Haastattelussa Lari Laurikkala

Lari-41

Kerro ensin muutamalla sanalla itsestäsi.
Hong Kongissa meni juuri kuukausi ja nyt istuskelen lentokoneessa jossain pohjoisnavan yläpuolella suuntana New York. Toisin sanoen tässä on siis maapalloa tullut pienen elämäni aikana kierrettyä milloin auringon ja milloin muuten vaan mukavien seikkailujen perässä. Kotinani pidän kuitenkin Suomea, jonka sinitaivaan alla, järvien rannoilla ja metsien keskellä ollessani saan kokea täyttymyksen tunteen joka kerta uudestaan. Sikälikin asiat ovat erittäin hyvin, että saan tehdä päivittäin sitä mitä sydämeni sanoo, sillä vaikutan Four Sigma Foodsissa tuotevastaavana. Tällä vasta reilun puolen vuoden matkalla olen saanut jo kasvaa vuosien edestä, tavata paljon hienoja ihmisiä sekä erityisesti olla mukana muuttamassa usean ihmisen elämää parempaan suuntaan.

Lääkinnälliset sienet – Kerro hieman siitä miten ihastuit sieniin?
Internetin ihmeellisessä maailmassa sienistä kuulin ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten ja samalta istumalta lähdin pakurimetsälle keskitalvella. Pitkän tarpomisen jälkeen palasin tyhjin käsin ja vasta kevään tultua löysin ensimmäiset teeainekseni koivun kyljestä mustan kasvannaisen muodossa.

Olen aina ollut vahvasti tee-se-itse tyyppi sekä kokeilunhaluinen uusia ja ihmeellisiäkin juttuja kohtaan. Ikinä kun ei tiedä mikä on se juttu joka kolahtaa ja johon haluaa lähteä syvemmin perehtymään. Lääkinnällisten sienien kanssa pakurimetsälle lähtö ja ”läpällä” kokeilu muuttikin varsin lyhyessä ajassa kaiken terveydestä ystäväpiireihin. Edelleen matka jatkuu ja mielenkiinto vaan kasvaa eksponentiaalisesti. Päivittäinen Reishi-kupillinen tasapainottaa samalla kun uusia kokeiluita tulee jatkuvasti tehtyä esimerkiksi niin sienten kasvattelusta kuin kotikaljareseptien tuunaamisesta sienillä.

Miksi meidän kannattaa käyttää lääkinnällisiä sieniä?
On harmillista, että samalla kun kiistellään eri eläin- ja kasvikunnan tuotteiden syömisestä niin sienien hyödyntäminen on täysin unohdettu. Tai sitä jopa pelätään. Satoja miljoonia vuosia pidempi historia tällä maapallolla verrattuna ensimmäisiin kasveihin on varmasti jättänyt sieniin jotain mitä me ei voida saada muualta. Myös jo fakta, että DNA:mme ovat 30-50% lähempänä toisiaan kuin vaikka ihmisillä ja kasveilla, kertoo tietynlaisesta yhteydestä. Noudatit sitten paleota, 80/10/10 tai mitä tahansa muuta ruokavaliota, jo yhden tai kahden lääkinnällisen sienen käyttäminen voisi nostaa suorituskykysi vielä seuraavalle tasolle!

Monet käyttävät lääkinnällisiä sieniä lähinnä teenä, mutta mitä muita tapoja voit suositella?
Suosittelen ottamaan laajemmin koko sienikuntaa mukaan ruoanlaittoon. Näin grillikauden ollessa parhaimmillaan kannustan ihmisiä nappaamaan kaupasta mukaan herkkusieniä tai shiitakkeita ja kokeilemaan eri keinoja näiden valmistamiseen. Jokainen hörppäisy reishi-teetä, palanen pakuri-uutteella terästettyä raakakakkua tai vaikka sitten lusikallinen isomummon kanttarellikeittoa antaa kehollesi sienien informaatiota. Kun näitä kertyy päivän ja viikon mittaan useaan otteeseen monesta lähteestä eri muodoissa niin alkavat asiat olemaan erittäin hyvin ja isojakin muutoksia saattaa alkaa tapahtua.

Kannattaa lukea blogistamme artikkeli, jossa kerrotaan myös sienien muista uskomattomista ominaisuuksista ja mahdollisuuksista.

Sienten synergiavaikutukset – Minkälaisia yhdistelmiä suosittelet koittamaan?
Vahva oma mielipide on, että ’the more the merrier’. Enimmäkseen toimintamekanismit perustuvat samoihin prinsiippeihin kaikilla lääkinnällisillä sienillä. Kuitenkin myös jokainen eri sieni omaa täysin uniikkeja vaikuttavia yhdisteitä tai esimerkiksi eri tavalla linkittyneitä beta-d-glukaaneja jotka pystyvät aktivoimaan eri osia immuunijärjestelmästämme Virallisesti esimerkiksi Maitake ja Cordyceps tai Maitake ja Reishi -komboilla on havaittu erityisen hyvät synergiat tutkimuksissa.

Monille alkaa varmasti olemaan ne yleisimmät lääkinnälliset jo kovin tuttuja. Niillä pärjää vallan mainiosti, mutta jos joku haluaa tutustua myös harvinaisempiin lääkinnällisiin sieniin, niin mistä sinun mielestä kannattaa aloittaa.
Mahtava juttu on, että sana näistä on alkanut leviämään eksponentiaalisesti ja ihmiset voivat sanoa olevansa jo tuttuja monen sienen kanssa. Uskaltaisin sanoa, että edes tuhansien tutkimusten jälkeen emme ole aivan lähellä näiden perusteellista tuntemista, mutta tottakai uteliaimmille sieluille löytyy vielä kasa uusia tuttavuuksia!

Me FSF:llä ollaan haluttu tehdä mainetta myös vähän tuntemattomammille sienille, ja kerralla iskettiin seitsemän niitä samaan pussiin. Mania-blendimme sisältää Tremellaa, Pioppinoa, Jelly Eariä, Meshimaa, Agaricusta, Shaggymanea ja Irpexiä. Näistä jokainen on tutustumisen arvoinen myös erikseen ja kemistit sekä tiedemiehet jatkavat näiden tutkimista kiihtyvällä tahdilla. Erityisesti koko Agaricus-suku on mielenkiintoinen ja kannattaa huomata, että samaan sukuun menee myös perus herkkusienet.

Jos saisit muuttaa keskivertosuomalaisen ruokailutottumuksia, niin mihin asioihin puuttuisit ensimmäisenä.
Ruokailu on hauskaa. Tyydytämme yhtä perustarvetta joka kerta kun syömme. Ruokailu on elämys. Ruokailu on sosiaalista ja ennen kaikkea edellytys sille, että meillä on energiaa käydä päivästä toiseen.

Helpoin tapa vaikuttaa terveyteen ja vastuunottamiseen omasta hyvinvoinnista onkin ruokailutottumusten päivittäminen. Kun muodostaa itsensä ravitsemisesta kokonaisuuden, josta oma keho ja mieli saa parhaan fiiliksen, niin ollaan jo pitkällä. Myös seuraaviin asioihin kiinnittäisin huomiota:

  • Ruvetaan aktiivisesti tyhjentämään maustekaappia ja lisäämään vahvoja makuja sinne perusruoan joukkoon – kokeilun arvoisia ovat esimerkiksi kardemumma-lihamureke tai curry-mangopirtelö.
  • Värejä lautaselle, simple. Silmille myös ruokaa.
  • Laadusta tarvitsee ja kannattaa maksaa. Sairastaminen on kallista, terveenä oleminen päinvastoin sitäkin tuottavampaa.
  • Nesteytyksestä huolehtiminen. Suomessa saan olla erittäin kiitollinen mahdollisuudesta käydä keräämässä luonnosta aitoa, elävää vettä. Juomastamme vedestä keho muodostaa uutta verta jonka ainakin itse haluan olevan parasta mahdollista.

Entä tuo kotimaisten markettien valikoima – Mihin asioihin toivoisit muutosta ja mihin meidän kuluttajien on mielestäsi syytä kiinnittää erityishuomiota?
Viivakoodit eivät mielestäni kuulu ruokaan. Toki kun vertaa suomalaista markettia esimerkiksi brittiläiseen, niin meillä sentään on Saarijärven Valintatalossakin kohtuulliset valikoimat kaikkea yrttiruukuista lanttuihin ja vietnamilaisiin mangosteeneihin. Eri asia toisaalta on tarvitaanko me kaikkea tätä ympäri vuoden rahdattuna ja varastoituna. Monipuolisten valintojen mahdollisuus toki on hyvä asia, mutta sille sokaistuminen ei ole hyvä. Keskitytään ostamaan sitä mitä oikeasti tarvitsemme juuri sillä hetkellä, sinä vuodenaikana ja saatavilla olevista eettisistä vaihtoehdoista. Toki myös lähiruoan ja pientuottajien tukeminen on tärkeää.

Kuten aiemmin mainitsin, niin itse ainakin maksan mielelläni laadusta. Se saattaa tarkoittaa muualta kulujen karsimista, joka ei sekään välttämättä ole huono asia. Oikean laadun tunnistaminen ja selvittäminen saattaa myös viedä aikaa mutta on varmasti sen arvoista.

PS. Nyt kannattaa ehdottomasti hyödyntää FSF-Storen BOGOFF tarjous (Buy One and Get One For Free). Eli kun ostat FSF Blend tuotteen, niin saat toisen ilmaiseksi. Ja koodilla raikasweb saat vielä 8% alennuksen…

14 KommenttiaKommentoi

  • Moikka Toni,

    Tarjous ei näy nettikaupassa mitenkään. Kun vain tilauksen mukana on blendejä, niin laitamme niitä tupla satsin automaattisesti tulemaan – eazy! :)

    -Lari

  • Terve! Olen ollut tyytyväinen fsf ravintolisiin. Pari kysymystä. Olisi kiva jos viitsit näihin Lari vastata?

    Pusseissa ei ole parasta ennen päiväystä eikä viimeinen käyttöpäivä merkintää. Säilyvätkö jauheet siis kuinka kauan?

    Fsf Longevity tuotteen maku on vähintään outo. Mikä yrteistä tuo sen homeisen maun mikä puskee läpi? Ilmeisesti He Shou Wu?? Vai onko minulle sitten sattunut huonolaatuinen pussi?

  • Hei Keku,

    En ole Lari, mutta ehkä vastauksestani on jotain apua.

    Varmasti laatu on kunnossa. On varsin epätodennäköistä, että kuivattu yrttisekoitus menisi yhtäkkiä pilalle. Tuossa yrttisekoituksessa on mukana esim. Schisandraa, joka on varsin voimakkaan makuinen yrtti ja voi vaatia totuttelua. En tiedä miten olet jauhetta käyttänyt, mutta sitä kannattaa laittaa vaikka pirtelön sekaan.

  • Moi Sari,

    Four Sigma Foods uudistaa FSF Blend pakettien ulkoasun. Eli ilmeisesti niin pitkään kuin näitä vanhoja paketteja on varastossa, on tämä tarjous voimassa. Jos olen väärässä, niin varmaan joku FSF:n puolelta korjaa ”tietoni”…

  • Moi Keku,

    Blends-pusseille luvataan kaksi vuotta säilymisaikaa, vaikka tosiaan kuivatut yrttiuutteet eivät käytännössä voi mennä pilalle. Pussit kannattaa pitää tiukasti kiinni, niin jauheet pysyvät kuivana ja myös niiden ravinteikkuus ei pääse vähenemään.

    FSF Longevity blendissä on monta vahvaa yrttiä, ja erityisesti standardoitu Gynostemma-uute on tiukan makuista. Laatu tarkastetaan jokaisesta erästä eli uskon pussisi olevan täysin oikeaa tavaraa. Kitkeryys kertoo myös tuotteen toimivuudesta ja pirtelön seassa tosiaan maku menee hyvin, erityisesti marjojen ja sitrushedelmien kanssa. Laita sähköpostia jos vielä jäi epäselvyyksiä tai asia vaivaa, lari@luontolife.com :)

    Sari,

    Me ilmoitetaan Facebookissa kun tarjous loppuu. Kuten Jarkko sanoi, niin uudet hienot pussit ovat jo valmistuksessa ja toivottavasti saadaan ne varastolle pian!

  • On hienoa että sienistä otetaan hyöty irti. Itse olen myös käyttänyt kyseisiä tuotteita ja muitakin, ja itse huomasin ettei noita super-juttuja kannata käyttää illalla, sillä ne voivat piristää niin paljon ettei paljon nukuta. Lisäksi voi alkaa käydä ylikierroksilla, eikä sekään mielestäni ole hyvä. Nyt en enää yritä olla super-ihminen, vaan muutama kuppi sieniteetä päivässä riittää, jolloin nukunkin paremmin. Talvisin ehkä enemmän, että tulee vastustuskykyä.

  • Totta Masse!

    Kehoa kannattaa kuunnella ja varsinkin sienien kohdalla kohtuullinen, mutta päivittäinen, käyttötapa saattaakin olla juuri paras tapa monille.

    On hyvä myös muistaa että stimuloivien yrttien rinnalla on myös rauhoittavia ja ”kaksisuuntaisia” superfoodeja. Iltaisin esimerkiksi lakkakääpä (reishi) on ollut monille unenlaatua parantava tuote. Siitä vieläkin rauhoittavampi tuote on meidän FSF Eazy. Kannattaa kokeilla.

  • Olen käyttänyt pakuria ja tuo reishi alkoi kovasti kiinnostamaan. Onko sen maku paljon voimakkaampi kuin pakurin? Lisäksi kysyisin voiko jompaakumpaa käyttää mikäli lääkityksenä on Primaspan verenohennukseen? Molemmat vanhempani käyttävät kyseistä lääkettä ja haluaisivat myös kokeilla pakuria.

  • Hei Mia,

    Jos noita tuommoisenaan maistaa, niin Reishi on ainakin omasta mielestäni hieman voimakkaamman makuista.

    Ei-toivotut yhteisvaikutukset Primaspanin (sisältää käsitykseni mukaan asetyylisalisyylihappoa) kanssa voivat olla mahdollisia, joten tarkkana kannattaa olla. Kuinka todennäköisiä nämä yhteisvaikutukset sitten ovat, niin sitä voi vain oikeastaan arvailla. Kaikki on mahdollista.

    Memorial Sloan Kettering Cancer Centerin kotisivuilta löytyy tietoa rohdoskasvien ja lääkeaineiden mahdollisista yhteisvaikutuksista ja esimerkiksi Reishin kohdalla siellä lukee seuraavaa:

    Anticoagulant / Antiplatelets: Reishi may increase the risk of bleeding.

    Immunosuppressants: Reishi can enhance the immune responses.

    Chemotherapeutic Agents: Reishi can increase plasma antioxidant capacity, and in theory, can interact with chemotherapeutic agents that rely on free radicals.

    Cytochrome P450 substrates: Reishi polysaccharides inhibit CYP2E1, CYP1A2, and CYP3A, and can affect the intracellular concentration of drugs metabolized by these enzymes.

  • Moi,

    Olisko jotain ratkasua sienistä johtuvaan vatsan turvotukseen? Haluaisin sieniä käyttää hermostoa rauhoittamaan, mutta alavatsa valitettavasti turpoaa rantapallon kokoiseksi sienistä. Olen käyttänyt reishi-cordyceps-lions mane-yhdistelmää silloin tällöin. Myös pakurista rupeaa turpoamaan todella ”kivasti”. Cordycepsia siedän parhaiten, mutta pidempään jatkuneessa käytössä sekin laittaa jo valmiiksi tiltissä olevan vatsan vielä huonommaksi. Tai ehkä on vaan jatkossa jätettävä sienet kaupan hyllylle, koska haitat valitettavasti tuntuvat olevan koettuja hyötyjä suurempia. Tai jos jollain tosiaan on kikka, jolla vatsaongelmat saisi ratkaistua niin lukisin siitä mielelläni. Samalla voisin jakaa infoa eteenpäin tuttavilleni, jotka myös tappelevat vatsaoireiden kanssa sienien käytön yhteydessä.

  • Hei Aqui,

    Yksi keino on koittaa syödä reilu satsi C-vitamiinia yhdessä lääkinnällisten sienten kanssa. Ainakin joillakin tämä tuo apua sienten aiheuttamiin vatsaoireisiin.

  • Jarkko: Kokeiltu on eikä valitettavasti auta. Liian reilu annos ceetä ärsyttää vaan lisää vatsaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista