Lisämunuaisten uupumus

Pitkään jatkuneiden terveysongelmieni syy on todennäköisesti lisämunuaisten uupumus. Olen saanut melko hyviä ohjeita siitä miten tätä tilannetta pitäisi ruveta purkamaan, mutta kaipaisin vielä vinkkejä erityisesti yrttien suhteen. Voitko auttaa?

Lisämunuaisten uupumus on varsin mielenkiintoinen ja myös melko kiistanalainen ilmiö. Toisen näkemyksen mukaan kyseessä on pahasti alidiagnosoitu sairaus, josta kärsii jopa 80 prosenttia länsimaalaisista aikuisista jossain vaiheessa elämää. Virallinen lääketiede ei sitä vastoin edes suostu puhumaan mistään lisämunuaisten uupumuksesta, koska asiasta ei ole kuulemma riittävästi tieteellistä näyttöä. Veikkaan, että tulevaisuudessa tämä virallisen tahon suhtautuminen tähän asiaan tulee kyllä muuttumaan.

Jos lisämunuaiset väsähtävät, niin tyypillisimpiä oireita ovat mm. hermostuneisuus, uupumus, heikko stressinsietokyky, keskittymisvaikeudet, iho-ongelmat ja huono palautumiskyky liikunnasta.

Stressi näyttelee lisämunuaisten väsähtämisen suhteen merkittävää roolia. Sanomattakin onkin selvää, että aivan ensimmäiseksi täytyy löytää itselleen sopivat välineet stressinhallintaan. Monesti edessä voi olla suuri savotta, joka on tehtävä jos haluaa parantua.

Lakritsinjuuri on loistava yrtti lisämunuaisonelmista kärsiville. Monille sopivin päiväannos löytyy kahden ja viiden gramman väliltä.

Lakritsinjuuri on yleisellä tasolla rohdos yrtti lisämunuaisongelmista kärsiville. Kaikille sen käyttö ei kuitenkaan sovi.

Stressinhallinnan lisäksi on olemassa paljon toimia välineitä, joilla lisämunuaisten väsähtämisestä kärsivän potilaan paranemisprosessia voidaan huomattavasti nopeuttaa ja helpottaa. Listaan tässä jotain asioita, mistä voi olla apua.

  • Nuku ja lepää riittävästi. Muista kuunnella itseäsi ja nuku tarvittaessa pitkiäkin yöunia jos vain siltä tuntuu ja se on mahdollista. Myös päiväunet on suositeltava juttu.
  • Kiinnitä erityishuomiota ruoan laatuun!
  • Suosi monipuolista liikuntaa, mutta rankkaa urheilemista on syytä välttää.
  • Suosi erilaisia rentoutumisharjoituksia.
  • Lääkinnällisiä sieniä ei voi tässäkään tapauksessa hehkuttaa tarpeeksi. Cordyceps ja Reishi ovat enemmän kuin kokeilemisen arvoisia juttuja!
  • Kannattaa syödä runsaasti C-vitamiinia. Mieluiten vähintään 2 grammaa päivässä.
  • Rohdoskasvien puolelta erinomaisia valintoja ovat Ashwagandha, Ginkgo Biloba, Ginseng, He Shou Wu ja Schisandra. Myös lakritsinjuuri ja ruusujuuri ansaitsevat erityismaininnan.
  • Huolehdi riittävästä magnesiumin saannista.
  • Pidä huoli siitä, että käytät raffinoimatonta suolaa riittävästi.
  • Macan käytöstä voi olla huomattavaa apua.

On tärkeää huomioida se, ettei tuloksia ei voi odottaa hetkessä vaan paraneminen voi viedä muutamasta kuukaudesta jopa kahteen vuoteen. Lisäksi esimerkiksi rohdosten suhteen tulee huomioida yksilölliset erot. Se mikää sopii useimmille ei sovi kaikille. Eli kun lähdetään hoitamaan lisämunuaisten uupumusta, niin yksilöllinen hoitosuunnitelma on ehdoton. Suosittelen siis ottamaan yhteyttä asiantuntijaan, joka on selvillä lisämunuaisten uupumuksesta ja sen hoidosta.

            

44 KommenttiaKommentoi

  • ”Macan käytöstä voi olla huomattavaa apua”

    Tai joissain tilanteissa tuhoisa vaikutus. Riippuen tietenkin kuinka pitkällä uupumus on. Itselläni n. 1,5 vuotta sitten mm. maca ja ashwagandha toivat mieletöntä apua ja taspainoittivat ylikierrokset. Nyt ollaankin siinä pisteessä, että kummatkin yllämainitut stimuloivat pienilläkin annoksilla aivan liikaa, ja takapakkia tulee, kun noita ottaa. Sama pätee kofeiinipitoisiin tuotteisiin. Myös suklaa on mieletöntä myrkkyä tällä hetkellä.

    ”Lakritsinjuuri on loistava yrtti lisämunuaisongelmista kärsiville.”

    Tässäkin suosisin varovaisuutta mahdollisen verenpaine- ja kaliumongelman kanssa. Kokemusta on kuinka läskiksi voi homma mennä lakulla.

    Joka tapauksessa omasta kokemuksesta voin kertoa, että kannattaa painella lääkäriin saman tien, jos epäilee itsellään kyseistä vaivaa vähänkin edistyneenpänä. Hyviä lekureita löytyy muun muassa antioksidanttiklinikalta. Olen itse käynyt läpi ennen lääkäriin menoa lisäravinnerumban ja yrittänyt kaikenmaailman yleisten ohjeiden mukaan toimia ja kikkailla summan mutikassa. Ajoittain hommassa tosiaan tuli paljonkin edistystä….väliaikaisesti. Nyt ollaankin siinä pisteessä, että loikoillaan himassa, koska töissä ei vain pysty käymään, oli se kuinka stressitöntä tahansa. Asiantuntevasta hoidosta kannattaa maksaa vähän enemmänkin ja ajoissa…helpottaa varmasti jatkoa ja vähentää todennäköisesti toipumisaikaa huimasti.

  • Hei Aqui,

    Ja kiitos erinomaisesta kommentista!

    Näinhän se menee, ettei mitään voi yleistää liikaa. Se mikä sopii monille ei tietenkään sovi kaikille. Jokaisen on etsittävä ne itselleen sopivat välineet. Monesti se on helpommin sanottu kuin tehty…

    Ja apua tosiaan kannattaa ehdottomasti hakea jos vain löytää niitä asiantuntevia lääkäreitä.

  • Moi,

    Osaisitko neuvoa miten tapahtuu kaurahiutaleiden hapatus. Kaura on vilja joka minulle sopii, mutta sisältää runsaasti lektiinejä. Lektiinit taas saisi tuhottua hapattamalla. Osaatko sanoa tuhoaako kauran keittäminen lektiinejä? Myös mm. tomaateissa ja linsseissä on lektiinejä. Miten tarkka olet näiden kanssa ja pyritkö välttämään esim. tomaattia?

  • Moi Rey,

    Itselleni kaura on taas viljoista se kaikista pahin mahdollinen vaihtoehto…

    Lektiinit kestävät käsitykseni mukaan kohtalaisen hyvin kuumennusta, mutta mitä pidempään niitä keitetään, niin sitä paremmin niistä luulisi pääsevän eroon.

    Itse en mitenkään erityisen tarkasti kyttää noita lektiinejä.

    Kauran hapatukseen löydät jotain vinkkejä esimerkiksi täältä: http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?t=23122

  • Hei,

    Kummasta saa mielestäsi tuoreempia ja parempi laatuisia pähkinöitä, Fitnessfirst vai Olivian superfood?

  • Hei,

    mitas mielta olet Watsonin uudesta tutkimuksesta jonka mukaan antioksidantit voivat jopa aiheuttaa syopaa?

  • Tuohon Watsonin antioksidanttiteoriaan sen verran, että kyseessä on hypoteesi. Watsonin mukaan antioksidantit heikentävät syöpälääkkeiden tehoa. Ja hän tarkoittaa lähinnä lisäravinteita.

    Open Biol. 2013 Jan 8;3(1):120144. doi: 10.1098/rsob.120144.
    Oxidants, antioxidants and the current incurability of metastatic cancers.
    Watson J.
    Source: Cold Spring Harbor Laboratory, Cold Spring Harbor, New York, NY 11724, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23303309

  • Maiju-> Saat molemmista kaupoista erinomaisia pähkinöitä. Itse olen suosinut cashewia lukuun ottamatta viime aikoina Olivian pähkinävalikoimaa.

    Nimetön-> En henkilökohtaisesti anna kovin paljoa krediittiä tuolle Watsonin heitolle.

  • Mihin Jarkko perustelet sen, ettet anna kridiittia? Watson on aikamme suurimpia tutkijoita. Voimmeko edes vaittaa hanta vastaan?

  • Kyseessä on erittäin arvostettu tutkija, mutta tämän asian suhteen olen eri mieltä. Tai oikeastaan paremmin sanottuna olen eri mieltä siitä, miten tämä asia on uutisoitu ja ymmärretty. Tai annettu ymmärtää. Tiedän yhden kaverin, joka on vähentänyt mustikoiden syöntiä tämän Watson-tapauksen takia. Aika surullista…

    1. Watson ei käsittääkseni ole missään vaiheessa sanonut, että antioksidantit aiheuttavat syöpää vaan ne voivat olla hänen mukaansa huono juttu syövän hoidossa (esim kemotreapian yhteydessä).

    2. On runsaasti täysin päinvastaisia tutkimustuloksia (ja ihmisten kokemuksia) kuin tuo Watsonin hypoteesi. Esimerkiksi: http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=1974

    3. On tärkeää ymmärtää mikä ero on kokonaisesta ruoasta saadulla antioksidantilla ja sitten jollain synteettisellä laboratoriotavaralla. Niitä ei oikeastaan voi edes verrata keskenään.

  • Aqui tuossa kertoikin omia kokemuksia, mutta olisi mukavaa kuulla muidenkin tarinoita asiaan liittyen. Ainakin itseäni tämä aihe kiinnostaa kovasti ja uskon, että myös monia muita…

  • Kortisolin hillintään nuo kaikki ei ainakaan sovi, moni kun niistä vaan pahentaa tilannetta, omien kokeiden ja tieteen pohjalta voisin sanoa seuraavaa: Jos pyrit alentamaan kortisoli tasoja niin jollei tuote vaikuta ACTH-eritykseen, ei mitään muutosta tule tapahtumaan. Jos taas pyrit nostamaan kortisolia niin ACTH:oon ei välttämättä tarvitse vaikuttaa. Tässä listattuna muutama:

    Lakujuuri -> nostaa kortisolia (hidastaa sen pilkkoontumista)
    Panax Ginseng -> nostaa kortisolia (toimii samoin kuin lakujuuri)

    Rhodiola rosea -> hillitsee kortisolin tuotantoa
    Kurkumiini -> hillitsee kortisolin tuotantoa mutta vaikutus aika lyhyt (terapeuttiset annukset valtavia)

    Lääkinnälliset sienet kortisolin hillinnässä täysi kysymysmerkki, ainakaan lakkakäävällä/pakurilla/cordy cepsillä ei laske, ehkäpä niiden terapeuttiset vaikutukset kohdistuvat vajaatuotannon korjaamiseen/tasojen nostoon, mutta sen voin sanoa ettei niistä ainakaan omalla kohdalla ole ollut haittaa siinä mielessä että oma ylivilkas kortisoli olisi niistä sen enempää noussut.

    Näin niinkun ajatuksia liiallisen kortisolin näkövinkkelistä.

  • Lisämunuaisten uupumuksessa kortisolin tuotanto on ehtynyt. Tämä ärrälle tiedoksi. Itselleni tuttu vaiva. Joskin nyt alkaa hieman jo helpottamaan. Alle vuodessa ei paranemista kannata odottaa. Hydrokortisonia olen syönyt ja on auttanut. Yrttit voisi olla hyvä lisä mutten ole niitä uskaltanut vielä koittaa. Hyvä lääkäri on kaikki kaikessa!!

  • Hei, onko kenelläkään antaa vinkkejä aurinkoihottumaan? D-vitamiinitasot, kalaöljyt ja ravinto pitäisi olla suht kunnossa. Olen tullut siihen tulokseen, että atoppiseen ihoon tämä liittyy. Talvisin ihoni on kutiava ja kuiva, kesällä sitten aurinkohottuma kiusaa. Siitepölyallergiakin löytyy..

  • Juu niinhän se on, molemmat yhtälailla kuppasia tilanteita, liikaa tai liian vähän. Mut joo, jos sitä yrittää itseensä parantaa luonnon keinoin niin on parasta tietää tasan tarkkaan mikä on pielessä, mihin pyrkii vaikuttamaan ja millä pyrkii vaikuttamaan, joka rakoon kun ei kaikki sovi vaikka kuinka netissä hehkutettais.

  • Lisämunuaisen uupumuksessa on eri vaiheita ja kortisolin liikatuotanto liittyy käsittääkseni lisämunuaisuupumuksen aikaisempiin vaiheisiin (tietysti kyseessä voi olla myös kasvain joissain tilanteissa, jolloin tuotanto on rajua jatkuvasti –> Cushingin sydrooma).

    Itselläni ongelmia on kasaantunut aivan hillitön läjä matkan varrella ja sen takia suosittelen jokaiselle, joka epäilee kyseistä vaivaa itsellään, osaavan lääkärin puoleen kääntymistä (esimerkiksi juuri antioksidanttiklinikan lekurit). Kun saa tarkempaa dataa testituloksilla niin kaikenlainen arvailu ja sokkona kikkailu saa jäädä. Kuten Sovijärven Olli eräässä paleo-podcastissa mainitsi: ”Ennen kuin hutkitaan, kannattaa tutkia”.

    Itse lähdin hutkimislinjalle ilman että oli sen tarkempaa tietoa, mitä kaikkea oikeasti elimistössä on pielessä ja tässä sitä ollaan…on adrenal fatiguea, suoliston ärtyisyyttä ja dysbioosia, läjä ruokayliherkkyyksiä, ylikierroksilla hermosto, rytmihäiriöitä, elektrolyyttitasapainon kanssa todellisia ongelmia, adrenaliiniongelma (ehkä alhaisen kortisolin takia), unihäiriöitä ym. :)

    Olen itsekin joutunut pariin otteeseen käyttämään muutamia päiviä kortisonia todella epätodellisen olon takia. Mitään pidempää kuuria en ainakaan vielä ole aloittanut ihan suolistonkin takia. Lisäksi olen kokenut äärimmäisen hyödylliseksi DHEA:n (joka oli myös sylkitestissä alhainen) sekä pregnenolonin. Olen ottanut kevyitä parin viikon kuureja muutaman kerran. Kyseisiä pro-hormoneja saa tilattua iherbistä. Itse käytän kielen alla liukenevia tabletteja.

  • Moikka!
    Jostain luin, että seesaminsiemenet tai seesaminsiemenöljy lataisi näitä kehon duracell-pattereita, elikkäs lisämunusiaisia. Oletko kuullut tälläisestä?

    Se mitä lääkinnällisiin sieniin tulee ja tuohon R:n kommenttiin, niin käsittääkseni Reishi (lakkakääpä) auttaa maksaa pilkkomaan kortisolia pois kehosta. Siksi se rentouttaa ja auttaa syvempään uneen.

    Kaikkea hyvää! :)

  • Hei Jere,

    En ole kuullut tuosta, että seesaminsiemenistä olisi apua tätä ongelmaa silmälläpitäen. Pitää ihan mielenkiinnosta tutkia jos asiasta löytyisi jotain.

  • Epäilen itselläni tätä lisämunuaisten uupumusta, ei ainakaan olisi mikään ihme, jos sellainen olisi päässyt kehittymään hyvin vaikean kaksivuotisjakson jälkeen. Olenkin kokeillut erilaisia luontaistuotteita, josko niistä olisi apua. Ja nyt mieleeni muistui, että mainitsit joskus, että ihmisen ei tulisi syödä sellaista, joka maistuu pahalta… Onkohan tästä olemassa tutkimuksia tai mitään? Nimittäin maca, joka on mielestäni hyvän makuista, tuntuu toimivan todella hyvin, mutta reishillä, joka on aivan kamalan makuista, ei tunnu olevan minkäänlaista vaikutusta. Kerkesin syödä macaa n. kuukauden ja sinä aikana mielialani kohosi ja tuli paljon muita hyviä vaikutuksia. Sitten sain monta päivää kestävät vatsavaivat, ja koska en tiennyt, mistä ne johtuivat, päätin lopettaa macan joksikin aikaa. Sen jälkeen olen sitten syönyt reishiä (n. 3 viikkoa) ja mielialani menee koko ajan vain huonommaksi ja huonommaksi. Tai ehkä en ole syönyt sitä vielä tarpeeksi pitkään..? Nyt päätin taas kokeilla macaa nähdäkseni, oliko se vatsavaivojen taustalla ja alkaako tympeä olo helpottaa.

  • Hei Jenni,

    Tosiaan on hyvin vaikeaa sanoa mistä nuo vatsavaivat johtuvat. Maalaisjärjellä ajateltuna ne tuskin johtuivat macasta, kun ehdit sitä kuukauden syödä ilman ongelmia. Tietysti kaikki on mahdollista.

    Joskus kun aloittelee tuota Reishin syöntiä, voi tulla jotain ei toivottuja oireita, kuten heikotusta, huonoa oloa ja vatsavaivoja. Monesti nämä oireet häviävät kun käyttöä jatkaa, mutta joskus käy niinkin ettei tuo reishi vain yksinkertaisesti sovi. Silloin sitä ei tietenkään pidä väkisin syödä.

    • Muistelen lukeneeni, että maca on niitä tuotteita, minkä suhteen kannattaa aloitella varoen..
      Kokemuksesta voin kertoa, että määrät saattaa vähän suurentua liiankin kanssa ja silloin mennään metsään. Elimistö meni ainakin minulla sekaisin. Macaa en ole kokeillut, mutta spirulinaa ja kanelia ja maitoheraa… Lopppu onkin historiaa.
      Toivottomien ravitsemuksellisten ongelmien ratkomisessa olen nyt päässyt niin pitkälle, että ehdoton keliakia yhdistettynä E-4 sarjan lisäaineettomuuteen on auttanut hyvään alkuun. Vatsa ei ole ollut näin rauhallinen – höööm- en edes tiedä koska.
      Lisäaineita suosittelen karttamaan mahdollisuuksien mukaan.
      Lopuksi vielä nämä: xsantaani, guarkumi, karrageeni, fosforihappo 338, Aiheuttavat kaikenlainisia sekalaisia suolistovaivoja. ( Listahan on loputon.. )

  • Tarvitsisin neuvoja lääkärin valintaan Keski-Suomen/Jyväskylän alueelta, joka tietäisi lisämunuaisten uupumuksesta. Yhdellä lääkärillä käyty, eikä hän tiennyt mistään lisämunuaisten uupumuksesta.

  • Hei,

    Minua kiinnostaisi miten olette saaneet tilattua Pregnenolonea, ihanko vain tuolta iherb.com ? Tiedättekö meneekö se nykyään tullin tarkastuksessa läpi (onko sallittua tilata Suomeen) vaikka tilaisi muualtakin (esim. LifeExtension).

    Itselläni todettiin lisämunuaisen uupuminen muutama vuosi sitten Antioksidanttiklinikalla. N. vuoden verran olen syönyt dheaa (5-10 mg päivässä) josta on ollut apua. Nyt olen kuullut, että tuo Pregnenolone olisi myös kokeilemisen arvoinen, sitä kun ei vaan antioksidanttilääkärikään osannut sanoa mistä saisi.

  • Marian -> Millä lääkärillä kävit muutama vuosi sitten? Todettiinko lisämunuaisten uupumus sylkitestillä? Jos toteamisesta on jo muutama vuosi aikaa, mikset ole vielä parantunut?

  • MARIAN: Meikäläinen on tilannut pregnenolonia iherbistä. Kannattaa varmistaa, ettei tilauksen summa ylitä sallittua rajaa, jolloin voi olla melko varma, että tullin kyttääjät eivät pakettiasi sen kummemmin sorki. Mulla on tullut kaikki tilaukset läpi.

    Kiinnostaisi muuten kuulla, minkälaisia oireita sinulla on ollut uupumuksessa. Mitä tutkimuksia sinulle on tehty? Itsellänikin on homma levinnyt aika pahasti käsiin, kuten voit aikaisemmista kommenteistani lukea. Tosin nyt pidemmällä saikulla ollessani on tapahtunut pientä edistystä…kehon tutkiminen silti jatkuu mm. työterveydessä.

  • Hei Jarkko ja muut kanssalukijat!

    Minun tarina on sellanen että olen vihdoin tajunnut kärsineeni lisämunuaisuupumuksesta (todella pitkään) kilpirauhasongelmien ohella. Ja mikä pahinta/parasta, minua on hoidettu mielenterveyspuolella vuosia :0 Edelleen minulle yritetään syöttää sitä että kaikki oireeni johtuisivat korvien välistä. Ei ei : ) Vihdoin tajusin alkaa itse selvittämään fyysistä terveydentilaani, ja voin heittää omenalla pyllyyn niitä jotka sanoo vointini johtuvat huonosta psyykkeestä, toisaalta sitähän tämä teettää. Olen kääntynyt yksityisen endon puoleen nyt, ja vihdoin alkaa asiat selviämään,tai toivon että tämä tulis vielä varmistettua. Yksi käyntikerta takana. Ensi viikolla uusi. Mutta sitä mietin selviääkö lisämunuaisuupumus aldosteroni arvosta, otettiin myös kortisoli joka oli yllätys ihan normaali. Eikö pitäisi mitata koko päivän kortisoli tuotanto syljestä… Uraatti joka oli ihan viiterajojen yläpäässä kertoo siitä että olen oikeilla jäljillä, tai olenkin. Puhuin sylkitestistä vastaanotolla, ja jos tämä ei selviä, alan tilaileen sen itse mdd:stä, tosin yritin sitä jo tehdä, mutta sieltä neuvottiin etsimään hoitava lääkäri ensin, ja sen kautta. Se on niinkun varasuunnitelma että jos en saisi nytkään vastauksia, toimin itse. No, ikävä kyllä luotto lääkäreihin, enimmäkseen yleisen puolen on vähän niinkuinmennyt, koska on niin huru mykket huonoja kokemuksia.

    Tosi hyvä tuo iherb vinkki systeemi jossa on kuvat, meinaan näet kopsata itselleni tuosta useita lisiä! Kuinka kätevää : ) Kiitän. Olen vieläalkumetreillä tämän vaivan kanssa. Just yritän googletella eri luontaistuotteita ja ravintolisiä. Ei ihan helppoa tämä kaikessa kokonaisuudessaan. Nyt olis helpotus kun sais jonkinlaisen diagnoosin ensin, jos tästä vaivasta saa, olen siinä käsityksessä että hankalaa.

  • Hei Jarkko! Jos olet Facebookissa, niin sinne on juuri hiljattain perustettu keskusteluryhmä liittyen lisämunuaisongelmiin: https://www.facebook.com/groups/712758398750632/ Tosiaan neuvo siitä että kannattaisi tutkia ennenkuin alkaa hutkimaan on erinomainen, sillä lisämunuaisuupumuksessa on monta ”tasoa” ja riippuen siitä missä tilanteessa esimerkiksi kortisolin vuorokausierittymisen käyrä on, on hoitokin sitten ihan erilaista. Suosittelen neljä kertaa päivässä tehtävää sylktestiä eli lisämunuaisen analyysiä, jonka voi tilata MDD terveyspalveluiden kautta. Jos et pääse sopivalle lääkärille voit esimerkiksi etsiä Pro Healt-koulusta valmistuneelta ravintovalmentajalta, saisiko hänen kautta testin tilattua, siten että voit ilmoittaa MDD:lle FLT ravintovalmentajan nimen tilatessasi sylkitestipakettia. Pro Healthin sivuilta löytyy lista ammattilaisten yhteystiedoista. joillekin lääkäreille pääsee vain jos on ensin käynyt ravintovalmentajan konsultaatiossa. Myös MDD saattaisi antaa suosituksia sopivista ravintovalmentajista tai lääkäreistä, joilta apua voi saada. Myös Facebook-ryhmässämme on kokeneita jäseniä, joilta voi saada hyviä vinkkejä sen suhteen mitä voi itse tehdä kussakin tilanteessa, tosin vastuu on tietenkin itsellä jos päättää ”maallikoiden” neuvoja noudattaa. https://www.facebook.com/groups/712758398750632/

  • Onko porukalla täällä tietoa lisämunuaisten uupumuksen aiheuttamasta lämpöilystä? Itellä ollut nyt yli kuukauden lämpöilyä, 37-37.3, välillä laskenut muutamaksi päiväksi normaaleihin lukemiin.

    Kopioin suoraan Kilpirauhanen-sivustolta:

    Alhainen, mutta tasainen lämpö kertoo siitä, että elimistö tarvitsee lisää kilpirauhashormonia.
    Alhainen ja vaihteleva lämpö kertoo siitä, että elimistö tarvitsee sekä kilpirauhashormonia että kortisonia.
    37 asteen kieppeillä pyörivä, vaihteleva lämpö kertoo siitä, että elimistö tarvitsee ainakin kortisonia.
    Jatkuva, selvästi yli 37 asteen lämpöily kielii lisämunuaisten kriisistä.
    Tasainen 37 asteen lämpö kertoo terveistä lisämunuaisista.

    Kumma, että tuosta lämpöilystä lisämunuaisten uupumuksessa ei puhuta enenpää. Onko lisämun. uupumuksessa aina lämmön nousua/vaihtelua? Vai voiko olla lisämunuaisten uupumus ilman mitään ihmeempiä kehonlämmön muutoksia?

    En tiedä voiko tuossa lämpöilyssä olla takana sisäilmaongelmat/home. Siirryin toiseen asuntoon nukkumaan, ja seuraavana päivänä lämpö oli poissa. Taisi pysyä ehkä 4-5 päivää poissa minkä jälkeen palasi. Nyt edelleen toisessa asunnossa, mutta lämpöilyä edelleen.

    https://roskatiede.wordpress.com/2013/10/06/karsitko-lisamunuaisen-uupumuksesta-et-karsi/

    Onko lisämunuaisten uupumuksen olemassa olosta mitään varmoja todisteita?

  • Jarkko, onko sinulla tietoa että voiko liiallinen suolan käyttö lisätä lisämunuaisten taakkaa? Riittävästi sitä käsittelemätöntä suolaa kannattaa syödä mutta onko liika liikaa?

  • Itselläni on kilpirauhasen vajaatoiminta, ja nyt uusimmat labrat näyttivät että kortisoli on korkealla (seerumin kortisoli aamulla 980 nmol/l, viite 150-650 nmol/l), eli vielä ei ole tuotanto posahtanut, mutta sitä kohti voidaan olla menossa. :/ Mitkä noista kirjoituksessa mainituista aineista saattavat pikemminkin haitata, jos kortisolia erittyy liikaakin? Lakritsi kannattanee jättää vähälle, ja macastakin kannattaisi ehkä ottaa tauko? Sitä on kulunut aika lailla säännöllisesti jo pitkään….onkohan se ollut haitaksi? :/ Ashwagandhaa sisältävää Now Foodsin Thyroid Energyä olen myös syönyt – mitenköhän se mahtaa vaikuttaa?

    Rhodiolaa sen sijaan kannattanee hankkia kortisolin laskuun, mikäli seurasin keskustelua oikein.

  • Hei! Minulla luultavammin lisämunuaisen uupuminen. En vielä pääsyt lääkärille mutta kortisoli alhainen. Minkälaisia kortisoli arvoja muilla ollut? Ja mikä avuksi? Tuntuu että ei saa asiallista kohtelua ja apua mistään, vaikka hoitoalalla olen ja lääkärit pyörii jaloissa. Nyt tosin en työkuntoinen :(.
    T. toivoton

  • Hei. Sylkitesti tehdään ainakin Funktionaalisessa lääkärikeskuksessa. Yritin tilata sylkitestiä, mutta sieltä kehoitettiin kääntymään ko. lääkärikeskukseen. Ei yleislääkärit pysty tuloksia kattoon ja he eivät usein edes tiedä tästä uupumuksesta mitään. Nim. aika varattuna, funktionaaliseen, suurin toivein.

  • Hei!

    Minä kärsin alhaisista kortisoliarvoista etenkin aamusta. Kannattaako minun siis käyttää sellaisia adaptogeeneja, jotka entisestään laskevat kortisoleja? Enkö päädy silloin ojasta allikkoon?

  • Hei marika, Tuli vain mieleeni, että eikö ne yleisimmät adaptogeenit (kuten ashwgandha) rauhoita/tasapainoita hpa-akselin toimintaa. Eli silloin sekä matala että korkea kolesteroli tasapainoittuisivat eli palautuisivat optimaaliselle tasolle. ”lisämunuaisten uupumuksesta” tai parantuvastavasta vajaatoiminnasta kärsivät saisivat/saavat adaptogeeneistä mahdollisesti hyvän ns. parantavan avun. Toisaalta taas kaikille ei ainakaan kaikki yritit tai sienet sovi. Jos kärsii parantumattomasta vajaatoiminnasta/addisonista silloin tietenkin olettavasti tarvitaan kortisonia purkista ja varmasti myös jossain tapauksissa vaikka kyseessä olisi vain ”lisämunuaisten uupumus”.

  • Hei!
    Luulen kärsiväni lisämunuaisten uupumuksesta. Oireita kuten väsymystä ja uupumista, pään ”sumeutta”, lihassärkyä (erit. Liikunnan jälkeen), ahdistumista ja pahoinvointia sekö ajoittisia ”kuumia aaltoja” on kestänyt jo 3kuukautta. Olen 22 vuotias nuori nainen ja minulla on myös kilpparin vajaatoiminta. Eilen kävin lääkärissä, ja otettiin verikokeita mm kortisolista, ferritiini yms. Minua kiinnoistaisikin missä menee addinssonintaudin ja uupumuksen raja? Voiko uupumusta hoitaa suoraan kortisonilla? Lääkärini ei kovin suoraan selittänyt…. Olen urheillut todella paljon ja aktiivinen liikkuja ylipäätään…onko 15 km lenkit taakse jäänyttä elämää?

  • Hei,

    Epäilen itselläni olevan lisämunuaisen uupumusta. Takana on parin vuoden erittäin raskas stressijakso hometalon kanssa. Noin vuoden ajan olen ’kärsinyt’ alilämmöstä, 34,1-36,4. Muina oireina palelua, kuumotusta, voimattomuutta, päänsärkyä ja väsymystä.

    Olen laukannut työpaikkalääkärillä, mutta suurimmaksi osaksi täysin turhaan. Verikokeita on otettu useampaan kertaan, kaikki arvot viitearvoissa. Myös kilppariarvot viitearvoissa.

    Mitähän kautta tuota uupumus asiaa pitäisi lähteä tutkimaan?

    • Suosittelen, että käännyt asian tiimoilta lääkärin puolelle, joka ottaa asian vakavasti.

  • Minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan eri tasoja lisämunuaisten uupumusta. Ensin oli liikaa kortisolia koko ajan, ja nyt se on viimeisen vuoden aikana ehtynyt, ja vähän väliä on todella pitkiä aikoja (2 viikkoa), etten voi tehdä muuta kuin levätä petissä. Olen käynyt useilla lääkäreillä, mutta he eivät suostu hoitamaan eivätkä laittamaan lähetettä, koska ongelma ei ole vielä tarpeeksi paha (eli 100% toimimaton). Olisiko tietoa, mistä löytyisi kohtuuhintainen lääkäri tällaista varten, joka on tähän alueeseen erikoistunut? Kiitos.

  • Satu,
    täältä saat sylkitestin, ohjaavat lääkärille
    http://www.mdd.fi/yksityishenkilot/laboratorio-analyysit/kilpirauhanen-ja-lisamunuainen/y-lisamunuaisen-toiminnan-analyysi/lisämunuaisten
    tämän saat ilman lääkärin lähetettä http://lotus.nordicvms.com/ECatalogue.aspx?Id=169
    konsultaatio sisältyy.
    Halpaa ei ole, mutta pelkän aamukortisolin verikoe ei kerro koko totuutta ja hintaa tulee sillekin. Itse olen mittauttanut jo useamman kerran, koitetaan saada alarajan alapuolella sinänsä oikean mallista käyrää korjattua. Hidasta ja vaatii itseltä paljon panostusta eli nukkumista, elämäntapojen korjausta, ruokavaliota jne.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista