Kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhasen vajaatoiminta on nykyään melko yleinen sairaus, joka aiheuttaa elimistössä hyvin laaja-alaisia ongelmia. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsii yli 3% suomalaisista, mutta on esitetty myös näkemyksiä siitä, että jopa 30%-80% väestöstä kärsii jonkinasteisesta kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Naisilla tämä ongelma on 4-8 kertaa yleisempi kuin miehillä ja esiintyvyys suurenee iän myötä ja on huipussaan 60 ikävuoden jälkeen.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on yksi niistä sairauksista, joita ei tuolla terveyskeskuksissamme oikein aina osata diagnosoida. Olenkin kuullut väitteitä, että diagnosoimattomia potilaita on vähintään saman verran kuin diagnosoituja. Vajaatoimintaa hoidetaan yleensä tyroksiinilääkityksellä ja jos tuo ei auta, niin siinä tapauksessa lääkäri sitten kirjoittaa usein jotain muuta hormonivalmistetta.

Jos itse kärsisin kilpirauhasen vajaatoiminnasta, niin huomioisin ainakin seuraavat asiat:

Rasvahappojen epätasapainotila voi näytellä yllättävänkin suurta roolia kilpirauhasen vajaatoiminnan taustalla. Kilpirauhasen vajaatoiminnan räjähdysmäinen kasvu väestön keskuudessa voi ainakin osaksi selittyä sillä, että nykyään ihmisten omega-3- ja omega-6-rasvahappojen tasapaino on ihan metsässä.

Siellä missä viljat, niin siellä myös ongelma. Gluteeniviljojen poisjättäminen on tätäkin ongelmaa ajatellen mitä loistavin ratkaisu.

Riittävästi D-vitamiinia! Aikuisilla tämä tarkoittaa ainakin talvisin vähintään 50 mikrogrammaa päivää kohden.

Nujerra matala-asteinen tulehdus – Matala-asteinen tulehdus voi olla hyvin isossa roolissa erilaisten kilpirauhasongelmien taustalla. Eli kiinnitä erityishuomiota matala-asteisen tulehduksen nujertamiseen.

Suosisin luomuruokaa, sillä tuholais-, hyönteis- ja rikkaruohomyrkyt voivat häiritä kilpirauhasen toimintaa.

Kylmäpuristetun kookosöljyn päivittäinen käyttö on suositeltavaa, koska kookosöljy stimuloi kilpirauhasen toimintaa.

Seleeni on tärkeä juttu kilpirauhasen toimintaa ajatellen. Luin taannoin artikkelin, jossa todettiin suomalaisten seleeninsaannin olevan tätä nykyä hyvällä tasolla. Jos olet huolissasi riittävästä seleeninsaannista, niin nappaa päivittäin muutama parapähkinä ja sen jälkeen sinun ei tarvitse stressata asiasta yhtään enempää.

Jodi on tietysti seleenin ohella erikoismaininnan arvoinen juttu. Yleinen jodin saantisuositus on 150 mikrogrammaa/vrk. Voidaan olla montaa eri mieltä, että riittääkö tuo vai ei. Esimerkiksi Japanissa (jossa on muuten maailman korkein elinajanodote) ihmiset voivat saada päivittäin jopa useita milligrammoja jodia merilevien ja kalansyönnin ansiosta. Merilevät ja erityisesti kelp onkin jodinsaannin turvaamisen suhteen yksi parhaista vaihtoehdoista. Jo teelusikallinen kelp-merilevää sisältää melko mukavan annoksen jodia…

Syytä on tähdentää, että en siis suosittele kenellekään mitään useiden milligrammojen jodikuureja. Toin vain asian esille… Tutkimusten mukaan kilpirauhaspotilaille optimaalinen päivittäinen jodinmäärä on usein juuri tuo 150-200 mikrogrammaa päivässä ja suurehkot jodiannokset voivat tietyissä tapauksissa jopa pahentaa ongelmaa.

Stressinhallinnan tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Stressistä lisää tästä ja tästä linkistä.

               

39 KommenttiaKommentoi

  • Hyvä artikkeli, kiitokset tästä!

    Itse kärsin kilpirauhasen vajaatoiminnasta, joka tosin on aika mukavasti tasapainossa nykyään. Syön tyroksiinia ja sen lisäksi 50-100 mikroa d-vitamiinia päivässä. Kuuriluontoisesti menee sitten muita vitamiineja ja hivenaineita. Viljojen poisjättäminen paransi oloa aivan älyttömästi. Kilpirauhaspotilaan kantsii myös huomioida sähkömagneettinen säteily ja minimoida se elämästään, sillä herkemmillä ei-ionisoiva säteily saattaa vaikuttaa sisäeritysrauhasten toimintaan.

    Pitääpä vielä kokeilla tuota kookosöljyä!

  • Taitaa” tyypin2″ kilpparinvajaus olla suurin ongelma. Eli ongelma ei ole kilpparissa sinäänsä vaan siinä, että hivenet ja vitskut puuttuu ja gluteeni häiritsee.

    Tätä kannattaa epäillä heti jos oireet täsmää, mutta arvot mitatessa ihan ok.
    Eli kunnon sapuskat peliin pienellä pilleri buustauksella ja gluteeni kannattaa jättää kauppaan.

    Luontaisprisman sivuilla on hyvää juttua asiasta.

    Kiinnostavin asia tällä hetkellä on se rT3 ongelma jolloin thyroksiini ei todellakaan ole se lääke jota kannattaa ottaa, koska se buustaa vaan nelosta lisää soluihin ja vie t3 paikat.

  • Mulla ei ole diagnosoitu kilpparin vajaatoimintaa, mutta olen nyt kohta 2 vkoa käyttänyt Now Foodsin Thyroid Energya – toimii. Enpä muista, milloin viimeksi olisin ollut aamuisin let’s go-meiningillä. Muutenkin olo on jotenkin tasapainoisempi, elämä ”skulaa” paremmin kuin ennen, näin minusta tuntuu.

  • Kannattaa lukea myös tämä Hanna Skytän blogikirjoitus:

    http://www.ruohonjuuri.fi/ekotietoa/blogi/2011/1812011-kilpirauhasvaivat/

    Tästä Jaakko Halmetojan uutiskirjeestä löytyy myös hyödyllisiä asiaa; kohdasta 3) Luonnollisesti säteilyä vastaan  vaikka tuossa käsitellään säteilyä, niin samat vinkit tukevat myös kilpirauhasen toimintaa:

    http://archive.aweber.com/uutiskirje-1/1Hq82/h/Jaakkohalmetoja_com_.htm

    Ja kuten Myy jo totesi, Luontaisnetin sivuilla on hyvää juttua asiasta (kohdassa Terveydenhoito / Aikuiset).

  • Hei. Haluaisin ymmärtää tuota rasvahappojen tasapainoa. Siis omega 3 ja 6. Mistä tiedän onko minulla ne tasapainossa vai ei ?! Vai riittääkö että smoothieen heittää pikku lorauksen Udos oilia ja välillä pellevansiemenöljyä ?

  • Kilpirauhasen vajaatoimintaa epäilevän kannattaa tutustua kipirauhanen.comiin. Yllättävät oireet, mm. krooninen väsynys ja masennus voivat aiheutua kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

    Suomessa ei valitettavasti mitata T3-hormonin ja käänteisen T3:n eli RT3:n suhdetta. Nämä vajaatoimintattapaukset jäävät siis diagnosoimatta. Ainoa tapa saada kattava koe on teettää se MDD.n kautta (lähetetään USA:n) joko suoraan tai Antioksidanttiklinikan kautta. Kilpirauhasen kanssa olisi syytä useimmiten tutkia myös lisämunuainen.

    RT3-ongelma on vaikea hoitaa, koska asiaa tuntevia lääkäreitä on erittäin vähän eikä hoidosta ole yksimielisyyttä.

    Kuten Myy mainitsi, RT3 on ’kiinnostava’. Sitä voi hoitaa pelkällä T3-hormonilla. Hoito ei ainakaan omalla kohdallani ollut helppo. Viittatko juuri rt3-ongelmaan tyypin2 kilpparinvajauksella?

  • Kiitos paljon kommenteista, vinkeistä ja linkeistä!

    Maria: Omegatasapainon suhteen saavutetaan merkittäviä askeleita jo sillä, että jätetään ne yliprosessoidut tuotteet sinne kaupan hyllyille. Esimerkiksi monet valmisruoat ovat tämänkin asian suhteen hurjan huono valinta.

    Muutenkin ne päivittäiset valinnat ratkaisevat. Eli vaihda mm. rypsiöljy oliiviöljyyn ja tehotuotettu liha luomuun (mieluiten ns. grass fed -liha) tai riistaan.

    Toki on myös tärkeää lisätä niitä hyviä juttuja sinne päivittäiseen ateriointiin, kuten vaikka laadukasta kalaöljyä tai krilliöljyä, tuoretta muikkua ja vaikka hampunsiemeniä…

  • Olen jättänyt jodioidun suolan kokonaan pois ja vaihtanut sen puhdistamattomaan merisuolaan. Merileviä ei tule syötyä juuri ollenkaan, kalaa noin kerran viikossa. Muuten syön kyllä monipuolisesti, lisäaineetonta ja luomua (pääosin kasvisruokaa, mutta lihaakin muutaman kerran viikossa). Saattaako jodista tulla puutetta?

  • Nimetön-> Suosittelen Tommin tavoin vamistamaan tuon Jodin saannin. Esimerkiksi pieni pala kelppiä päivittäin ajaa tuon asian helposti… Mitään haittaa siitä ei ainakaan ole ja se ei maksakaan juurikaan mitään. Reilun neljän dollarin kelp-paketista riittää jodia pitkäksi aikaa.

  • Nimetön, jodin päivittäinen saantisuositus aikuiselle on 150 µg ja suurin hyväksyttävä päiväsaanti 600 µg. Suosittelen katsomaan elintarvikkeiden koostumustietopankki Finelistä, miten ruokavalio kannattaa koostaa, jotta jodin päivittäinen saantisuositus täyttyy.

    Tässäpä linkki Fineliin, josta löytyy tiedot jodin määristä eri elintarvikkeissa: http://bit.ly/zy7Oyr (lyhensin alkuperäistä linkkiä, koska se oli niin pitkä). Esim. 100 g katkarapuja sisältää 210 µg jodia, ja 100 g emmentaljuustoa 200 µg. Eli jodioidun suolan poisjättäminen ei ole ongelma, koska jodia voi saada hyvinkin monesta eri lähteestä.

    Maria kyseli omega-3- ja omega-6-rasvojen tasapainosta. Jarkko antoikin siihen jo hyvän vastauksen, mutta lisäyksenä voisi mainita sen, että tuosta yllämainitusta Finelistä kannattaa myös tarkkailla omegakolmosten ja -kuutosten määriä eri elintarvikkeissa, ja miettiä ruokavaliota sen pohjalta.

  • En viitannut rt3 kolme ongelmaan tyypin2 vajiksella. En tiedä olenko jotain sekoittanut, mutta liekö 2tyyppi lähinnä ravinnevajauksesta ja rt3 ongelma on sitten solutasolla, kun t4 vie t3 reseptori paikat. Kaikilla ravinnevajuksesta kärsivillä ja ruokavaliolla tervehtyneillä tuskin tätä ongelmaa. Eli musta nämä ovat kaksi eri asiaa. Ehkä pitkään jatkuessa voisi silti kääntyä rt3 ongelmaksi..en tiedä.

  • Mielenkiintoinen artikkeli!

    Asian vierestä: onko kenelläkään antaa vinkkiä siihen, onko olemassa luonnollisempaa vaihtoehtoa buranakuurille niskajumituksen (lievää tulehdusta) hoitoon? Buranoiden nappaaminen ei houkuttele yhtään, pelkään niiden saavan elimistön sekaisin vaikka niska paranisikin.

  • Suolakääre paransi ainakin minun kipeän olkapääni. Lisäsin veteen vielä laventelitippoja (aitoa 100% eteeristä öljyä), myös alkavan jännetuppitulehduksen olen saanut pois heti alkuunsa laventelikääreellä.

    Suhde:1litra huoneenlämpöistä 22-asteista vettä/3 ruokalusikallista karkeaa merisuolaa
    Jos teet esim. kolmen litran annoksen, laita astiaan 3 litraa vettä. Sulata 9 ruokalusikallista merisuolaa, kattilassa pienessä erottamassasi vesimäärässä kuumentamalla liedellä. Kun suola on sulanut, lisää liuos kylmään veteen. Näin se on sopivan lämmin ja heti käyttövalmis. Kasta froteepyyhe liuokseen ja väännä kuivaksi niin ettei vettä enää valu. Laita pyyhe kipukohtaan ja pidä siinä maksimissaan yhden tunnin ajan, tarvittaessa 3 kertaa päivässä. Jos käytät käärettä vaatteitten alla, ovat vaatteetkin syytä vaihtaa, koska suolan imeytyminen jatkuu vaatteista vaikka kääre on poistettu. Mikäli tulehdus- tai kipukohta on jalkaterässä tai kämmenessä, voit upottaa raajan suoraan suolavesiliuokseen.

  • Yöksi olen laittanut pelkän laventelikääreen. Tulehdukseen: kylmään veteen muutama laventelitippa ja pyyhkeen tms. kastelu siihen ja vääntö kuivaksi. Kääreen päälle muovipussi ja ideaalisiteellä kiinni.

  • RT3 -ongelman yhteydessä T4 -hormoni ei suinkaan vie T3 -reseptorien paikkoja.

    T4 muuntuu elimistössä sekä aktiiviseksi T3 sekä inaktiiviseksi rT3 -hormoniksi, ja rT3 -ongelmasta kärsivän ihmisen elimistö muuntaa liikaa T4:sta rT3:ksi, jolloin passiivinen rT3 vie T3 -reseptoripaikat jumittuen reseptoreihin.

    Kuoppa syvenee kun suomalainen terveyskeskuslääkäri määrää rT3 -ongelmasta kärsivälle kilpirauhaspotilaalle T4:sta sisältävää tyroksinia, joka vain pahentaa tilannetta. Kun potilas saa tyroksiinin ja T4 -hormonitasoa kontrolloidaan verikokein, näyttää verikokeet T4 -tason olevan korkealla, mutta potilas/asiakas tuntee olonsa silti vajaaksi. Tämä juuri siksi, että T4:sta lykätään kroppaan lapioittain, eikä kroppa pysty käyttämään sitä rT3 -ongelman vallitessa.

    Lisäksi potuttaa ihan ”normikilpirauhasvaivaisten” verikontrollikäytäntö, jossa keskitytään mittaamaan ja seuraamaan vain T4- tasoa. Sama se missä T4 -varastohormoni huitelee, kun T3:lla on vain oikealla tasolla. Ja tosiaan rT3 -ongelman yhteydessä ei silläkään luvulla ole merkitystä, jos muunto on liikaa kallellaan rT3 -ongelman puolelle ja reseptorit tukossa.

  • Koivisto:ok. Anteeksi jos joku koki hämmennystä jutustani. Tuo t4 muuttuminen rt3 on tippunut omalta kovalevyltä pois ja siksi vedin mutkat suoriksi, että se on t4.

  • Myy: kerroit tuola toisessa osiossa, että jokin homeopaattinen aine auttaa änkytykseen lapsella, kertoisitkos mikä tuo homepaattinen aine on….

  • ”Lisäksi potuttaa ihan “normikilpirauhasvaivaisten” verikontrollikäytäntö, jossa keskitytään mittaamaan ja seuraamaan vain T4- tasoa”
    Entäs kun mitataan vain TSH:n tasoa. Mitenkäs sille käy, jos on tällaisia muuntumisongelmia T4 –>T3:ksi ?
    Ja sitten tuo jodi, eli tarviiko sitä tai onko haittaa jos käyttää merilevävää tms, jos kilpirauhasta ei ole enää, koska se on leikattu tai tuhottu radiojodilla?

  • Emilie-> Kilpirauhasen poistamisesta huolimatta tarvitsemme jodia, eli jodin saannista kannattaa huolehtia myös tässä tapauksessa…

  • Äippä: mun on taas todettava, että en muista sitä ainetta. Kannattaa soittaa kuitenkin pätevälle homeopaatille ja hankkia aineet. Hoito homeopaattisilla ei maksa vuositasolla kuin rapian 10 e. Enkä tiedä tarviiko sitä kauempaa hoitaa. Vaikutuksien pitäisi tulla aika nopeaa. Kuukauden molemmin puolin.

  • Myy: Kiitokset.
    Olisiko kenelläkään suositella pätevää homeopaattia keski-suomesta…?

  • Hei! Itsekin kärsin kilpirauhasen vajaatoiminnasta, tai ainakin vajaasta toiminnasta…siis luultavasti seurauksena syömishäiriöstä eli vajaista ravinnevarastoista ja niukasta syömisestä. Nyt olen syönyt tyroksiinia reilun vuoden ja olo on vain huonontunut…nyt tutkitaan myös rt3:a ja lisämunuaisia, mutta pelkään, että onko tuo tyroksiini jo saanut kuinka paljon hallaa aikaan, jos onglema onkin rt3:ssa? Minulla vain t3v on matala, eli viittaa nimenomaan siihen, ettei muunto T4-T3 toimi tai sit on rt3-ongelmaa…mietin vain, että onkohan nuo ”vain” ruokavaliopuutteiden seurasta, ja olisikohan korjattavissa samaa tietä, tai luontaisin keinoin. Nyt on ihan toivoton olo tämän asian kanssa, ja tuskastuttaa kun ei tosiaan lääkäreillä ole tietämystä asioista..:/

  • Koskahan tuo kookosöljy alkaa vaikuttamaan? Pari viikkoa olen sitä syönyt ja eilen ei tarvinnut ainakaan kosteusvoidetta laittaa ihoon 😀

    Vielä kun vähän hoikistuisi, on siis hiukan vajaaTA tuo kilpirauhasen toiminta…

  • Moi Henkka,

    Kyllä tuolla luulisi jotain tuloksia näkyvän jo ihan muutaman viikon käytön jälkeen…

  • Heips! Eräs nuori läheiseni kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja kieltäytynyt syömästä hormoonivalmisteita. Hän käyttää vaivaansa siitepölyä kun totesi sen olevan parempi vaihtoehto spirulinalle. Nyt mua kiinnostaikin kysellä, että mitä ruoka-aineita kannattaa välttää? Olen ainakin kuullut että kaalit olisivat sellaisia, kuten myös sienet(mikä jännää, koska niissä runsaasti seleeniä) Hän syö paljon villivihanneksia, hapatteita, siemeniä, oraita ja pääasiasiassa gluteenitonta ruokaa, eikä lihaa tai juurikaan maitotuotteita ja aina mahdollisuuksien mukaan kaikki luomuna tai villinä. Kaalikysymys onkin päällimmäisemä.. lukeutuuko tähän mahdolliselle kieltolistalle kaikki ristikukkaset? Jännää, kun lääkärit sanoo käynnillä, että et voi itse tehdä mitään, ei tarvitse muita toimenpiteitä kuin seurata ja syödä lääkkeitä, mutta sitten ihan tavallinenkin tallaaja tietää, että kilpirauhasvaivaisen pitää muuttaa ruokavaliota (vaikka ei tietäis miten, mutta joku haju asiasta on). Vähän niinkuin diabeteskin.. kyllähän sitä insuliinia voi piikkittää ja pysyä hengissä, mutta ruokavalio- ja elämäntapamuutos pidentää ikää, vallitsevaa oloa ja vähentää rinnakkaissairauksien riskiä.

  • Tullaanpa tänne väsyneenä avautumaan, kun uni ei tule ja tyttiskin kuorsaa 😉

    Elikkäs, ei tuo kookosöljy ole oikein se mun juttu (suoraan sanottuna, lusikka tai pari päivässä kahvin kanssa tai sisulla vedettyä suoraan purkista on ok, mutta aikalailla tökkii, sen verran pahaa se on), riittääkö tuo pari teelusikallista päivässä, olen muita ohjeita ”vähän” laiminlyönyt.

    Ps. mitähän kilppari ”tykkää” kun lopetan tupakoinnin ensi maanantaina? Kuullut kauhutarinoita, että paino saattaa nousta paljonkin :O

    Pss. kaupassa sanottiin, että pitäisi kookosöljyä syödä se 2-4 ruokalusikallista päivässä, mutta kun ei maistu ja paino noussut sitä tahtia, kun syönyt, energiaahan se rasvakin sisältää

    Ai niin, kiitos hyvästä blogista, harvinaisen asiallista tekstiä aina Jarkolta

  • Nykyään on mahdollista mittauttaa rasvahappojen tasapaino verikokeen avulla. Käykää katsomassa zinzinotest.com
    Tuote myydään suoramyyntinä ja sitä ei saa kaupoista!
    Allekirjoittaneelta pääsee hommaan mukaan…
    rauli.koskinen@msoynet.com

  • Jarkko, onko mitään uutta kilpparirintamalta? Itsellä todettu nyt vajaatoiminta, lisämunuaisten tilasta ei vielä tietoa. Hyvistä, uusista lisäravinteista kuulisin mielellään kokemuksia. Onko muilla kokemuksia tästä ketjussa aiemmin mainitusta Now Foodsin Thyroid Energystä, joka oli yhdessä suomalaisessa verkkokaupassa loppu ja muista en ole tuotetta löytänyt.

  • Hei Timo,

    Ei ole mitään uutta tietoa asiasta. Voisin kyllä aiheeseen jossain vaiheessa palata uudestaan, koska tämä asia niin monia koskettaa.

  • Ainakin USA:ssa myydään luontaistuotetta nimellä tyrosine joka on kilpirauhashormonin esiaste.

  • Mullakin ongelmia kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa (tosin eilen taisi olla hieman liikatoiminnallakin, kun vapinaa vähän enemmän, hermostunut olo ja päänsärkyä hartiajomotuksineen). Mulle ei kans Thyroxin ole ollut niin ”hyvä kaveri, kun struumakyhmyni on kuitenkin vain kasvanut; ei paljon, mutta on kokonsa puolesta nyt normaalin ylärajoissa. Minulla ei ole haittaavasti tuntemuksia tuossa kurkun alueella, mutta olen huolestunut miksi struuman kasvu ei pysähdy. Olenkin tehnyt ratkaisuni Thyroxinin alasajosta pikkuhiljaa (tällä hetkellä vielä 2 tablettia) ja olen alkanut syödä Kelpin merilevää 1/2 tabl. eli 100 mikrogrammaa, joka ei siis pitäisi olla paljon. Kun Thyroxin on jäänyt pois, ajattelin ottaa ehkä sitten tuon 200 mikrogrammaa käyttöön. En tiedä onko turvallista ottaa Thyroxinia ja merilevää yhtä aikaa, mutta näin olen tehnyt. Ja kun niitä liikatoiminnan merkkejä on minulla ilmaantunut, kuten eilen, olen pitänyt merilevässä taukopäiviä, aina vähän mututuntumalla ja jatkanut sitten. Toissa päivänä join viiniä, kun siitä niin pidän; ja seuraava päivä oli noine alussa mainittuine vaivoineni aika hervoton. Mitä mieltä olet kaikista näistä asioista, mitä kannattaisi tehdä jatkossa.?Minulla on käytössä mm. sinkki, seleeni, D-vit, magnesium, omegat, B-vit, alfalipoiini, maitohappobakteerit, siinä varmaan kaikki. Pakko muuten mainita, että olen altistunut huonolle sisäilmalle ….

  • Vanha postaus mutta kommentoin silti :) Ei kannata mielestäni lähteä itsehoitamaan yrteillä ja muilla ravintolisillä koska ilman tarvittavaa ammattitaitoa ei voi tietää mitkä kaikki seikat vaikuttavat omalla kohdalla kilppariongelmiin. Suomessa kyllä harmittavan vähän asiantuntevia luontaishoitajia yms… mutta varmasti kysynnän kasvaessa ja ongelman tullessa esille tämäkin ongelma ratkeaa. Itse en vetäisi kelpiä, siinä kun kaikkien merestä saatujen tuotteiden tavoin on korkea radioaktiivisuuspitoisuus. (Tämä testattu ihan omalla radioaktiivisuusmittarilla, jopa tuplasti enemmän säteilyä kuin huoneilmassa!) Samaten muuten parapähkinöissä ja banaaneissa.

  • Morjensta kaikille!
    Itse olen tänään surffaillut tiedon valtateitä ja etsinyt tietoa kilpirauhasen vajaatoiminnan hallintaan..vaihtelevin tuloksin.

    Omat oireet ollut pinnalla jo syksystä 2014 asti.Syksyllä verikokeet otettiin,muttei näkynyt.Joulukuussa 2014 sisätautisella käynti,jolloin jo verikokeissa löytyi. Olo oli silloin jo ”elävällä kuollella”. Olin ihan hukassa kaikkien oireiden kanssa.

    Olo alkoi helpottaa aloitettuani Thyroxiinin.Mutta nyt on ollut skruuvailua oikean annostuksen löytämisessä.En kirjoita nyt annostuksia.Se nyt on niin kyllästyttävää lukea.Sillä jokainen meistä on yksilöitä ja jokaisella on omanlaisensa annostuksensa kanssa.Tiedossa varmaan kaikilla silti on,että pienellä aloitetaan.

    Tänään lääkäri soitti verikokeista ja nostoa tuli jälleen.Joulu-tammikuussa olo oli taivaallinen,kun melkein kaikki oireet poistuivat.Tammikuussa sain jopa 5kg pudotettua,ennen uutta lääkemäärän nostoa.Siihen pysähty kilojen lähtö.
    Olen melkeimpä yllä olevan mukaisesti syönyt,mutta mitään ei ole toistaiseksi tapahtunut.Tai jos on tapahtunut,muutos todella pientä,ettei itse edes huomaa!Tsemppiä kaikille sairastaville.Ehkä se mullakin alkaa aurinko jossain vaiheessa paistaa risukasaan :)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista