Chlorella – täynnä taikaa
“Superfoodien” suhteen minulla on 2 ylivoimaista suosikkia. Toinen niistä on spirulina ja toinen chlorella.
Chlorella on makean veden yksisoluinen kasvi, joka sisältää lehtivihreän lisäksi runsaasti mm. kivennäisaineita, vitamiineja, nukleiinihappoja, entsyymejä ja CGF:ää (Chlorella growth factor).
Chlorella on sikäli mielenkiintoinen tapaus, että sitä on ollut maapallolla jo 2,5 miljardia vuotta sitten! Se oli ensimmäinen solumuoto, jolla oli varsinainen tuma. Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten, mutta chlorella elää ja voi edelleen hyvin. Sen säilyminen kertoo epätavallisen tehokkaista DNA-korjausmekanismeista ja tämä onkin merkittävä juttu kun mietitään chlorellan terveysvaikutuksia meille ihmisille.
Tämä ihmelevä oli pitkään ihmiselle kelpaamatonta ravintoa, koska chlorellalla on erityisen vahva soluseinämä ja näin sen hyväksikäyttö on vaikeaa ruoansulatuksellemme. Vasta vuonna 1977 keksittiin menetelmä, jolla tuo vahva soluseinämä saatiin rikottua ja chlorellan syöminen tuli mahdolliseksi.
Chlorellan terveysvaikutuksia on tutkittu runsaasti etenkin Japanissa, jossa chlorellaa syödään valtavia määriä. Japanissa on ollut (en tiedä onko enää) aivan oma chlorellaan erikoistunut tutkimuskeskus, jossa chlorellaa on tutkittu suurella intohimolla. Näiden ja monien muiden tutkimusten pohjalta on eritelty chlorellan keskeiset terveyttämme edistävät tekijät, joista on syytä mainita erityisesti sen kyky uudistaa vaurioituneita kudoksia ja elimiä. Chlorellan sanotaankin olevan tehokas normaalistaja, joka muuttaa kiihtyneet tai hidastuneet ruumiintoiminnot takaisin normaaleiksi.
Spirulina ja chlorella täydentävät upeasti toisiaan ja onkin suositeltavaa syödä näitä molempia leviä. Mike Adams neuvoo nauttimaan päivittäin 10 grammaa spirulinaa ja ja 5 grammaa chlorellaa. Ruokailun suhteen ei pidä noudattaa mitään ohjeita orjallisesti, mutta tuo on ihan hyvä suuntaviiva. Tosin jos olet kokematon levänsyöjä, voi olla viisasta nauttia aluksi hieman matalampia annostuksia ja nostaa määrää sitten pikkuhiljaa ylöspäin. Kaikille chlorella ei sovi, sillä se voi aiheuttaa allergisia reaktioita.
Markkinoilla on runsaasti erilaisia chlorella-valmisteita, joista itse olen suosinut tähän mennessä Vihreä Helmi nimistä chlorellaa, joka on laadun suhteen ihan ok tavaraa. Parempaa tosin osaan kuitenkin toivoa ja todennäköisesti seuraavaksi lähtee testaukseen tämä chlorella. Vaikuttaa kaikin puolin hyvälle, mutta todellinen laatu selviää tietysti vasta maistamalla.
6 kommenttia artikkeliin “Chlorella – täynnä taikaa”
Kommentoi artikkelia
Tietoa blogista
iHerb alennuskoodi
iHerbin parhaat tuotteet
Olivian nettikaupan alennuskoodi
Xoco.fi alennuskoodi
Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat
Linkit
- Antti Heikkilän blogi
- Elämän leipä
- Heikki Laatikainen
- Jaakko Halmetoja
- Jake Joogi
- Jussi Riekki
- Keittiökameleontti
- Löydä lähde
- Luomulaakso
- Matkalla
- Olli Posti
- Pellon pientareella
- Pessi Peura
- Raakasuklaa.com
- Superfood esittely
- Veteraaniurheilijan ravintoblogi

Jarkko





















Mites muuten, pitäisikö maitotuotteita välttää noiden kanssa?
Hei,
En ole ainakaan koskaan törmännyt missään kyseiseen juttuun, enkä ole myöskään omalla kohdallani törmännyt ongelmiin asian suhteen.
Hei,
Olen itsekin nyt aikeissa ryhtyä tuon Chlorellan nauttimiseen. Pohdiskelen, mitä tuotetta hankkia. Itse kirjoitat suosineesi tähän asti Vihreä Helmi-nimistä tuotetta, toisaalta Jaakko Halmetojan haastattelun sisältäneessä blogissasi Jaakko suositteli Biomedin Green + tuotetta, jonka valmistusprosessin hän oli itse käynyt tarkastamassa. Hän on toisaalta työskennellytkin Biomedille, joten… lisäksi kerroit testaavasi tuota Nollahiili Suomi Oyn Chlorella-tuotetta, joka ulkona kasvatettuna pitäisi olla laadukkaampaa(?) kuin tankissa kasvatettu levä. Pitääkö tämä paikkaansa? Oletkohan kokeillut jo sitä, miltä maistui? Olen tällä hetkellä taipunut Green +:n suuntaan, mutta kuulisin mielelläni kommenttisi yllä mainitusta tuotteesta. Kiitos!
Moi,
Itselläni ei ole kokemuksia noista Biomedin tuotteista, joten sen puolesta en osaa sanoa niistä mitään. Mutta jos Halmetojan Jaakko sanoo jotain tuotetta laadukkaaksi, niin voin kyllä laittaa melkein pääni pantiksi, että se myös sitä on. Sen verran laatutietoinen kaveri tuo Jaakko on ja hän ei kyllä anna turhia suosituksia.
Tuossa Jaakon mainitsemassa tuotteessa on ilmeisesti Chlorellan lisäksi myös spirulinaa ja vehnänorasta.
En ole tilannut tuota mainitsemaani tuotetta kun varastossa on vielä jäljellä Vihreä Helmi chlorellaa. Mutta varmaan lähiviikkoina laitan tilaukseen…
Hei,
Oletko kokeillut tuota mainitsemaasi chlorella tuotetta? Olen itsekin tilaamassa kyseistä tuotetta jostain, mutta en vielä tiedä mistä. Minkä merkkinen tuote on ollut mielestäsi paras tähän mennessä?
Moi,
En ole tilannut tuota jutussa mainittua chlorellaa, joten en osaa sanoa siitä sen enempää. Paras chlorella, jota olen maistanut, on tuo Algomedin chlorella: http://www.vegetukku.fi/tuotteet.html?id=5/