Kes
13

Roundup – Jäävuoren huippu

Author Jarkko    Category Näkemyksiä     Tags , , , ,

Monsanto pompsahti vihdoin laajemmin myös kahvipöytäkeskusteluihin, kun media uutisoi näyttävästi Roundup rikkakasvien torjunta-aineeseen liittyvistä ongelmista. Jokainen, joka on viitsinyt ajatella asiaa omilla aivoillaan tai käyttänyt edes hieman maalaisjärkeä, on kyllä ymmärtänyt sen, että minkälaisesta myrkystä tuossa on kyse. Itse olen paasannut tästä Monsanton häikäilemättömästä toiminnasta moneen otteeseen, joten tämä tuore uutisointi ei kyllä yllättänyt millään tavalla. Etenkin asian suhteen paljastunut EU:n järjestelmällinen tosiasioiden pimittäminen sopii kuin nenä päähän tähän käsikirjoitukseen. Monsanton lonkerot ovat kietoutuneet niin tiukasti päättävien tahojen ympärille, että Monsanto voi käytännössä sanella sen mitä tehdään. Tämä Roundup on kuitenkin vasta se jäävuoren huippu. Todellinen katastrofi on vasta tuloillaan. Tämä katastrofi on Monsanton junailema maailman ruokatuotannon hallinta, jonka keskeisenä aseena on geenimanipulaatio.

Jo nyt tässä vaiheessa olemme saaneet hälyttäviä esimerkkejä siitä mihin gm-viljely johtaa. Kerroin muutama viikko sitten siitä, että tutkijat ovat löytäneet uuden patogeenin, joka viihtyy Monsanton geeniruoassa sekä tätä luonnotonta ruokaa syövissä eläimissä… Tätä löydöstä pidetään yleisesti erittäin vakavana uhkana, joka vaatisi välittömiä toimenpiteitä. Laboratoriokokeissa on todettu, että tämä uusi patogeeni voi hyvinkin selittää esimerkiksi karjatiloilla räjähdysmäisesti lisääntyvät eläinten keskenmenot. Ei ole yllättävää, ettei tästä asiasta ole juurikaan puhuta julkisuudessa…

Monsanto muuten mainostaa Roundup myrkkyään kauniilla sanoilla: Oikein käytettynä se ei jätä maaperään jäämiä vaan muuttuu vedyksi, hiileksi, fosforiksi ja typeksi. Todellisuudessa glyfosaatin vaikutus luonnossa alkaa paljastua vasta nyt, sillä viime vuosina kyseistä ainetta on alkanut löytymään pohjavesistä. Monsanton väite aineen hajoavuudesta on täysin uskomaton senkin valossa, että yhtiön omissa testeissä vain 2 % aineesta oli biologisesti hajonnut 28 päivän kuluttua ruiskuttamisesta. Yhtiö onkin tuomittu kahdesti valheellisesta mainonnasta, New Yorkissa 1996 ja Ranskassa 2007.

Professori Robert Belle on tutkinut tätä Roundupia oikein urakalla. Hän yllättyi jo vuosia sitten Roundupin vaarallisuudesta ja etenkin sen kyvystä vaikuttaa siihen mekanismiin, joka säätelee solun jakautumista. Jokainen ymmärtää, että tämä jos mikä on todella vakava syöpäriski. Belle kertoi havainnostaan heti eteenpäin, mutta häntä “kehotettiin” pysymään hiljaa, koska taustalla oli gm-kysymys. Eli havainnot Roundupin myrkyllisyydestä kätkettiin, koska haluttiin suojella geenimanipulaatiokokeiluja.

Tämä ja paljon muuta selviää Monsanto-dokumentista, jonka käsikirjoituksen voit lukea tästä linkistä.

Tiesitkö muuten siitä, että Monsanton kehittelemä AgentOrange kasvimyrkky oli Yhdysvaltain armeijan käyttämä ase Vietnamissa:

Tarina Saimaalta
Kuulin tänään mielenkiintoisen tositarinan, joka oli tapahtunut muutama viikko sitten. Eräs läheisteni hyvin tuntema keski-ikäinen rouva oli ollut viettämässä laatuaikaa mökillä yhdessä miehensä kanssa. Mies oli istuskellut saunan terassilla ja katsonut upeaa kevätiltaa ja kaunista vaimoaan, joka ui järvessä. Pian mies hätkähti, kun näki vaimon rimpuilevan vedessä. Vaimo sai huudetuksi, etteivät jalat toimi ollenkaan. Mies meni apuun, veti vaimon kiireesti rantaan ja kiidätti hänet läheiseen terveyskeskukseen. Siellä oltiin ihmeissään ja rouva vietiin ambulanssikyydillä keskussairaalaan. Lääkärien toimesta tapausta tutkittiin peräti 2 viikkoa, jonka jälkeen annettiin diagnoosi ja hoito-ohjeet. Tapahtuman syyksi lääkärit sanoivat statiinit ja hoito-ohje oli hyvin yksinkertainen: Älä syö enää koskaan statiineja!

Onneksi tässä tapauksessa selvittiin säikähdyksellä. Kannattaa kuitenkin katsoa tulevia hukkumiskuolemia vähän sillä silmällä. Joko tänä kesänä statiinit voittavat viinan hukkumiskuolemien pääaiheuttajana?

3 kommenttia artikkeliin “Roundup – Jäävuoren huippu”

  • Laura 14.6.2011 13.41

    Muistan hyvin sen kun isäni aikoinaan suihki rounduppia vähän joka paikkaan. Etenkin perunamaalle! Ei ole kiva lukea tällaista tekstiä, kun joutuu sitten väkisin miettimään omia altistumisia kyseiselle aineelle.

  • Casper 14.6.2011 23.55

    The World According to Monsanto:
    http://www.youtube.com/watch?v=r3OedIuaZto

  • Jarkko 15.6.2011 18.58

    Tuo Casperin linkittämä Monsanto dokkari kannattaa katsoa läpi. Tästä linkistä löytyy suomitekstit, jotka tosin häipyvät sitten kesken ohjelman… http://video.google.com/videoplay?docid=-1750418193593784524#

Kommentoi artikkelia

Tietoa blogista

Hei,

Löydät blogista raikkaita ja virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä ravinto- ja terveysasioihin liittyen.

Olen vannoutunut luomun puolestapuhuja ja vastustan jyrkästi lääkemafioiden häikäilemätöntä toimintaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavoitteenani on lisätä ihmisten tietoutta ja korjata vääränlaisia uskomuksia, joita ihmisille syötetään.

Jos sinulla on asiaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jarkko@raikasweb.com

Twitter

Twitter You Tube You Tube
iHerb tilaus

Nujerra akne

iHerb alennuskoodi

Tehdessäsi ensimmäisen tilauksen iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen kun käytät koodia GAS308.

Lue tilausohjeet tästä.

iHerbin parhaat tuotteet

Olivian nettikaupan alennuskoodi

Olivian superfoodsi Hinta ja laatu kohtaavat toisensa! Voin suositella erityisesti pähkinöitä, manteleita, guaranaa ja kaakaojauhetta...

Klikkaa itsesi ostoksille tästä!

Xoco.fi alennuskoodi

Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat

Linkit

Avainsanat

Flickr Photostream
Huomenta rakasValoa tunnelin päässäHeavenKaipaatko piristystä?Taivas tulessa, maa jäässäSarastusJääkausiJääkausiUlkoiluaJäässäHarha-askelVirhe