Mahla – Luonnon oma voimajuoma
Paras mahla-aika alkaa olemaan käsillä! Tuo koivusta juoksutettavan elämäneliksiirin on todettu lisäävän vastustuskykyä ja auttavan moneen vaivaan. Sitä on käytetty vuosisatojen ajan lievittämään muun muassa nivel- ja reumavaivoja. Nykyään mahlaa käytetään erityisesti Keski-Euroopassa kehon puhdistamiseen. Myös allergioihin mahlan sanotaan auttavan. Esimerkiksi siitepölyallergikot ovat saanet apua oireisiinsa, jos mahlan käytön aloittaa ennen siitepölykauden alkua ja jatkaa sitä pahimman allergiakauden yli.
Itse juon mahlaa, koska se maistuu niin hyvälle ja siitä tulee upea olo. Lisäksi mahlan keruu on mielettömän palkitsevaa touhua. On mukava olla pitkän talven jäljiltä jälleen kosketuksissa aitoon ja tuoreeseen villiruokaan!
Mahlan keruu on todella helppoa:
1. Tarvitset koivun ja koivunomistajan luvan mahlankeruuseen.
2. Desinfioi poranterä vaikka vodkalla ja poraa noin 3-5 cm syvyinen reikä koivuun. Reikä on tehtävä yläviistoon! Nestevirtaus on puun pintakerroksissa, eli reiän ei tarvitse olla kovin syvä.
3. Desinfioi joku elintarvikeletkun pää ja kiinnitä se poraamaasi reikään.
4. Sitten vain letkun toinen pää keruuastiaan (mielellään tummaa lasia) sillä tavalla, että suojaat keruuastian suun vaikka pakastepussilla, ettei mahlan joukkoon eksy mitään sinne kuulumatonta.
Mahlaa voit juoksuttaa hyvällä omallatunnolla, sillä koivun kasvu ei tuosta juurikaan kärsi. On olemassa puita, joista on noin 50 vuoden ajan juoksutettu mahlaa ja puu voi edelleen hyvin. Tosin kairattavaan koivuun iskeytyy lähes välittömästi laho, joka on ns. kovaa lahoa. Puun polttoarvo säilyy hyvänä, mutta vaneria siitä ei kairaamisen jälkeen kannata enää käydä tekemään. Tämä on yksi syy sille, että miksi mahlan juoksutus ei ole jokamiehenoikeus.
Mahla pilaantuu melko helposti. Olosuhteista ja toimintatavoista riippuen, mahla säilyy jääkaapissa yhdestä viiteen päivään. Oikeastaan mahlaa voi verrata säilyvyyden suhteen raakamaitoon. Mahla kannattaa suojata suoralta auringonpaisteelta ja jos mahdollista, niin laita mahlan keruuastian ympärille reilusti lunta, ettei mahlan lämpötila pääse nousemaan liikaa. Mahlan keruuastia kannattaa tyhjentää useamman kerran päivässä, ainakin jos kelit ovat kovin lämpimiä.
Mahlaa voi ja kannattaa pakastaa, sillä mahlan laatu ei kärsi tuosta toimenpiteestä käytännössä millään tavalla. Toki myös sulaneen mahlan rajoittunut säilyvyys on syytä muistaa.
Kuuntele tästä linkistä mahlan juoksutuksen ABC!
1.4.2011
Tuon päivämäärän ympärille on liittynyt valtava määrä erilaisia huhuja. Ainakin itse olen tipahtanut asian suhteen kärryiltä jo ajat sitten. Päätin soittaa tähän uutiseen littyen Frantsilalle ja kysyä heidän tietojaan asiasta. Ajattelin niin, että he ovat varmasti perillä näistä pykälistä, koska asia koskettaa heitä niin läheltä.
Frantsilan suunnalta tuli aika huojentavaa tietoa. Mitään suurempaa syytä paniikkiin ei ole. Heidän mukaansa mitään todellista pöydän puhdistamista ei ole tulossa. Esimerkiksi ne yrtit mitä Suomessa on tällä hetkellä luontaistuotekauppojen hyllyllä, ovat myynnissä myös jatkossa. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta en tiedä mitä tämä käytännössä sitten tarkoittaa. Tuossa uutisessa mainittiin mäkikuisma ja toinen hyvä esimerkki lienee punahattu, joka on aiheuttanut paljon porua. Olennaisin kysymys tässä lienee se, että milloin tuote on rohdosvalmiste ja milloin ei. Pykälät ei siis kai koske esimerkiksi yksittäistä yrttiä, jos se voidaan laskea elintarvikkeeksi? Jos joku tietää asiasta enemmän, niin kerrothan meille muillekin!
Tuo mukava herrasmies, jonka kanssa juttelin asiasta, sanoi ettei yhtään ihmettele tätä huhujen hullunmyllyä, sillä direktiivien ja säädösten tulkitseminen vaatii lakimiestä. Tähän pykäliin ja direktiiveihin on heitettävä sellainen kommentti, että totutusti Suomessa näitä pykäliä noudatetaan kuin suurempaakin totuutta. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa direktiivit ymmärretään suuntaa-antavina ohjeina, joita voidaan soveltaa tilanteen mukaan. Siellä lähtökohta on se, että yrittäjä tai kuluttaja ei saa kärsiä näistä pykälistä. Suomessa tilanne on taas päinvastainen. Jokainen säädös tulkitaan pilkuntarkasti, eikä pelisilmää suostuta käyttämään missään tilanteessa…
Ajatuksia kevääseen
Kevään sanotaan olevan uudistumisen aikaa. Mielestäni meidän jokaisen on hyvä katsoa ajoittain peiliin sekä ympärilleen ja kysyä itseltään sitä, että onko suunta varmasti oikea. Monet matelijat luovat aika ajoin nahkansa. Ehkäpä myös meidän ihmistenkin olisi syytä uudistautua ja “luoda nahkansa” säännöllisin väliajoin. Jo pieni ajattelutavan tai käyttäytymismallin muutos voi saada aikaiseksi todella suuria asioita.
Minulla on aina tapana kirjoittaa muistiin mielenkiintoisia ja puhuttelevia lauseita, joihin törmään kirjoissa, netissä tai vaikka kaupan kassalla. Tässä muutama satunnainen poiminta muistikirjojen kätköistä, jotka sopivat mielestäni hyvin kevääseen ja uudistumiseen.
Ihminen, joka ei tee virheitä, ei tee yleensä muutakaan.
Vain ajatukset, joita pidämme rajoituksina, voivat rajoittaa meitä.
Jokaisessa vastoinkäymisessä muhii menestyksen siemen.
Älä pelkää pahinta, vaan odota parasta.
Mitä tekisit jos tietäisit, että et voi epäonnistua?
Kaikki mitä olet saavuttanut, on tulosta siitä, että olet käyttänyt vain 10-15% aivokapasiteetistasi. Kuvittele, mitä tapahtuu jos lisäisit aivojesi “tehoa” vaikka edes 5%!
Listaa pelkosi ja käy niitä päin!
Kun ihminen lakkaa oppimasta, hän lakkaa kasvamasta.
Maailma ei muutu, ellet itse muutu.
Rohkeus on jokaisen velvollisuus. Rohkeus on luonteenpiirre, joka synnyttää enemmän voimavaroja kuin mikään muu ominaisuus.
Jos haluat elää hyvää elämää, sinun täytyy vapautua kulttuurillisesta hypnoosista, joka opettaa meitä pitämään onnellisuutta poikkeustilana.
Rakasta elämääsi, niin saat siltä vastarakkautta.
Odota ihmettä ja ruoki uskoa ihmeisiin.
Voit muuttaa ajattelutapaa ja muuttaa sillä tavoin koko elämäsi.
Ota ajatuksesi valvontaansi. Voit tehdä niillä mitä haluat.
Kaikki ihmiset voivat muuttua – Ihmiset voivat muuttua välittömästi.
Luomun kysyntä kasvaa kiihtyvällä tahdilla
HS uutisoi eilisessä lehdessä siitä, kuinka luomuruoan kysyntä ja samalla tietysti myös tarjonta jatkaa kasvuaan. Vähittäiskaupan markkinatutkimuksia tekevän Nielsenin mukaan luomutuotteita osti viime vuonna säännöllisesti 22 prosenttia kotitalouksista. Vuonna 2008 osuus oli 17 prosenttia.
Esimerkiksi Ekomarket Ruohonjuuressa ruuan myynti on lisääntynyt vuosittain yli 35 prosenttia. Luomun tulevaisuuden näkymistä kertoo aika hyvin Eat&Joyn liikevaihto, joka oli toukokuun lopussa päättyvällä tilikaudella noin 1,7 miljoonaa euroa. Yrittäjä Aki Arjolan mukaan seuraavalla tilikaudella Eat&Joyn liikevaihto harppaa jopa seitsemän miljoonan euron tienoille…
Tämä kiihtyvä kasvuvauhti aiheuttaa tietysti sen ilmiön, että kysyntään ei aina pystytä vastaamaan. Tässä mielenkiintoinen uutinen aiheesta.
Puolueiden GMO-kannat
Tuleva eduskunta on todella tiukkojen päätösten edessä. Yksi näistä päätöksistä liittyy gm-viljelyyn ja siihen, että minkälaisen kannan Suomi tulee ottamaan asian suhteen. Luomulehti kysyi viimeisimmässä numerossaan suurimmilta puolueilta heidän näkemyksiään liittyen gm-viljelyyn. Samassa artikkelissa kysyttiin puolueilta myös luomuun liittyviä asioita, joten kannattaa tutustua kyseiseen artikkeliin.
Gm-viljely on aiheena niin tärkeä, että ajattelin jakaa kanssanne nämä puolueiden näkemykset asiasta. Nämä vastaukset on siis poimittu tuoreimmasta Luomulehdestä.
Mikä on puolueen kanta geenimuunneltujen tuotantokasvien viljelyyn koskevaan lakiin?
KD – Peter Östman – Puoluesihteeri
Haluamme säilyttää Suomen geenimanipulaatiosta vapaana ja puhtaan ruoan tuotantoalueena.
Kokoomus – Taru Tujunen – Puoluesihteeri
Kuluttajalla on aina oltava saatavilla GMO-vapaita elintarvikkeita ja GMO-tuotteet tulee merkitä selvästi. Tutkimustietoa alalta tarvitaan lisää. Jos muuntogeenisten kasvien viljely sallitaan, tulee ehdottomasti huolehtia suojaetäisyyksistä ja pitää elintarvikeketjut erillään.
Perussuomalaiset – Ossi Sandvik – Puoluesihteeri
Perussuomalaiset kannattavat geenimuuntelusta vapaata Suomea. GMO-vapaa tuotanto tulee olemaan koko yhteiskuntamme aarre myös vientimarkkinoilla. GMO-merkinnät on otettava viipymättä käyttöön. GMO-kokeet on lopetettava ja geenitekniikan lautakunnalta koelupien myöntövaltuudet valtioneuvostolle.
RKP – Magnus Öster – Poliittinen sihteeri
Suomalaisilla viljelijöillä on mahdollisuus viljellä geenimuunneltuja lajikkeita, jotka ovat EU:n hyväksymiä. Olisi tärkeää saada viljelyä koskeva laki, jossa olisi vaatimuksia, ehtoja ja turvaetäisyyksiä, niin nopeasti kuin mahdollista.
SDP – Esa Suominen – Poliittisen osaston päällikkö
SDP tukee geenimuuntelun vaikutusten arviointia suorittavaa tutkimusta ja suhtautuu geenimanipuloituun ruoantuotantoon kriittisen varovaisesti. GMO-elintarvikkeita ei tule kieltää tai muuten syrjiä markkinoilla, elleivät ne todennäköisesti aiheuta vaaraa ihmiselle tai ympäristölle. SDP tulee gm-tuotantoa koskevissa kannanotoissa kiinnittämään aikaisempaa selkeämmin huomioita sen taloudellisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin. Suomalaisen maatalouden vahvuudet liittyvät kuitenkin laatutekijöihin.
Vasemmistoliitto – Jussi Saramo – Poliittinen sihteeri
Suomesta on tehtävä GMO-vapaa maa.
Keskusta – Timo Lankinen – Puoluesihteeri
GMO-vapaus on Suomelle mahdollisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä. Se voisi olla maallemme selkeä kilpailuetu tulevaisuudessa ja tuoda lisäarvoa elintarvikkeille. GMO-viljelystä pitää päättää kansallisesti. Kuluttajalla pitää olla oikeus syödä GMO-vapaita tuotteita ja viljelijälle pitää olla oikeus valita GMO-vapaa tuotanto.
Vihreät – Panu Laturi – Puoluesihteeri
Gm-viljelyn ja tavanomaisen rinnakkaiselon olisi oltava mahdollista vain mikäli suojavyöhykkeistä, vahingonkorvauksista jne. on selkeästi säädetty laissa. Pelisääntöjen on oltavat tiukat ja selkeät. EU-tasolla pitäisi olla mahdollista sopia siitä, että maat tai alueet voivat ilmoittautua gm-vapaiksi.
Koulun roskaruoka
Taloussanomat jatkaa viime viikkoina vellonutta uutisointia, joka liittyy syömämme ruoan laatuun. Outi Pippurin kirjoittamassa jutussa on paljon hyvää asiaa ja mielenkiintoisia asiantuntijalausuntoja.
Onhan se totta, että kouluissamme ja päiväkodeissa tarjottu ruoka on huomattavasti parempaa, kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, mutta ei sitä oikein voi kuitenkaan laadukkaaksi sanoa. Laitosruokamme on yliprosessoitua hiilarimössöä, joka on ravinneköyhää ja usein valitettavan huonomakuista. Tämän lisäksi muodissa oleva cook and chill menetelmä vie lapsemme entistä kauemmaksi aidosta ja hyvälaatuisesta ruoasta.
Jo sillä päästäisiin pitkälle, että lapsemme saisivat syötäväkseen Valion litkujen sijasta aitoa maitoa, kunnon rasvoja ja edes hieman vähemmän perunaa. Tämänkaltainen kehitys ei edes maksaisi paljoa. Esimerkiksi tuota aitoa maitoa voisi saada hyvinkin edullisesti joltain koulua läheltä olevalta maitotilalta. Mitä järkeä on ylipäänsä edes kuljettaa maitoa ensin 500 kilometrin päähän pakattavaksi ja prosessoitavaksi, jonka jälkeen se rahdataan samaa reittiä takaisin kouluihin ja kauppoihin?
Nopea visiitti pääkaupunkiseudulla
Tein alkuviikosta todella nopean visiitin Lohjalle ja kävin samalla ihastelemassa Helsingin ruokatarjontaa. Aikaa ei ollut kuin pari tuntia, joten kohteiden valinta oli varsin helppo. Ensin suuntasin askeleet Hakaniemen kauppahalliin, jossa olin käynyt viimeeksi noin 20-vuotta sitten. Olihan se valikoima melko hulppea, joskin luomua oli tarjolla loppujen lopuksi yllättävän vähän. Mukaan tarttui mm. luomusalamia, erilaisia pastöroimattomia juustoja ja kyytönmaitoa, jota pääsin maistamaan ensimmäistä kertaa. Noin yleisesti ottaen nautin suunnattomasti kauppahallishoppailusta, koska tarjolla on paljon laatua ja asiakaspalvelua, jota ei marketeista voi kuvitella saavansa. Myös kauppiaiden intohimo myymäänsä ruokaa kohtaan saa aina hyvälle mielelle.
Kauppahallin jälkeen vierailin vielä nopeasti Ruohonjuuressa, jota on kehuttu varsin vuolaasti. Eikä syyttä, sillä tuotevalikoiman laatu oli korkealla tasolla ja asiakaspalvelu todella hyvää! Erittäin miellyttävä kokemus…
Sydämelle parempi rypsiporsas?
Olisi mukava tietää, että mihin HK:n hurjat terveysväittämät loppujen lopuksi perustuvat? Nykyäänhän on olemassa aika tiukat säädökset sen suhteen, että milloin ruoan markkinoinnissa saadaan käyttää selviä terveysväittämiä. Ilmeisesti nämä säädökset eivät kuitenkaan päde HK:n suhteen, sillä he saavat markkinoida uutta rypsiporsastaan sydämelle parempana vaihtoehtona ilman kunnon tutkimuksia. Jos minä perustaisin nettikaupan ja rupeaisin myymään luomupossua ja sanoisin sen olevan sydämelle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille parempi vaihtoehto, kuin tehotuotettu rypsiporsas, niin viranomaiset puuttuisivat peliin välittömästi.
Olen kuullut sellaisia huhuja, että lähipäivinä on luvassa jotain mielenkiintoista infoa HK:n rypsiporsasbisneksestä. Ilmeisesti joillakin on mustaa valkoisella liittyen rypsiporsaiden terveyteen? Mielenkiinnolla odotan tulevaa…
Ai niin. Onkohan tällä uutisella tekemistä HK:n rypsipossujen kanssa? Sääliksi käy niitä eläimiä, jotka joutuvat syömään uppopaistorasvan kaltaista myrkkyä.
Ruokamafia jälleen vauhdissa
Yhä useampi meistä on löytänyt aidon maidon, eli perinteisen tankkimaidon. Tästä aidosta maidosta ei saa vatsaansa ja terveyttänsä sekaisin, toisin kuin Valion yliprosessoidulla litkulla, joka ei sovellu ihmisravinnoksi. Nyt ruokamafia on päättänyt laittaa pisteen tälle raakamaidon lisääntyneelle kulutukselle. Uuden rajoituksen myötä maitotila saa myydä raakamaitoa vain 2500 litraa vuodessa, eli 7 litraa päivässä. Jokainen ymmärtää, että mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Heikin lähiruokaa
Meillä pitäisi olla politiikassa ja päättäjinä herkkuperseitä, jotta ymmärrettäisiin, mitä hyvä ruoka on. Nyt meille tarjotaan kliinistä, kuollutta ruokaa, joka kyllä säilyy puolikin vuotta, vaikka pitäisi tarjota ja arvostaa laatua.
Myös Voimala nimisessä ohjelmassa puhuttiin viime perjantaina ruoan laadusta. Kannattaa tsekata jos et ole vielä ehtinyt katsoa…
Terveys lautasella
Toivottavasti olet jo katsonut tämän Ylen lähettämän dokkarin, jossa käydään hienosti läpi torjunta-aineisiin, lisäaineisiin ja muoviin liittyviä ongelmia. Dokumentin taustalla on käsittääkseni sama nainen, joka oli mukana myös Monsantosta kertovasta outoa agrobisnestä dokkarissa. Terveys lautasella ohjelmassa tuodaan erityisen hyvin esiin eri kemikaalien yhteisvaikutukset. Tämä on asia, josta ei ihmisille ole yleisellä tasolla juurikaan hiiskuttu. Ja syykin on selvä. Jos ongelmasta puhuttaisiin oikeilla nimillä ja tosiasioita vääristelemättä, niin ruokateollisuus joutuisi riisuutumaan kemikaalien käytöstä.
Terveys lautasella dokumentissa puhuttiin myös paljon keskustelua herättäneestä bisfenoli A:sta. Tutkijat ovat huutaneet yhä kiihtyvällä tahdilla varoituksiaan, joita kuitenkin päättäjät ovat vähätelleet. Kunnes tammikuussa EU vihdoin ymmärsi kieltää maaliskuun 1. päivästä lähtien polykarbonaattimuovia sisältävät muovituttipullot. Lisäksi se suosittaa hylkäämään muoviset tuttipullot kokonaan ja ottamaan käyttöön lasiset tuttipullot.
Tämä on tosin vasta yksi erävoitto, sillä bisfenoli A on laajamittainen ongelma, johon törmää monessa yhteydessä. Yleensä meille toitotetaan sitä, että altistumisen määrät ovat niin mitättömiä, ettei siitä ei ole haittaa. Totuus taitaa olla kuitenkin ihan jotain muuta, kuten myös Terveys lautasella dokumentissa kerrottiin.
Pyri välttämään aina viimeiseen asti kaikkea muovia. Jo se auttaa paljon, että hävittää kaikki muoviset keittiövälineet ja korvaa ne teräksellä tai lasilla. Jos sinulla on jotain teflonpannuja, niin hankkiudu niistä nopeasti eroon ja osta kunnon valurautapannu tai edes teflonia hieman parempi vaihtoehto.
Pakko on vielä kiittää Yleä todella upeista ohjelmista, joita heiltä on viime kuukausina tullut.
10 000 euron arvoinen kasvonaamio

Naiset ja nykyisin usein myös miehet saattavat laittaa melkoisen pinon euroja erilaisiin ihonhoitotuotteisiin. On ryppyvoidetta, silmänympärysvoidetta ja vaikka minkälaista purnukkaa. Itse en näistä voiteista tiedä muuta kuin sen, että ne ovat hirmu kalliita ja niihin saa elämänsä aikana laitettua helposti useammankin tonnin. Ajattelinkin neuvoa nyt yhden erittäin toimivan, mutta sitäkin edullisemman “ihonhoitotuotteen”, joka on helppo valmistaa kotona.
1. Osta pussillinen luomulaatuisia adukipapuja ja purkillinen parasta kookosöljyä. Hinta yhteensä noin 14 euroa.
2. Laita vaikka noin desilitra adukipapuja blenderiin ja hienonna pavut huolellisesti. Voit blendata vaikka suuremmankin satsin kerralla, jos siltä tuntuu. Säilytä jauhe tiiviissä lasipurkissa.
3. Laita noin 1-2 ruokalusikallista valmistamaasi papujauhetta kippoon ja lisää siihen vettä sen verran, että seoksesta tulee “tahnamaista”. Vettä ei siis tarvita kovinkaan paljoa.
4. Levitä tämä tahna kasvoillesi ja anna sen vaikuttaa noin 10 minuuttia, jonka jälkeen voit pestä sen pois. Viimeistele hoito levittämällä kasvojesi iholle kookosöljyä.
Voit tehdä tämän kotikutoisen kasvojen kohotuksen pari kertaa viikossa. Liian tiheää käyttöä kannattaa välttää, sillä se voi ruveta ärsyttämään ihoa. Kannattaa myös varoa silmänympärysihoa, koska se ei välttämättä tykkää tästä käsittelystä.
Tämä resepti on käsittääkseni peräisin Japanista, jossa jo vuosisatoja sitten mm. geishat huolehtivat ihonsa nuorekkuudesta tämän menetelmän avulla.
Iloisia uutisia!
Leipä ei maistu suomalaisille.
Suomalaiset söivät viime vuonna nelisen prosenttia vähemmän leipää kuin edellisenä vuonna ja seitsemisen prosenttia vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Alenevat myyntiluvut huolettavat leipomoteollisuutta.
Syynä leivän myynnin laskuun pidetään muun muassa sitä, että kuluttajat syövät paketista nykyään jokaisen palan kun vielä takavuosina kuivaksi ehtinyt leipä heitettiin surutta roskiin.
Toinen kulutusta vähentävä asia lienee vähähiilihydraattisten dieettien suosion kasvu. Esimerkiksi niin sanotut karppaajat välttelevät leivän syöntiä.
Leipäteollisuus uskoo, että kulutus palaa hiljalleen entiselle tasolle.
Tilastokeskuksen tutkimusten perusteella suomalaisten leivänkulutus on pysytellyt viimeisten vuosikymmenten aikana noin 35 kilon tasolla henkilöä kohden vuodessa.
Tappava kalsium
Yle Teemalta tuli taannoin mielenkiintoinen dokumentti liittyen kalsiumiin ja kalkkeutumiseen. Tämä mielenkiintoinen dokumentti on nähtävissä myös Yle Areenassa. Ohjelma jättää katsojalleen paljon kysymysmerkkejä, eikä siinä puhuta juuri mitään ruokailuun liittyvistä jutuista, mutta se on kuitenkin katsomisen arvoinen paketti.
Erilaisten kalsiumpillereiden nauttiminen on ehdottomasti yksi huonoimmista jutuista, mitä ihminen voi itselleen tehdä. Melkein sama asia kuin söisi rotanmyrkkyä. Muutenkin tämä yleisesti vallalla oleva kalsiumin hypetys on mielestäni täysin perusteetonta ja hyvin vaarallista. Itse uskon, että merkittävä osa kroonisista sairauksista johtuu liiallisesta kalkkeutumisesta ja vastaavasti esimerkiksi luiden kuntoon runsaskaan kalsiumin nauttiminen ei auta mitään. Tästä on osoituksena tilastot, jotka näyttävät kiistattomasti sen, että maissa missä nautitaan runsaasti kalsiumia, on myös eniten luunmurtumia…
Tulen kirjoittelemaan tästä asiasta myöhemmin hieman laajemmin.
Luomutilat
Lisäsin eilen Terveydenjuuren sivuille runsaasti uusia luomutiloja. Kiitos kaikille teille, jotka olette noita tiloja ilmoittaneet. Nyt kasassa on jo varsin mukava paketti kotimaisista luomutiloista, mutta vielä lisääkin mahtuisi. Eli jos tiedät jonkun tilan, joka puuttuu tuosta listasta, niin laitathan infoa.
Tällä viikolla Terveydenjuuren sivuille tulee infoa GMO-asiasta ja luvassa on juttua myös ihmeellisestä D-vitamiinista.
THL:n H1N1 rokotusten jälkipyykki
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Terhi Kilpi myöntää Ylelle, että lapset ja nuoret olisi ehkä pitänyt jättää rokottamatta sikainfluenssaa vastaan.
Ihan kiva, että THL:n puolelta ruvetaan myöntämään virheitä. Se ei tosin enää paljoa hyödytä, enkä kyllä myöskään tykkää tästä tavasta, millä tätä likapyykkiä nyt pestään. Kaikki moska vyörytetään Terhi Kilven niskaan ja esimerkiksi muuan Puska pysyttelee visusti piilossa.
Kuntien säästökuurit

Nyt kun suurin osa kunnista on taloudellisesti todellisessa ahdingossa, niin erilaiset säästötoimenpiteet ovat arkipäivää. Ikävä totuus on se, että aina kun käydään jostain säästämään, ovat ensimmäisinä sijaiskärsijöinä sairaat, vanhukset ja lapset.
Joensuussa ja myös muualla Suomessa on nousemassa uudeksi trendiksi cook and chill -menetelmällä valmistettu ruoka. Eli keskuskeittiössä valmistettu ruoka jäähdytetään nopeasti ja kuumennetaan uudestaan syöntipaikassa – usein vasta 3-4 päivän päästä. Päättäjien mukaan tämän ei pitäisi vaikuttaa millään tapaa ruoan laatuun, mutta todellisuus taitaa olla jotain muuta.
Ei sen puoleen, kyllähän minäkin teen monesti suuremman satsin ruokaa, jota saattaa tulla syötyä vielä muuta päivä valmistamisen jälkeen. Mielestäni tässä uudessa trendissä on nyt kuitenkin kyse hieman eri asiasta. Otamme taas valtavan harppauksen väärään suuntaan ja olemme entistä kauempana laadukkaasta ruoasta. Herää myös väistämättä kysymys siitä, että yritetäänkö valmistustavasta johtuvia makuvirheitä paikkailla entistä enemmän arominvahventeilla ja työnnetäänkö ruoat täyteen jotain säilöntäaineita, että säilyvyys voidaan taata Eviraa tyydyttävällä tavalla?

Klikkaamalla kuva isommaksi. Juttu Karjalaisesta.
Toinen uusi ja edullinen kokkaustapa on kylmävalmistus. Siinä ruoka kootaan kylmistä raaka-aineista, ja vasta ennen tarjolle panoa ruoka kypsennetään ja maustetaan. Ruoka viedään kouluille kaksi kertaa viikossa. Kylmävalmistusmenetelmää kehutaan mm. seuraavin sanoin: Menetelmä on paljon cook and chilliä kätevämpi, koska tarjolla on pitkälle jalostettuja elintarvikkeita… Voi voi.
Puhelu Kariniemelle
Soitin eilen Kariniemelle, eli siis HK:n kuluttajapalveluun. HK on onnistunut luomaan Kariniemestä aika hyvän brändin, sillä sehän mielletään yleisesti viattomana, turvallisena ja pienenä lihatalona, josta tulee turvallista broileria. Eikö siinä Kariniemen mainoslauseessakin puhuttu jotain vastuullisuudesta tai vastaavasta?
Soiton päätarkoitus oli kysellä sitä, että kuinka merkittävä osa heidän tehotuotettujen broilereiden syömästä rehusta on gm-soijaa. Sain vastaukseksi ensin jotain hyvin epämääräistä hehkutusta siitä, kuinka broilerit saavat syötäväkseen laadukasta kotimaista viljaa. Broilerien ruokavalio koostuu 70 prosenttisesti tästä viljasta ja loput soijasta, joka on monesti gm-soijaa. Suhdelukuja gm-soijan ja tavallisen soijan suhteen en saanut, mutta olen kuullut huhuja siitä, että tässä tapauksessa se gm-soija on juuri se pääasiallinen valkuaislähde. Eli on hyvin todennäköistä, että se Kariniemen “turvallinen” broileri on ruokittu gm-soijalla.
Kysyin muuten tuolta HK:n kuluttajapalvelusta myös sitä, että onko HK:lta tulossa markkinoille edes sitä yhtä luomutuotetta. Ei kuulemma kannata odottaa. Luomulihaa varten pitäisi olla aivan omat tuotantolinjat (pykälät on taas kohdillaan) ja se on HK:lle luomulihan kysyntään nähden liian suuri kustannus.
Gm-soijasta puhuttaessa moni ei muuten tule ajatelleeksi sitä, että kaupassa myytävä lohi on ruokittu todella usein gm-soijalla.
Tästä GMO-asiasta on tulossa ihan lähiaikoina jotain pienimuotoista juttua…
Miksi kaikki kiva kielletään?
Ensin meni pakuri ja kohta menee ashwagandha, Pau d’Arco ja kasa muita yrttejä kiellettyjen aineiden listalle. Onhan se aika outoa, että monia vuosituhansia käytössä olleita luonnontuotteita joutuu kerralla tämänkaltaisen ajojahdin uhriksi. Oletko kuullut kenestäkään, joka olisi kuollut sen seurauksena, että on juonut pakuriteetä? En minäkään, mutta olen kuullut aika monesta, joka on kuollut vedettyään riittävästi esimerkiksi laillista röökiä. Philip Morris muuten vastikään julkaisi osan niistä aineista, joita tuo heidän laillinen myrkkyputki sisältää (Casperille jälleen kiitos linkkivinkistä)…
Herääkin kysymys, että miksi? Eikö EU:n herroilla muka ole parempaa tekemistä? Vastaus on niinkin yksinkertainen asia, kuin raha. Ei kukaan päättävistä tahoista ole huolestunut yhdenkään kansalaisen terveydestä ja siitä mitä tapahtuu, jos vetää yrttiöverit. Rahanpyörittäjät (etunenässä lääkeyhtiöt) ovat vain ja ainoastaan huolissaan siitä, kun tämä uusi terveystrendi suosii häikäilemättömästi luonnon tehokkaimpia juttuja, joita ei voi patentoida. Jos GlaxoSmithKline omaisi patentin pakuriin, niin arvaa olisiko se Eviran hampaissa? Tai olisiko virkamiehet kieltämässä ashwagandhaa, jos Pfizerillä olisi yksinoikeus kyseiseen luonnonihmeeseen?
Muutama huolestunut lukijani on kysynyt sitä, että voiko näihin kieltoihin vielä jollain tavalla vaikuttaa. Ei niihin voi. Kiellot tulee ja niitä tulee tulevaisuudessa vielä paljon lisää. Tämä pakuri ja yrttipelleily on vasta alkusoittoa. Toki voit heittää nimesi johonkin adressiin, mutta se on vain kärpäsen surinaa korvissa. Ei niitä nimilistoja edes kukaan lue. Sitä vastoin voit käydä todellisiin toimenpiteisiin. Jos olet rahoissasi, niin hamstraa varastot täyteen yrttejä, jotka ovat pian kiellettyjä. Esimerkiksi monet tinktuurat säilyvät kevyesti 5-vuotta. Hanki niin paljon, että niistä riittää myös kavereille ja kavereiden kavereille. Ja mitä tulee esimerkiksi pakuriin, niin levitä omalla esimerkilläsi pakurin ilosanomaa. Kerro pakurin huikeista terveyshyödyistä sekä käyttövinkeistä ja anna pakuria tuttavapiirillesi esimerkiksi lahjaksi.
Näiden toimenpiteiden lisäksi, ainakin itse suuntaan katseet kasvatushommiin. Aivan ensimmäiseksi olisi tarkoitus opetella reishin kasvatukseen liittyvät salat. Ihan jo sen takia, että tuntuu turhauttavalta maksaa julmettua kilohintaa tuotteesta, jota pitäisi pystyä kasvattamaan ihan kotioloissa. Kerron kasvatukseen liittyvistä jutuista heti lisää, kunhan niistä jotain opin.
PS. Päätin järjestää pakurikiellon kunniaksi pienen kilpailun, jonka voittajalle lupaan lähettää itse keräämääni ja kuivattamaani pakuria. Määrältään sellainen satsi, että siitä ainakin muutaman viikon teet keittelee.
Lähetä osoitteeseen jarkko@raikasweb.com luomutiloja tai luomupiirejä, jotka eivät esiinnyt Terveydenjuuren sivuilla. Eniten uusia tietoja ilmoittanut voittaa kilpailun. Kilpailuaika päättyy 23.1.2011.
PPS. Kannattaa lukea Samulin juttua tästä Eviran pakurikiellosta.
Tietoa blogista
iHerb alennuskoodi
iHerbin parhaat tuotteet
Olivian nettikaupan alennuskoodi
Xoco.fi alennuskoodi
Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat
Linkit
- Antti Heikkilän blogi
- Elämän leipä
- Heikki Laatikainen
- Jaakko Halmetoja
- Jake Joogi
- Jussi Riekki
- Keittiökameleontti
- Löydä lähde
- Luomulaakso
- Matkalla
- Olli Posti
- Pellon pientareella
- Pessi Peura
- Raakasuklaa.com
- Superfood esittely
- Veteraaniurheilijan ravintoblogi

Jarkko























