Tag - Akne

Rasvaton maito lihottaa ja aiheuttaa iho-ongelmia

maito

Jostain syystä ravitsemussuositukset toitottavat vuosi toisensa perään rasvattoman maidon käytön puolesta. Rasvattomalle maidolle on varattu aina merkittävä rooli virallisessa lautasmallissa ja suomalaiset on aivopesty uskomaan rasvattoman maidon maagiset terveyttä edistävät vaikutukset.

Tälle viralliselle suositukselle ei ole mitään perusteita. Todellisuudessa rasvattoman maidon juominen on terveyden suhteen monella tapaa hyvin ongelmallinen juttu.

Meille väitetään, että rasvaton maito olisi tutkimusten valossa terveellisempää kuin aito täysrasvainen maito. Mielenkiintoista on se, ettei ole olemassa ensimmäistäkään tutkimusta, joka puhuisi tämän väitteen puolesta. Ilmeisesti kyseessä on jokin salainen tutkimus, joka on lukittu Valion kassakaappiin?

Sitä vastoin meillä on yhä enemmän tietoa siitä, kuinka rasvattoman maidon juonti aiheuttaa erilaisia terveysongelmia, kuten aknea.

Maitorasvat ehkäisevät painonnousua – Tutkimuksissa on todettu, että rasvatonta maitoa juovat lapset ovat lihavampia kuin rasvaa sisältävää maitoa juovat lapset. Eli myytti maitorasvojen lihottavasta vaikutuksesta ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

Virginian lääketieteellisen yliopiston tutkijoiden mukaan rasvatonta maitoa juovat lapset olivat jopa 57 prosenttia todennäköisemmin ylipainoisia neljänteen ikävuoteen mennessä kuin täysrasvaista maitoa juovat.

Aiheuttaa aknea – Maito on yllättävän iso tekijä iho-ongelmien taustalla. Tästä on runsaasti tutkimusnäyttöä (1,2,3,4). Tutkimuksien mukaan aknea esiintyy sitä enemmän, mitä runsaammin maitoa juodaan.

Jopa maailman suurin maidontuottaja Nestlé on tutkinut asiaa ja myöntänyt sen, että maito aiheuttaa aknea. Muualla maailmassa näistä tutkimuksista on kohistu, mutta Suomessa asiasta ollaan vaiettu tiukasti.

Tutkimuksia peratessa huomaa sen, että rasvaton maito on erityisen paha juttu, kun puhutaan aknesta. Voidaankin siis sanoa, että rasvattoman maidon tuputtaminen on hyvin merkittävä tekijä Suomessa vallitsevan akne-epidemian taustalla.

Miksi meille sitten suositellaan rasvatonta maitoa jos sille ei ole mitään perusteita terveytemme näkökulmasta? Yksi syy tähän on todennäköisesti raha.

Rasvatonta maitoa myymällä meijeriteollisuuden käyttöön jää enemmän arvokasta ja terveellistä maitorasvaa, jota voi hyödyntää esimerkiksi juustojen valmistuksessa. Eli rasvattoman maidon myyminen on meijeriteollisuudelle valtavan paljon kannattavampaa kuin aidon maidon myyminen.

Antti Heikkilä on tiivistänyt rasvattoman maidon ongelmat mainioon videoon, jonka voit katsoa tästä linkistä.

Antioksidantit aknen hoidossa

Olen törmännyt väitteeseen, että antioksidantit toimivat aknen hoidossa. Onko asia näin ja jos on, niin voitko kertoa asiasta tarkemmin?

Asia on juuri näin! Antioksidantit voivat auttaa aknen ehkäisyssä ja siitä paranemisessa. Tässä tiivis yhteenveto siitä, että mistä tässä on kyse:

  1. Ihomme altistuu jatkuvasti erilaisille ärsykkeille ja hyökkäyksille.
  2. Omaamme näitä hyökkäyksiä vastaan tehokkaan antioksidanttisuojan. Jos emme omistaisi antioksidanttisuojaa, niin elävälle solulle käy kuten auringonpaisteeseen jätetylle voille: se härskiintyy, eli hapettuu. Tässä yhteydessä on syytä huomioida se, että esimerkiksi stressi, vääränlainen ravitsemus tai vaikka suolisto-ongelmat aiheuttavat kroonista tulehdusta, joka syö arvokkaita antioksidanttivarastojamme.
  3. Perinnöllisten ja/tai hormonaalisten tekijöiden takia talintuotanto voi lisääntyä huomattavasti. Tutkimukset kertovat siitä, että aknesta kärsivien talintuotanto on jopa 3 kertaa suurempaa terveeseen ihoon verrattuna.
  4. Samalla kun talintuotanto lisääntyy, tarvitsemme entistä enemmän antioksidantteja suojaamaan ihoamme.
  5. Jos näin ei tapahdu, niin tali hapettuu, jonka myötä talin tietyt rasvahapot (esimerkiksi skvaleeni) voivat muuttua vahvasti komedogeenisiksi jolloin tuloksena on tukkeutunut talirauhanen, bakteerien räjähdysmäinen kasvu ja lopulta akne.

Kun sisäistää edellä kuvatun tapahtumasarjan, niin ymmärtää varmasti sen, että miksi esimerkiksi antioksidanttipitoinen ruokavalio ja jotkut antioksidanttipitoiset kasvovoiteet, kuten pakurivoide, vihreää teetä sisältävä voide tai vaikka jojobaöljy voivat olla hyvin tehokas ase aknea vastaan taistellessa.

Mainio proteiinivalmiste

plantforce

Sain Lootuskaupalta testattavaksi Plantforcen uuden riisiproteiinijauheen. Mitä olen tähän kyseiseen proteiinijauheeseen nyt tutustunut, niin voin sanoa sen olevan laadukas ja erinomainen vaihtoehto perinteisille proteiinijauheille, jotka ovat laadultaan keskimäärin umpisurkeita.

Eli jos etsit laadukasta proteiinijauhetta, niin Plantforcen riisiproteiini on tutustumisen arvoinen…

Lisätietoa Plantforcen riisiproteiinista

PCOS

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä on tavallisin naisten hormonihäiriö, jota esiintyy noin 5–10 prosentilla naisista. Myös isompia prosenttilukuja on heitetty ilmoille ja villeimpien arvioiden mukaan jopa 20% naisista kärsii tästä ongelmasta.

Virallisesti sairauden varsinaista syytä ei tiedetä, mutta monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että PCOS saattaa olla perinnöllinen.  On myös todettu, että PCOS ja insuliiniresistenssi ovat usein yhteydessä toisiinsa. Todennäköisesti syy löytyy eri tekijöiden summasta, johon vaikuttaa perinnöllisten tekijöiden lisäksi erittäin vahvasti mm. ruokailutottumuksemme ja muut elintapamme.

PCOS voi olla erittäin merkittävässä roolissa todella monen naisen aknen taustalla ja yksi yleisimmistä PCOS-oireista on juuri akne. Muita tyypillisiä oireita ovat:

  •  Epäsäännölliset kuukautiset
  •  Liikakarvoitus
  •  Vyötärölihavuus
  •  Miestyyppinen kaljuus
  •  Lapsettomuusongelmat

Jos epäilee kärsivänsä munasarjojen monirakkulataudista, niin kannattaa hakeutua jatkotutkimuksiin. Oireyhtymästä kärsivillä näkyy usein ultraäänitutkimuksessa munasarjoissa helminauhamainen muodostelma munarakkuloita. Tosin pelkästään tämä havainto ei kerro koko totuutta, sillä munasarjarakkuloita voi esiintyä myös ilman PCOS:n muita oireita. Monesti tehdään myös hormonikokeet ja mitataan sokerinsietokyky, verenpaine sekä ja kilpirauhasarvot.

Hoitomuotoja on erilaisia, mutta ehdottomasti tehokkain ja suositeltavin hoito on oikeanlainen ruokavalio josta sokeri ja monet viljatuotteet on karsittu minimiin.  Hiilihydraattitietoisuus, laadukkaat rasvat ja yleisellä tasolla laadukas ruoka edesauttavat paranemista lähes poikkeuksetta. Yleensä lääkärit antavat PCOS-potilaille ohjeeksi noudattaa korkeahiilihydraattista ja vähärasvaista ruokavaliota, joka on ainakin omasta mielestäni suurin virhe, mitä hoidossa voidaan tehdä.

Tässä muita asioita, joihin on syytä kiinnittää huomiota:

  • Nauti riittävästi D-vitamiinia, koska tutkimukset ovat osoittaneet sen, että riittävän suuret D-vitamiiniannokset voi tuoda huomattavaa apua tähän vaivaan.
  • Yli puolella PCOS-potilailla on ylipainoa ja laihduttamisen myötä usein oireet helpottavat.
  • Muista liikkua riittävästi!
  • Rohdosten puolelta apua voivat tuoda lakrtisinjuuri, Reishi, Schisandra, Ashwagandha, Maca, Vitex ja Tribulus.
  • Nauti reilusti omega kolmosia.
  • Ravintolisien suhteen D-vitamiinin lisäksi nostaisin pöydälle erityisesti magnesiumin, sinkin, kromin, C-vitamiinin, astaksantiinin ja seleenin.

Uusi Nujerra Akne kirja

Olen viime kuukausina kirjoittanut uutta Nujerra Akne -kirjaa. Tämä kirja on jatko-osa Nujerra Akne -oppaalle, joka on ollut ladattavissa ilmaiseksi. Tätä ilmaista opasta on ladattu sen olemassaolon aikana yli 35 000 kertaa, joten kysyntää sille on selvästi ollut. Olen saanut oppaan myötä lähes 2000 arvokasta sähköpostiviestiä akneen liittyen. Näistä ”potilaskokemuksista” minulle on kertynyt valtavan paljon lisätietoa aknesta ja etenkin sen tehokkaasta hoidosta. Haluankin tässä yhteydessä kiittää lämpimästi jokaista teistä, jotka ovat ottaneet yhteyttä minuun aiheeseen liittyen.

Ilmaiseksi ladattavissa ollut Nujerra Akne -opas on lukijapalautteiden perusteella auttanut lukuisia aknepotilaita. Tämä on tietysti ollut oppaan tavoite. Myös muutama valveutunut lääkäri on suositellut tuota opasta potilailleen ja tästä olen ollut varsin otettu. Kiitosta on tullut paljon, mutta totuus on se, että tuo opas on ollut aikamoinen raakile.

Esimerkkinä mainittakoon se, että opas perustui hieman liikaa omiin kokemuksiini. Julistin esimerkiksi sitä, että suurin osa aknetapauksista on käytännössä parannettavissa sillä, että jättää gluteeniviljat pois ruokavaliosta. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että asia ei ole ihan näin yksinkertainen vaikka tuo gluteenittomuus monille huomattavaa apua tuokin ja monet saattavat parantua pelkästään sen myötä.

21.11 julkaisen uuden Nujerra Akne kirjan. Se antaa vastauksia niihin kysymyksiin, joihin aknesta kärsivä törmää. Uusi Nujerra Akne kirja sisältää paljon uutta ja päivitettyä tietoa. Uskallan sanoa, että parempaa ja tehokkaampaa tietopakettia et aknen hoidosta löydä.

Olen kahlannut läpi satoja tutkimuksia, keskustellut eri asiantuntijoiden kanssa ja tietysti kartuttanut runsaasti ”potilaskokemuksia”. Nämä ovat uuden kirjan taustalla. Väitän, että harva ihminen suhtautuu asiaan yhtä suurella intohimolla. Aknesta kärsivien auttaminen onkin muodostunut tavallaan yhdeksi keskeisimmäksi elämäntyökseni ja tämä kirja on minun tapani auttaa aknepotilaita.

Nujerra Akne opas ei ole enää ladattavissa. 21.11.2013 ilmestyy uusi Nujerra Akne kirja, joka antaa tarvittavat vastaukset aknen nujertamiseen.

PS. Sain sähköpostiini pyynnön, että mainostaisin Laatua lasten lautasille Facebook-sivustoa. Tuo sivusto on kohtauspaikka päiväkoti- ja/tai kouluruoan laadusta huolestuneille oppilaille, vanhemmille ja päiväkotien tai koulujen henkilökunnalle, koko Suomen alueelta. Pääset sivuille tästä linkistä.

Ihmeellinen jojobaöljy

Jojobaöljy on ihonhoitoa ajatellen todellinen ihmeaine ja ainakaan itse en voi hehkuttaa sitä liikaa. Tämä Simmondia Chinesis-pensaan siemenistä puristettava uute ei itse asiassa ole öljyä, vaan vahaa. Vahaan liitetään helposti mielikuvia hengittämättömyydestä ja ajatellaan, että se tukkii ihohuokoset. Tämä lienee yksi keskeinen syy sille, minkä takia jojobauutetta markkinoidaan öljynä.

Jojobaöljyä voi käyttää kasvojen ja koko vartalon kauneudenhoitoon ja kaikille ihotyypeille. Jojobaöljy sopii mainiosti myös hiusten ja päänahan hoitoon. Voin suositella jojobaöljyä erityisesti jos kärsit jostain iho-ongelmasta, koska se elvyttää ja normalisoi ihon toimintoja. Esimerkiksi akneiholle jojobaöljy on mitä parhain ratkaisu. Jojobaöljyä voi käyttää myös kasvojen öljypuhdistukseen, psoriasiksen hoitoon tai vaikka raskausarpien ehkäisyssä ja vauvan herkän ihon hoidossa. Käyttömahdollisuudet ovat melkein rajattomat. Jojobaöljyllä on luontainen auringonsuojakerroin ja sillä on todettu olevan jopa arpia parantava vaikutus, joten tältä pallolta ei parempaa ihonhoitotuotetta varmaankaan löydy.

Jojobaöljyä valitessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kyseessä on kylmäpuristettu jojobaöljy ja parhaassa tapauksessa vielä luomulaatuinen. Jojobaöljy on melko herkkää tavaraa, joten ihanteellista olisi ostaa se tummassa lasipullossa. Itse olen kuitenkin tyytynyt iHerbistä löytyviin läpinäkyvissä muovipulloissa myytävään jojobaöljyyn, koska ainakin tähän mennessä niiden laadussa ei ole ollut yhtä kertaa lukuun ottamatta mitään sanomista. Olen kuitenkin huomannut sen, että siinä vaiheessa kun pullosta on jäljellä noin kolmannes tai neljännes, niin laatu on selvästi ruvennut heikkenemään (haju on muuttunut pähkinämäisestä kitkeräksi), kun öljy on ollut tekemisissä valon, lämmön ja hapen kanssa. Eli kannattaa kiinnittää huomiota mahdollisiin laatumuutoksiin ja jos säilytysajat ovat pitkiä, niin siirto muovipullosta sopivan kokoiseen tummaan lasipulloon on ihan perusteltua.

Jojobaöljy imeytyy parhaiten jos sitä levitetään kosteahkolle iholle. Ei siitä kuitenkaan ole mitään haittaa jos sen levittää ihan kuivallekin iholle, kuten itse usein teen.

Tässä vielä ne iHerbin 3 parasta jojobaöljyä (ei ole paremmuusjärjestyksessä):
1. Aura Cacia
2. Desert Essence (yksi pullo jäi kerran käyttämättä, kun öljy tuoksui oudolle)
3. Now Foods

Kerro tarinasi

Olen kirjoittamassa kirjaa, jonka yhtenä runkona toimivat ihmisten tarinat siitä, kuinka heidän terveys tai jopa elämä ovat muuttuneet sen jälkeen, kun he ovat ymmärtäneet ruveta miettimään omilla aivoillaan sitä mitä pistävät suuhunsa. Jo nyt minulla on kasassa monia uskomattomia kertomuksia, mutta kaipaan edelleen lisää näitä aitoja kokemuksia.

Yhtenä aamuna päätin peilin edessä sen, että tämä saa riittää. Heitin osan lääkkeistäni roskiin ja rupesin syömään Heikkilän opeilla. Eli aika tavalla niiden vallalla olevien oppien vastaisesti. Leivät jätin syömättä ja pakolliset perunat keittämättä. Läträilin hyvien rasvojen kanssa ja näytin kaupassa keskisormea margariineille. Siis ihan oikeasti. Tuntui hyvälle. Mieheni epäili minun sekoavan, mutta aika nopeasti epäilyt muuttivat muotoaan uskoksi siihen, että tämä hommani toimii. Aiemmin tuli syötyä pitkälle jalostettuja ruokia, mutta muutoksen myötä en hyväksynyt muuta kuin sitä paljon puhuttua aitoa ruokaa. Ainainen morkkis syömisestä oli poissa ja tilalle tuli ilo. Kuinka hauskaa syöminen voikaan olla. Siis ihan joka päivä. Aina! Vaikea kuvailla kuinka dramaattisesti oloni parani. Minusta tuli ihan eri ihminen. Nyt tuntuu hieman siltä, että kuljin ennen laput silmillä jossain sumun keskellä. Nyt aurinko paistaa joka päivä. Ihan kaikkia lääkkeitä en ole uskaltanut vielä jättää, mutta aiempi pillerinpyöritys on muisto vain.

Jos sinä haluat jakaa jonkun vastaavan tarinan muiden kanssa, niin lähetä se sähköpostiini: jarkko@raikasweb.com. Tarinansa lähettäneet osallistuvat pieneen arvontaan. Arvonnan voittaja saa paketin, johon kerään joitain suosikkituotteitani iHerbin valikoimasta.

Luin juuri aknen hoito-oppaasi ja ajattelin kirjoittaa muutaman rivin omista kokemuksistani aknen kanssa.

Akneni puhkesi nopeasti ja rajusti noin 1,5 vuotta sitten, 24 vuoden ikäisenä. Tätä ennen olin saanut paljon kehuja kauniista ja hyväkuntoisesta ihostani, joten akne oli todella raju isku itsetunnolle. Tein alusta asti kaiken mahdollisen parantuakseni siitä. Epätoivon vallassa lopulta suostuin alkuvastusteluista huolimatta kokeilemaan joitain apteekin vahvoista rasvoista, antibiootteja ja Diane Nova ehkäisypillereitä. Mistään näistä ei ollut apua, päinvastoin apteekin rasvat vain pahensivat ihoa.

Jysäys parempaan suuntaan tapahtui lopulta löydettyäni Olli Postin blogin ja Nutrixin, Jaakko Halmetojan tekstin kauneudesta ja muistaakseni myös sinun blogissasi oli jokin teksti vuosi sitten aknen hoidosta. Jätin siis kertaheitolla maidon, sokerin ja viljat ruokavaliostani pois. Muutos ruokavaliossa oli raju, mutta niin oli myös sen vaikutukset. Muutokset iholla eivät näkyneet aivan välittömästi, mutta koin niin huikean muutoksen olotilassani, että halusin jatkaa kokeilua. Muun muassa migreeni, josta toisinaan kärsin jopa viitenä päivänä viikossa, hävisi kokonaan. Pikkuhiljaa alkoi myös iho paranemaan. Otin käyttöön lähes kaikki mahdolliset superfoodit. Hankin koko ajan vain laadukkainta mahdollista luomuruokaa. Ihon ulkoisessa hoidossa kokeilin myös kaikki mahdolliset luonnolliset keinot.

Kerron tarkemmin tärkeimmistä seikoista, jotka itselläni tehosi parhaiten. Yksi merkittävin tekijä ihon kunnon paranemiseen oli rasvojen runsas syönti. Tämän myötä ihon kuivuus hävisi huomattavasti. Söin joka päivä yhden avokadon, pari kourallista pähkinöitä, oliiviöljyä reilusti salaatin seassa, kookosöljyä suoraan ruokalusikalla purkista hunajan kanssa, sekä suklaan seassa ja ruoanlaitossa. Lisäksi otin päivittäisen kalaöljyannoksen. Selkeät positiiviset vaikutukset huomasin myös kun aloin syömään raakakaakaota, sinkkilisää ja spirulinaa. Luulen myös vahvoilla mausteilla olleen positiivista vaikutusta. Itse en D-vitamiinista huomannut sen erityisempiä vaikutuksia. Toisaalta kaikkea on vaikea tietää, sillä aloitin hyvin samoihin aikoihin käyttämään macaa, MSM:ää ynnä muita tuotteita.

Edelleen ruokavalioni on suhteellisen samanlainen: ei maitoa, viljoja eikä sokeria. Superfoodeja käytän saannin mukaan. Olen viettänyt viime kuukaudet Aasiassa, joten täällä olen syönyt huomattavasti enemmän hedelmiä kuin Suomessa. Sillä ei kuitenkaan ole ollut huonoja vaikutuksia. Kokeilumielessä olen muutamia kertoja testannut, mitä tapahtuu jos syön hieman sokeria, viljoja tai maitotuotteita. Saan edelleen kaikista noista sekä migreenin että myös näppyjä naamaan. Aknen kannalta selkeästi pahin ruoka-aine tuntuu itselleni olevan maitotuotteet. Niitä en pysty käyttämään yhtään saamatta vähintään yhtä kipeää pattia naamaan. Vuohenmaitoa en ole vielä kokeillut, joten suunnitelmissa on vielä lähipäivinä kokeilla pala raakaa vuohenmaitojuustoa.

Ihon ulkoisessa hoidossa tuli kokeiltua kaikki mahdolliset luonnolliset hoitomenetelmät, mitä vain löysin ja keksin. Lopulta parhaat hoitomenetelmät löytyi ja rutiinini muodostui seuraavanlaiseksi: Halusin peittää akneni meikkivoiteella ja käytin siihen luonnonkosmetiikkaa. Poistin meikin iltaisin hieromalla ihoon oliiviöljyä ja pyyhin tämän jälkeen ihon vanulapulla. Toistin käsittelyn yleensä kolme kertaa, jotta sain varmasti kaiken meikkivoiteen iholta pois. Vettä en käyttänyt ollenkaan. Lopuksi levitin iholle uudestaan joko oliiviöljyä tai kookosöljyä. Näiden vaikutus iholla oli hieman erilainen, mutta molemmat tekivät hyvää, ja tämän takia vaihtelin näita kahta öljyä. Pahimpiin ongelmakohtiin minulla oli oma öljysekoitus. Sekoitin puolet oliiviöljyä ja puolet risiiniöljyä, jota ostin apteekista. Tästä seoksesta täytyy sanoa, että se oli todella tehokas näppyjen poistaja, mutta samalla myös hyvin hellävarainen. Tämä sekoitus, puolet ja puolet, ei kuivattanut ihoa lainkaan. Toisinaan ongelmakohtiin oli käytössä myös teepuuöljy, mutta se oli makuuni hieman liian ärhäkkä ja kuivatti liikaa ihoa. Aamurutiineihini ei kuulunut mitään. Mikäli illalla levittämästäni öljystä oli iholla vielä jäämiä, jätin sen iholle meikin alle. Vältin koskettamasta ihoa turhaa. Käytännössä koskaan en pessyt ihoa vedellä, mutta toki se kastui suihkun yhteydessä. Myös kaikenlainen kuorinta tuntui omalla ihollani huonolta.

Viimeiset puoli vuotta olen kärsinyt enää vain arvista. Ihonhoitorutiinini ovat edelleen melko samanlaiset: oliiviöljypuhdistus illalla, sekä tämän jälkeen arganiaöljyä (argan oil) yövoiteeksi. Luin netistä, että se häivyttäisi aknearpia. Minulla on ollut käytössä Melvitan arganiaöljy viimeiset kolme kuukautta ja arvet ovat selkeästi hävinneet tänä aikana. Tämän ajan olen kuitenkin viettänyt myös Aasian lämmössä, ja luulen auringon ja päivetyksen vaikuttavan myös siihen, etteivät arvet näy enää niin paljon. Kokeilin myös etanasalvaa ja etanavoidetta aikaisemmin, mutta en huomannut niiden käytöllä suuria muutoksia. Vielä on arpia hieman jäljellä, ja jokunen pieni painauma tule poskiin jäämään, mutta nyt on itsetunto jo kohonnut vuoden takaiseen verrattuna niin paljon, että nautin elämästäni ilman meikkivoiteita. Elämä hymyilee jälleen.

Aurinkoista palautetta

Sain alkuviikosta iloista sähköpostia, jonka haluan nyt jakaa teidän kanssanne. Viesti on tietysti julkaistu lähettäjän luvalla…

Siunaa jokapäiväinen leipämme

Korvatulehdus, akne, atooppinen ihottuma, syöpä, astma, likinäköisyys, diabetes, nivelreuma, MS-tauti, epilepsia, dementia, skitsofrenia, masennus, nokkosrokko, osteoporoosi… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tuossa listassa on vain pieni osa niistä sairauksista, joita gluteeniviljat aiheuttavat.

Gluteeniviljojen sisältämät erinäiset proteiinit voivat saada immuunijärjestelmämme reagoimaan sairaalloisesti. Näitä proteiineja on yleisimmistä viljoista vehnässä, ohrassa ja rukiissa. Kyseisiä proteiineja kutsutaan kansankielellä gluteeniksi.

Näistä pahisproteiineista on eniten tutkittu gliadiini-nimistä myrkkyä, joka saa keskivertoihmisen immuunijärjestelmän täysin sekaisin. Eli käytännössä kehomme pitää sitä ruisleipää myrkkynä eikä ravitsevana ruokana.

Amerikassa epäillään peräti 100 miljoonan kansalaisen kärsivän lähinnä vehnän aiheuttamista ongelmista. Suomessa vastaava luku on varovaisesti arvioiden 2-3 miljoonaa. Kun näitä lukuja katsoo, tulee väistämättä mieleen vain yksi kysymys. Miten tämä on mahdollista?

Lähes kaikki ravinto-oppaat ylistävät viljoja ja etenkin täysjyväviljoja. Virallisten suositusten mukaan meidän pitäisi syödä joka päivä vähintään 5-8 leipäpalan edestä erilaisia viljoja. On tärkeää huomioida se, että joillekin ihmisille viljat voivat sopia, mutta todennäköisesti suurimmalle osalle meistä ne eivät sovi. Viimeisten vuosikymmenten kuluessa ovat tutkijat havainneet, että gluteeniviljojen vahingolliset proteiinit voivat aiheuttaa sairauksia lähes mihin kehon osaan tahansa ilman minkäänlaista suolistoperäisyyttä. Tätä oireyhtymää kutsutaan yleisesti gluteeniherkkyydeksi.

Entistä ikävämmäksi tilanteen tekee se, että lähes jokaisella gluteenille herkistyneellä on myös muita herkistymisiä ruoka-aineiden suhteen, jotka sitten johtavat monien muiden allergioiden ja herkkyyksien kehittymiseen. Esimerkiksi itselläni ovat allergiat hävinneet lähes tyystin viljojen syönnin lopettamisen jälkeen.

Maanviljelyä ja viljankasvatusta on ollut olemassa korkeintaan 15 000 vuotta, kun taas nykyihmiset kehittyivät Afrikan savanneilla jo noin 200 000–250 000 vuotta sitten. Kaukaisimmat esi-isämme eivät ole koskeneetkaan viljoihin yli kahteen miljoonaan vuoteen. Vielä tänä päivänäkään monet maapallon ihmisistä eivät ole omaksuneet gluteeniviljojen syöntiä. Toki myös esimerkiksi maissi ja riisi aiheuttavat omat ongelmansa, mutta sen on jo kokonaan toinen juttu.

Suomessa viljoja ollaan syöty moneen muuhun maahan verrattuna vasta kohtalaisen vähän aikaa, joten voi olla hyvin mahdollista, että me olemme erityisen herkkiä gluteenille. Tätä puoltaa ainakin monet tautitilastot. Suomi on erittäin sairas maa.

Voi olla, että menen seuraavassa arviossani pahasti metsään, mutta tuon sen kuitenkin julki. Jos ajatellaan tilannetta noin 20 000 – 30 0000 vuoden päähän, on täysin mahdollista, että ihminen sopeutuu gluteeniviljojen kulutukselle. Odottavan aika voi tosin muodostua turhan pitkäksi. Edessä olisi runsaasti sairauksia ja kuolemaa, jotka voitaisiin estää yksinkertaisella ruokavalionmuutoksella.

Mistä sitten tietää, että kärsiikö gluteeniviljojen aiheuttamista ongelmista? Hyvä kysymys, sillä gluteeniviljojen aiheuttamien sairauksien määrä on niin suuri, että on vaikeaa sanoa johtuuko joku tietty sairaus viljoista vai jostain muusta. Nykyään on olemassa hyviä laboratoriokokeita, joista voi olla apua asian selvittämiseksi. Huominarvoista on kuitenkin se, että nämä kokeet eivät anna välttämättä todellista vastausta. Itse reagoin gluteeniviljoihin erittäin voimakkaasti, mutta laboratoriokokeiden mukaan minulla ei pitäisi olla mitään ongelmia gluteeniviljojen suhteen. En itse asiassa pysty syömään edes kauraa (luontaisesti gluteeniton), koska sitä on usein käsitelty samoissa tuotantotiloissa kuin gluteeniviljoja.

Helpoimmin asia selviää vain kokeilemalla. Kukaan ei häviä jos koittaa elää muutaman viikon ilman gluteeniviljoja. Jos siitä ei ole apua oireisiin, niin syy on varmaankin sitten jossain muussa jutussa. Ihminen selviää hyvin myös ilman leipää ja puuroa…

Olen käyttänyt lähdemateriaalina Vaaralliset Viljat nimistä kirjaa, jota voin suositella jokaiselle. Kirjan ovat kirjoittaneet James Braly ja Ron Hoggan

Akne – voitettavissa oleva riesa

Artikkeli on päivitetty 19.5.2015

Akne on todella ikävä, sitkeä ja pahimmillaan myös todella lannistava sairaus. Akneen on kuitenkin olemassa toimivia hoitokeinoja, joiden avulla kuka tahansa pystyy paranemaan aknesta. Valitettavan usein aknea kuitenkin hoidetaan täysin väärin metodein ja tästä johtuen akne yleensä vain pahenee.

Iho-ongelmien kukistaminen on parhaimmillaan todella yksinkertaista, kun tietää mihin asioihin tulee kiinnittää huomiota. Aina aknen parantuminen ei onnistu sormia napsauttamalla vaikka tarvittava tieto olisikin käsissä. Joskus paranemisprosessi voi viedä pitkänkin ajan, mutta on tärkeää muistaa, että akne on nujerrettavissa! Eli kenenkään ei tule kärsiä nykyaikana enää aknesta.

Aknen tehokkaassa hoidossa on kolme ratkaisevan keskeistä asiaa:

  1. Mahdollisten sairauksien poissulkeminen, jotka voivat aiheuttaa aknea.
  2. Tulehduksen ja hapetusstressin kukistaminen. Jos ei ole tulehdusta, niin ei ole myöskään aknea.
  3. Oikeaoppinen ihonhoito. Usein akneihon hoidossa tehdään suuria virheitä. Yleisen virhe on se, että ihoa pestään liikaa ja lisäksi vielä väärällä tavalla.

Jos haluat tietää miten tämä kaikki käytännössä onnistuu ja mihin asioihin tulee kiinnittää huomiota jos haluat eroon aknesta, niin suosittelen tutustumaan kirjoittamaani Nujerra Akne E-kirjaan tai verkkokurssin.