Lok
25

Mitä urheilijat syövät?

Mieti huippu-urheilijaa. Ajatellaan nyt vaikka hiihtäjää, joka herää aikaisin aamulla ja rientää heti aamupalan jälkeen lenkille. 2-3 tunnin aamuharjoituksen jälkeen on vuorossa ruokailu ja lepoa. Iltapäivällä on edessä uusi harjoitus, jossa laitetaan taas kaikki likoon. Tämänkaltainen harjoittelu vaatii todella huolellista suunnittelua ja tarkkaavaista itsensä kuuntelua, ettei ajauduta ylikuntoon tai loukkaantumiskierteeseen. Toki myös kunnonajoitus on keskeisessä asemassa.

Kun mietimme tätä huippu-urheilijaa, on syytä olettaa, että myös kaikki ravintoasiat on mietitty viimeisen päälle kuntoon. Usein totuus on kuitenkin jotain muuta. Toki ravintoasioihin paneudutaan (kuunnellaan ravintoterapeutteja), mutta lopputulos lähentelee katastrofia. Tuloksena on jatkuvaa sairastelua, surkeita treenejä, epäonnistuneita kilpailusuorituksia, tukkoisuutta ja huonoa fiilistä. Sitten tätä kaikkea surkeutta ihmetellään aina iltapäivälehtiä myöden ja syyllinen löydetään poikkeuksetta huonoista olosuhteista, valmentajista tai jostain muusta tekosyystä. Kenellekään ei tule edes mieleen kysyä, että mitä urheilijan ravintopuoleen kuuluu.

Minusta on aika huvittava tilanne, että minunlainen “konttorirotta” syö paljon paremmin kuin suurin osa suomalaisista olympiatason urheilijoista. En tietysti tiedä tarkalleen, että mitä Tero Pitkämäen aamupalaan kuuluu tai mitä Sami Jauhojärvi syö treenin jälkeen, mutta minulla on kuitenkin aika hyvä yleiskuva asiasta, sillä olen seurannut urheilumaailmaa intohimoisesti pikkupojasta lähtien.

Aina välillä joku eturivin urheilijoistamme kertoo lehtien sivuilla omista ruokailutottumuksistaan. Itse kuvailisin näiden huippu-urheilijoiden ruokavaliota hyvin tavanomaiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tehdään runsaasti huonoja valintoja. Gluteeniviljoja, prosessoituja maitotuotteita, huonoja rasvoja, heikkolaatuisia lihatuotteita ja surkeita ravintolisiä.

Olisi mieletöntä nähdä mitä tapahtuisi jos huippu-urheilijamme rupeisivat syömään edes aavistuksen paremmin. Nappaisiko Jukka Keskisalo Lontoon olympialaisista kultaa jos tämä juoksutykkimme ymmärtäisi optimoida suolistonsa toiminnan? Tai olisiko “Aikku” Saarinen hiihtoladulla pitelemätön, jos hän lisäisi ravinneköyhään ruokavalioon esimerkiksi spirulinaa, chlorellaa, siitepölyä, lähdevettä, MSM:ää ja muita vastaavia herkkuja? Ehkä jotain osviittaa mahdollisista seurauksista voimme lukea tästä Eetu Karvosen haastattelusta.

Alkaa tulokset meinaan oleen sen verran lapasesta etta valmentajakin epäili että mitä v****a olen ottanut jenkeissä.

4 kommenttia artikkeliin “Mitä urheilijat syövät?”

Kommentoi artikkelia

Tietoa blogista

Hei,

Löydät blogista raikkaita ja virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä ravinto- ja terveysasioihin liittyen.

Olen vannoutunut luomun puolestapuhuja ja vastustan jyrkästi lääkemafioiden häikäilemätöntä toimintaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavoitteenani on lisätä ihmisten tietoutta ja korjata vääränlaisia uskomuksia, joita ihmisille syötetään.

Jos sinulla on asiaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jarkko@raikasweb.com

Twitter

Twitter You Tube You Tube
iHerb tilaus

Nujerra akne

iHerb alennuskoodi

Tehdessäsi ensimmäisen tilauksen iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen kun käytät koodia GAS308.

Lue tilausohjeet tästä.

iHerbin parhaat tuotteet

Olivian nettikaupan alennuskoodi

Olivian superfoodsi Hinta ja laatu kohtaavat toisensa! Voin suositella erityisesti pähkinöitä, manteleita, guaranaa ja kaakaojauhetta...

Klikkaa itsesi ostoksille tästä!

Xoco.fi alennuskoodi

Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat

Linkit

Avainsanat

Flickr Photostream
Huomenta rakasValoa tunnelin päässäHeavenKaipaatko piristystä?Taivas tulessa, maa jäässäSarastusJääkausiJääkausiUlkoiluaJäässäHarha-askelVirhe