Hei
30

Älä laihduta!

Laihduttaminen toimii vain harvoin. Lähes poikkeuksetta jokainen laihduttaja saa kaikki kilonsa takaisin ja usein vielä korkojen kera. Syy tähän ilmiöön on selvä. Laihduttaminen on ikävää puuhaa, jossa korostetaan vain luopumista. Lisäksi vallalla oleva laihdutusteoria on kovin virheellinen.

Oikeaoppinen laihtuminen lähtee lisäämisestä. Se riittää, että käyt lisäämään päivittäiseen ruokavalioosi hyvin pieneltä tuntuvia juttuja. Mistään ei pidä väkisin luopua! Nämä pienet jutut saavat kuitenkin pikku hiljaa aikaan sen, että vähennät automaattisesti sinulle epäterveellisten ruoka-aineiden käyttöä. Huomaat pian kuinka energisyytesi kasvaa, ajatuksesi kirkastuu ja painosi putoaa. Eikä sinun ole tarvinnut luopua mistään mistä et ole halunnut.

Mielestäni on melkein rikollista, että Hanna Partaset ja muut “laihdutusgurut” opastavat ihmisiä metodeilla, jotka ovat kotoisin jostain viime vuosituhannelta. Nämä kalorinlaskijat luulevat elimistön toimintojen olevan yhtä kuin vähennyslasku. Jos syöt tämän verran kaloreita ja kulutat sitten tuon verran, niin laihdut näin paljon. Uskomatonta roskaa. Tämä virheellinen teoria käsitellään ja kumotaan muutamassa teoksessa, joista voin suositella ainakin Michel Montignacin kirjaa: Syön hyvin ja siksi laihdun.

Olettakaamme, että yksilön päivittäinen tarve on 2500 kcal ja hänen saamansa kalorimäärä on pitkän ajan vastannut tätä tarvetta. Mikäli päivittäinen kaloriannos putoaa äkkiä 2000 kcal:iin, seurauksena on todellakin vastaavan vararasvamäärän käyttö ja toteamme painon pudonneen.

Jos päivittäinen kalorimäärä sen sijaan vakiintuu 2000:ksi aiemman 2500:n sijasta, elimistön eloonjäämisvaisto mukauttaa energiatarpeen nopeasti uudelle tasolle. Koska ihmiselle annetaan vain 2000 kcal, hän kuluttaa vain 2000 kcal. Painonmenetys keskeytyy nopeasti. Mutta elimistö ei jätä asiaa tähän. Itsesäilytysvaisto houkuttelee sen entistä suurempaan varovaisuuteen. Ja tämä varovaisuus johtaa uusien varastojen muodostamiseen. Mikäpä siinä, jos sille annetaan vain 2000 kcal, se vähentää energiantarvettaan entisestään ja kuluttaa esimerkiksi vain 1700 kcal ja tallettaa ylimääräiset 300 kcal vararasvoiksi.

Myös liikunnan merkitystä korostetaan liikaa. Monissa laihdutusohjelmissa näkee kuinka ihmisiä rääkätään juoksulenkeillä ja kuntopyörillä. Liiallinen rehkiminen on etenkin ylipainoisille jopa hengenvaarallista. Toki kohtuullinen liikunta on terveellistä ja erittäin suositeltavaa, mutta ei missään tapauksessa pakollista ajatellen painonhallintaa.

Pysyvä painonpudotus on helppoa:

Unohda

1. Laihduttaminen ja kaikenlainen “kaloriajattelu”
2. Kevyttuotteet. Syö aitoa ja hyvää rasvaa niin paljon kuin tuntuu hyvälle.

Lisäämiset:

1. Aloita jokainen päiväsi vedenjuonnilla.
2. Syö ensimmäiseksi aamulla jonkinlainen viherpirtelö.
3. Lisää ruokavalioosi kylmäpuristettu kookosöljy ja aito voi.
4. Lisää ruokavalioosi reilusti pähkinöitä ja siemeniä.
5. Syö mahdollisimman paljon luomulaatuisia vihanneksia.

Korvaamiset:

1. Kevyttuotteet -> Aito ruoka.
2. Gluteeniviljat -> Tattari, Quinoa tai vaikka kookosjauho. Gluteeni on useimmille ihmisille kovan luokan myrkkyä, joka sekoittaa helposti koko elimistön toiminnan.
3. Peruna -> Ihan sama kunhan et syö perunaa.
4. Sokeri -> Hunaja.
5. Karkit -> Itse tehty suklaa tai esimerkiksi kuivatut marjat.

On valitettavaa, että elämme edelleen ikivanhojen uskomusten varassa, vaikka ne ovat moneen kertaan todistetusti tyrmätty. Nykyään viralliset tutkijat ja asiantuntijat väittävät tietävänsä oikeanlaisesta ravitsemuksesta paljon. Näiden pohjalta ollaan laadittu yleiset ravitsemussuositukset, joita sitten toitotetaan joka tuutista. Ja mikä on ollut lopputulos? Lihava ja sairas kansa. Jossain on menty pahasti metsään.

17 kommenttia artikkeliin “Älä laihduta!”

  • Pellon pientareella 30.7.2010 17.09

    Niin täysin samaa mieltä! Kerroit ruokavalioni tuossa juuri. Lisäksi painottaisin viljoissa erityisesti: jätä ainakin vehnä pois! Itse siedän ja syön nykyisin vähäisissä määrin 100% juureen tehtyä lisä- ja säilöntäaineetonta luomuruisleipää (Tuomon Luomu’n leipä, maailman parasta ruisleipää!), ja minulle se on ihan ok. Mutta vehnä kaiken muun pahan (eli mm. lihottaa ja aiheuttaa länsimaisia elintasosairauksia) lisäksi masentaa, tekee vihaiseksi, ja aiheuttaa kymmeniä muita outoja oireita, joita koululääketiede ei edes tunnista vaan lopulta haluaa ohjata psykiatrin pakeille! Näin ainakin minulla.

  • mato 30.7.2010 22.41

    Aika rohkeaa tarinaa jälleen sinulta Jarkko. Onko tarkoituksesi provosoida ja hakea itsesi ongelmiin? En väitä sitä, että olisit väärässä. Oikealla asialla olet. Vähän vain pelottaa tämä jatkuva hyökkäämisesi.

  • Olli Posti 31.7.2010 1.55

    mato: Älä ikinä tee mitään, niin vältät kaikki ongelmat!

    Noudata kiltisti jokaista sääntöä, ja kumarra aina herrojen kuvia, niin sokea uskollisuutesi ja kiltti tottelevaisuutesi taatusti palkitaan – viimeistään tuonpuoleisessa.

  • Jarkko 31.7.2010 7.15

    Hei mato,

    Tarkoitukseni ei ole provosoida. Tuon vain esiin omat näkemykseni asioista. Kirjoitustyylini saattaa tosin olla ajoittain hieman kärkevä ja sanoma yleistä (virallista) linjaa vastaan, mutta kyllähän näitä samoja juttuja käsitellään lukuisissa blogeissa.

    Pellon pientareelta erinomainen lisäys. Vehnäjauhot lienevät se yksi suurimmista kummituksista mikä elää suomalaisessa ruokapöydässä. Jo pelkästään vehnäjauhojen poisjättämisellä saavutetaan huikeita terveysvaikutuksia. Vehnäjauhoista ja muista gluteeniviljoista irtautuminen ei tosin ole välttämättä helppoa, sillä ne voivat aiheuttaa huumeiden kaltaista riippuvuutta.

  • Entomba 31.7.2010 7.58

    Päivän parhaat naurut sain kohdasta 4:
    “Peruna -> Ihan sama kunhan et syö perunaa”. AHAHAHAH! XD!!

    Loistavaa…tai no, saahan sitä pottuakin vetää jos se tuntuu hyvälle ja se on se sun juttus,mutta varsin suoraasukaista settiä sulta Jarkko. Hyvä ja ytimekäs juttu, jonka itsekin allekirjoitan täysin.

    Mutta eikös se ole niin, että syö mistä tykkäät ja sulle tulee hyvä olo, eikö vain?
    Liika raoitukset ja kiellot eivät myöskään kuuluu terveelliseen ruokavalioon.
    Kyllä sinne muutama pottu mahtuu sillon tällön, ei elämä saa olla “EI”-sanoja.

    Eiks jee?

    :)

  • Christer Sundqvist 31.7.2010 8.06

    Hyvä juttu! Otat esille niitä tärkeitä asioita tässä laihduttajan sietämättömässä maailmassa. Jokaisen laihdutusasiantuntijan olisi itse hyvä laihduttaa ja hankkia siten omakohtaista kokemusta laihiksella olosta. Välillä tuntuu siltä kuin painonhallinnan “asiantuntijamme” toistaisivat ulkomuistista jotain vanhaa mantraa, tarkemmin ajattelematta mitä suustaan päästävät. On hyvä kun vähän ravistelet pinttyneitä käsityksiä, Jarkko!

    Jos nyt jotain lisäisin tuohon listaasi, niin olkoon se proteiinipitoinen ruoka. Ihmiset onnistuisivat laihdutusprojekteissaan paljon, paljon paremmin jos luopuisivat valtavista tärkkelyskasoistaan ja panostaisivat laadukkaisiin proteiinilähteisiin: kananmuna, kala ja liha. Proteiini pitää hyvin nälkää loitolla ja yhdessä luontaisten rasvalähteiden kanssa viikkojen, kuukausien, vuosien tasolla toteutetut uudet elämäntapamuutokset tuovat laihemman olemuksen esiin ihan pakosta. Kun syö paljon proteiinia ja rasvaa ei tarvitse nälässä kärvistellä.

  • Entomba 31.7.2010 8.15

    “Veteraanilta” hyvä pointti: Luomukananmunat (ja proteiini) kunniaan!

    Nälkä = laihduttajana pahin vihollinen.
    Hyvä ruoka = parempi mieli = terveellinen ja tasapainoinen elämä = elämä, jossa on muutakin kuin laihdutus ja ruoka.

  • Sepi 31.7.2010 8.27

    Peruna kohtaan laittaisin :
    Jos sinun on pakko syödä perunaa niin ehdottomasti kuori perunat ja heitä roskiin perunaosa ja syö kuoret.
    Käytä luomuperunaa !!!

  • Jarkko 31.7.2010 9.31

    Mahtavia kommentteja!

    Entomba: Juuri näin. Liiallinen rajoittaminen ei vain toimi. Itsekin söin alkukesästä uuden sadon perunaa, koska teki mieli.

    Christer: Erittäin hyvä pointti. Juuri tämä iänikuisten mantrojen toistaminen ihmetyttää, koska saavutetut tulokset ovat vähintään kyseenalaisia.

    Tuo proteiinipitoinen ja runsaasti rasvaa sisältävä ruokavalio todella toimii! Hiilareita ei kuitenkaan tarvitse pelkäämällä pelätä, kuten monesti ihmiset tekevät.. Niiden saanti tietysti tippuu automaattisesti kun lautasen täytön aloittaa perunoiden sijasta jostain järkevämmästä vaihtoehdosta.

    Sepi: Eikö olekin outoa, että “laitosruokailussa” juuri tätä perunoiden parasta osaa ei tarjoilla laisinkaan? Armeijassa sentään taisi myös kuoret olla tarjolla, mutta kouluissa ja työpaikkaruokaloissa ainoastaan tämä kuorittu tärkkelysmöykky.

  • Maija 1.8.2010 22.19

    Loistava kirjoitus! Tässähän tuli kiteytettyä juuri kaikkia tärkeä.

    Tuo lisääminen on kohdallnikin todettu havaittu, ravintorikas ruoka tosiaan täyttää ja pitää kylläisenä.

  • Outi 12.8.2010 10.59

    Hyvä kirjoitus ja niin totta! Ihmetyttää myös miksi kukaan kuuntelee laihdutus-/ravinto-ohjeita ihmiseltä, joka ei edes ole missään kovin hyvässä kuosissa. Partasesta puhun siis.

    Lisääminen toimii myös minulla. Vaikka en ole edes mitenkään kovin tarkka ruokavalioni kanssa, vihersmoothiesta en luovu. Välillä tulee mussutettua ties mitä vähintäänkin epäilyttävää, mutta paino on silti vuodessa pudonnut reippaasti. Smoothieiden ja muiden hyvien juttujen lisäksi tähän on suuresti varmaan vaikuttanut asennemuutos – kun ei edes yritä laihduttaa, ei tule stressiä syömisistä eikä huonoa omatuntoa “repsahduksista”, ja hyvät elintavat tuntuvat kivoilta muutoksilta eikä pakkopullalta.

  • Pellon pientareella 19.8.2010 22.53

    Mitä mieltä olet kasviproteiinilisistä, esim. luomuhamppuproteiinista, palkokasveista, soijasta? Meiltäpäin saa surkean huonosti luomulihaa tai riistaa, tehotuotettua lihaa en juurikaan halua syödä ja muutenkin suosin mieluusti kalaa ja hevipuolta. Siemeniä ja pähkinöitä syön tietty myös.

    ps. tässä blogipohjassa ei pysty tilaamaan tietyn postauksen kommentteja sähköpostiin, se ois kiva?

  • Jarkko 20.8.2010 8.06

    Hei,

    Vaikea sanoa tuon lisäprotskun tarpeellisuudesta näin äkkiseltään. Pitäisi tietää tarkemmin ruokavaliostasi ja proteiinin tarpeeseesi (esimeriksi urheilu) liittyvistä asioista.

    Jos sinulla kuitenkin on vahva tuntuma siitä, että tarvitset lisäproteiinia, niin ei ravintolisästä varmasti ole mitään haittaa. Hamppuproteiini on hyvä vaihtoehto ja voin suositella myös näitä jutussani olevia tuotteita: http://www.raikasweb.com/?p=969.

    Soijaa en suosittele missään muodossa! Se ei ole ihmiselle sopivaa ravintoa.

    Pistän tuon kommentijutun työn alle.

  • Tilu 6.9.2010 13.23

    Kiitos rohkaisevasta neuvoista!
    Minulle kävi juuri noin, että laihduttaessani kalorilaskennan mukaan painoni putosi ensin tasaisesti ja jäi sitten jumiin ja jämähti siihen kuukausiksi. Stressaanuin, turhauduin ja lopetin koko touhun.

    Nyt olen aloittanut kaiken kaikkiaan terveellisemmän ja sen myötä iloisemman elämäntavan. Kasvispitoisempaa kuta kuin suosituksesi mukaista ruokaa ja liikuntaa olen lisännyt pikkuhiljaa kesän aikana ja nyt pari viikkoa sitten aloitin kookosöljyn käytön ja vähensin nopeat hiilarit kokonaan pois.

    Tähän mennessä kunto ja energiatasot ovat nousseet, sekä mielialat parantuneet syömisten jälkeen.

    Ehkä jonain päivänä alkaa näkyä numeroinakin vaa’assa ja mittanauhassa…

  • Jarkko 6.9.2010 15.00

    Hei Tilu,

    Kuulostaa loistavalle. Olen varma, että onnistut, sillä juuri tuo positiivinen fiilis syömisestä on todella tärkeä juttu. Tätä hyvää fiilistä ei saa rasvan määrää tai kaloreita tuijottamalla…

    Mahtavaa syksyä sinulle!

  • Laura 9.2.2012 18.25

    Olen samaa mieltä näistä laihdutusjutuista! Sitä haluaisin vielä tiedustella, että minkä takia et suosittele soijaa missään muodossa?

  • Jarkko 12.2.2012 20.10

    Hei Laura,

    Soija aiheuttaa paljon samoja ongelmia kuin viljat. Tavanomaisin on kilpirauhasen vajaatoiminta. Ehkä tuo “ei missään muodossa” on vähän huonosti sanottu, sillä ei esimerkiksi kohtullinen soijakastikkeen käyttö maustamiseen ole mikään katastrofi…

Kommentoi artikkelia

Tietoa blogista

Hei,

Löydät blogista raikkaita ja virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä ravinto- ja terveysasioihin liittyen.

Olen vannoutunut luomun puolestapuhuja ja vastustan jyrkästi lääkemafioiden häikäilemätöntä toimintaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavoitteenani on lisätä ihmisten tietoutta ja korjata vääränlaisia uskomuksia, joita ihmisille syötetään.

Jos sinulla on asiaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jarkko@raikasweb.com

Twitter

Twitter You Tube You Tube
iHerb tilaus

Nujerra akne

iHerb alennuskoodi

Tehdessäsi ensimmäisen tilauksen iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen kun käytät koodia GAS308.

Lue tilausohjeet tästä.

iHerbin parhaat tuotteet

Olivian nettikaupan alennuskoodi

Olivian superfoodsi Hinta ja laatu kohtaavat toisensa! Voin suositella erityisesti pähkinöitä, manteleita, guaranaa ja kaakaojauhetta...

Klikkaa itsesi ostoksille tästä!

Xoco.fi alennuskoodi

Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat

Linkit

Avainsanat

Flickr Photostream
Huomenta rakasValoa tunnelin päässäHeavenKaipaatko piristystä?Taivas tulessa, maa jäässäSarastusJääkausiJääkausiUlkoiluaJäässäHarha-askelVirhe