Lok
15

Epäloogisuuden huipentuma

Kuulin eilen Pellon Pientareella blogin kirjoittajalta, että Valio on päättänyt kaikessa viisaudessaan pilata heidän vähätkin hyvät tuotteensa. Viikosta 45 eteenpäin kaikki Valion luomujogurtit tullaan homogenoimaan. Lienee vain ajan kysymys milloin sama tehdään maidoille.

Tässä Valion kommentti asiasta:

Homogenointiin päädyttiin, jotta saamme parannettua tuotteiden laatua. Teimme keväällä 2010 asiaan liittyen merkittävän kuluttajatutkimuksen luomutuotteiden käytön syistä. Tutkimustuloksissa korostuivat mm. hyvä maku, laadukkuus, kotimaisuus ja arvomaailma-asiat. Luomutuotteiden käyttäjät eivät kokeneet homogenoimattomuutta merkittävänä tekijänä.

Itse olen ollut siinä käsityksessä, että luomumaitotuotteiden suosio ja toimivuus perustuu hyvin pitkälti tuohon homogenoimattomuuteen. Valion tutkimustulokset ovat kuitenkin eri mieltä.

Tilanne alkaa olemaan aika surkuhupaisa. Vähätkin aitoa ruokaa muistuttavat tuotteet viedään pois kaupan hyllyiltä ja tilalle tungetaan pitkälle jalostettuja korvikkeita. Kävin tänään hakemassa läheiseltä maitotilalta 5 litraa mahtavan makuista raakamaitoa ja muutaman desin raakakermaa. Juttelin samalla maitotilallisen kanssa tästä kehityksestä ja emme voineet kuin ihmetellä vallitsevaa tilannetta. Suomalaisille juotetaan käsittelemällä käsiteltyä valkoista litkua, jota on lähes rikollista kutsua maidoksi. Samalla aito maito kuskataan ulkomaille, jossa tästä herkusta ollaan riemuissaan.

Valio on oman kantansa valinnut, mutta asiakaspalautteen antaminen ei ole koskaan turhaa. Eli tästä vain Valion suuntaan postia.

19 kommenttia artikkeliin “Epäloogisuuden huipentuma”

  • Maija 15.10.2010 13.20

    Voi pöh =(.
    Palaute lähti.

  • Pellon pientareella 15.10.2010 14.01

    Kiva Jarkko kun otit asian esiin. Laitetaan kaikki palautetta! Kerrotaan, että (vähintään nyt sentään) luomun pitää olla luonnonmukaista.

  • Myy 15.10.2010 15.02

    Juu ei tarvi ostaa semminkään valion tuotteita.
    Laittaa boikottiin koko firma siihen asti, että järkeistävät tuota toimintaa.
    Kommentti lähti vaikka hirveästi ei ole valion tuotteitta ostettu “jostain syystä”.

  • Casper 15.10.2010 19.00

    Heh. Ongelma on se että Valiossa suurin osa ihimisistä on niitä tavallisia markettien e-koodikuluttajia. Sitten kun tutkimuksessa kysytään e-koodikuluttajalta mitä luomun pitää olla niin eihän siitä mitään tule.

    Valion “merkittävä kuluttajatutkimus” on verrattavissa siihen että taksikuskeja haastatellaan siitä miten tulevaisuuden fuusiovoimala kannattaisi suunnitella. E-koodikuluttajan ja puhtaan käsittelemättömän ruuan ymmärtävän henkilön ajatusmaailman välinen ero on suunnilleen samaa tasoa. Valio on koko touhussa ihan hakoteillä.

    Koko Valio on korporaationa rakennettu maidon prosessoinnin ympärille. Ei semmoisesta firmasta voi koskaan odottaa saavansa mitään käsittelemätöntä ja luonnonmukaista ulos. Mitä muuten ne sadat tai tuhannet prosessointi- ja kemikaali-insinöörit muuten siellä tekisivät? Joutuisivat pyörittelemään peukaloitaan kun ainoa oikea ratkaisu on maito suoraan lehmän utareesta kannuun. Ei siihen ketjuun väliin mahdu millään kampeamallakaan kymmenien tuhansien henkilön multikorporaatio.

    Viiden vuoden päästä kun kemistit vielä Valiossa miettivät kuumeisesti miten maidosta saisivat “ilkeän” rasvan suodatettua tai pilkottua entistä ihmeellisempään muotoon, niin sillä välin kuluttajat jo hakevat luomumaitonsa sadoista pienistä “Ruohonjuurista” ja “Maatilatoreilta” ympäri maata. Ihan turha stressata edes koko firman touhusta, koska se koko systeemi tullaan ohittamaan ihan toista reittiä.

  • Henna 15.10.2010 19.48

    Mielenkiintoinen juttu!

    Palaute lähti :)

  • Jarkko 16.10.2010 9.19

    Näinhän se varmasti on kuten Casper totesi. Varmaan moni luomumaitotuotteita käyttävistä ei edes tiedä homogenoinnista mitään. Todetaan vain, että tästä luomumaidosta ei tule vatsa kipeäksi kuten tavallisesta maidosta.

    Itse veikkaan, että ei mene montaakaan vuotta kun Valio joutuu pyörtämään tämän päätöksen kun huomaavat tehneensä virheen.

  • Nimetön 16.10.2010 21.50

    No ei pitäisi varmaan ihmetellä kun on katsellut mitä tuotteita sinne Valion luomun taakse on ilmestynyt, mutta hämmästyimpä silti. Palautetta lähti, mutta oikeastaan voisi kyllä asettaa boikottiin muutenkin koko lafkan.

  • P. P. 17.10.2010 8.53

    Sain yhden tähän samaan sarjaan liittyvän linkin. Ei muuta kuin lue ja hämmästy… http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2010/10/16/kohukirja-paljastaa-nain-ruokateollisuus-vedattaa/201014362/135 .

  • Jarkko 17.10.2010 10.17

    Nimetön: Totta. Valio on varmaan tyypillinen esimerkki siitä kuinka luomu ei ole tae laadusta.

    P.P: Törmäsin eilen tuohon samaan uutiseen. Varmasti mielenkiintoinen kirja joskin en sitten tiedä tuosta mainitusta vedätyksestä. Uskallan väittää, että kuluttajat tiedostavat ainakin kohtalaisen hyvin sen, että valmisruoat ja pitkälle jalostetut tuotteet ovat moskaa. On kuluttajan omaa tyhmyyttä jos ei osaa lukea pakkauksen tekstejä.

    Suurempana vedätyksenä pidän sitä, että monet ihmiset syövät terveyttään edistääkseen varsin kyseenalaisia tuotteita. Kuten leipää, rypsiölyä, pussilohta, margariinia, rasvattomia juustoja, terveysjogurtteja, luomumaitotuotteita jotka on käsitelty pilalle jne.

  • Myy 17.10.2010 12.39

    Löysin gm sivuston jota meinasin alkaa koluamaan.

    http://www.telemail.fi/liisa.kuusipalo/index.html

  • Jarkko 17.10.2010 19.39

    Kiitos mielenkiintoisesta linkistä!

  • Mika 19.10.2010 11.33

    ” Samalla aito maito kuskataan ulkomaille, jossa tästä herkusta ollaan riemuissaan.”

    Kerrotko lisää, en tiennyt tuosta mitään. Mistä saa raakakermaa?

  • Jarkko 19.10.2010 11.57

    En tuosta tiedä sen tarkempia yksityiskohtia, mutta ymmärtääkseni Valion kokonaistuotannosta lähes puolet menee ulkomaille ja tästä raakamaidon osuus lienee kohtalaisen merkittävä. Laitoin äsken Valiolle postia ja kysyin asiasta tarkempia tietoja. Laitan sitten infoa tähän ketjuun.

    Raakakermaa ei taida saada kuin suoraan maitotiloilta. Itse ostin raakakermani tilalta, jossa tehdään jäätelöä, joten kerman erottaminen kuuluu heillä päivittäiseen ohjelmaan.

  • Pellon pientareella 20.10.2010 0.22

    Niin, ja jos kuluttajalta jotain kysytään, tuskin kuluttaja erikseen mainitsee, että säilyttäkää sitten se nykytyila. Eli syy, miksi (joku, jota asia kiinnostaa ja joka asian tärkeyden tietää) kuluttaja ei toivonut palautteessaan luomutuotteita homogenoimattomiksi saattoi olla myös se, jos tuote jo ON (kohta OLI) homogenoimaton. Sama kuin vastaisi kysymykseen sokerittoman tuotteen kohdalla, että joo, tämä on kiva ja pitäkää se sitten kanssa sokeroimattomana.

    Laitetaan ihmeessä vain palautetta, mielellään monta! On ihmisiä (kuten minä), jotka eivät voi yliherkkyyden vuoksi käyttää kuin homogenoimattomia tuotteita, eli kyse ei ole vain periaatteesta.

  • Niina Valion kuluttajapalvelusta 21.10.2010 8.38

    Hei! Tosi hyvä, että näitä asioita tuodaan esille ja niistä keskustellaan. Mukava huomata, että aihe herättää ajatuksia. Haluaisin tarkentaa kuitenkin muutaman asian, jotka ovat keskustelussa nousseet esiin. Valio ei vie raakamaitoa ulkomaille. Tarjoamme Suomessa laajinta luomumaitotuotteiden valikoimaa sekä ainoana valmistajana valtakunnallista valikoimaa. Ilman Valiota luomumaidon tuotanto Suomessa kuihtuisi. Lisätietoja annamme mielellään Valion kuluttajapalvelusta.

    p.s. blogisi on muuten erittäin mielenkiintoinen ja käsittelet juuri nyt todella ajankohtaisia aiheita. :-)

    Lisätietoja löytyy osoitteessa:

    http://www.valio.com/portal/page/portal/Valioyritys/Yritystieto/Maidontuotanto

    http://www.valio.fi/luomu

    Terveisin Niina Valion kuluttajapalvelusta

  • Jarkko 21.10.2010 8.59

    Kiitos selvennyksestä ja oikaisusta. Itse olen saanut asian suhteen täysin väärää “tietoa”…

  • kerma 22.10.2010 9.55

    Eihän se kaikki maito Valion kautta kulje. Kyllä sitä raakamaitoa viedään ulkomaille.

  • Pellon pientareella 26.10.2010 2.44

    Mutta Niina Valiolta EI ottanut lainkaan kantaa vastauksessaan itse ASIAAN eli luomujogurttien tulevaan homogenointiin. Kummallista. Luulisi, että olisi jotain siitä sanonut, kun se kerran oli jutun pääaihe.

  • Pellon pientareella 26.10.2010 2.45

    Mutta Niina Valiolta EI ottanut lainkaan kantaa tässä vastauksessaan itse ASIAAN eli luomujogurttien tulevaan homogenointiin. Kummallista…

Kommentoi artikkelia

Tietoa blogista

Hei,

Löydät blogista raikkaita ja virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä ravinto- ja terveysasioihin liittyen.

Olen vannoutunut luomun puolestapuhuja ja vastustan jyrkästi lääkemafioiden häikäilemätöntä toimintaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavoitteenani on lisätä ihmisten tietoutta ja korjata vääränlaisia uskomuksia, joita ihmisille syötetään.

Jos sinulla on asiaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jarkko@raikasweb.com

Twitter

Twitter You Tube You Tube
iHerb tilaus

Nujerra akne

iHerb alennuskoodi

Tehdessäsi ensimmäisen tilauksen iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen kun käytät koodia GAS308.

Lue tilausohjeet tästä.

iHerbin parhaat tuotteet

Olivian nettikaupan alennuskoodi

Olivian superfoodsi Hinta ja laatu kohtaavat toisensa! Voin suositella erityisesti pähkinöitä, manteleita, guaranaa ja kaakaojauhetta...

Klikkaa itsesi ostoksille tästä!

Xoco.fi alennuskoodi

Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat

Linkit

Avainsanat

Flickr Photostream
Huomenta rakasValoa tunnelin päässäHeavenKaipaatko piristystä?Taivas tulessa, maa jäässäSarastusJääkausiJääkausiUlkoiluaJäässäHarha-askelVirhe