Tou
27

Markkinoiden parhaat proteiinivalmisteet

Harrastin 2000-luvun alkupuolella puolivakavasti voimanostoa. Painoin tuohon aikaan noin 100-kiloa ja nykyisestä “hieman” hentoisemmasta ulkomuodostani on varmasti vaikea uskoa sitä, että nostin mm. penkkipunnerruksessa pitkälle toistasataakiloa. Näin jälkeenpäin olen muistellut noita aikoja hilpeydellä. Etenkin ravintoasiat olivat niin retuperällä kuin vain oikeastaan pystyivät olemaan. Laadun sijasta kiinnitin huomion määrään ja kaikki missä luki sana proteiini, oli suurta herkkuani.

Treenasin tuohon aikaan todella kovasti ja voin vain kuvitella, että mihin tuloksiin olisin päässyt oikeanlaisella ravinnolla. Olin varmasti suurimman osan saliajoistani ainakin jonkin asteisessa katabolisessa tilassa, sillä kehoni joutui selviytymään samaan aikaan ankarasta fyysisestä harjoittelusta ja huonosta ravinnosta.

En nyt tässä yhteydessä käy erittelemään sitä, että minkälainen olisi se optimaalinen ruokavalio ajatellen saliharjoittelua. Olen saanut kuitenkin sen verran monta (2 kpl :) ) kysymystä liittyen proteiinivalmisteisiin, että ajattelin tässä esitellä markkinoiden parhaat protskulisät. Se, että tarvitaanko proteiinilisää, riippuu hyvin pitkälti siitä, että minkälaisella pohjalla ruokavalio on. Palautusjuomassa proteiinilisä on kuitenkin joka tapauksessa hyvin toimiva ratkaisu.

Tässä omat suosikkini:

Source Naturals heraproteiini. Heraproteiini on aina heraproteiinia. Heraproteiini on aika ainutlaatuinen tapaus aminohapporakenteensa ja bioaktiivisten vaikutustensa takia. Lisäksi heraproteiini imeytyy erittäin nopeasti ja soveltuu näin erinomaisesti palautusjuomiin.

Tästä Source Naturalsin heraproteiinista olen kuullut niin paljon hyvää, että voin suositella sitä lämpimästi proteiinilisää tarvitseville. Yleensä monet heraprotskut pilataan käsittelemällä niitä korkeissa lämpötiloissa, mutta tätä virhettä ei ole tehty tämän proteiinivalmisteen osalta. Lisäksi kyseessä on luomutuote! Jos kärsit heraproteiinivalmisteen aiheuttamista ilmavaivoista ja muista ikävistä sivuvaikutuksista, niin kannattaa kokeilla tätä proteiinia.

284 gramman purkki tätä laatuheraa maksaa iHerbissä 21,69 dollaria.

Sun Warrior riisiproteiini. Jos jostain syystä et halua käyttää heraproteiinia, niin Sun Warriorin riisiproteiini on potentiaalinen vaihtoehto proteiinilisäksi. Kyseinen proteiini on tehty täysjyväriisistä, jota käsittelemällä ollaan saatu 85 prosenttista proteiinijauhetta. Tämä proteiini on varsin luontaisessa muodossa, eikä sitäkään olla käsitelty epäinhimillisen korkeissa lämpötiloissa.

Kilon pussi Sun Warrioria maksaa iHerbissä 46,95 dollaria.

3 kommenttia artikkeliin “Markkinoiden parhaat proteiinivalmisteet”

  • Pete Pohjoinen 31.5.2010 17.38

    Tervehdys, Jarkko!

    “En nyt tässä yhteydessä käy erittelemään sitä, että minkälainen olisi se optimaalinen ruokavalio ajatellen saliharjoittelua.”

    No erittele ihmeessä! Tästä aiheesta kuulisin oikein mielelläni lisää! Oma postaus ehkä?

  • Jarkko 1.6.2010 8.13

    Hei Pete,

    Palaan aiheeseen myöhemmin…

  • Sankari 2.4.2012 8.52

    Tervehdys, Jarkko!

    “En nyt tässä yhteydessä käy erittelemään sitä, että minkälainen olisi se optimaalinen ruokavalio ajatellen saliharjoittelua.”

    Kohta on 2 vuotta mennyt, olisiko aika nyt kypsä palata tähän aiheeseen?

Kommentoi artikkelia

Tietoa blogista

Hei,

Löydät blogista raikkaita ja virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä ravinto- ja terveysasioihin liittyen.

Olen vannoutunut luomun puolestapuhuja ja vastustan jyrkästi lääkemafioiden häikäilemätöntä toimintaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavoitteenani on lisätä ihmisten tietoutta ja korjata vääränlaisia uskomuksia, joita ihmisille syötetään.

Jos sinulla on asiaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jarkko@raikasweb.com

Twitter

Twitter You Tube You Tube
iHerb tilaus

Nujerra akne

iHerb alennuskoodi

Tehdessäsi ensimmäisen tilauksen iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen kun käytät koodia GAS308.

Lue tilausohjeet tästä.

iHerbin parhaat tuotteet

Olivian nettikaupan alennuskoodi

Olivian superfoodsi Hinta ja laatu kohtaavat toisensa! Voin suositella erityisesti pähkinöitä, manteleita, guaranaa ja kaakaojauhetta...

Klikkaa itsesi ostoksille tästä!

Xoco.fi alennuskoodi

Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat

Linkit

Avainsanat

Flickr Photostream
Huomenta rakasValoa tunnelin päässäHeavenKaipaatko piristystä?Taivas tulessa, maa jäässäSarastusJääkausiJääkausiUlkoiluaJäässäHarha-askelVirhe