Maa
6

Probiooteista apu uniongelmiin

Tutkimusten mukaan noin joka viides suomalainen kärsii elämänsä aikana jossakin vaiheessa unettomuudesta. Pitkittyessään ja kroonistuessaan unettomuus on vakava sairaus, joka aiheuttaa ihmiselle suurta ahdistusta ja lamaa tämän toimintakyvyn.

Itse olen varsin herkkäuninen henkilö. Muutokset, stressi ja häiriötekijät näkyvät heti unenlaadussani. Kun kärsin univaikeuksista, herään yleensä yöllä noin klo 2.00 ja en saa enää nukutuksi. Eli varsin tyypillinen unettomuuden oire.

Univaikeuksien syy täytyy aina selvittää. Tämä tietysti korostuu mitä vakavammasta unettomuudesta on kyse. Ylivoimaisesti suurimmat unettomuuden aiheuttajat ovat stressi ja epäterveelliset elämäntavat. Myös mm. huono sisäilma tai nautintoaineet vaikuttavat uneen.

Yleisesti tiedetään mitä hyvä uni vaatii. Aina elämä ei kuitenkaan ole tasapainossa ja apua laadukkaan unen saamiseksi olisi hyvä saada. Monet turvautuvat lääkkeisiin, mutta myös luonnollisempia menetelmiä löytyy.

Yksi erinomainen keino nujertaa unettomuus on laadukas probioottivalmiste. Ainakin itse olen saanut probiooteista dramaattista apua ajoittaiseen unettomuuteen. On olemassa sanonta, että suolisto on ihmisen toiset aivot. En tiedä, mutta ainakin uniongelmien suhteen joku yhteys suolistolla näyttäisi olevan.

Tuore esimerkki löytyy helmikuulta, jolloin nukuin todella huonosti. Tilasin iHerbistä kokeilun vuoksi Healthy Originsin probioottivalmisteen näytepakkauksen, joka maksaa vain 2,99 dollaria. Kyseinen valmiste tehosi heti ensimmäisenä yönä ja olen nukkunut kuurin (söin 2 purkkia -14 kapselia) jälkeen uskomattoman hyvin. Vastaavanlaisia kokemuksia minulla runsaasti eri valmisteista. Hätätapauksessa myös apteekista saatavat Gefilus tipat auttavat.

Healthy Originsin probioottivalmiste vaikuttaa kokeilujeni perusteella varsin hyvältä. Jos kuitenkin budjetti antaa myöden, niin kannattaa suosiolla ostaa Dr. Ohhiran todellista laatutavaraa.

Hel
14

Luonnollinen C-vitamiinilisä

C-vitamiini lienee yksi tutkituimmista vitamiineista. Omaan silmääni osuneet tutkimustulokset ovat kertoneet karua kieltään. C-vitamiini on todellinen ihmeaine, jonka avulla voidaan parantaa jopa syöpää. Tähän tosin tarvitaan todella suuria suonensisäisiä annoksia.

C-vitamiinin kiistattomista eduista huolimatta, ei kyseisestä ihmeaineesta juuri paljoa puhuta. Syykin on selvä. Jos ihmiset söisivät runsaasti C-vitamiinia, tippuisi lääketeollisuuden tuotot dramaattisella tavalla.

Tämänhetkinen valtion ravitsemusneuvottelukunnan C-vitamiinisuositus on 75 mg/vrk. Omasta mielestäni tämä suositus on naurettavan alhainen. Henkilökohtaisesti syön päivittäin vähintään 1000 mg C-vitamiinia.

Kuten kaikki vitamiinit, niin myös C-vitamiini olisi hyvä saada mahdollisimman luonnollisista lähteistä. Kauppojen ja apteekkien perus C-vitamiinivalmisteita en oikein voi suositella. Nämä askorbiinihappovalmisteet eivät imeydy kunnolla ja näin niistä ei ole hyötyä.

Onneksi markkinoilla on myös luonnollisia C-vitamiinilisiä. Omasta mielestäni yksi parhaista, ellei jopa paras on Madre Labsin, Madre-C, Whole-Food Vitamin C Complex valmiste. Kyseinen c-vitamiini on täysin luonnonmukaista, marjoista pakastekuivatusmenetelmällä säilöttyä marjajauhetta. Raaka-aineena on käytetty korkeita c-vitamiinipitoisuuksia sisältäviä marjoja, kuten camu camua. Yhdestä teelusikallisesta saat jopa 500 mg c-vitamiinia, jonka elimistösi pystyy hyödyntämään!

Jos minun pitäisi valita D-vitamiinin lisäksi vain yksi ravintolisä, niin se olisi ehdottomasti tämä Madre Labsin C-vitamiini. Niin loistavaa tavaraa se on!

Hel
12

iHerbin paras D-vitamiini

Author Jarkko    Category Iherb, Vinkit     Tags ,

Iherb tarjoaa runsaan valikoiman erilaisia D-vitamiinivalmisteita. Mikä näistä valmisteista sitten on paras vaihtoehto päivittäisen D-vitamiininsaannin turvaamiseksi? Oma henkilökohtainen suosikkini on Now Foodsin 5,000 IU vahvuinen vitamiini. Jos tuo 5000 IU tuntuu annoksena liian suurelta, löytyy vaihtoehtona esimerkiksi tämä tai lapsille tämä

Hel
7

iHerbin paras hunaja

Author Jarkko    Category Iherb, Vinkit     Tags

Garden of Life, Living Foods, Hawaiian Lehua Honey lienee paras hunaja, mitä iHerbin valikoimista löytyy. Todella upean makuista laatutavaraa, joka on kaiken hyvän lisäksi luomua ja oikeasti raakaa. Maku poikkeaa kotimaisesta hunajasta melkoisesti, sillä tämä IHerbin todellinen laatuhunaja ei ole läheskään niin makeaa kuin suomalaiset hunajat. Voin suositella lämpimästi!

Jos teet ensitilauksen, niin saat 5 dollarin alennuksen kun käytät tilauksen yhteydessä koodia GAS308. Tämän todellisen laatuhunajan hinta on vain 8,46 dollaria. Kun huomioidaan 4 dollarin postikulut, saat ensitilaajana purkillisen superhunajaa kotiin noin 5 eurolla!

Hel
5

iHerb tilaus

Author Jarkko    Category Iherb     Tags

iHerb on hintatietoisen kuluttajan valinta kun halutaan laadukkaita luontaistuotteita luotettavasti. Neuvon seuraavassa kohta kohdalta iHerb tilauksen tekemisen.

1. Avaa tili

2. Valitse tuotteet, jotka haluat tilata. Voin suositella seuraavia tuotemerkkejä
* Dragon Herbs
* Navitas Naturals
* New Chapter
* Madre Labs
* HealthForce

3. Älä unohda ilmaistuotteita!

4. Jos tilaat ensimmäistä kertaa, saat tilauksestasi 5 dollarin alennuksen käyttämällä koodiani GAS308. Syötä koodi kohtaan “New Customers: If you have a Referral Email or Coupon Code, enter it here” ja paina update nappia.

5. Mene ostoskoriin ja valitse toimitustapa. Kannattaa tilata alle 1361 gramman paketteja, koska tällä tavoin postikulut jäävät 4 dollariin. Muut toimitustavat ovat huomattavasti kalliimpia. Huomio se, että jos tilaat yli 60 dollarilla ja pakettisi painaa alle 1361 grammaa, niin saat tilauksen ilman toimituskuluja. Yli 60 dollarin tilauksesta saat lisäksi automaattisesti 5% alennuksen.

6. Täytä tarvittavat tiedot ja valitse maksutapa. Maksun voit hoitaa luottokortilla tai Visa Electronilla.

7. Tuotteet tulevat perille keskimäärin puolessatoista viikossa.

Tietoa blogista

Hei,

Löydät blogista raikkaita ja virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä ravinto- ja terveysasioihin liittyen.

Olen vannoutunut luomun puolestapuhuja ja vastustan jyrkästi lääkemafioiden häikäilemätöntä toimintaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavoitteenani on lisätä ihmisten tietoutta ja korjata vääränlaisia uskomuksia, joita ihmisille syötetään.

Jos sinulla on asiaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jarkko@raikasweb.com

Twitter

Twitter You Tube You Tube
iHerb tilaus

Nujerra akne

iHerb alennuskoodi

Tehdessäsi ensimmäisen tilauksen iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen kun käytät koodia GAS308.

Lue tilausohjeet tästä.

iHerbin parhaat tuotteet

Olivian nettikaupan alennuskoodi

Olivian superfoodsi Hinta ja laatu kohtaavat toisensa! Voin suositella erityisesti pähkinöitä, manteleita, guaranaa ja kaakaojauhetta...

Klikkaa itsesi ostoksille tästä!

Xoco.fi alennuskoodi

Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat

Linkit

Avainsanat

Flickr Photostream
Huomenta rakasValoa tunnelin päässäHeavenKaipaatko piristystä?Taivas tulessa, maa jäässäSarastusJääkausiJääkausiUlkoiluaJäässäHarha-askelVirhe