Tag - Yrtit

Schisandra

Schisandra eli palsamiköynnös on ehdottomasti yksi suosikkiyrteistäni. Palsamiköynnöstä kutsutaan myös sitruunaköynnökseksi, koska sen marjat ovat hyvin happamia. Köynnöksen kiinankielinen nimi tarkoittaa ”viiden maun marjaa”, eli happaman lisäksi siitä voi löytää karvaan, makean, mausteisen ja suolaisen maun.

Oli Schisandra-marjan mausta sitten mitä mieltä tahansa, niin sen lääkinnällisiä ominaisuuksia ei voi ylistää riittävästi. Schisandra-marjan terveysvaikutuksia on tutkittu viime vuosina paljon ja tutkimustulokset ovat olleet vähintään mielenkiintoisia:

  1. Tukee maksan toimintaa.
  2. Tukee munuaisten toimintaa.
  3. Tukee keuhkojen toimintaa.
  4. Edesauttaa sydämen terveyttä.
  5. Auttaa stressinhallinnassa.
  6. Voi parantaa keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta.
  7. Tunnetusti todellinen kauneus-yrtti. Schisandraa löytyykin monista ihonhoitotuotteista.
  8. Voi parantaa suorituskykyä. Esimerkiksi monet kiinalaiset urheilijat käyttävät Schisandraa.

Itse olen huomannut Schisandran toimivuuden erityisesti stressinhallinnan osalta. Mielestäni Reishi ja Schisandra yhdessä tai erikseen on stressin nujertamista ajatellen mitä loistavin kaksikko. Schisandra tuntuu muutenkin toimivan loistavasti eri yrttien kanssa (synergiavaikutukset). Reishin lisäksi Schisandraa voi koittaa vaikka yhdessä Ginsengin tai Ashwagandhan kanssa.

Myös Schisandran maksan terveyttä tukevia vaikutuksia on pakko hehkuttaa. Tutkimuksien mukaan Schisandralla on joitain samanlaisia ominaisuuksia kuin maarianohdakkeella, joka on ehkäpä se kaikista tunnetuin ja tehokkain maksa-yrtti. Schisandran säännöllisellä käytöllä on mahdollista ehkäistä erilaisia maksaongelmia, jota esimerkiksi lääkkeet, alkoholi tai ympäristömyrkyt voivat aiheuttaa.

DSC_0005

Itse tykkään erityisesti Eclectic Instituten Schisandra tinktuurasta. Se on toimiva, tehokas ja kätevä käyttää vaikka reissussa. Toki muitakin hyviä vaihtoehtoja on. Näistä voin mainita esimerkiksi FSF Longevity ja FSF Endurance yrttisekoitukset, joissa on Schisandran lisäksi myös muita yrttejä.

Tietysti voit ostaa myös Schisandra-marjoja sellaisenaan ja valmistaa niistä omia tinktuuroita tai käyttää niitä vaikka teen tai pirtelöiden joukossa.

Kaarlo Impolan hampputuotteet
oljyhamppu
Haastattelin talvella Kaarlo Impolaa liittyen öljyhampun viljelyyn. Nyt Kaarlolta on saatavilla hampunsiemenien lisäksi myös hamppurouhetta ja huippulaadukasta hamppuöljyä. Voin suositella! Löydät Impolan hampputuotteita ekokaupoista tai voit kysyä niitä myös suoraan tilalta.

Sienikaupan aarteita

DSC_0019_Fotor
Sienikauppa on varmasti joillekin blogini lukijoille tuttu verkkokauppa. Heidän valikoimansa on melko pieni, mutta sitäkin laadukkaampi.

Sienikaupan Jere lähetti minulle testattavaksi muutamia tuotteita heidän valikoimastaan. Pääsin kokeilemaan erilaisia ”pikasieniä” ja lisäksi myös Ojion uutejauheita. Odotukset olivat kovia, enkä joutunut pettymään.

Pikasienet ovat nimensä mukaisesti käyttövalmiita sieniuutteita. Valikoimasta löytyy ne neljä tärkeintä lääkinnällistä sientä, eli:

  • Pakuri
  • Cordyceps
  • Reishi
  • Lion`s Mane

Näistä pikasienistä voi tehdä omia teejuomia tai niitä voi lisätä vaikka pirtelön ja suklaan joukkoon. Itse tykkään yhdistellä erilaisia lääkinnällisiä sieniä keskenään ja tähän tarkoitukseen nämä pikasienet on mielestäni todella laadukas sekä toimiva ratkaisu.

Sienikaupan Jere kertoi, että Pakuri- ja Reishi-uutteet ovat kaksoisuutettuja (kuumauutos sekä alkoholiuutos) ja sisältävät 30% polysakkarideja. Pika-Reishi on laadukasta Duanwood-Reishiä, joka on se Reishin korkein laatustandardi. Pakuri on lähtöisin Siperian puhtailta alueilta, jossa pakurin käytöllä on hyvin pitkä käyttöhistoria. Pakuri-uutteen orac arvo noin 10000.

Cordyceps-uute on laatuluokaltaan korkeaa CS4-tasoa ja siinä on 40% polysakkarideja ja 15% mannitolia. Lion`s Mane -uute kasvatetaan pellavansiementen kuorista tehdyssä massassa puhtaissa kasvihuoneolosuhteissa ja uute sisältää 30% polysakkarideja

Pikasienet eivät ole luomua, mutta ne on todettu puhtaiksi EU:n hyväksymässä laboratoriossa ja myös tulli tietysti tekee satunnaistarkistuksia. Lisäksi tuottaja on GMP-sertifioitu.

Kaiken kruununa nuo pikasienet on pakattu tummaan Miron-lasipurkkiin! Eli laatujutut on kohdillaan…

DSC_0007_Fotor

Pikasienten lisäksi löydät Sienikaupan valikoimista myös huippulaadukkaat Four Sigma Foodsin Instant pikajuomat, jotka on lääkinnällisten sienten osalta tällä hetkellä se oma suosikkini. Näitä FSF-pikajuomia on mukava yhdistellä pikasienien kanssa, jolloin voi samaan kuppiin saada joko kahden eri lääkinnällisen sienen vaikutukset tai vaikka saman sienen tupla-annoksen

Myös Ojion uutejauheet saavat minulta vahvan suosituksen. Kyseessä on erittäin laadukas tuotesarja ja jokainen joka on kokeillut Ojion tuotteita, on varmasti ollut kokemaansa tyytyväinen. Esimerkiksi Ojion Ashwagandha on varmasti top-3 Ashwagandha mitä olen maistanut.

Saat nyt kesäkuun ajan raikasweb koodilla 10% alennuksen Sienikaupan valikoimasta. Tuo alennus koskee tuotteita, ei toimituskuluja.

Sienikaupan Facebook-sivut.

Lisämunuaisten uupumus

Pitkään jatkuneiden terveysongelmieni syy on todennäköisesti lisämunuaisten uupumus. Olen saanut melko hyviä ohjeita siitä miten tätä tilannetta pitäisi ruveta purkamaan, mutta kaipaisin vielä vinkkejä erityisesti yrttien suhteen. Voitko auttaa?

Lisämunuaisten uupumus on varsin mielenkiintoinen ja myös melko kiistanalainen ilmiö. Toisen näkemyksen mukaan kyseessä on pahasti alidiagnosoitu sairaus, josta kärsii jopa 80 prosenttia länsimaalaisista aikuisista jossain vaiheessa elämää. Virallinen lääketiede ei sitä vastoin edes suostu puhumaan mistään lisämunuaisten uupumuksesta, koska asiasta ei ole kuulemma riittävästi tieteellistä näyttöä. Veikkaan, että tulevaisuudessa tämä virallisen tahon suhtautuminen tähän asiaan tulee kyllä muuttumaan.

Jos lisämunuaiset väsähtävät, niin tyypillisimpiä oireita ovat mm. hermostuneisuus, uupumus, heikko stressinsietokyky, keskittymisvaikeudet, iho-ongelmat ja huono palautumiskyky liikunnasta.

Stressi näyttelee lisämunuaisten väsähtämisen suhteen merkittävää roolia. Sanomattakin onkin selvää, että aivan ensimmäiseksi täytyy löytää itselleen sopivat välineet stressinhallintaan. Monesti edessä voi olla suuri savotta, joka on tehtävä jos haluaa parantua.

Lakritsinjuuri on loistava yrtti lisämunuaisonelmista kärsiville. Monille sopivin päiväannos löytyy kahden ja viiden gramman väliltä.

Lakritsinjuuri on yleisellä tasolla rohdos yrtti lisämunuaisongelmista kärsiville. Kaikille sen käyttö ei kuitenkaan sovi.

Stressinhallinnan lisäksi on olemassa paljon toimia välineitä, joilla lisämunuaisten väsähtämisestä kärsivän potilaan paranemisprosessia voidaan huomattavasti nopeuttaa ja helpottaa. Listaan tässä jotain asioita, mistä voi olla apua.

  • Nuku ja lepää riittävästi. Muista kuunnella itseäsi ja nuku tarvittaessa pitkiäkin yöunia jos vain siltä tuntuu ja se on mahdollista. Myös päiväunet on suositeltava juttu.
  • Kiinnitä erityishuomiota ruoan laatuun!
  • Suosi monipuolista liikuntaa, mutta rankkaa urheilemista on syytä välttää.
  • Suosi erilaisia rentoutumisharjoituksia.
  • Lääkinnällisiä sieniä ei voi tässäkään tapauksessa hehkuttaa tarpeeksi. Cordyceps ja Reishi ovat enemmän kuin kokeilemisen arvoisia juttuja!
  • Kannattaa syödä runsaasti C-vitamiinia. Mieluiten vähintään 2 grammaa päivässä.
  • Rohdoskasvien puolelta erinomaisia valintoja ovat Ashwagandha, Ginkgo Biloba, Ginseng, He Shou Wu ja Schisandra. Myös lakritsinjuuri ja ruusujuuri ansaitsevat erityismaininnan.
  • Huolehdi riittävästä magnesiumin saannista.
  • Pidä huoli siitä, että käytät raffinoimatonta suolaa riittävästi.
  • Macan käytöstä voi olla huomattavaa apua.

On tärkeää huomioida se, ettei tuloksia ei voi odottaa hetkessä vaan paraneminen voi viedä muutamasta kuukaudesta jopa kahteen vuoteen. Lisäksi esimerkiksi rohdosten suhteen tulee huomioida yksilölliset erot. Se mikää sopii useimmille ei sovi kaikille. Eli kun lähdetään hoitamaan lisämunuaisten uupumusta, niin yksilöllinen hoitosuunnitelma on ehdoton. Suosittelen siis ottamaan yhteyttä asiantuntijaan, joka on selvillä lisämunuaisten uupumuksesta ja sen hoidosta.

Ruoki aivosi huippukuntoon!

Kuten tiedämme, niin aivojemme toimintakykyyn vaikuttaa moni eri tekijä. Yksi keskeisistä seikoista on tietysti syömämme ruoka. Heitän tässä yhteydessä muutaman näkemyksen siitä, että miten voimme parantaa aivojemme toimintaa helposti yrteillä ja muilla luonnon tarjoamilla ihmeillä.

Omega-3-rasvahapot lienee ehkäpä se tunnetuin yksittäinen juttu tuolta ruokamaailman puolelta, joka linkitetään vahvasti aivojen hyvinvointiin. Omega-3-rasvahapot edistävät mm. BDNF:n synteesiä aivoissa.

Ternimaidolla on laajakirjoinen koostumus kuin äidinmaidolla. Todelliset rakennuspuut aivoille!

Lesitiini parantaa muistia, oppimis- ja keskittymiskykyä. Soija ei missään tapauksessa ole se oma suosikkiruokani, mutta soijalesitiinin lisääminen ruokavalioon on monen mielestä perusteltua. Toinen hyvä ja joidenkin mielestäni se parempi lesitiinin lähde on kananmunankeltuainen.

Gotu Kola on neuroneja ja aivojen sähköisiä toimintoja aktivoiva yrtti, joka lisää keskittymiskykyä.

Ashwagandha on perinteinen ”aivoyrtti”, jota voi suositella erityisesti Alzheimer-potilaille.

Cayenne-pippuri lisää verenkiertoa ja tätä kautta hapenkuljetusta aivoille.

B12-vitamiini on tärkeä vitamiini aivoja ajatellen. Olen törmännyt tutkimuksiin, joissa todettiin aivojen jopa kutistuneen B-12 vitamiinipuutoksen myötä. On myös mielenkiintoista, että Suomessa ainakin 15 % yli 70-vuotiaista potee piilevää B12-vitamiinin puutetta. Sama määrä (15 %) näistä yli 70-vuotiaista syö mielialalääkkeitä…

D-vitamiini vaikuttaa ydinreseptorien toimintaan aivojen gliasoluissa ja neuroneissa, osallistuu neurotrooppisten faktorien biosynteesiin, aivojen hermokasvutekijän eli BDNF:n toimintaan, serotoniinin ja melatoniinin aineenvaihduntaan sekä typpioksidisynteesiin. Riittävä D-vitamiinin saanti lisää antioksidantti glutationia aivoissa, joka kuljettaa haitallisia raskasmetalleja pois aivoista.

C-vitamiini! Aivoissa on hyvin runsaasti C-vitamiinia, enemmän kuin missään muussa elimessä lukuu nottamatta lisämunuaista. Se osallistuu mm. välittäjäaineiden toimintaan ja sitä tarvitaan dopamiinin muuttamisessa noradrenaliiniksi. Ei siis ole ihme, että C-vitamiini vaikuttaa vahvasti psyykkisiin toimintoihimme.

On tutkittu, että kun terveille ihmisille ja skitsofreenikoille annetaan isohko annos C-vitamiinia, skitsofreenikot erittävät siitä keskimäärin huomattavasti pienemmän osan virtsassa kuin terveet ihmiset. Tällaisten ns. kuormituskokeiden perusteella voi arvella, että useilla skitsofreniapotilailla on epätavallisen suuri C-vitamiinin tarve. C-vitamiinia onkin käytetty skitsofrenian hoidossa eräiden muiden vitamiinien ja hivenaineiden ohella.

Kaakao on aika huikea juttu aivotoimintaamme ajatellen, sillä raaka kaakao sisältää runsaasti mielialaamme kohottavia välittäjä-aineita tai niiden rakennusaineita mm. serotoniinia, tryptofaania, anandamidia ja fenyylietyyliamiinia.

Ginkgo Biloba parantaa aivojen verenkiertoa, suojelee hermosoluja, kohentaa aivojen vireystilaa ja parantaa lyhytaikaista muistia. Todella loistava yrtti esimerkiksi opiskelijoille tai Alzheimer-potilaille!

Ginseng parantaa muistia ja henkistä vireyttä.

Kamomilla, laventeli ja rosmariini ovat todella loistavaa aivoruokaa. Kamomilla rauhoittaa (toimii hyvin myös lapsille), laventeli auttaa hallitsemaan ahdistusta ja rosmariini lievittää stressiä.

Lion’s Mane ja myös monet muut lääkinnälliset sienet on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista ja vaikuttavimmista jutuista aivotoimintaamme ajatellen. Buddhalaismunkit ovat käyttäneet Kiinassa Lion’s Manea jo vuosisatoja tehostaakseen aivotoimintaansa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Lion’s Mane edistää ja suojaa aivojen ja muun hermoston toimintaa muun muassa stimuloimalla hermokasvutekijää.

Kaikille ”puhujille” tai ääntään esimerkiksi työssä tarvitsevien kannattaa huomioida se, että lääkinnälliset sienet voivat vaikuttaa erittäin positiivisesti kielen tuottamiseen ja retoriikkaan.

On myös tärkeää muistaa se, että maksamme kunto näyttelee hyvin suurta roolia aivojemme suhteen, sillä maksa valmistaa mm. välittäjäaineita aivoille. Eli maksa kannattaa pitää huippukunnossa jos haluat optimoida aivojesi kunnon…

Parasiitit – Vaiettu ongelma?

Viime aikoina on tullut jonkin verran kyselyitä liittyen parasiitteihin. En tiedä onko asia ollut jollain tavalla nyt julkisuudessa pinnalla vai mikä on ollut tämän yhtäkkisen kiinnostuksen taustalla. Tässä kuitenkin jotain omia ajatuksia tästä varsin mielenkiintoisesta aiheesta.

Mitä parasiitit ovat?
Jos ei oteta huomioon päänahan täitä, niin yleisimmät ihmisissä asustelevat parasiitit ovat mikroskooppisen pieniä alkueläimiä, kuten esimerkiksi varsin hyvin tunnettu Giardia lamblia, joka lienee se yleisin ”turistiripulin” aiheuttaja. Toinen hyvä esimerkki on Blastocystis hominis, joka on riehuu elimistössämme usein melko oireettomana. Tämä kaveri on käsitykseni mukaan kohtalaisen yleinen tuliainen esimerkiksi Thaimaan reissuilta. Useimpien kotimaisten lääkärien keskuudessa tätä ulkomaan tuliaista ei pidetä kovinkaan vakavana asiana, koska siitä ei ole kuulemma juurikaan haittaa ja ”sen kanssa oppii elämään”. Samaan aikaan asiaan perehtyneet tutkijat ovat antaneet huolestuttavia viestejä siitä, kuinka Blastocystis hominis saattaa olla lukuisten kroonisten sairauksien taustalla ja aiheuttavan monia ongelmia aina selittämättömästä väsymyksestä ruoan imeytymishäiriöihin.

Toinen yleinen ihmisessä asuva parasiittiryhmä ovat madot, joihin kuuluvat mm. kihomadot, suolinkaiset, lapamadot, heisimadot, koukkumadot ja rihmamato. Ihmisille tyypillisimmät matotartuntojen aiheuttajat ovat ulkomaanreissut, huonosti kypsennetty ruoka (esim. sianliha tai kala) ja lemmikkieläimet.

Tarvitseeko parasiiteistä olla huolissaan?
No ei varmasti kannata olla huolissaan, mutta tämä asia on jokaisen meistä hyvä tiedostaa ja ymmärtää sen vakavuus. Tutkimukset ovat osoittaneet sen, että yli 60% amerikkalaisista saa jossain vaiheessa elämäänsä parasiitti-infektion. Syytä on huomioida, että joidenkin asiantuntijoiden mukaan tuo luku on pahasti alimitoitettu. Tästä hyvänä esimerkkinä on John Hopkins sairaalassa tehty tutkimus, jossa 18% sattumavaraisesti otetussa verinäytteessä havaittiin jälkiä Giardia lamblian aiheuttamasta infektiosta. Tässä kokeessa siis etsittiin merkkejä vain ja ainoastaan yhdestä parasiitista ja lähes viidesosa tutkituista oli tavalla tai toisella Giardia lamblian riivaamana…

Parasiittien aiheuttamat ongelmat
Parasitologian erikoislääkäri Leo Galland on sanonut, että yllättävänkin suuri osa maapallon väestöstä kärsii parasiitti-infektiosta, joka heikentää heidän terveyttään. Gallandin mukaan varsin usein nämä parasiitti-infektiot jäävät kokonaan huomaamatta, koska ne eivät aiheuta erikoisen pahoja oireita tai aiheuttavat oireita vain jossain yhdessä vaiheessa elämän aikana, jotka silloin helposti yhdistetään johonkin toiseen, väärään syyhyn.

Tri Galland mainitsee, että suurin osa terveysongelmista voi aiheutua jopa aivan lievistä parasiitti-infektioista. Tutkimuksissaan hän raportoi, että puolella ihmisistä, jotka oli diagnosoitu kärsivän ärtyneestä paksusuolisyndroomasta, oli suolistoparasiittejä ja että suurin osa tuli parannetuksi oireistaan, kun heidän parasiitti-infektionsa hoidettiin. Kahdeksankymmentä kaksi (82) prosenttia niistä, jotka kärsivät kroonisesta väsymyssyndroomasta, paranivat myös oireistaan, kun heidän parasiitti-infektionsa hoidettiin.

Nämä ovat aika hurjia lukuja! Parasiitit voidaan yhdistää periaatteessa lähes mihin sairauteen tahansa. Kovimpien väitteiden mukaan kaikki syövät johtuvat parasiittien ja ympäristömyrkkyjen yhteisvaikutuksesta. Itse en ihan usko näin kovaa teoriaa, mutta kylmä fakta on se, että parasiitit ovat todella merkittävä terveysriski, jotka voivat näytellä pelottavankin suurta roolia lukuisten sairauksien taustalla.

Tyypilliset oireet
Parasiitti-infektion yleisin oire on vetinen ripuli. Muita oireita voivat olla esimerkiksi väsymys, mahan turvotus, ilmavaivat, ylävatsakivut ja pahoinvointi. Todella usein nämä parasiitti-infektiot ovat ainakin alkuun täysin oireettomia ja voivat tulla esiin vasta vuosienkin jälkeen tartunnasta.

Onko parasiiteistä mitään hyötyä?
On esitetty teorioita mm. siitä, että parasiitit voisivat toimia elimistössä eräänlaisina ”roskakuskeina”. Tämän asian suhteen ei ole kuitenkaan silmiini osunut mitään näyttöä, joten se on ainoastaan teoria.

Parasiitit ja koululääketiede
Eläinlääketieteen puolella parasiitit ja niiden hoito on ihan jokapäiväinen asia. Siellä puolella parasiittejä häädetään säännöllisesti aina koirista marsuihin. Outoa tässä on se, että ihmisten kohdalla käytäntö on ihan erilainen, vaikka me kärsimme loisista siinä missä rakkaat lemmikkimme.

Syytä tälle käytökselle voi hakea monelta eri kantilta. Näkeekö nykyajan ihminen oman maailmansa sellaisena, johon emme edes halua ajatella luikertelevia parasiittejä? Joku skeptisempi saattaa ajatella niin, ettei lääketeollisuus halua tuoda esiin tätä parasiittiongelmaa, koska ongelmaan puuttumalla voisi monet sairaudet parantua yllättävänkin kivuttomasti, joka taas tarkottaisi lääketeollisuuden tulojen romahtamista. Nämä ovat vain villejä heittoja ja totuus lienee ehkä jossain sillä välillä…

Koululääketieteen ehkäpä suurin ongelma näiden parasiittien suhteen on diagnosointi. Useimmat parasitologian laboratoriot eivät onnistu löytämään ulostenäytteistä edes suolistoparasiittien enemmistöä puhumattakaan harvinaisemmista lajeista. Ja hoitoa et saa ellei paperilla ole mustaa valkoisella. Monet lääkärit, sairaalat ja laboratoriot eivät onnistu diagnosoimaan parasiitti-infektioita, koska he harvoin käyttävät riittävästi aikaa huolelliseen analysointiin tai menetelmät eivät ole oikeanlaisia.

Parasiittien häätäminen
Tämä on mielenkiintoinen aihe. Monet asiaan perehtyneet ovat käyneet kiivasta keskustelua parasiittien hoidosta ja etenkin siitä, että olisiko säännölliset ”matokuurit” perusteltuja myös ihmisille. Toiset ovat ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen ihmisen tulisi suorittaa säännöllinen parasiittien häätökuuri esimerkiksi kerran vuodessa ja toiset ovat taas enemmän sillä kannalla, että oikeanlainen ravitsemus on ihan riittävä ase taistelussa näitä hönniäisiä vastaan. Eli jos jätetään se tyypillinen länsimaalainen ruokavalio ja korvataan se paremmilla vaihtoehdoilla, niin tällä tavoin toimittuna saamme aikaiseksi mahdollisimman epäotolliset kasvualustan parasiiteille.

Oma mielipiteeni sijoittuu näiden kahden eri leirin välimaastoon. Uskon, että oikeanlaisella ravinnolla saavutetaan todella paljon myös tätä asiaa silmälläpitäen. Toisaalta esimerkiksi erilaisilla yrteillä tapahtuva häätökuuri voi kuitenkin olla täysin perusteltua. Etenkin jos ihminen kärsii jostain selittämättömistä vaivoista.

Loisten häätöön on olemassa vuosisatoja vanhoja menetelmiä, joissa käytetään esimerkiksi koiruohoa, mustajalopähkinää ja neilikkaa. Ehkäpä parasta olisi käyttää valmiita yrttisekoituksia ja sen mukana tulevia ohjeita, koska jos näihin hommiin ryhtyy, niin kannattaa tietää edes suunnilleen mitä tekee. Valitettavaa tässä jutussa on kuitenkin se, että nämä parhaat luonnolliset häätökuurit ovat hieman kiven alla. Enemmän kaupallisista vaihtoehdoista kannattaa silmäillä esimerkiksi HealthForcen tuotetta, jonka tehosta en kuitenkaan osaa sanoa juuta tai jaata. Syytä on muistaa se, että jotkut häätökuureista voivat olla kohtalaisen rankkoja ja esimerkiksi raskaana olevien tai imettävien naisten kannattaa välttää näitä juttuja.

Jos puhutaan vielä niistä arkisimmista välineistä, niin syytä on mainita esimerkiksi kurpitsansiemenet, omenaviinietikka, papaijansiemenet, papaijanliha, valkosipuli, kurkuma, ananas ja ihan tavallinen kurkku. Tuossa nyt ihan muutama mainitakseni…

Lyhyesti
1. Tiedosta tämä parasiittiasia.
2. Laita ruokavalio kuntoon. Sillä pääsee jo pitkälle myös parasiittiongelmaa ajatellen.
3. En voi tyrmätä säännöllistä loisten häätökuuria ja mielestäni se on jopa täysin perusteltua. Ainakin jos välineet ovat kunnossa. Ottaisin tuon häätökuurin harkintaan viimeistään siinä tapauksessa, jos kärisisin jostain selittämättömistä vaivoista, joihin ei oikein tunnu mikään auttavan.

Mitä syön?

Aamun aloitan aina mahdollisimman hyvällä vedellä. Usein tämä tarkoittaa lähteeltä haettua vettä, mutta tarvittaessa parantelen tavallista hanavettä esimerkiksi sitruunalla. Lähes poikkeuksetta sekoitan aamuveden sekaan aina laadukasta C-vitamiinia ja MSM-jauhetta.

Hyvän veden jälkeen käynnistelen päivää yrttiteellä. Koostumus voi vaihdella pakuriteestä monipuoliseen yrttisekoitukseen. Aamuteehen sekoitan aina reiluhkosti suolaa, joka on ainakin omasta mielestäni ihan ehdoton juttu teen kanssa. Tykkään napostella teenjuonnin yhteydessä erilaisia lääkinnällisiä sieniä, kuten reishiä, cordycepsiä tai Paul Stametsin sienisekoitusta

Normaalisti heräilen aamusin siinä seitsemän tai kahdeksan maissa ja itse kuulun siihen ryhmään, joka ei tykkää syödä heti aamusta mitään kiinteää. Kello menee helposti sinne kymmeneen ennen kuin syön vasta varsinaisen aamupalan, eli kunnon aamupirtelön:

* Mahdollisimman hyvää vettä
* Ormus Supergreens
* HealthForce Vitamineral Green
* HealthForce Vitamineral Earth
* HealthForce Fruits of the Earth
* Soijalesitiiniä
* Itse kuivattua nokkosta
* Yön yli liotettuja hampunsiemeniä
* Kotimaisia marjoja
* Tuoretta inkivääriä
* Tammenlehtisalaattia
* Kuusenkerkkää, koivunlehtiä, maitohorsmaa tai mitä sieltä pakastimesta sattuu tarttumaan
* Reilusti hyvää suolaa

Lopuksi vain kaikki ainekset sekaisin blenderillä tai hyvällä sauvasekoittimella.

Usein pärjään tuolla aamupirtelöllä pitkälle päivään, mutta joskus kaipaan aamuisin myös jotain rasvaisempaa ja kiinteämpää, kuten vaikka hyvää juustoa tai kookosöljyssä paistettuja kananmunia. ”Jälkkäriksi” nappaan usein New Chapterin stressinehkäisijöitä, D-vitamiinia ja New Chapterin kalaöljyä.

Seuraavan aterian syön normaalisti siinä klo 14 maissa. Normaalisti tämä lounaani on kohtalaisen runsaasti rasvaa sisältävä salaatti:

* 1 muussattu avokado
* Todella reilusti oliiviöljyä
* Mukava loraus hamppuöljyä
* Valkosipulihapankaalia
* Spirulinaa
* Chlorellaa
* Jotain tuoreita salaattiaineksia kuten kurkkua, tomaattia, paprikaa jne…
* Kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä
* Ituja jos olen jaksanut idättää
* Merilevää
* Hyvää juustoa
* Reilusti hyvää suolaa
* Chiliä

Päivän mittaan tulee aina mielihalujen mukaan nautittua esimerkiksi AFAa, savea, chlorellaa, yrttejä, raakasuklaata jne…

Päivälliseni on ihan perus kotiruokaa, tosin ilman viljoja. Kiinnitän varsin paljon huomiota raaka-aineisiin, joka käytännössä tarkoittaa usein luomua.

Iltapalan syön yleensä siinä klo 22-23 aikoihin, eli varsin myöhään. Iltapala koostuu usein kotimaisista marjoista, 1-2 hedelmästä, manteleista, pähkinöistä ja ehkä muutamasta palasesta raakasuklaata. Joskus tykkään syödä itseleivottua gluteenitonta tattarilimppua, jonka viimeistelen reilulla kerroksella voita.

Ennen nukkumaanmenoa otan vielä päivän toisen C-vitamiinilisän. C-vitamiinin puoliintumisaika elimistössä on vain muutama tunti, joten kannattaa nauttia C-vitamiinilisää vähintään kahdesti päivässä.

Olivian Superfoods
Törmäsin taannoin uuteen mielenkiintoiseen nettikauppaan, jonka nimi on Olivian Superfoods. He sanovat olevansa maahantuoja, joka myy kaikki tuotteensa ilman kaupan välikättä, jonka myötä hinnat ovat varsin kilpailukykyisiä.

Sain Olivian Superfoodsilta testattavaksi muutamia heidän tuotteitaan ja kokemukseni niistä ovat olleet pääasiassa varsin positiivisia. Etenkin pähkinät ovat hinta-laatusuhteeltaan todella suosittelemisen arvoisia. Myös guarana oli erinomaista! Erikoismaininta pitää antaa heidän nettikaupastaan, joka on kaunis ja toimiva kokonaisuus. Kannattaa tutustua!

Mahla – Luonnon oma voimajuoma

Paras mahla-aika alkaa olemaan käsillä! Tuo koivusta juoksutettavan elämäneliksiirin on todettu lisäävän vastustuskykyä ja auttavan moneen vaivaan. Sitä on käytetty vuosisatojen ajan lievittämään muun muassa nivel- ja reumavaivoja. Nykyään mahlaa käytetään erityisesti Keski-Euroopassa kehon puhdistamiseen. Myös allergioihin mahlan sanotaan auttavan. Esimerkiksi siitepölyallergikot ovat saanet apua oireisiinsa, jos mahlan käytön aloittaa ennen siitepölykauden alkua ja jatkaa sitä pahimman allergiakauden yli.

Itse juon mahlaa, koska se maistuu niin hyvälle ja siitä tulee upea olo. Lisäksi mahlan keruu on mielettömän palkitsevaa touhua. On mukava olla pitkän talven jäljiltä jälleen kosketuksissa aitoon ja tuoreeseen villiruokaan!

Mahlan keruu on todella helppoa:
1. Tarvitset koivun ja koivunomistajan luvan mahlankeruuseen.
2. Desinfioi poranterä vaikka vodkalla ja poraa noin 3-5 cm syvyinen reikä koivuun. Reikä on tehtävä yläviistoon! Nestevirtaus on puun pintakerroksissa, eli reiän ei tarvitse olla kovin syvä.
3. Desinfioi joku elintarvikeletkun pää ja kiinnitä se poraamaasi reikään.
4. Sitten vain letkun toinen pää keruuastiaan (mielellään tummaa lasia) sillä tavalla, että suojaat keruuastian suun vaikka pakastepussilla, ettei mahlan joukkoon eksy mitään sinne kuulumatonta.

Mahlaa voit juoksuttaa hyvällä omallatunnolla, sillä koivun kasvu ei tuosta juurikaan kärsi. On olemassa puita, joista on noin 50 vuoden ajan juoksutettu mahlaa ja puu voi edelleen hyvin. Tosin kairattavaan koivuun iskeytyy lähes välittömästi laho, joka on ns. kovaa lahoa. Puun polttoarvo säilyy hyvänä, mutta vaneria siitä ei kairaamisen jälkeen kannata enää käydä tekemään. Tämä on yksi syy sille, että miksi mahlan juoksutus ei ole jokamiehenoikeus.

Mahla pilaantuu melko helposti. Olosuhteista ja toimintatavoista riippuen, mahla säilyy jääkaapissa yhdestä viiteen päivään. Oikeastaan mahlaa voi verrata säilyvyyden suhteen raakamaitoon. Mahla kannattaa suojata suoralta auringonpaisteelta ja jos mahdollista, niin laita mahlan keruuastian ympärille reilusti lunta, ettei mahlan lämpötila pääse nousemaan liikaa. Mahlan keruuastia kannattaa tyhjentää useamman kerran päivässä, ainakin jos kelit ovat kovin lämpimiä.

Mahlaa voi ja kannattaa pakastaa, sillä mahlan laatu ei kärsi tuosta toimenpiteestä käytännössä millään tavalla. Toki myös sulaneen mahlan rajoittunut säilyvyys on syytä muistaa.

Kuuntele tästä linkistä mahlan juoksutuksen ABC!

1.4.2011
Tuon päivämäärän ympärille on liittynyt valtava määrä erilaisia huhuja. Ainakin itse olen tipahtanut asian suhteen kärryiltä jo ajat sitten. Päätin soittaa tähän uutiseen littyen Frantsilalle ja kysyä heidän tietojaan asiasta. Ajattelin niin, että he ovat varmasti perillä näistä pykälistä, koska asia koskettaa heitä niin läheltä.

Frantsilan suunnalta tuli aika huojentavaa tietoa. Mitään suurempaa syytä paniikkiin ei ole. Heidän mukaansa mitään todellista pöydän puhdistamista ei ole tulossa. Esimerkiksi ne yrtit mitä Suomessa on tällä hetkellä luontaistuotekauppojen hyllyllä, ovat myynnissä myös jatkossa. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta en tiedä mitä tämä käytännössä sitten tarkoittaa. Tuossa uutisessa mainittiin mäkikuisma ja toinen hyvä esimerkki lienee punahattu, joka on aiheuttanut paljon porua. Olennaisin kysymys tässä lienee se, että milloin tuote on rohdosvalmiste ja milloin ei. Pykälät ei siis kai koske esimerkiksi yksittäistä yrttiä, jos se voidaan laskea elintarvikkeeksi? Jos joku tietää asiasta enemmän, niin kerrothan meille muillekin!

Tuo mukava herrasmies, jonka kanssa juttelin asiasta, sanoi ettei yhtään ihmettele tätä huhujen hullunmyllyä, sillä direktiivien ja säädösten tulkitseminen vaatii lakimiestä. Tähän pykäliin ja direktiiveihin on heitettävä sellainen kommentti, että totutusti Suomessa näitä pykäliä noudatetaan kuin suurempaakin totuutta. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa direktiivit ymmärretään suuntaa-antavina ohjeina, joita voidaan soveltaa tilanteen mukaan. Siellä lähtökohta on se, että yrittäjä tai kuluttaja ei saa kärsiä näistä pykälistä. Suomessa tilanne on taas päinvastainen. Jokainen säädös tulkitaan pilkuntarkasti, eikä pelisilmää suostuta käyttämään missään tilanteessa…

Miksi kaikki kiva kielletään?

Ensin meni pakuri ja kohta menee ashwagandha, Pau d’Arco ja kasa muita yrttejä kiellettyjen aineiden listalle. Onhan se aika outoa, että monia vuosituhansia käytössä olleita luonnontuotteita joutuu kerralla tämänkaltaisen ajojahdin uhriksi. Oletko kuullut kenestäkään, joka olisi kuollut sen seurauksena, että on juonut pakuriteetä? En minäkään, mutta olen kuullut aika monesta, joka on kuollut vedettyään riittävästi esimerkiksi laillista röökiä. Philip Morris muuten vastikään julkaisi osan niistä aineista, joita tuo heidän laillinen myrkkyputki sisältää (Casperille jälleen kiitos linkkivinkistä)…

Herääkin kysymys, että miksi? Eikö EU:n herroilla muka ole parempaa tekemistä? Vastaus on niinkin yksinkertainen asia, kuin raha. Ei kukaan päättävistä tahoista ole huolestunut yhdenkään kansalaisen terveydestä ja siitä mitä tapahtuu, jos vetää yrttiöverit. Rahanpyörittäjät (etunenässä lääkeyhtiöt) ovat vain ja ainoastaan huolissaan siitä, kun tämä uusi terveystrendi suosii häikäilemättömästi luonnon tehokkaimpia juttuja, joita ei voi patentoida. Jos GlaxoSmithKline omaisi patentin pakuriin, niin arvaa olisiko se Eviran hampaissa? Tai olisiko virkamiehet kieltämässä ashwagandhaa, jos Pfizerillä olisi yksinoikeus kyseiseen luonnonihmeeseen?

Muutama huolestunut lukijani on kysynyt sitä, että voiko näihin kieltoihin vielä jollain tavalla vaikuttaa. Ei niihin voi. Kiellot tulee ja niitä tulee tulevaisuudessa vielä paljon lisää. Tämä pakuri ja yrttipelleily on vasta alkusoittoa. Toki voit heittää nimesi johonkin adressiin, mutta se on vain kärpäsen surinaa korvissa. Ei niitä nimilistoja edes kukaan lue. Sitä vastoin voit käydä todellisiin toimenpiteisiin. Jos olet rahoissasi, niin hamstraa varastot täyteen yrttejä, jotka ovat pian kiellettyjä. Esimerkiksi monet tinktuurat säilyvät kevyesti 5-vuotta. Hanki niin paljon, että niistä riittää myös kavereille ja kavereiden kavereille. Ja mitä tulee esimerkiksi pakuriin, niin levitä omalla esimerkilläsi pakurin ilosanomaa. Kerro pakurin huikeista terveyshyödyistä sekä käyttövinkeistä ja anna pakuria tuttavapiirillesi esimerkiksi lahjaksi.

Näiden toimenpiteiden lisäksi, ainakin itse suuntaan katseet kasvatushommiin. Aivan ensimmäiseksi olisi tarkoitus opetella reishin kasvatukseen liittyvät salat. Ihan jo sen takia, että tuntuu turhauttavalta maksaa julmettua kilohintaa tuotteesta, jota pitäisi pystyä kasvattamaan ihan kotioloissa. Kerron kasvatukseen liittyvistä jutuista heti lisää, kunhan niistä jotain opin.

PS. Päätin järjestää pakurikiellon kunniaksi pienen kilpailun, jonka voittajalle lupaan lähettää itse keräämääni ja kuivattamaani pakuria. Määrältään sellainen satsi, että siitä ainakin muutaman viikon teet keittelee.

Lähetä osoitteeseen jarkko@raikasweb.com luomutiloja tai luomupiirejä, jotka eivät esiinnyt Terveydenjuuren sivuilla. Eniten uusia tietoja ilmoittanut voittaa kilpailun. Kilpailuaika päättyy 23.1.2011.

PPS. Kannattaa lukea Samulin juttua tästä Eviran pakurikiellosta.

Mistä ne sydärit oikein tulee?

Malcolm Kendrick toi kirjassaan (Ei sittenkään kolesteroli) todella upealla tavalla esille stressin ja sydäntautien selkeän yhteyden. Meille on vuosikaudet rummutettu sitä, kuinka tietynlainen ruoka aiheuttaa sydäreitä ja piste. No onhan myös tupakasta varoiteltu, mutta oletko nähnyt virallisen tahon puolelta varoituksia olla stressaamatta? Ainakaan minä en ole tällaisia vinkkejä nähnyt ja se on varsin outoa, kun huomioidaan kylmät tosiasiat.

On olemassa tonnikaupalla vedenpitäviä tutkimuksia, jotka osoittavat, että esimerkiksi masennus, ahdistuneisuus, posttraumaattinen stressi ja tupakointi saavat HPA-akselin tasapainon järkkymään. Sen myötä häiriintyy aineenvaihdunta ja tämän jälkeen sydäntautiin kuolemisen riski kasvaa räjähdysmäisesti. Siihen ei tarvita kovia tai pehmeitä rasvoja. Ne ovat mitättömiä sivuseikkoja. HPA-akselin toimintahäiriöt ovat uskomattoman hämmästyttävällä tavalla yhteydessä sydäntauteihin. Jopa selkäydinvammasta kärsivillä potilailla on merkittävästi kohonnut riski kuolla sydäntautiin, koska selkäydinvammalla on todella suuri vaikutus HPA-akseliin.

Onkin käsittämätöntä, ettei tästä asiasta puhuta nykyistä enempää. HPA-akselin toimintahäiriöt on ehdoton avaintekijä sydäntautien taustalla ja useimmiten HPA-akselin tasapainoa järkyttää stressi. Jos haluat tietää asiasta lisää, niin suosittelen lämpimästi tuota Kendrickin kirjaa. Viimeistään sen luettua hahmottaa hyvin, kuinka kaukana ”virallinen totuus” on totuudesta.

Stressin ehkäisy

Vaikka et uskoisikaan minua tuon stressin ja sydäntautien yhteyden suhteen, niin olet varmasti kanssani samaa mieltä siitä, ettei se stressaaminen kuitenkaan mitään kovin terveellistä touhua ole. Eli ehkä on hyvä käydä läpi joitain työvälineitä, joilla stressistä voi päästä eroon.

Tärkeintä stressin ehkäistyssä on poistaa elämästään ne merkittävimmät stressin aiheuttajat. Jollekin se voi olla työ ja jollekin toiselle esimerkiksi ihmissuhteet. Kenenkään ei pidä pilata elämäänsä ja terveyttään työssä, jota inhoaa tai parisuhteessa, jossa ei ole rakkautta.

Muita vinkkejä, joiden avulla stressiä voi ehkäistä ja laukaista:

1. Seksi!
2. Meditaatio, jooga, yiquan. Etenkin tuo yiquan on todella huikea juttu!
3. Liikunta ja urheilu.
4. Puutarhanhoito, marjastus, kalastus, laulaminen, soittaminen, tanssiminen…
5. Sosiaalinen aktiivisuus.
6. Sopiva rutiinien rikkominen.
7. Yleinen positiivisuus ja luottamus – Odota saavasi elämältä ja ihmisiltä hyvää.
8. Vietä enemmän aikaa iloisten ja positiivisten ihmisten seurassa.
9. Elämänsä ympäröiminen innostavilla ja positiivisilla virikkeillä. Mieti erityisesti sitä, että mitä luet ja mitä katselet televisiosta.

Lääkkeitä luonnosta

Oikeanlaisilla yrteillä ja lääkinnällisillä sienillä voidaan saavuttaa jopa hämmästyttäviä tuloksia stressin hoidossa ja etenkin sen ehkäisyssä. Listaan seuraavassa omat suosikkini:

*Reishi – Itselleni reishi on se juttu! En voi kylliksi hehkuttaa tätä sientä. Kun tutustuin ”ulkomaisiin superfoodeihin”, niin kaakao oli ihan jees, maca oli jo tosi kovaa tavaraa, mutta kun sain käsiini reishiä, olin myyty. Sain siitä apua erityisesti noihin henkimaailman juttuihin. Reishi rauhoittaa mieltä, lisää elämäniloa, hoitaa sydäntä ja maksaa ja terävöittää ajatuksia. Monet stressipallot elävät sumussa ja toimivat kuin päättömät kanat. Juuri tämänkaltaisille reishi on mitä upein juttu. Myös pelkääville ja ylihuolehtivaisille tyypeille reishi voi tehdä ihmeitä. Voin suositella lämpimästi Mushroom Sciencen reishiä, joka on lajissaan laadukkain tapaus, mihin olen törmännyt.
*Ruusunjuuri
*Maca
*Ashwagandha
*Eucommia bark
*Schizandra

Alkoholi stressin hallinnassa

Menen seuraavaksi hieman harmaalle alueelle… Kun puhutaan terveydestä, niin alkoholi mielletään usein ainoastaan pahana asiana. Viime kädessä se on juuri sitä, mutta on sillä alkoholilla myös omat hyvät puolensa ja ehdottomasti sen parhaat hyödyt liittyvät stressin laukaisemiseen. Jokainen tietää alkoholin rentouttavan ja mielihyvää tuottavan vaikutuksen, jonka myötä hermot sulavat ja mieli lepää. Jäykästä stressipallosta tulee hetkessä iloinen karaokekuningas, joka laulaa kuin Eino Grön. Tai ainakin luulee laulavansa, mikä on tietysti tärkeintä.

Alkoholin suositteleminen stressin ehkäisyyn on kuitenkin hieman ristiriitaista. Jonkun mielestä se on melkein sama asia jos suosittelee potentiaaliselle pyromaanille harrastukseksi tulitikkuleikkejä. Avainsana on se kuuluisa ”kohtuukäyttö”. Eli homman pitäisi pysyä jollain tapaa hanskassa…

Kerroin aiemmassa artikkelissa siitä, kuinka haitallista on syödä stressaantuneena. Jos haluat optimoida alkoholinkäytön ajatellen stressiä, niin suosittelen nauttimaan alkoholia kohtuudella ennen ruokailua tai ruokailun aikana. Tämä siksi, että stressi ja syöminen on se kaikista pahin yhdistelmä. Rentouttava ruokaryyppy tai hieman punkkua aterioinnin yhteydessä, voi olla tietyissä tapauksissa todellinen terveysteko.

Kurkuma – mausteiden kuningas?

Olen aina pitänyt mausteisesta ruuasta, mutta nykyään vedän mausteita vuositasolla lähes ämpäritolkulla. Oikeastaan tapauksessani ei voida puhua enää mausteista, sillä sen verran paljon niitä tulee syötyä. Tämän hetken suosikkimausteeni on ehdottomasti kurkuma.

Maustekurkuma (Curcuma longa) on inkiväärikasveihin kuuluva ruoho. Sen juurista saatavaa maustetta kutsutaan kurkumaksi. Kurkuma on oleellinen osa currya, sillä aidossa intialaisessa curryssa on noin kolmannes kurkumaa.

Intiassa syöpä ei ole läheskään yhtä tavallista kuin lännessä. Syitä tähän on varmasti monia, mutta yksi merkittävä tekijä voi olla runsas kurkuman käyttö. Kurkuman on havaittu laukaisevan syöpäsoluissa solukuoleman joka nimenomaan syöpäsoluissa on usein estynyt. Varsinkin melanoomaa ja rintasyöpää vastaan kurkumalla on saatu kokeellisesti positiivisia tuloksia.

Kurkumalla on syöpäsolujen tuhoamisen lisäksi myös runsaasti muita lääkitseviä vaikutuksia.

* Kurkuma ehkäisee beta-amyloidien kerääntymistä Alzheimerin taudissa ja jopa hajottaa taudissa muodostuneita plakkikeräytymiä
* Toimii tulehdusten hoidossa
* Suojelee maksaa
* Vähentää kaasujen muodostumista suolistossa
* Antikarsinogeeninen vaikutus
* Laskee kuumetta

Ei olekaan ihme, että kurkuma valittiin vuoden 2010 rohdoskasviksi. Lisätietoa tästä valinnasta ja kurkumasta löydät oheisesta linkistä

Itse lisään kurkumaa lähes kaikkiin ruokiin. Oma suosikkini on ”intialaistyyliset muikut”. Valmistan marinadin vedestä, kookosöljystä, tomaattisoseesta, hunajasta, suolasta, mustapippurista, inkivääristä, kurkumasta, juustokuminasta, korianterista, chilistä ja cayennepippurista. Kaada marinadi puhdistettujen muikkujen päälle ja anna maustua pari tuntia. Levitä muikut pellille ja lisää vielä reilusti suolaa ja hieman valkopippuria. Laita 175 asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi. Lopuksi lisää joukkoon jotain yrttejä kuten sitruunamelissaa ja sekoita.

Vinkki:
Kurkuma kannattaa nauttia aina mustapippurin kanssa. Mustapippurin sisältämä piperiini lisää kurkuman imeytymistä jopa 2000 prosentilla. Terveyden kannalta voi olla parempi nauttia pieni määrä kurkumaa mustapippurin kanssa kuin suuri annos pelkkää kurkumaa.