Hys hys – Meillä syödään rasvaa
Sanomalehti Karjalaisessa oli ihan mielenkiintoista uutisointia liittyen lasten ravitsemussuosituksiin. Viime vuosina maatamme villinnyt rasvakammoisuus on todella valitettava juttu, joka on aiheuttanut ikäviä terveyshaittoja. Etenkin lasten kohdalla vähärasvaista ruokavaliota tulee välttää, sillä lapsen terve kehitys tarvitsee runsaasti hyvälaatuisia rasvoja. Onneksi yhä useammat vanhemmat ovat heränneet ja ruvenneet kyseenalaistamaan viralliset suositukset.
Neuvolassa tai lääkärissä ei virallisesta linjasta poikkeavista ruokailutottumuksista kannata kuitenkaan juurikaan mainita, ellei välttämättä halua perusteellista ripitystä. Kuulemani mukaan erityisesti monilla lääkäreillä napsahtaa päässä, jos sattuu lipsauttamaan jotain kookosöljystä. Tämä siksi, että lääkäreiden ja virallisen tahon keskuudessa tuo kookosöljy tai voi on edelleen aine, joka tukkii verisuonet. Itse miettisin ainakin kaksi kertaa, ennen kuin hakisin sairauteen apua taholta, jonka perustiedot ovat tuolla tasolla…
10 kommenttia artikkeliin “Hys hys – Meillä syödään rasvaa”
Kommentoi artikkelia
Tietoa blogista
iHerb alennuskoodi
iHerbin parhaat tuotteet
Olivian nettikaupan alennuskoodi
Xoco.fi alennuskoodi
Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat
Linkit
- Antti Heikkilän blogi
- Elämän leipä
- Heikki Laatikainen
- Jaakko Halmetoja
- Jake Joogi
- Jussi Riekki
- Keittiökameleontti
- Löydä lähde
- Luomulaakso
- Matkalla
- Olli Posti
- Pellon pientareella
- Pessi Peura
- Raakasuklaa.com
- Superfood esittely
- Veteraaniurheilijan ravintoblogi

Jarkko






















Tuo on kyllä niin läpeensä sairasta, että lapsille suositellaan rasvattomia tuotteita ja margariinia. Kaikkea muuta saisi syödä paitsi aitoa tavaraa. Oksettavaa, ei voi muuta sanoa.
Minä en edes yritä kertoa neuvolassa mitä meillä syödään. Saisin kuitenkin vain mukaan kasan ravitsemusoppaita…
viralliset ravitsemussuositukset ovat suoraan sanoen perseestä, minkä onneksi monet vähänkin ajattelevat lääkärit (ainakin nuoremmat) myös tiedostavat
t. lääkisläinen, joka elää lähes täysin raakaruualla ja rakastaa sitä kookosöljyä
Kiitos kommenteista! Lauralta hyvä pointti sen suhteen, ettei tätä kuitenkaan voi liikaa yleistää. Joukkoon mahtuu onneksi myös positiivisia poikkeuksia.
Meillä muuten kävi kylässä taannoin eräs “virallistettu” ravitsemusterapeutti, jonka ajatukset olivat varsin tervejärkisiä… Hän mm. totesi, että tämä virallinen linja on pahasti metsässä. Vai pitäisikö sanoa, että Puskassa.
Piti alkaa laskemaan, mitä lapsi saisi syödä virallisten oppien mukaan:
Päivän kulutus 2004 kcal voisi jakaantua vaikka seuraavalla tavalla (mahdollisimman “rasvainen ” ja mutta kuitenkin virallinen):
hiilihydraatit 250 g (50%), proteiinit 78 g (15 %) ja rasvat 77 grammaa (35 %).
Suositukset hiilihydraatit 50-60 %, proteiini 10-20 % ja rasva 25-35 % päivittäisestä energiasta.
Tuo rasvanmäärä kuulostaa kauhean isolle, ja varmaan osa terveydenalan ammattilaisista hyppää tuoliltaan ilmaan, jos sen uskaltaa sanoa ääneen
Omasta ruokavaliostani voisin kauniisti ja ympäripyöreästi sanoa seuraavaa neuvolan tädille:
Yritämme välttää puhdasta sokeria. käytämme paljon kasviksia ja marjoja..
Syömme monenlaisia rasvoja, joita ei ole jalostettu kovin pitkälle. Pyrimme saamaan rasvaa virallisten suositusten verran….
Emme syö kovin usein pikaruokaa tai eineksiä tai rasvaisia leivonnaisia (joten meidän täytyy saada päivittäinen rasvamme oikean ruuan mukana).
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Omassa perheessä luulen, että lasten (kouluikäiset) kulutus menee lähelle tuota virallista linjaa, vaikka itse syönkin vhh-oppien mukaan. Vhh:n myötä on kuitenkin valmisruoka ja puolivalmisteet vähentyneet huomattavasti, ja ylimääräisten lisäaineiden saanti on vähentynyt.
Rasvaa ei enää pelätä, rasvaton maito on muuttunut punaiseksi. Ja liha rasvaiseksi (paitsi tuo luomu-hirvenliha on niin kovin rasvatonta).
Joo..aika sairasta se neuvola toiminta on. Kavria oli ohjeistettu, että lapselle ei saa antaa sokeria, mutta hedelmäsokeria saa antaa. No just.
Vielä jos rasvan syönnin lisäksi vihjaat, että vältät viljoja, muro exc etkä halua rokottaa lastasi, niin padot aukeaa.
No loppu se kitinä, kun kysyin onko rokottaminen lain mukaan pakollista.
ek – >Hyvää tekstiä. Olisi mielenkiintoista tietää, että minkälaista tuo rasvan saanti nykyään lapsilla on. Siis yleisellä tasolla. Ja etenkin se kiinnostaa, että mistä nämä rasvat saadaan. Tilanne kuitenkin taitaa olla se, että valitettavan harva lapsi saa nykyään niitä kunnon rasvoja riittävästi. Sen sijaan häsrkiintyneitä rasvoja, transrasvoja ja joitain kyseenalaisia kasvisrasvoja tarjolla on sitäkin enemmän… Eli myös rasvojen kohdalla se laatu on kaikki kaikessa.
Myy-> Erinomainen lisäys! Joku voin syöminen voidaan vielä ymmärtää, mutta sitten kun käydään puhumaan viljattomuudesta, niin voi voi…
Siis terveydenhoidon ammattilaisten neuvot, mitä minä olen saanut, ovat olleet: “…ja syödään vähärasvaista RUOKAA ja jätetään kaikki näkyvä rasva pois…”
Sehän tarkoittaa siis, että syödään vähärasvaista ruokaa, ja sitten rasvaisia välipaloja, että saataisiin rasvaaa riittävästi päivän aikana.
Valtaosa nykylapsista ei kyllä kovin luonnollisia rasvoja saa. Oikea ruokahan on kovin rasvatonta (esim. perunat ja kastike tai jauhelihakeitto tai riisi ja broilerikastike tai …), sen seuraksi juodaan rasvatonta maitoa, leivän päälle laitetaan kevytlevitettä ja kevytjuustoa…
Omassa perheessä olen huomannut, että välipalojen tarve vähenee automaattisesti, kun syödään rasvaisempaa oikeaa ruokaa.
Tuo rasvan saantiki riippu kyllä hyvin paljon perheestä, siitä mihin on ite kotona aikoinaan tottunu. meillä ainaki on aina käytetty voita, joka paikassa, dellariinia leivän päällä, eli 80% siitäki on voita, 20% rypsiöljyä. Nyt kyllä on siirrytty osittain luomuvoihin, lapsetki osaa jo pyytää sitä “vanhanajan voita”, se vaan maistuu paremmalle. Neuvolassaki meillä kehotetaan syöttämään lapsille väh. 70% voita sisältävää rasvaa, eikä kevytlevitteitä ja margariineja. Ja monessa tuttavaperheessä myös käytetään voita ja oikeaa kermaa.
Eikä meillä lapset oikeastaan kekseistä ja makeista edes tykkää, ku eivät ole tottunu niihin. Ja on terveitä, sopusuhtaisia lapsia.
Minä nyt en oikeastaan koskaan osta, enkä ole ostanut valmisruokia, enkä keksejä..teen mieluummin ite sen mitä syödään. Ja monet tuttavistani toimii samalla tavalla. Nykyään tulee kyllä kiinnitettyä enemmän huomioita ruuan laatuun, Heikkilän ansioista tämäki aihe on keskuteluissa esillä tosi usein.
ek -> Tuo on totta. Tosin nykyään lapsillä nuo välipalat tuppaavat olemaan turhan usein jotain energiajuomia tai sitten karkkia…
Puutarhuri – > Kuulostaa tosi hyvälle! Toivottavasti yhä useammassa perheessä olisi tilanne samanlainen kuin teillä.