Sähkösaaste

1950-luvulla käytettiin kenkäkaupoissa yleisesti apuvälineenä pedaskooppia, jolla pystyttiin arvioimaan onko kenkä sopiva asiakkaan jalkaan. Pedaskoopin toiminta perustui röntgensäteilyyn, jonka avulla nähtiin kätevästi se, että kuinka paljon tilaa varpailla on kengässä.

Pedaskooppi oli oman aikakautensa tekninen välttämättömyys samalla tavalla kuin nykyään matkapuhelimet, tietokoneet ja monet muut laitteet. Alice Stewart varoitteli pedaskoopin kulta-aikoina laitteen mahdollisista haitoista, mutta häntä ei juurikaan kuunneltu. Sen sijaan hänet leimattiin lähinnä vain hörhöksi ja kehityksen vastustajaksi. Nykyään röntgensäteilyn riskit tunnetaan jo varsin hyvin, mutta esimerkiksi matkapuhelimen aiheuttaman säteilyn suhteen kuljemme vielä pussi päässä. Tilanne onkin kännyköiden osalta hyvin samanlainen kuin 60-vuotta sitten tuon pedaskoopin suhteen. Jotkut varoittelevat kännykän vaaroista, mutta yleisellä tasolla niiden käyttöä pidetään riittävän turvallisena.

Voimme vain arvailla, että kuinka merkittävä osa nykyajan monista sairauksista on sähkömagneettisen säteilyn aikaansaannosta. Tutkimukset ovat viitanneet siihen, että sähkösaaste voi myötävaikuttaa ainakin diabeteksen, syövän tai Alzheimerin taudin syntyyn.

On tietysti jokaisen oma asia, että uskooko ja luottaako tähän laitevalmistajien ja virallisen tahon hyssyttelyyn vai tekeekö jotain toimenpiteitä oman ja läheisten terveyden takaamiseksi. Tässä muutama vinkki, joiden avulla kuka tahansa pystyy vähentämään sähkölaitteiden aiheuttamia terveyshaittoja.

Maadoittuminen
Maadoittuminen lienee se helpoin ja tehokkain tapa suojautua sähkömagneettisilta kentiltä. Lue aiheesta lisää tästä linkistä.

Offline
Siitä ei ole edes kovin pitkä aika, kun oli ihan normaalia jos ei ollut tavoitettavissa. Nykyään tilanne on ihan päinvastainen. Ihmiset saattavat närkästyä jos et vastaa puhelimeen tai ainakin siinä tapauksessa jos et soita takaisin. Sähköpostiin pitää vastata vuorokauden sisällä tai sitten ruvetaan soittelemaan perään. Vallitseva tilanne on jossain määrin aika epäterve…

Yksi parhaista aseista taistelussa sähkösaastetta vastaan on elää joka päivä ainakin osa päivästä offlinessä. Eli sammuta kännykkä ja tietokone jos et oikeasti tarvitse niitä. Kun pidät kännykkää päällä, niin pidä sitä aina mahdollisimman kaukana itsestäsi. Puhelimeen puhuessa käytä aina kuulokkeita.

Ionisaattori
Ulkoilma on negatiivisesti varautunutta ja sopusoinnuissa elimistön omien sähkövarausten kanssa. Sitä vastoin useat kodin ja työpaikan sähkölaitteet tuottavat huoneilmaan positiivisia ioneja, joilla voi olla meille merkittäviä terveyshaittoja. Tutkija Charles Wallach on tutkinut asiaa paljon ja hän uskoo, että esimerkiksi näyttöpäätetyöntekijöiden kokemat oireet johtuvat ainakin osittain työskentelytilan sisäilman ionisaation epätasapainosta.

Ionisaattorin avulla tuotetaan negatiivisesti varautuneita hiukkasia, jotka positiivisiin hiukkasiin törmätessä neutralisoivat ne. Mielestäni ionisaattori on ehdottomasti yksi parhaista investointikohteista erityisesti paljon tietokoneen ääressä istuville henkilöille. Voin suositella lämpimästi esimerkiksi tätä Airstatic SA5 ilmanpuhdistinta, joka sisältää myös ionisaattorin.

Asuinpaikan valinta, sähkösaneeraus ja makuuhuone
Lehtikuusesta rakennettu mökki keskellä metsää, jossa ei ole sähköjä eikä edes kännykälle kenttää. Tämä olisi sähkäsaasteita kammoksuvan unelma-asunto, mutta tietysti yleisesti ottaen vaikeasti toteutettava ja ei välttämättä niin kovin houkutteleva vaihtoehto.

Voit kuitenkin vähentää kotisi sähkösaasteen määrää erilaisin valinnoin:

1. Jos olet muuttamassa, niin kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei uuden kotisi lähellä olisi korkeajännitelinjoja, muuntamoita tai matkapuhelinmastoja. Tiheällä asuinalueella muut rakennukset suojaavat korkeataajuiselta säteilyltä jos rakennuksissa ei ole tukiasemia.

Kerrostalon ylin kerros saattaa huono vaihtoehto, koska huoneisto voi olla samalla tasolla kuin matkapuhelinten tukiasemat. Kerrostalojen alin kerros voi taas olla erittäin huono vaihtoehto jos ”kellarikerrokseen” on sijoitettu kiinteistömuuntaamo. Magneettikentät ovat yleensä suurempia kiskoilla varustetuissa muuntamoissa kuin kaapeleilla varustetuissa. Suuri merkitys magneettikenttien suuruuteen on sillä, mihin silta on kiinnitetty. Lähelle kattoa kiinnitetyillä kiskostoilla varustetun muuntajan magneettivuon tiheys saattaa olla useita kymmeniä mikrotesloja. Myös lähelle kattoa kiinnitetyillä kaapelisilloilla magneettivuon tiheys voi olla merkittävästi suurempi kuin lattialle kiinnitetyillä kaapelisilloilla. Magneettikenttä on selvästi pienempi niissä tapauksissa, joissa kisko- tai kaapelisilta on kiinnitetty muualle kuin lähelle kattoa.

2. Asiantuntevan (tosin usein myös melko kalliin) sähkösaneerauksen avulla voidaan madaltaa kodin sekä korkea että matalataajuisia kenttiä jopa huomattavalla tavalla. Kaapelivalinnat, maadoitusratkaisut ja virrankatkaisuautomaatit ovat esimerkkejä, joihin sähkösaneerauksessa kannattaa kiinnittää huomiota.

3. Vietämme makuuhuoneessa merkittävän osan vuorokaudessa, joten makuuhuoneen sisustusratkaisuihin kannattaa kiinnittää suurta huomiota. Esimerkiksi kovin pieneltä tuntuva, mutta sitä suurempikin ongelma voi olla lähes joka kodissa käytettävät joustinpatjat. Joustinpatjan jouset voivat nimittäin toimia eräänlaisina antenneina sähkömagneettisille kentille. Parempi valinta onkin puuvillapatja ja luonnonkuituiset vuodevaatteet.

Selvää tietysti on se, että makuuhuoneeseen ei kannata tunkea omaa kotitoimistoa. Eli tietokoneet ja muu elektroniikka ei kuulu makuuhuoneeseen. Jos kuitenkin olet pakotettu tähän vaikka tilanpuutteen vuoksi, niin muista huolehtia siitä, että otat nukkumisen ajaksi kaikki johdot pois makuuhuoneen pistorasioista.

Makuuhuoneiden sisäseinät ja katto on mahdollista tapetoida tapetilla, joka sisältää kupariverkon. Tämä ratkaisu estää ulkoapäin tulevien mikroaaltokenttien pääsyn sisätiloihin. Maadoitettuna tapetti antaa hyvän suojan myös matalataajuisilta sähkökentiltä. Ikkunaverhoiksi on saatavilla puuvillakankaaseen kudottua hopeoitua kuparilankaverkkoa, joka vaimentaa mikroaaltosäteilyä maadoittamattomanakin. Nämä viritykset voivat kuulostaa aika levottomilta ja jopa huuhaalta, mutta esimerkiksi pahasta sähköyliherkkyydestä kärsiville ne ovat enemmän kuin tarpeeseen.

Ja viimeisimpänä ja ehkäpä tärkeimpänä vinkkinä on itsensä maadoittaminen nukkumisen aikana. Tähän voit käyttää apuna esimerkiksi tätä erinomaista maadoituslakanaa.

Jos tämä aihe kiinnostaa enemmän, niin suosittelen lukemaan kirjan nimeltä Sähköä ilmassa. Kannattaa myös tutustua tähän kirjoitukseen, jossa käsitellään WLAN-verkkojen terveysvaikutuksia…

6 KommenttiaKommentoi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista