Inkivääri – Paras kurkkupastilli

Onko sinulla heittää mitään yksinkertaisia vinkkejä kurkkukipuun?

Maailman paras kurkkupastilli on tuore inkivääri. Leikkaa ja kuori pieni palanen tuoretta (mieluiten luomulaatuista) inkivääriä ja pistä se suuhusi. Imeskele sitä kuin mitä tahansa kurkkupastillia. Aina kun teho hiipuu, niin pureskele inkiväärinpalasta hieman ja saat jälleen uutta potkua. Flunssa saa kyytiä melko nopeasti…

Lapsille tuore inkivääri sellaisenaan voi olla maun suhteen hieman liian tujua, joten inkivääristä voi keittää teetä ja lisätä siihen vaikka hieman hyvälaatuista hunajaa tai ehkä jopa propolishunajaa.

Inkivääri tunnetaan täällä Suomessa usein ainoastaan mausteena ja vain harvat tulevat ajatelleeksi sen huikeita lääkinnällisiä ominaisuuksia. Inkiväärillä voi hoitaa flunssan lisäksi esimerkiksi pahoinvointia (jopa kemoterapiapotilaat ovat saaneet inkivääristä valtavaa helpotusta pahoinvointiinsa), ruoansulatusvaivoja ja tulehdustiloja…

Joskus nuo luomulaatuiset inkiväärit ovat paikkakunnasta riippuen hieman kiven alla. Kannattaakin muistaa, että inkivääriä voi myös pakastaa. Eli jos satut löytämään erän hyvälaatuista inkivääriä, niin säilöminen voi olla ihan järkevä ratkaisu.

17 KommenttiaKommentoi

  • Huoh meillä 3/4 on sairaana. On korvatulehdusta(korvasta tulee mätää), virtsatietulehdusta, yleistä rään irtoamista, kurkku kivutonneksi meni jo. Kuumetta ei ollut kellään.

    Tuohon virtsatietulehdukseen kaipaisin vinkkejä. Olen tytölle antanut ceetä, beta glucaania, pakuriteetä inkiväärillä ja lakulla, viherjauheita, mashroom tabuja, maitohappobakuja, sitruunavettä alkaalisella vedellä ja hunajalla. Mitäs muuta? Siis jos antibiootteja ei halua antaa, kun pakosta. Karpalo ei minusta skulannut, niin hyvin kuin sitruuna. Virtsatiet on nyt oireettomat ja mulla on labralähete ja purkki, niin koskan olis hyvä hetki tsekata vieläkö siellä on pöpöjä?

    Tyttö on kärsinyt joskus korvakierteestä, niin onneksi korvakipu on hellittänyt. Siihen annoin homeopaattisia ja tukin valkosipulin puolikkaat korviin ja kaulaan kiedoin huivin jossa oli hakattua sipuli silppua. Täti käytti vauvoilla samaa kikkaa, mutta tukki silputut sipulit sukkiin.

    Huomasin myös flunssan pyörteissä, että lapset olivat tyhjentäneet ison propolishunaja purkin syksyn aikana :)
    Joten sitä ei ollut mistä antaa.

    Tuo inkivääri juttu pitää panna ylös.

    OT. Ilmeisesti Ollin blogia ei voi kommentoida. Siellä oli super hyvä juttu nuoren naisen kirjoittamana missä kertoi kuukautishelvetistä josta kärsi 10 v ja kalaöljyllä pääsi kivuista eroon. No yllätys, että lääkärit oli pienenä jo tytön uittanut eri myrkyissä. Tarina oli ihana ja koskettava. Toivon nuorelle naiselle valoa elämään ja mulle tuli ihan helvetin hyvä mieli tämän naisen puolesta, että oli saanut avun vuosien jälkeen näin yksin kertaisesta asiasta. Tälläiset jutut kasvatta ihmistä todella paljon. Aivan mahtavaa. Kyllä nää hyvät blogit on aivan mahtava juttu. Vielä, kun osaisi itselle löytää SEN jutun jolla saisi virtaa elämään lopullisesti.

    Kiitos, niin Jarkolle, Ollille ja muille jotka jaksaa näitä juttuja viedä eteenpäin.

  • Hyviä vinkkejä inkivääristä, itse on tullut käytettyä inkivääriä jo pitkiä aikoja. Luomu inkivääriäkin alkaa mielestäni löytymään jo paremmin kuin aiemmin. Ainakin Tampereen suunnalla esim. Sokoksen Herkussa on mielestäni melkein aina Luomu inkivääriä tarjolla.

  • Muistelen lämmöllä niitä aikoja kun ajoin vielä työseni fillaria. Jos sattu herää vähän kipeenä ni otin inkiväärin suuhun aamulla töihin lähtiessä ja aika nopeesti oli kunnossa.

  • Myy-> Kiitos paljon kommentista. ”Lääkearsenaalisi” kuulostaa oikein hyvälle! Erityisesti nuo lääkinnälliset sienet on loistojuttu. Yksi keino mitä koittaisin virtsatietulehdukseen on hyvälaatuinen omenaviinietikka, jota saa esimerkiksi ekokaupoista. Sekoita tuota omenaviinietikkaa veteen, että siitä tulee sopivan makuista ja tätä kannattaa sitten nauttia vaikka useamman kerran päivässä. Olen törmännyt melko usein tarinoihin siitä, että tuo omenaviinietikka auttaa kyseiseen vaivaan.

    Kyllä Ollin blogia voi kommentoida. Klikkaa vain tuota blogipostauksen otsikkoa, niin pääset tuonne sivulle, mistä kommentointi onnistuu.

    Sienitukka ja Matu-> Kiitos kommenteista!

    Juu, kyllä tuota luomuinkivääriä alkaa pikku hiljaa löytymään aika kivasti. Eihän tästä ole kovinkaan pitkä aika kun edes tuoretta inkivääriä ei saanut juurikaan mistään Suomesta. Ainakin minulle on kerrottu, että tuore inkivääri jäi sotien jälkeen pitkäksi aikaan unholaan ja on palannut kauppojen juurestiskeille vasta EU-aikana?

    Olisi muuten ihan kiva, että joku kotimainen nettikauppa ottaisi valikoimiin tuon tuoreen luomuinkiväärin. Se kuitenkin säilyy jääkaapissa viikkotolkulla ja kestää helposti postikuljetuksen, joten sikälikin olisi mitä mainioin myyntiartikkeli.

  • Jes kiitos Jarkko. Tänään braggin omppuviinietikka saapui ja tytön kanssa sitä jo maisteltiin ja oli hyvää. Toivottavasti se on muuten hyvää kamaa.

  • Tarvitseeko inkivääriä siis säilyttää jääkaapissa vai säilyykö huoneenlämmössä? Olen nimittäin säilyttänyt sitä huoneenlämmössä.

  • Sain vasta tietää, että tutullani on sellainen ongelma, että 10 v lapsi pissaa toisinaan vielä yöllä sänkyyn. Täällä, kun on tuota viisasta porukkaa liikkeellä, niin tiedättekö miten tätä voisi hoitaa lääkkettömästi? Valitettaasti hänen äitinsä ei ole häntä takulla viemässä esim. homeopaatille tai muulle luontaishoitajalle. Ajattelin, että jos tätä kautta saisin vinkkiä ja voisin itse ostaa jotain nappia tai pilleriä ja jos voisivat sitä kokeilla.

  • Laura-> Säilyy kyllä huoneenlämmössäkin, mutta ymmärtääkseni paremmin jääkaapissa ainakin jos säilömisaika on yhtään pidempi.

    Myy-> Ihan ekana tuohon kannattaa ainakin miettiä viljattomuutta. Jo vehnän poisjättäminen voi auttaa…

  • Jarkko: huoh hänen vanhempansa eivät usko tämmösiin viljattomuus ”hömpötyksiin”. Valitettavasti luulen, että poika jää ilman hoitoa jos se menee noin vaivalloiseksi kuin vaikka viljattomuus. Kuitenkin aina yleensä pitää asialle tehdä jotain eikä se tipu taivaasta.
    Todella surullista, koska totuushan on, se että se haittaa eri näisiä asioita kuten yökyläilyjä jne.

  • Myy: ”Tuohon virtsatietulehdukseen kaipaisin vinkkejä.”

    Suosittelen kokeilemaan esim. Marjatila Raitaniemen karpalomehua ja/tai karpalojauhetta (saatavilla mm. Ruohonjuuren verkkokaupasta). Tohtori Tolosen sivuilla on muuten hyvä artikkeli karpalosta, kannattaa tsekata. Tolonen kirjoittaa: ”Karpalo on vakiinnuttanut asemansa naisten toistuvien virtsatietulehdusten täydentävänä hoitona meillä ja muualla.”

    Myy: ”Sain vasta tietää, että tutullani on sellainen ongelma, että 10 v lapsi pissaa toisinaan vielä yöllä sänkyyn.”

    Tästä on ollut useissa Heikkilän blogikirjoitusten kommenteissa puhetta, ja monet äidit ovat kertoneet, että ongelma on poistunut, kun viljat on jätetty pois. Jos tuttavasi suostuisi kokeilemaan edes parin viikon viljattomuutta, niin pissailu voisi mahdollisesti vähentyä. Kannattaa myös googlettaa ”yökastelu” ja katsoa, löytyisikö muita vinkkejä.

  • Myy: Tuo viljattomuuden kokeileminen olisi varmaan hyvä ajatus yökastelijoille.
    Pitäisi vaan osata kertoa, mitä syödä viljojen sijasta. Normaalilapsiperheelle kuulostaa aika haastavalle miettiä, millä korvata aamupuurot tai millä korvata leivät(!), pullat, makaroonilaatikko, pizza yms.. Koulussa tai päiväkodissa voi olla vaikeaa toteuutta kokonaan.

    Pitäisi olla valmiina tarjota korvaavia ruokia. Ja voisi myös ajatella, että söisi rohkeasti enemmän oikeaa herkku ruokaa (lihapullat, perunamuusi, nakit, kalat, porkkanat, hedelmät, marjat + kermavaahto, jäätelö, ).

    Se kahden viikon kokeilujakson vois siis tehdä ”herkullisesti ” ja houkuttelevasti, ei tarvitsisi syyllistää siitä, että syö esim. hieman eri tavalla kuin viralliset suositukset (jotka minun mielestäni siis sopivat terveille ihmisille, ja iso osa ihmisistä ei olekaan aivan terveitä….).

  • Virtsatietulehdukseen voisi kokeilla D-mannoosia. Lyhyesti:
    D-mannoosi on sokeri joka ei imeydy vaan siirtyy suoraan munuaisten kautta virtsaan. Virtsatietulehduksen aiheuttajana on useimmiten E.coli bakteeri joka käyttää sokeria ravintonaan. Kun virtsassa on D-mannoosia sitoutuu E.coli tähän sokerimolekyyliin ja kulkeutuu virtsan mukana elimistöstä.

    Lisää infoa esim: http://www.healingtherapies.info/D-Mannose.htm

  • Kiitos Jarkko ja Ande jua muut.
    Tiedän, että on turhaa yrittää selittää viljattomuudesta, koska poikani änkytti ja haettiin siihen homeopaattisia ja änkytys lakkasi tämä samainen nainen alkoi kysymään mitä on tapahtunut, että änkytys loppui, niin ei hän viitsinyt oman pojan eteen tehdä mitään vaikka sekin änkytti. Kerroin, että vuoden hoito maksaa 15 €, mutta ei. Harmittaa, kun toiset ei välitä pätkääkään, mutta eihän sille kukaan mitään voi.

    Tytöllä on juuri tuota e.colia. Soitin tänään terppakeskukseen asiasta. Tällä hetkellä tutkii mitä antibioottia siihen olisi paras ottaa. Edistystä ennen vedettiin sokkona jotain. Tyttö on oireeton edelleen, mutta tulevan leirin vuosi jotain pitäisi tehdä pian. Viikonhan tätä on yritetty ”lääkitä” ja silti tilanne on tämä. Mua pelottaa vaan, että menee munuaisiin ja sen jälkeen ei ole mulla yhtään hauskaa :(

  • Myyltä kysyisin, että mikä homeopaattinen juttu auttoi änkytykseen? Itsellä 4 vuotias änkyttävä poika ja kalaöljyjä olen kokeillut nyt viikon, mutta niillä ei ainakaan vielä ole nähtävää vaikutusta ollut…

  • Nimimerkille. Myy. Saako lapsesi tarpeeksi nestettä (vettä, mehua ym)?. Auttaa moneen asiaan esim. virtsatietulehduksiin, kovaan vatsaan ym.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista