Hiivaongelmat

suolisto

Miten voin päästä eroon hiivan liikakasvusta? Tuntuu ettei oikein mikään tepsi. Onko sinulla mitään vinkkejä?

Hiivasyndroomasta on puhuttu viime vuosina todella paljon. Kun joku lukee esimerkiksi lehtijuttua aiheesta, niin hän saattaa huomata kerrottujen oireiden täsmäävän omaan terveydentilaansa ja tulkita kärsivänsä hiivasyndroomasta.

Usein tässä kohtaa tehdään virhe, sillä todella monesti epäillyn hiivasyndrooman sijaan ongelmana on jokin sairaus. Näistä mainittakoon esimerkkinä vaikka keliakia, haavainen paksusuolentulehdus ja Chronin tauti. Jos siis epäilet, että terveysongelmiesi syyllinen on hiivasyndrooma, niin usein on syytä miettiä asiaa hieman laajemmin.

Hiivan suhteen on hyvä ymmärtää että esimerkiksi Candida albicans on ihan tavallinen asukki myös terveessä suolistossa. Kun suolistomme voi hyvin, niin hiivat tai patogeenit eivät ole mikään ongelma. Usein voi kuitenkin käydä niin, että suoliston tasapaino järkkyy, joka sitten aiheuttaa liudan ongelmia. Monet asiantuntijat käyttävät tästä tilasta dysbioosi-nimitystä. Se tarkoittaa suoliston hyvien bakteerien vähenemistä ja haitallisten bakteerien sekä usein myös hiivan liikakasvua. Tämmöiseen tilanteeseen ajauduttuamme hiivasienet voivat ruveta levittäytymään voimalla.

Dysbioosin tehokas hoito vaatii usein malttia ja asiantuntija-apua. Ensimmäiseksi pitäisi saada poistettua ne tekijät, jotka ovat dysbioosin takana. Eli jos vaikka kärsit kroonisesta stressistä, niin tältä stressiltä pitää saada katkaistua siivet, jotta paranemisprosessissa päästään ylipäänsä alkuun. Toki on myös tärkeää poissulkea mahdolliset sairaudet, kuten keliakia.

Ruokavalio on dysbioosin hoidossa ehdottomassa avainasemassa. Sopivan ja toimivan ruokavaliohoidon löytäminen on kuitenkin monesti helpommin sanottu kuin tehty. Joillekin voi yksinkertaisesti riittää se, että vehnä ja sokeri poistetaan ruokavaliosta. Jollekin toiselle voi taas olla edessä hyvinkin laajamittainen ruokavalioremontti. Eli ruokavaliohoidon suhteen ei voi asioita yleistää liikaa, kuten valitettavan usein tehdään. Tärkeintä on löytää juuri se itselle sopiva ja parantava ruokavalio.

Tämän lisäksi hoitotoimenpiteenä saatetaan käyttää tilanteen vaatimalla tavalla esimerkiksi erilaisia lääkkeitä, kuituvalmisteita, probiootteja, savea, omenaviinietikkaa, vitamiinilisiä ja rohdoksia, joista itse voin suositella erityisesti Pau d’Arcoa, jota käyttämällä ollaan saatu suolistohiivan liikakasvun nujertamisessa todella positiivisia kokemuksia.

Maksan toiminnan tukeminen on asia, joka unohtuu usein suolistovaivoja hoitaessa. Maksa ja suolisto on parivaljakko, jolla on vahva yhteys toisiinsa. Kun toinen voi huonosti, niin myös toinen voi usein huonosti. Jos keskitytään pelkästään hoitamaan suolistoa ja unohdetaan maksa, niin on mahdollista, ettei suoliston hoidossa päästä toivottuun lopputulokseen. Kannattaa siis jo heti alkuun panostaa mahdollisimman paljon voimia maksan toiminnan tukemiseen.

PS. Olen kertonut suolisto-ongelmista ja niiden hoidosta enemmän Nujerra Akne kirjassa. Kirjan ydin on siinä miten akne on kukistettavissa, mutta löydät siitä paljon muutakin terveystietoa, josta hyötyy vaikkei aknesta kärsikään. Saat kirjasta nyt 10% alennuksen koodilla raikasweb. Tämä alennuskoodi on voimassa joulukuun loppuun.

7 KommenttiaKommentoi

  • oot mahtava ihminen, kun jaat täällä terveys tietoo kiitos niin paljon sun ansiosta mä oon edistyny niin paljon paranemisessa! ite oon varma, et on toi hiivasyndrooma, kun sammaskin siellä kielessä asustellu ja ruokavaliossa ei pariin vuoteen ollu viljoja, mutta sokeria välillä liikaa, mutta sitä en oo vetäny viikkokausiin ja olo on kohentunut ja magnesiumöljy ja suihke d-vitamiini piristänyt paljon ja kehon emäksisöintiin vielä valmariini.

  • oli ihan pakko kattoo et mikä ihmeen valmarin, öööööö, se on mineraalilisä jossa niinkin eksoottiset einekset kuin natrium, kalium, kalsium, magnesium, rauta ja mangaani kuorrutettuna sittiksellä ja pirtulla, mut jokanen nakertaa sitä mist kiksit saa, eiks se niin mee.

  • Itse kyllä emäksisöisin kehoa juomalla esim. 2,5 dl vettä, jossa puolikkaan sitruunan mehu. Valmarin taitaa olla aika shittiä…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista