöjä, joskin aika kasvispainotteinen sellainen. En missään tapauksessa poissulje sitä mahdollisuutta, että tulevaisuudessa koittaisin lihatonta raakaruokavaliota, mutta tämä olisi todennäköisesti vain lyhytaikainen kokeilu. Ainakaan tällä hetkellä en näe mitään perusteita sille, miksi minun pitäisi elää ilman lihaa.
Ternimaidon ylistyslaulu

Tämä viikko on ollut yhtä juhlaa, sillä alkuviikosta sain käsiini 15 litraa tuoretta ternimaitoa. Tänään olisi tarkoitus kruunata viikko ja lähteä hakemaan läheiseltä luomutilalta 10 kiloa luomulihaa. On melkein hassua kuinka innoissaan ruuasta voi olla.
Monelle tulee ternimaidosta ensimmäisenä mieleen ternimaitokapselit, joita mm. Petteri Jussila aikoinaan kauppasi. Myös itse olen syönyt ternimaitokapseleita ja voin sanoa suoraan, että aito ja tuore ternimaito on aivan eri asia kuin kapselina nautittu korvike.
Ternimaitokapseleilla ei ainakaan minulle ollut mitään vaikutusta. Oikea ternimaito taas vaikuttaa todella voimakkaasti. Tunnen kuinka energiatasoni kohoaa, elimistö tasapainottuu ja jopa ajatus juoksee kirkkaampana.
2000-luvun alkupuolella harrastin voimanostoa. Tuolloin sain ensimmäistä kertaa vihiä ternimaidon voimasta ja päätin kokeilla. Jos kerron kuinka merkittävä kehitys tuloksissani tapahtui, niin tuskin kukaan uskoisi.
Jos haluat saada ternimaidosta sen tärkeimmät ravintoaineet, niin se tulisi nauttia ehdottomasti raakana. Ternimaidosta tulee todella hyvää uunijuustoa tai pannukakkua, mutta samalla ravinteet tuhoutuvat. Ternimaidon yhteydessä puhutaan aina siitä, että se pitäisi kuumentaa. Tämä ilmeisesti bakteerikammon takia. Itse en ainakaan ole vielä sairastunut ternimaitoa juomalla. Päinvastoin. Jokainen toimikoon kuitenkin omalla vastuulla!
Ternimaito on sen verran tiukkaa tavaraa, että sitä tulisi nauttia vain kuuriluontoisesti. Pidempiaikaista yhtäjaksoista ternimaidon nauttimista en ainakaan itse suosittele.
Tietoa blogista
iHerb alennuskoodi
iHerbin parhaat tuotteet
Linkit
- Ajattelun ammattilainen
- Antti Heikkilän blogi
- Daily Eko
- Elämän leipä
- Foodit.fi
- Jaakko Halmetoja
- Jake Joogi
- Jussi Riekki
- Löydä lähde
- Luomulaakso
- Luomulapsi
- Luomuttajat keskustelupalsta
- Luonnonlähteet
- Matkalla
- Matti Rajakylän blogi
- Olli Posti
- Omakohtaisia kokemuksia
- Oruko
- Pellon pientareella
- Raakasuklaa.com
- Superfood esittely
- Veteraaniurheilijan ravintoblogi
- Wild Running

Jarkko
















