Auta maksaasi

Maksamme joutuu nykyisin joka päivä varsin tiukoille. Rasitamme maksaa mm. ilmansaasteilla, liiallisella alkoholinkäytöllä, lääkkeillä, huonolaatuisella ruoalla, surkealla sisäilmalla, stressillä ja lukuisilla kemikaaleilla. Maksamme joutuukin usein kohtuuttoman kuorman uhriksi, jonka seurauksena voi olla lukuisia erilaisia sairauksia. Näitä sairauksia yritetään sitten epätoivoisesti korjata erilaisilla lääkkeillä, vaikka apu löytyisi siitä, että kiinnittäisimme huomiota maksamme terveyteen.

Voimme parantaa maksamme toimintaa ja helpottaa sen taakkaa muutamalla yksinkertaisella keinolla

1. Tärkein juttu on tietysti se, että pyrimme minimoimaan maksaamme rasittavat tekijät. Kiinnitä huomiota erityisesti ruoan laatuun. Nauti runsaasti tuoreita vihanneksia, suosi luomua, lisäaineetonta ja mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa. Ja vältä sokerin kanssa löträämistä! Moni ei varmasti tule ajatelleeksi sitä, että suuret sokerimäärät rasittavat maksaa siinä missä esimerkiksi alkoholi.

Tässä kohtaa on mainittava erikseen stressi ja kaikenlaiset kielteiset tunteet, jotka voivat heikentää maksan toimintakykyä jopa dramaattisella tavalla. Yllättävän moni maksaongelma voi johtua pitkään jatkuneesta stressistä tai erilaisista tunne-elämän ongelmista.

2. Maarianohdake on tunnetusti maksaa hellivä kasvi ja maarianohdakkeen siemeniä onkin käytetty erilaisiin maksavaivoihin arviolta jo 2000-vuoden ajan.

Kliinisissä kokeissa on osoitettu, että maarianohdake estää alkoholi-, kemikaali- ja lääke-indusoitujen maksavaurioiden syntymistä ja nopeuttaa vahingoittuneen maksan toimintakyvyn palautumista.

3. Voikukanjuuri on todella tehokas luonnonlääke maksaa ajatellen. Voikukasta on hyvä muistaa sekin asia, että sen lehdet tukevat munuaistemme toimintaa loistavasti. Kotimaisista kasveista on mainittava voikukanjuuren lisäksi ehdottomasti ainakin siankärsämö ja nokkonen, jotka kumpikin ovat maksan hyviä kavereita.

4. Latva-artisokka on eräs parhaita ja tutkituimpia maksaa hoitavia kasveja. Latva-artisokka suojaa maksan soluja ja voi edesauttaa maksan toiminnan normalisoitumista.

5. Kurkuma, monet lääkinnälliset sienet ja savivesi ovat maksaa ajatellen mitä loistavimpia juttuja, joita kannattaa lisätä jokapäiväiseen ateriointiin.

10 KommenttiaKommentoi

  • Hyvä artikkeli, kiitosss mistä muuten tietää että maksassa on puhdistuksen tarpeessa… 😕 :)

  • Käytiinkin keräämässä juuri voikukanjuuria viikko sitten. Nyt ne on pesty, pilkottu ja kuivattu kuivattu. Miten niitä kannattaisi käyttää?

  • Sanni-> Maksan kuntouttaminen ei varmasti ole koskaan turhaa. Erityisen tarpeen se on jos syömme huonolaatuista ruokaa, juomme paljon alkoholia tai käytämme vaikka paljon lääkkeitä.

    Toki myös terveydentilasta voi tehdä jotain johtopäätöksiä maksan kunnosta. Esimerkiksi monet iho-ongelmat voivat olla merkki siitä, että maksa kaipaa enemmän huomiota.

    Talikko-> Voit keittää voikukanjuurista teetä tai lisätä niitä vaikka pirtelöiden sekaan. Monet tykkäävät tehdä voikukanjuurista tinktruuroita, jotka ovat tehokkaita, säilyvät kauan ja ovat käteviä käyttää.

  • Ei liity maksaan, mutta yksi keräämisen arvoinen on myös juolavehnänjuuri. Puhdista, säilytä suolassa vuorokausi ja kuivaa. Sisältää kaikki B-vitamiinit. Myös B 15, pangaamihappo, joka suojaa soluja saasteilta ja vahvistaa niitä, sekä B 17.

    Nyt kun keräilee nuoria nokkosia, niin samalla voi napsia nuoria pihlajan lehtiä, poimulehteä, ratamoa, koivun hiirenkorvia, voikukkaa. Syksyn ja talven varalle saa helposti hyvää viherjauhetta, jota on helppo käyttää, on terveellista ja kaikenlisäksi ilmaista.

  • Tämä kysymys ei nyt liity maksaan vaan iHerbiin. Tilasin sieltä paketin 25.4 ja se ei ole vieläkään tullut ja nyt on siis kulunut 3 viikkoa. Yleensä tulee noin 10 päivässä. Lähetin iHerbille sähköpostia kolmeen kertaan kyselläkseni tilauksestani mutta vastausta ei ole kuulunut. Mitä minun kannattaisi tehdä. Luin ihmisten kokemuksia siitä kuinka heiltä olivat paketit vaan jääneet tulematta eivätkä olleet saaneet rahojaan takaisin. Kuinka todennäköistä on että minunkin pakettini olisi kadonnut tai etten saisi sitä takaisin ja tiedätkö voiko rahojaan saada takaisin tai miten iHerbiin voi ottaa yhteyttä muuten kuin s-postilla.

  • Epätietoinen-> En olisi kovin huolissaan. Ei ole ollenkaan harvinaista, että iHerb-pakettien toimituksessa menee kuukausi tai jopa hieman enemmän. Pisimmillään paketit on itselläni viipynyt tuolla matkalla 2 kuukautta…

    Se on erittäin harvinaista, että paketit jäisivät saapumatta kokonaan. Itselleni tämmöistä ei ole vielä sattunut kertaakaan.

  • Liittyen iHerbiin, tein tilauksen 15.3. ja eilen se viimein saapui. Toimitusaika tässä tapauksessa jopa yli 2 kk, joten oli ihmetyksen paikka kun paketti ylipäätään vielä saapui perille.

    Normaalisti tulee 6-10 päivässä.

  • Tuo iHerbin pakettien toimitusaika ei nähdäkseni liity iHerbiin vaan halvimmassa ulkomaan toimituksessa käytettävään USPS (United States Postal Service) yritykseen, jota siis ei sovi sotkea UPS:ään joka on täysin eri firma. USPS:n jopa kirjatut ulkomaantoimitukset ovat käytännössä legendaarisessa maineessa siitä että välillä paketit tulee nopsaan 6-10 päivää ja välillä niissä on mennyt puoli vuotta vaikka asiasta oli reklamoitu vaikka minne. iHerbin DHL/UPS/Fedex toimitukset tulevat kyllä parissa päivässä jos kiire on, tosin veron kanssa saa olla tarkkana niissä (ravintolisät verotetaan elintarvikeveron 13% mukaan). Käytännössä halvan toimituksen hinta on määrittelemätön toimitusaika. Itsellä 2kk iherbistä on pari kertaa tullut täyteen – jokainen toimitus kuitenkin tullut perille lopulta. Toisessa usps:n sössimässä lähetyksessä (ei iherb) menikin 7kk ja Itella sekä Usps kerkesi jo kahteen kertaan kirjata lähetyksen hävinneeksi – tuli selväksi ettei usps tiedä itsekään missä paketti makaa. Että sen verran laadukas kuriiri.

  • Onko nyt siis aivan varmaa, että lääkinnällisistä sienistä olisi apua maksan toimintaan? Olen törmännyt täsmälleen päinvastaiseen käsitykseen. Itse olen siis käyttänyt tässä vuoden mittaan useita mushroom sciencen kapselien sisältöjä +keitellyt pakuriteetä monien muiden hyvien tuotteiden kera. Suklaata sitten on mennyt aivan överimäärät, välillä myös pähkinöitä&siemeniä&manteleita, spiruliinaa ja rasvojakin ehkä jopa.

    Mistä johtunee, että verianalyysissa näkyy maksan kuormitustilaa ”superfoodisteilla” (kuten minä itse) useammin kuin ”taviksilla”? Sen käsityksen minä ainakin tässä sain. Voisiko kaksi syytä olla yli muiden: suklaan ja lääkinnällisten sienten liikakäyttö?

    Myönnän täysin, että yksi syy omaan tilanteeseeni on hikiliikunnan puute. Se auttaisi maksaa merkittävästi.

    No oireita mulla on nyt tässä silmätulehdus, jota ”alennuin” lopulta hoitamaan antibioottitipoilla sekä ennen kaikkea paha ihottuma käsissä, iho aivan rikki ja vuotaa välillä enemmän, välillä vähemmän oranssinruskeaksi rupeutuvaa kirkasta nestettä. Suklaa ainakin selvästi on pahentanut oireita, jos jotain olen itsestäni kyennyt havaitsemaan.

  • Hei Tuomo,

    Itse en ole ainakaan koskaan törmännyt mihinkään sellaiseen, että lääkinnälliset sienet olisivat huono juttu maksalle. Tietysti aina jotain epäilyjä on kuulunut, mutta mitään vahvistusta tai selitystä näille epäilyille ei kukaan ole pystynyt antamaan…

    Toki olemme kaikki yksilöitä ja joku voi reagoida johonkin ruokaan hyvin eri tavalla kuin monet muut…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista