Mar
5

Lasten ravitsemus – osa 1

Lasten ravitsemuksessa pätee pääasiassa samat periaatteet kuin meidän aikuistenkin ruokailussa. Jo sillä pääsee pitkälle kun vältetään pahimmat karikot ja korvataan huonot jutut edes kohtalaisilla vaihtoehdoilla.

Jos lähdetään liikkeelle niistä pahimmista karikoista, on listalla 2 selkeästi muista erottuvaa asiaa: sokeri ja gluteeniviljat. Kukaan äiti tai iskä ei halua lapsestaan huumeiden käyttäjää, mutta tästä huolimatta lapselle syötetään suunnattomia määriä sokeria ja vehnää, jotka voi luokitella huoletta huumausaineiksi. On tutkittu, että gluteeniviljat ja sokeri voivat aiheuttavat huumeiden kaltaista riippuvuutta. Tätäkin merkittävämpi ongelma on kuitenkin gluteeniviljojen ja sokerin terveyttämme rappeuttavat tekijät.

Sokerin haitoista tunnutaan tiedettävän yleisellä tasolla paljon, joten on hieman ihmeellistä, että lapsille syötetään suunnattomia määriä karkkia, limsaa, leivonnaisia, sokerijogurtteja ja muita myrkkytuotteita. Näiden sokerilähteiden ansiosta päivittäinen sokerinsaanti nousee helposti kymmeniin grammoihin. Sitten vielä ihmetellään miksi lapsi on koko ajan tulehdusten kourissa.

Gluteeniviljojen aiheuttamat terveyshaitat ovat mittavia. Melkoinen osa länsimaailmaa riivaavaista sairauksista voidaankin yhdistää gluteeniviljojen huimiin käyttömääriin. Diabetes, mielenterveysongelmat, akne, hammasongelmat, MS-tauti ja syöpä. Siinä vain muutama esimerkki niistä sairauksista, mihin gluteeniviljojen syöminen voi johtaa. Korvaa gluteeniviljat esimerkiksi tattarilla, kvinoalla, pähkinöillä, hampunsiemenillä tai vaikka manteleilla. Kauraa en suosittele syömään, koska se sisältää runsaasti fytiinihappoa, joka voi aiheuttaa kasan ongelmia.

Perusteet

Avainsanat ovat monipuolisuus ja laatu. Kaikki tietävät, että hyvä pohja saadaan aikaiseksi suosimalla monipuolisesti kasvikunnan tuotteita, laadukasta lihaa ja kalaa. Lasten kohdalla haluan kuitenkin korostaa rasvojen merkitystä, sillä hyvälaatuiset rasvat ovat välttämättömiä lapsen terveelle kasvulle ja etenkin aivojen kehitykselle. Näin kannattaakin heti kättelyssä heittää rypsiöljyt roskikseen ja ostaa tilalle kunnon rasvoja kuten esimerkiksi voita tai kookosöljyä. Meillä syödään hernekeittokin voisilmän kanssa, koska lapset sitä toivovat ja mikä lapselle onkaan parempaa kuin aito voi. Hirvittää nähdä sellaisia tilanteita, jossa äidit mättävät kaupassa kärryihinsä kevyttuotteita ja margariinia. Jos vanhemmat haluavat leikkiä omalla terveydellä, niin se heille suotakoon, mutta antasivat edes lapsiensa nauttia kunnon rasvoista. Tästä vallitsevasta tilanteesta ei voi tosin syyttää vanhempia vaan niitä tahoja, jotka ovat ajaneet ja aivopesseet meidät tähän tilanteeseen. Näistä tahoista mainittakoon etunenässä THL.

Ehkäpä yksi parhaista asioista mitä lapselle voi ravinnon puolesta antaa on raakamaito. Raakamaito sisältää lapsen kehityksen ja kasvun kannalta huikeat määrät hyviä rasvoja sekä vitamiineja. Monissa perheissä juodaan aidon maidon sijasta “valkoiseksi värjättyä vettä”, jota jostain syystä saadaan markkinoida maitona. Hieman sama asia jos joku kävisi myymään nakkeja härän sisäfileenä. Rasvaton, pastöroitu ja homogenoitu maito ei ole terveystuote vaan lähinnä vakava terveysriski, joka voi altistaa monille sairauksille. Olen lukenut mm. siitä kuinka lisääntyneet korvatulehdukset liitetään pastöroituihin ja homogenoituihin kevytmaitotuotteisiin. Raakamaitoa on saatavilla jos näkee asian suhteen hieman vaivaa.

Raakamaidon rinnalle on syytä nostaa myös toinen todellinen superfood, jota jokaisessa lapsiperheessä olisi syytä nauttia päivittäin. Tämä on tietysti kananmuna, joka on edullista, monipuolista ja lapsen tervettä kasvua tukevaa ruokaa. Keskivertoperheessä kananmunia syödään valitettavan vähän ja usein niitä käytetäänkin vain lähinnä pakollisena apuvälineenä leivontaan ja ruoanvalmistukseen.

Ravintolisät ja vitamiinit

Lapsetkaan eivät saa ruoasta kaikkia tarvitsemiaan rakennuspalikoita, joten valikoidut ravintolisät ja vitamiinit ovat perusteltuja. D-vitamiini on niin itsestäänselvä ja tärkeä asia, että sitä ei tarvitse erikseen edes mainita. D-vitamiinin lisäksi voin suositella seuraavia juttuja:

1. Kalaöljy / kalanmaksaöljy
2. Luonnollinen C-vitamiini
3. Maitohappobakteerit
4. Laadukas viherjauhe

Spirulina ja cholrella voivat olla toimivia juttuja myös lasten kohdalla. Näiden voimakkaiden vihreiden annostuksessa tulee kuitenkin olla tarkkana ja aloittaa niihin tutustuminen hyvin pienistä määristä. On hyvin todennäköistä, että lapsi ei halua edes maistaa spirulinaa tai chlorella ja tässä tapauksessa ei pidä tietenkään käydä tuputtamaan vaan odottaa sopivampaa hetkeä. Lasten mielipidettä on muutenkin syytä kuunnella eri ruoka-aineiden suhteen. Lapsi on mestari itsensä kuuntelemisessa ja jos joku ruoka ei lapselle maistu, niin tätä mielipidettä on syytä kunnioittaa.

Tässä näin alkuun tällainen perustason näkemyspaketti. Palaan asiaan myöhemmin ja paneudutaan tällöin yksityiskohtiin hieman tarkemmin.

38 kommenttia artikkeliin “Lasten ravitsemus – osa 1”

  • Harri 5.11.2010 21.31

    Erinomainen tiivistys asiasta. Itse kyllästyin lasteni jatkuvaan sairasteluun ja etsin vaihtoehtoista tietoa täältä netistä. Nyt meillä ollaan syöty 3 kuukautta Heikkilän, Postin ja sinun ohjeilla. Sairastelut ovat loppuneet kuin seinään.

  • Pauliina 6.11.2010 9.56

    Loistava kirjoitus! Meillä juodaan vain raakamaitoa ja D:tä vähintään tuplat. Lapsi nyt 1,5 v eikä vielä kertaakaan ole tarvinnut lääkärissä käyttää. Edes päivähoidon aloittaminen ei ole lisännyt sairastelua.

  • Anita 6.11.2010 11.37

    Kiitos taas loistavasta kirjoituksesta.

    Meillä yritetään tosiaan kanssa tota huonompien juttujen korvaamista edes vähemmän huonoilla. Ajattelin tänne tulla kyselemään vinkkiä, kun meillä perheessä erittäin suosittu herkku on pinaattipannari.

    Ohjeen mukaan nesteeksi taikinaan tulee maito ja jauhoiksi vehnäjauho. Jauhoja olen korvannut osan hamppujauhoilla ja osan ruisjauhoilla ja valkoset vehnäjauhot olen vaihtanut täysjyvään. Mitkä jauhot tuon hamppujauhon kanssa kävis kaveriks noiden “pahojen jauhojen sijaan”? Entä mitä nesteeksi? Eli miten jalostaisin tätä vielä paremmaksi?

    Tuossa Jarkon kirjoituksessa noita vaihtoehtoja jo tulikin, mutta olen vähän epävarma, mikä tuollaisen pannarityyppisen taikinaan noista kävisi.

  • Jarkko 6.11.2010 15.33

    Hei,

    Kiitos paljon kommenteista!

    Tuohon Anitan pinaattipannariin voisin ainakin itse koittaa kookosjauhoja. Nesteenä tuo maito on varmasti ihan hyvä, mutta miksei siinä voisi koittaa myös vaikka kookosmaitoa? Tämä tietysti sillä oletuksella, että tykkää kookoksen mausta.

  • Pellon pientareella 6.11.2010 17.10

    Hyvä juttu. Eikös C:tä saa tarpeeksi, jos syö sen puoli kiloa päivässä (toki lapselle koon mukaan) hevi-puolta? Kananmunista sen verran, että siitä suositus joidenkin tutkimusten mukaan on 3-5 kpl viikossa, lapsella ehkä vähemmän. Itse innostuin kovasti vähän aikaa sitten luomumunista, ja söinkin niitä jopa monta päivässä. Tuloksena oli outo, jotenkin etovan “äklö” olo,sellainen kummallinen fiilis jota on vaikea selittää ja hiusten lähtö päästä. Tosin näkö myös parani huimasti (A-vitamiini). Eli kananmunia ei pidä kyllä syödä liikaakaan. Niiden liikasyönnistä voi aiheutua tutkimusten mukaan muitakin ongelmia ja terveysriskejä.

  • Jarkko 6.11.2010 19.23

    Hei,

    Kyllähän tuon virallisen saantisuosituksen saa tuolla puolella kilolla, mutta onkin sitten eri asia riittääkö se mihinkään… Aikuisten suhteen ajattelen sopivan päivittäisen C-vitaminimäärän liikkuvan 1000-2000 mg:n välimaastossa.

    Juu, kaikessa on hyvä muistaa kohtuus. Myös kananmunien osalta. Itse en näe siinä mitään haittaa jos niitä syö päivittäin. Tietysti jos ne aiheuttavat huonoa oloa tai muita ongelmia, niin sitten niitä ei pidä syödä.

  • Maija 7.11.2010 10.38

    Upea kirjoitus!

    Meillä vaan ei sairastelukierteestä päästä yli, vaikka tosiaan koko lapsen iän ollaan syöty vain lisäaineetonta luomua, tarkoittaen että mitään karrageenilla höystettyjä luomutuotteita emme kotiin kanna. Vhh-tyylisesti olemme syöneet noin vuoden verran. Lisäksi jo aiemmin meni d3-vitamiineja ja omegaa säännöllisesti, nyt olemme viimeisen vuoden aikana ottaneet lapsella päivttäiseen käyttöön spirulinan ja madre Labsin c-vitamiinin.

    Kaikki kodin kemikaalit ovat luomua, shampoista ja saippuoista kodin puhdistukseen. Kodissamme ei ole hometta (itse rakennettu uusi talo, johon lapsi siis syntyi eli ei rakennuspölyn kanssa ehtinyt olla tekemisissä). Päiväkoti on myös 1,5 vuotta vanha. Asumme ns. landella ja loma-ajat vietämme vielä enemmän landella mökillämme ilman sähköjä saaressa jonne ei edes autolla pääse eli sinänsä ajateltuna lapsen hengitysilma on puhtaampaan kuin jossain isossa kaupungissa asuvalla.

    Kaikki on kokeiltu: aloe veraa, maitohappoja, kolloidihopeaa, eteerisiä öljyä, Frantsilan yrttejä (karvakorvaa jne.), homeopatiaa, suolahuoneessa ollaan käyty säännöllisesti. Siltikin lapsi sairastaa 3 viikon välein ja väliajat yskii.

    Kesä oltiin maidottomalla ja gluteenittomalla, niinkuin kotona olemme muutenkin. Karkkipäiviä meillä ei harrasteta, herkkuja ovat sitten aurinkokuivatut luomutaatelit tms. Viherpirtelöitä menee päivittäin ja raaka-ruuan osuuttakin olen lisännyt.

    Joskus tuntuu vaan surulliselta kuulla, kun kaikki sanoo saiarstelun loppuvan kuin seinään kun ravinnon tasoa on parannettu. Itse en juurikaan enää keksi mistä voisi parantaa. Paitsi lopettamalla päiväkoti, mutta siihen ei valitettavasti ole mahdollisuutta. Toisaalta eihän hän siellä juuri ehdi sairasteluiltaan olemaankaan.

  • Jarkko 7.11.2010 11.12

    Hei Maija,

    Vaikea sanoa mikä tuon sairastelukierteen taustalla on. Kuulostaa kyllä pahalle, koska on noin jatkuvaa. Ruokavalio ja muut perusteet näyttää ainakin olevan todella hyvällä mallilla.

    Jos ruokavalio on kunnossa, niin varmaan 9 tapausta kymmenestä selittyy sisäilmaongelmilla kun etsitään syyllistä selittämättömään sairasteluun. Mutta tuo vaihtoehto on tässä teidän tapauksessa ilmeisen poissuljettu. Tosin täytyy muistaa, että rakennuksen matala ikä ei ole tae sisäilman laadulle. Eli periaatteessa on täysin mahdollista, että tuolla päiväkodissa olisi joku sisäilmaongelma, mutta en lähde arvailemaan.

    Oletteko koittaneet Ohhiran probiootteja?

  • Maija 7.11.2010 12.41

    Kiitos vastauksestasi.

    Meillä on Bioteekin probiootti plus käytössä, mutta voisin kyllä kokeilla tuota iherbin Ohhirania. Sä suosittelisit sitä?

    Tuosta päiväkodin sisäilmasta, niin mies kun on alalla (sen vuoksi siis itse meidänkin talon rakensi alusta loppuun) niin hän on aika tarkalla silmällä päiväkotia katsellut, eikä kyllä ole nähnyt mitään huolestuttavaa. Mä en noista asioista niin tiedä, mutta miehen mukaan on hyvinkin poissuljettu vaihtoehto se.

  • Jarkko 7.11.2010 13.02

    Juu, voin suositella lämpimästi tuota Ohhiran probioottia. En tietysti voi taata, että siitä on apua ongelmaan, mutta itse ainakin koittaisin sitä tässä tapauksessa.

    Kun puhutaan probiooteista, niin Ohhiran huipputuotetta on oikeastaan turhaa edes käydä vertailemaan muihin valmisteisiin. Niin laadukas ja omalaatuinen se on.

  • Kaisu 7.11.2010 13.15

    Olipas hyvä postaus! Meilläkin suositaan paljon luomua ja yritetään välttää valkoisia vehnäjauhoja ja sokereita. Tuntuu vain välillä kurjalta, koska isovanhemmat haluavat välttämättä syöttää lastenlapsilleen juuri näitä pahimpia myrkkyjä…

    Meillä onneksi lapsille ei ole vielä tarvinnut syöttää lääkekuureja (5,3 ja kohta 1). Ovat sairastelleet, mutta aika nopeasti ovat toipuneet. Sipulit ja valkosipulit ovat aina olleet kuvioissa mukana.

  • Anna 7.11.2010 17.03

    Maija: Yksi paikka mistä voisitte saada apua on Antioksidanttiklinikka. Siellä saa teetettyä kaikki hivenaine ym. testit ja sitä kautta voipi selvitä jotain… Päivi Mäkeläinen on Suomen ykköslääkäri. Hänelle on tosin pitkät jonot ja on siellä muitakin lääkäreitä.
    Paula Heinonen on myös pätevä funktionaalisen lääketieteen asiantuntija. Rahaa saattaa tosin palaa kokonaisuudessaan lähes tonnin verran kaikkiin tutkimuksiin.

    Siten ihan vaan kaikille tiedoksi, että tutkimusten mukaan suomalaiset lapset syövät maailman eniten valmisruokia! Bonaa, Pilttiä jne. Kaikki lasten purkkiruoat ovat KUUMENNETTUJA/pastoroituja!!! Tällöin on menetetty tärkeät entsyymit ja osa vitamiineista. Itse kandee tehdä vauvan mössöt ja pakastaa vaikka pikku annospusseihin. Pakastaminen on hellävaraisempi toimenpiden kuin pastorointi. Ne kasvikset joita ei syödä raakana kannattaa höyryttää kevyesti keittämisen sijaan.

  • Jarkko 7.11.2010 19.31

    Kaisu – > Juu, tuttu ilmiö tuo isovanhempien leivällä ja pullalla “hemmottelu”. Ainakin omien vanhempieni kohdalla viljojen kyseenalaistaminen on täysin turhaa työtä ja se aiheuttaa heille lähinnä vain pahaa mieltä kun otan asian puheeksi. Niinpä olen antanut asian olla…

    Anna – > Mainio vinkki ja lisäys!

    Hävettää mitä on tullut syötettyä omille lapsille muutamia vuosia takaperin. Nuo bonat ja muut sörsselit jo haisevat niin kamalalle, että huh.

  • Anita 7.11.2010 21.25

    Maija, noihin tosi hyviin Annan vinkkeihin lisäisin vielä MSAS-terapiaa tekevän Marjo Urbanskin. Jos sijaitsette kaukana hänestä, niin osaa varmasti suositella lähistöltä jonkun melkein yhtä hyvän. Yhteystiedot saa vaikka Lootuskaupasta, http://www.lootukauppa.fi

    Mahtaa olla turhauttavaa, kun noin paljon on tehty lapsen hyväksi ja sairastelukierre jatkuu vaan. Voimia teille!

  • Maija 7.11.2010 22.12

    Anna: Kiitos paljon vinkistä. Olenkin tuota antioksidanttiklinikkaa miettinyt ja se olisikin tarkoitus olla seuraavana vuorossa. Olimme juuri Helsingissä eräällä lääkäri-homeopaatti-toiminta/ravitsemusterapeutin luona, puntaroin siis vaihtoehtoja hänen ja antioksidanttiklinikan välillä kun matkaa Helsinkiin tulee meiltä kuitenkin 200km.
    Osaisitko vielä tarkemmin kertoa tuosta antioksidanttiklinikan toiminnasta?

    Hän ei juuri ottanut ravitsemukseen kantaa (johon hieman petyin) vaan määräsi sitten vaan homeopaattisia. Aiemmin homeopatiasta ei ole ollut apua, mutta katsotaan onko näistä nyt sitten.

    Kiitos paljon muillekin, jotka tsemppasitte!

    Tälläinenkin linkki tuli muuten vastaan, mikä laittoi miettimään, että voihan laukaiseva tekijä olla jokin yksittäinen lisäainekin, jolle päiväkodissa altistuu. Tuo lääkäri jolla viimeksi Helsingissä kävimme juuri yritti pohtia siis altistavaa tekijää siinä suhteessa, että mikä tämän sairastelukierteen laukaisi. Hän epäili kovasti sikainfluenssarokotetta, mutta sitä emme ottaneet, joten tässä kohtaa se on hyvin epätodennäköistä…

    http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=1250111

    Hurjaa ja kurjaa on mielestäni ns. tavallisten lääkärien suhtautuminen, eli sanotaan että se nyt vaan on tavallista että lapset sairastaa ( 3 viikon välein!), eikä kuulemma ole mitään millä ennaltaehkäistä paitsi kausi-influenssarokotetta on kovasti suositeltu. Itse en kyllä tässä vaiheessa lähtisi lapsen immuunipuolustusta laskemaan vielä ennestään ja tuo helsingin lääkärikin oli tyäsin samoilla linjoilla, sanoi ettei mitään rokotetta saa antaa ennenkuin tämä kierre on ohi.

  • Maija 7.11.2010 22.13

    Anita: noihin pinaattilettuihin palatakseni niin mantelijauhot käyvät myös hyvin =)

  • Anna 7.11.2010 22.23

    Maija: Antioksidanttiklinikoita on viidellä eri paikkakunnalla. (http://www.antioxidant.fi/toimipisteet.html) Kannattaa soittaa sinne suoraan ja kertoa tilanne. He varmasti osaavat suositella mitä tilanteessanne kannattaisi tehdä.
    Ainakin MDD:n kautta pystyy tekemään allergiatestit ja yliherkkystestit myös lisäaineille ja lähes kaikelle mahdolliselle! Tietääkseni tuolla antioksidanttiklinikalla käyttävät juuri MDD:n palveluita. Itse luottaisin enemmän Antioksidanttiklinikan lääkäreihin kuin homeopaatteihin… mutta se on oma mielipiteeni.
    Tsemppiä!

  • Maija 7.11.2010 22.29

    Anita: Wau, juuri tollaista olen mielessäni toivunutkin siis, että voitais selvittää yliherkkyydet myös lisäaneille. Kuulostaa hyvälle. Mulla jäi joskus nettisivuilla selatessani vähän epämääräinen kuva paikasta ja siksi siis valitsin tuon toisen lääkärin nyt viime kerralla. Nyt alkaa tuntua siltä, että tuo antioksidanttiklinikka olisikin juuri sitä mitä olen hakenut, eli kiitos paljon vinkistä!

  • Maija 7.11.2010 22.38

    Tarkoitin Annaa edellisessä viestissäni Anitan sijaan, sorry!

  • Myy 8.11.2010 11.12

    No ompas kurjaa, että noinkin hyvä ruoka ja hoito ei pidä lasta terveenä kuten Maija kirjoitti.
    Itsellä tulee mieleen vielä rokotukset.
    Tuosta pneumakokkirokotteestahan on jo ajat sanottu, että se ei vähennä korvatulehduksia. Sillä ihmettelen, kun eräs kuuluisa bloggaaja joka puhuu luomun ja muun ruuan puolesta eikä kaupasta uskalla “myrkyllisiä” vaunuja ostaa normikaupasta antaa pienelle moisen rokotuksen ja nyt on korvaongelmia. Ei nyt ole tarkoitus mollata ketään, mutta, kun nuo nyt on ollut tiedossa jo ajat sitten. Kuten hpv-rokoteesta ne ongelmat ja hengen lähdöiltäkään ei ole selvitty.

    Jos ei ole sairaushoitovakuutusta, niin suosittelen ennen ennen hoitoon hakeutumista…Kannattaa selvittää esim. se, että korvaako vaikka mdd:n tekemiä vitamiini tutkimuksia tai mitkä nyt kellekkin on ajankohtaisia.

  • Myy 8.11.2010 11.33

    Niin sitä piti vielä kirjoittamani, että meillä tyttö oli antibioottien (korvatulehduksia) takia sairaus kierteessä ja etsimme hyvän homeopaatin ja yksi käynti kerta riitti. Toki oli todella tarkkaa ja hiustenväri, kumpi kätisyys jne otettiin huomioon.

    Eikös se n 90% korvatulehduksista mene itsestään pois parissa kolmessa pvässä. Kipua tietty pitää hoitaa. En hätäilisi kyllä sen antibiootin annon kanssa tällä kokemuksella mikä nyt on. Valitettavasti sitä ei ollut silloin ja tein todella tyhmiä päätöksiä kuten sen 10 antibiootti kuuria. Onhan niillä se aparaatti millä saavat katsottua antibiootin tarpeen jos haluaisivat käyttää.

    Naapurin tyttö sai (3 v)pienenä kans hemmetisi antibioottia ja oli päässyt yliopistolliseen tutkimukseen kierteen takia ja tyly vastaus oli, että annetut antibiootit ei ole olleet oikeat (tälle lapselle hyvät vaihtoehdot oli saanut ihan nimeltä ylös) ja jos nyt ei yhtään kuuria tule, niin antibiootit ovat häipyneet kun penska on 15 -17 ikäinen.

    Minusta oli sairasta jo silloin ennen suurempaa herätystä, että zitromax esitteitä, leluja ja merkkejä rinnassa oli paikallisessa yliopistonsairaalassa vaikka niissä asioissa ei siellä silloin kuljettu.

  • Maija 8.11.2010 12.35

    Rokotteet kyllä omaa mieltäni pohdituttaa myös. Meilä lapsi sai kaikki neuvolan mukaiset rokotteet 1,5 vuoden ikään saakka, mutta sen jälkeen ei ole saanut mitään ja ikää on nyt muutama kuukausi vajaa 4. Eli tätä sairauskierrettä rokotukset eivät ainakaan suoraan laukaisseet, sillä lapsi oli täysin terve ensimmäiset 2,5 vuotta.

    Antibiootteja meillä ei juurikaan olla syöty tästä sairauskierteestä huolimatta, alkuun yritimme pärjätä ilman, sillä oma ajatusmaailmani on pärjätä ilman niitä. Kun sairastelu jatkui niin hän söi muutaman kuurin, mutta ne eivät tilannetta auttaneet suuntaan eikä toiseen joten nyt viimeiseen puoleen vuoteen ei olla antibiootteja syötetty.

    Homeopatiasta on itselläni hyvät kokemukset, esim. oma poskiontelotulehdukseni parani niillä todella nopeasti jne.

  • Jarkko 8.11.2010 14.27

    Tuo Annan mainitsema antioksidanttiklinikka vaikuttaa kyllä todella mielenkiintoiselta ja ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta jutulta.

    Antibiootit tosiaan kannattaa unohtaa, sillä mielestäni ne ovat kyllä melkein se viimeinen oljenkorsi mihin turvautua.

  • Maija 8.11.2010 16.31

    http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=1&t=49787&start=0

    Aika ikävää luettavaa karppaussivulla päiväkotiemme tilanteesta =(

  • Myy 8.11.2010 16.56

    “Rokotteet kyllä omaa mieltäni pohdituttaa myös. Meilä lapsi sai kaikki neuvolan mukaiset rokotteet 1,5 vuoden ikään saakka, mutta sen jälkeen ei ole saanut mitään ja ikää on nyt muutama kuukausi vajaa 4. Eli tätä sairauskierrettä rokotukset eivät ainakaan suoraan laukaisseet, sillä lapsi oli täysin terve ensimmäiset 2,5 vuotta”.

    Näin meilläkin meni. Tyttö alkoi sairastelemaan 4 vanhana vaikka aijemmin oli todella terve.

    En edes jaksa uskoa, että kaikki saisivat rokotteista heti oireita (meillä oli yhdestä rokotteesta 2 h päästä) vaan tulevat pitemmällä tähtäimellä jos on tullakseen eikähän tuo nyt välttämättä siitä johdu, mutta tulipa mieleen.

    Asiasta kolmanteen. Vasta Billi Gates sanoi, että rokkotteet on yksi osa populaation vähentämistä (10-15%) ja nyt oli uutista, että joku rokote pelastaa lähes 8 miljoona henkeä. Aika ristiriitaista.
    http://www.youtube.com/watch?v=fZrlBEei6Xs

  • Maija 8.11.2010 17.01

    Voi itku, tonne antioksidanttiklinikalle ei oteta uusia potilaita tällä hetkellä, siis lapseni ikäisiä tulehduskierteisiä ainakaan, oli vastaus kun soitin tänään =(

  • Myy 8.11.2010 18.36

    Voikohan sieltä vielä kysellä peruutus paikkoja kuten ennen?
    Jotkut ovat jättäneet nronsa sinne jos pääsevät aika lyhyellä varoitus ajallakin menemään.

    Mutta muuten ohhoh. Vuosiahan nuo antioksidantti lekurit on olleet “ylityöllistettyjä” ja jonot ovat olleet kuukausien mittaisia.
    Onneksi on tulossa taas muutamia alan lekureita lisää ja lisää niitä todella tarvittaisiinkin.

  • Jarkko 8.11.2010 19.00

    Tosi harmillinen juttu, että tuolla klinikalla ei ole tilaa. Tietääkö kukaan, että mikä tilanne on asian suhteen Ruotsissa? Tuli vain mieleen jos siellä tarjonta vastaisi paremmin kysyntää… Tietysti se on sitten omanlainen kynnys lähteä hakemaan apua ulkomailta.

    Juu, nuo rokotteet voivat aiheuttaa ongelmia hyvinkin pitkällä aikavälillä. Tosin niiden yhdistäminen sairauksiin on sitten aika vaikeaa, mutta ei sitäkään vaihtoehtoa voi sulkea pois.

  • Anna 8.11.2010 19.51

    Maija:
    MDD:n tutkimuksiin pääsee tietääkseni ilman lääkärin lähetettä.
    Tuloksia tulkitaan sitten yhdessä ravintoneuvojan/sairaanhoitajan kanssa. Tunnin tulosten tulkintakonsultaatio maksaa n.50e, jonka voi tehdä myös puhelimitse. Ainakin osa testeistä voidaan tehdä myös etänä! Tekevät ainakin allergia- ja hivenainetutkimuksia. Hinnat liikkuvat jossain 300-400 euron tietämillä per/testi. Kandee soittaa sinne ja tiedustella tarkemmin…

  • Maija 8.11.2010 22.41

    Itseasiassa kun juuri se lääkärille pääsy olisi siinä mielessä tärkeää, että vain lääkärintodistus kelpaa päiväkodissa.

  • joo 9.11.2010 14.28

    En ole lasten ravitsemuksen asiantuntija, mutta ternimaito voi tehdä vastustuskyvylle ihmeitä. Kyseinen tuote korjaa mm. antibioottien tekemiä tuhoja. Aiheesta on aika paljon tieteellistä dataa olemassa. Myös kääpien käyttöä kannattaa harkita immuunijärjestelmän vahvistamiseen!

  • Anita 16.11.2010 8.47

    Kiitos jauhovinkeistä! :) En ole noita vaihtoehtoja hoksannutkaan, kun olen mieltänyt ne makeisiin leivonnaisiin sopiviksi. Leivontajutut ei ole mun vahvuuksia.. ;)

  • Thea 18.11.2010 2.54

    Tässä vähän törkeää linkitystä asiaan liittyen :) :

    https://www.westonaprice.org/childrens-health/322-is-raw-milk-safe-for-babies.html
    https://www.westonaprice.org/childrens-health/332-modern-baby-books.html

    Pakko sanoa että kuinka huolissaan sitä onkin omasta syömisestään, niin se on nyt potenssiin sata kun on vastuussa vielä oman lapsensa hyvinvoinnista :/

  • Sirpa 20.11.2010 0.18

    Eksyin tänne aikuisena ruoka-ym.allergisena ihmisenä, kun huvikseni googlasin Marjo Urbanskia.
    Voin todella suositella hänen tekemäänsä bioresonanssiterapiaa. Muutaman hoitokerran jälkeen krooninen haavainen paksusuolitulehdukseni rauhoittui täysin; sitä ennen popsin kuukausia kortisonia tuloksetta. Uhkana oli sytostaattilääkkeiden aloitus, mutta nyt voin hyvin ilman mitään lääkitystä. Myös allergiaoireet ovat kaikonneet miltei kokonaan.

    Suosittelen lämpimästi Marjo Urbanskia!
    Lisäksi, mikäli omaa avoimen mielen, kannattaa tutustua Hulda Clarkin kirjaan “Hoito kaikkiin sairauksiin”.

    T: Sirpa

  • Lele 17.12.2010 12.16

    Maija, Myös esimerkiksi Matti Wirmaneva tekee hivenainehoitoja, kannattaa ottaa yhteyttä häneen. Pätevä mies. Hänen kauttaan pääsee hyvinainetutkimuksiin, käynti(sis. haastattelu+hivenainesuositukset)70 e, hivenainetutkimus (hiuksista otettu näyte)180 e. Huomattavasti edullisempaa kuin Antioksidanttiklinikalla.

  • Dreamersingle 18.1.2011 3.13

    Kävin ruokakaupassa, jossa kuulin miten eräs n. 5-vuotias lapsi valitteli isälleen vatsakipujaan: “Vatsa on kipeä joka päivä, se alkaa heti aamusta.”

    Isä ei ollut kuulevinaankaan, vaan valitsi hyllystä sopivaa mikroateriaa.

    Sitä lasta kävi kyllä sääliksi…

  • Tuija 13.10.2011 14.59

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta, olen joskus aiemminkin käynyt lukemassa postauksiasi, mutta tämä tuli nyt kun googletin spirulinasta. Sen käyttö tietysti aloitetaan pikkuhiljaa, mutta paljonko sitä voi lapselle antaa?

    Sitten kysyisin noista iherbsin tuotteista, olen tilannut sieltä vasta muutaman kerran. Lähinnä D-vitamiineja ja niiden olen todennut olleen hyviä, mutta aina jotenkin epäilen tuota kaupallistunutta Amerikkaa ja mietin tuotteiden laatua ja sitä, että mitä niistä uskaltaa antaa lapsille. Joten mistä tietää, mitkä niistä oikeasti ovat laadukkaita ja nimenomaan sellaisia jotka ovat taatusti turvallisia lapsille?

  • Rokotukset 20.11.2011 0.49

    Hei!

    Onko rokotuksilla tai niiden väliin jättämisella vaikutusta terveyteen? Jos lapsi sairastaa paljon, hänelle lienee annettu kaikki rokotteet? Onko ollut rokotereaktioita (kuumetta ym.)? Onko mitään käsitystä kenelläkään, ovatko rokottamattomat lapset terveempiä. Enäähän ei kaikkia rokoteta.

Kommentoi artikkelia

Tietoa blogista

Hei,

Löydät blogista raikkaita ja virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä ravinto- ja terveysasioihin liittyen.

Olen vannoutunut luomun puolestapuhuja ja vastustan jyrkästi lääkemafioiden häikäilemätöntä toimintaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavoitteenani on lisätä ihmisten tietoutta ja korjata vääränlaisia uskomuksia, joita ihmisille syötetään.

Jos sinulla on asiaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jarkko@raikasweb.com

Twitter

Twitter You Tube You Tube
iHerb tilaus

Nujerra akne

iHerb alennuskoodi

Tehdessäsi ensimmäisen tilauksen iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen kun käytät koodia GAS308.

Lue tilausohjeet tästä.

iHerbin parhaat tuotteet

Olivian nettikaupan alennuskoodi

Olivian superfoodsi Hinta ja laatu kohtaavat toisensa! Voin suositella erityisesti pähkinöitä, manteleita, guaranaa ja kaakaojauhetta...

Klikkaa itsesi ostoksille tästä!

Xoco.fi alennuskoodi

Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat

Linkit

Avainsanat

Flickr Photostream
Huomenta rakasValoa tunnelin päässäHeavenKaipaatko piristystä?Taivas tulessa, maa jäässäSarastusJääkausiJääkausiUlkoiluaJäässäHarha-askelVirhe