Luomun ajojahti
Viime viikolla ei voinut olla törmäämättä uutisointiin, jossa “asiantuntijat” hyökkäsivät luomuruoan kimppuun todella kovin sanoin. Ei ollut yllättävää, että hyökkäyksen eturintamassa toimi sielunsa geenimuuntelulle myynyt kasvinjalostuksen dosentti Jussi Tammisola. Tämä Tammisola on omaksunut erittäin aktiivisen roolin geenitekniikan ja gm-tuotteiden lanseeraamisen voimakkaana puolestapuhujana maa- ja metsätalousministeriössä. Häntä voidaankin pitää hyvällä syyllä todellisena gm-teollisuuden äänitorvena, joka ei säästele kauniita sanoja ylistäessään Monsanton ja muiden alan yritysten toimintaa.
Tammisola lateli mm. Radio Rockin haastattelussa sellaisia valheita luomuruoasta, että siinä meinasi mennä aamupirtelö väärään kurkkuun. Väitteet siitä, että luonnonmukaisen tuotannon suosiminen lisää vakavia sairauksia ja on muutenkin ihmiskunnalle kohtalokasta ovat sen verran härskejä, että heikompaa hirvittää. Mitään päteviä todisteita näille jutuille Tammisola ei osannut esittää, eikä se ole ihme, koska niitä ei ole. Tammisolan mielestä ainoa oikea tie olisi täydellinen Monsanto-maailma, jossa kaikki luonnonmukainen on luonnotonta ja geenimanipulaatio vastaus kaikkiin ongelmiin. Todellisuudessa gm-ruoasta on jo nyt saatu niin hälyttäviä viestejä, ettei sen suosimiseen ole muuta syytä kuin ahneus tai tyhmyys.
Monet luomutuotteiden “vastustajat” vetoavat lähes poikkeuksetta tutkimustuloksiin, jotka osoittavat esimerkiksi torjunta-ainejäämien vaarattomuuden. Usein kuitenkin unohdetaan se tosiseikka, että nämä tutkimustulokset ovat monella tapaa varsin arveluttavia.
1. Tutkimuksien kestot ovat ymmärtääkseni korkeintaan vain muutamia vuosia. On eri asia altistua myrkyille 5 vuotta kuin 50 vuotta.
2. Tutkimuksissa ei ole huomioitu millään tavalla sitä myrkkyjen kokonaismäärää mille altistumme päivittäisessä elämässämme. Miten esimerkiksi joku kasvinsuojeluainejäämä reagoi kehossamme yhdessä ilmansaasteiden ja lisäaineiden kanssa? En tiedä kemiasta juuri mitään, mutta koulun kemiantunneilta muistan varsin hyvin sen, että jo pienet määrät tiettyjä aineita voivat reagoida voimakkaasti keskenään. Voikin vain arvailla, että mitä nämä nauttimamme kemikaalikoktailit tekevät meille…
Kun nämä 2 kohtaa lasketaan yhteen, niin voidaan helposti todeta ettei ole olemassa ensimmäistäkään tutkimusta, joka osoittaa kasvinsuojeluaineiden vaarattomuuden. Me olemme niitä koe-eläimiä, joilla näitä aineita testataan.
Jenkeissä hyökkäykset luonnonmukaista ruokaa kohtaan ovat arkipäivää, kuten alapuolelta löytyvistä videoista voitte huomata. Nyt samanlaiseen toimintaan ollaan ajautumassa myös meillä Suomessa. Tämä ei ole mikään ihme, sillä nouseva luomuinnostus ei kuuluu Monsanton ja kumppaneiden suunnitelmiin. Tulevaa on vaikea ennustaa, mutta veikkaan, että nyt nähty on vasta alkusoittoa…
4 kommenttia artikkeliin “Luomun ajojahti”
Kommentoi artikkelia
Tietoa blogista
iHerb alennuskoodi
iHerbin parhaat tuotteet
Olivian nettikaupan alennuskoodi
Xoco.fi alennuskoodi
Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat
Linkit
- Antti Heikkilän blogi
- Elämän leipä
- Heikki Laatikainen
- Jaakko Halmetoja
- Jake Joogi
- Jussi Riekki
- Keittiökameleontti
- Löydä lähde
- Luomulaakso
- Matkalla
- Olli Posti
- Pellon pientareella
- Pessi Peura
- Raakasuklaa.com
- Superfood esittely
- Veteraaniurheilijan ravintoblogi

Jarkko





















Minulla on harvoin ollut niin hauskaa kuin kuunnellessa tuota Dosentin juttua.
Kieriskelin maassa kippurassa ja nauroin ääneen huudellen huraa huutoja …voi helvetti että äijä voi olla pihalla!
Toisaalta mietin sitä että dosentti on löytänyt hienon kemiallisen yhdisteen jolla on saanut putkiaivonsa kiillotettua oikein kunnolla.
Kaikista ihmisistähän tulee lopulta “dosentteja” kemiaa syötyään !
En halua dosentiksi ja jatkan itseni tuhoamista luomulla ja elän edelleen onnellista tervettä elämää….
Itsekin tuota Radio Rockin juttua kuuntelin ja kyllä siinä suupielet väkisinkin kääntyi hymyyn sen verran paksua juttua tuli
Suosittelen kyllä kaikkia tuon kuuntelemaan ellei ole vielä kuullut, hyvää viihdettä ainakin jollei muuta.
Jarkko: “Miten esimerkiksi joku kasvinsuojeluainejäämä reagoi kehossamme yhdessä ilmansaasteiden ja lisäaineiden kanssa?”
Tuo on todellakin aiheellinen kysymys. Ja jos vielä laajennetaan listaa ja huomioidaan myös kosmetiikka sekä ympäristötekijät, joille monet henkilöt altistuvat työssään, eli kemialliset (esim. pölyt, huurut, höyryt ja liuottimet) ja biologiset (esim. mikrobit ja homeet) altisteet, niin yhteisvaikutuksia on tosiaankin mahdoton arvioida.
Ja sitten taas off-topicina joitakin linkkejä:
Puskan kannanotto voin kulutukseen:
http://www.hs.fi/talous/Pekka+Puska+Voin+sy%C3%B6nti+on+ohimenev%C3%A4+muoti/a1305546215739
Uutinen luomukanasta:
http://www.talouselama.fi/uutiset/ei+enaa+minkin+ruoaksi+ndash+luomukana+tulee+kauppoihin/a694206?s=l&wtm=talouselama/-28092011&
Asiaa havupuu-uutejuomasta:
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1397247/syopasairas-sai-kuolemantuomion–parantui-kolmessa-viikossa-juotuaan-luonnonlaaketta
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1397454/kemian-maisteri-en-saanut-tutkia-syovan-parantanutta-uutetta
Ja lääkäreiden kanta asiaan:
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1397465/syopalaakarit-luonnontuotteiden-ihmeparantamisilla-ei-todistusvoimaa
Kiitos kommenteista ja Andelle linkeistä! Tuo Puska jaksaa hämmästyttää aina…