Huh
29

Mistä aloittaa?

Sain sähköpostiini hyvän kysymyksen siitä, että mistä kannattaisi aloittaa jos haluaa tutustua “superfoodeihin”. Ollin blogissa on tätä samaa asiaa käsitelty runsaasti, mutta tuon oman näkemykseni tähän soppaan. Listaan ohessa 5 askelta, jotka jokaisen on helppo toteuttaa ja kaiken lisäksi se ei maksa juuri mitään. Kaikki askeleet eivät varsinaisesti liity “superfoodeihin”, mutta vaikutukset ovat todella superia.

1. Lisää vihannesten ja marjojen syöntiä. Helpointen tämä onnistuu nauttimalla erilaisia viherpirtelöitä, joiden pohjana toimivat salaatti ja marjat.

2. Vähennä gluteeniviljojen syöntiä. Suomessa saattaa olla jopa 2-3 miljoona gluteenille herkistynyttä ihmistä. Voi vain arvailla kuinka merkittävän osan nykyajan sairauksista saisi kuriin lopettamalla leivän syömisen.

3. Vaihda tavallinen suola raffinoimattomaan merisuolaan. Ruoka on nykyisin mineraaliköyhää, joten kunnon suola on meille todella tärkeä asia.

Kävin muuten noin kuukausi sitten mittaamassa verenpaineeni. Syön suolaa todella paljon, mutta verenpaineeni olivat ihanteelliset. Eli ainakaan minulla raffinoimattoman merisuolan käyttö ei vaikuta verenpaineeseen negatiivisesti.

4. Lisää ruokavalioosi hyviä rasvoja. Paljon kylmäpuristettua kookosöljyä, pähkinöitä ja oliiviöljyä. Myös luomuvoita ja kermaa voi nauttia hyvällä omallatunnolla. Äläkä unohda laadukasta kalaöljyä! Tärkeintä on välttää härskiintyneitä rasvoja sekä transrasvoja.

Huolehdi siitä, että kierrät markettien pähkinähyllyt kaukaa. Markettien pähkinät ovat lähes järjestään härskiintyneitä, koska niitä ei säilytetä pimeässä ja viileässä. Pähkinät eivät säily huoneenlämmössä kuin maksimissaan 2-3 kuukautta. Kotimaisista maahantuojista minulla on erityisen huonoja kokemuksia Makrobiosin pähkinöistä. Ne ovat ainakin omalla kohdallani olleet aina sekundaa. Jos haluat varmistua pähkinöidesi tuoreudesta, niin voin suositella Vitaravinnetta, jonka myymät pähkinät säilytetään pimeässä ja alle 15 asteen lämpötilassa.

5. Jos haluat ostaa jotain purkkikamaa, niin ensimmäiseksi ostokseksi suosittelen laadukasta (luonnollista) C-vitamiinia. Seuraavaksi suuntaisin katseet jonkinlaiseen viherjauheeseen, joista oma henkilökohtainen suosikkini on tämä.

Toki myös muita “superfoodeja” kannattaa kokeilla, mutta muista kuunnella itseäsi. Esimerkiksi maca ei sovellu läheskään kaikille.

Kesällä suosittelen kuitenkin kaikkia suuntaamaan askeleensa lähimpään metsään ja keräämään superfoodit sieltä pöytään.

5 kommenttia artikkeliin “Mistä aloittaa?”

  • Timo 6.5.2010 12.52

    Ostin juuri pussillisen kuorittuja saksanpähkinöitä ja olivat aivan hirveitä. Muistan, kun lapsena meillä syötiin aina joulun alla kuorellisia pähkinöitä pähkinäsaksien avulla. Nuo ilmeisesti säilyvät kuorittuja paremmin, mutta enpä ole noita enää mistään löytänyt.

  • Jarkko 6.5.2010 13.16

    Hei Timo,

    Mielenkiinnosta kysyn, että mistä ostit pähkinät?

    Nuo saksanpähkinät ovat todella herkästi pilaantuvia. Tuo kuori varmasti on oivallinen suoja pilaantumista vastaan.

  • Timo 7.5.2010 6.48

    Järvenpään Saiturinpörssistä. Harmi juttu, kun kaupassa on isot valikoimat pähkinöitä, siemeniä ja mausteita, mutta jos laatu on tuota luokkaa niin pakko muutkin jättää väliin.

  • Toni 7.6.2010 6.20

    Tää voi olla ilmiselvää, mutta sisältääkö vehnänorasuute gluteinia vai voiko sitä surutta popsia menemään?

  • Jarkko 7.6.2010 9.04

    Hei Toni,

    Itselläni ei ole kokemusta vehnänorasuutteista, mutta jos tuo uute on valimistettu 100% vehnänoraasta, niin ei siinä ole sitten gluteenia.

    Tuo mainitsemani vehnänorasjauhe on gluteeniton.

Kommentoi artikkelia

Tietoa blogista

Hei,

Löydät blogista raikkaita ja virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä ravinto- ja terveysasioihin liittyen.

Olen vannoutunut luomun puolestapuhuja ja vastustan jyrkästi lääkemafioiden häikäilemätöntä toimintaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavoitteenani on lisätä ihmisten tietoutta ja korjata vääränlaisia uskomuksia, joita ihmisille syötetään.

Jos sinulla on asiaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jarkko@raikasweb.com

Twitter

Twitter You Tube You Tube
iHerb tilaus

Nujerra akne

iHerb alennuskoodi

Tehdessäsi ensimmäisen tilauksen iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen kun käytät koodia GAS308.

Lue tilausohjeet tästä.

iHerbin parhaat tuotteet

Olivian nettikaupan alennuskoodi

Olivian superfoodsi Hinta ja laatu kohtaavat toisensa! Voin suositella erityisesti pähkinöitä, manteleita, guaranaa ja kaakaojauhetta...

Klikkaa itsesi ostoksille tästä!

Xoco.fi alennuskoodi

Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat

Linkit

Avainsanat

Flickr Photostream
Huomenta rakasValoa tunnelin päässäHeavenKaipaatko piristystä?Taivas tulessa, maa jäässäSarastusJääkausiJääkausiUlkoiluaJäässäHarha-askelVirhe