Huh
4

Unohdetut

Meidän suomalaisten ruokailutottumuksia tarkastellessa ei voi olla törmäämättä muutamiin epäkohtiin. Yksi näistä epäkohdista liittyy luonnon tarjoamien herkkujen aliarvostamiseen ja jopa suoranaiseen unohtamiseen. Tämä ilmiö kertoo siitä, että olemme kovaa vauhtia vieraantumassa luonnosta.

Villivihannekset
Vielä viime kesänä kannoin satunnaisesti kaupasta kotiin tammenlehtisalaattia ja yrttejä, mutta ensi kesänä en tätä enää tee. On melkein mielipuolista katsoa sitä touhua, kun ihmiset ostavat jotain jäävuorisalaattia ja jättävät tyystin hyödyntämättä lähimetsän vihreät. Jäävuorisalaattihan on torjunta-aineita lukuun ottamatta tyhjää täynnä, kun taas jo varsin vaatimattomalla kokoelmalla erilaisia villivihanneksia saa aikaiseksi erittäin maukkaan ja käsittämättömän ravinteikkaan salaatin. Eikä lysti edes maksa mitään.

Villivihannesten tarjontaa katsellessa menee monelle sormi suuhun ja tämän takia herkut jäävät metsään. Suosittelen asian suhteen tervejärkistä rohkeutta. Eli älä pelkää suotta liikaa. Erittäin myrkyllisiä kasveja on luonnossamme kuitenkin varsin vähän ja laadukkaan kasvioppaan avulla selviää pitkälle. Myös varovainen maistelu saattaa toimia, josta esimerkkiä näyttää Johan Venninen (kohdasta 8:13 eteenpäin).

Tsekkaa myös Juhan luonnonyrtit-blogi

Marjat
Kukaan ei kiellä kotimaisten marjojen maukkautta ja terveellisyyttä, mutta siitä huolimatta marjastus tuntuu kiinnostavan vain harvoja. Itselleni kesän ehdoton kohokohta on se, kun ensimmäiset mustikat alkavat kypsymään…

Lähdevesi
Hyvällä vedellä ja laadukkaalla vedellä on hurja ero. Tätä ei usko, ennen kuin sen itse kokee. Veden laadun optimointi on ehkäpä se tärkein yksittäinen tekijä, minkä voimme tehdä omaa hyvinvointiamme ajatellen. Tästä huolimatta vain todella harva kiinnittää huomiota juomavetensä laatuun. Eli löydä lähde!

Muikku
Käsittämättömän upea kala. Muikun tarjonta on varsin vaihtelevaa ja tietysti myös sidottu kysyntään, joka on käsitykseni mukaan yleisellä tasolla suhteellisen vaatimaton. En tiedä, mutta muikku tuntuu olevan hieman “junttien kala” maineessa. Ihmiset ostavat mieluummin gm-soijalla kasvatettua kassilohta, jonka pelkkä haju pistää epäilyttämään. Ei varmasti olekaan sattumaa, että esimerkiksi monet kissat eivät suostu edes maistamaan kalatiskin “lohta”.

13 kommenttia artikkeliin “Unohdetut”

  • Sari 4.4.2011 14.26

    Mitä mieltä olet Jarkko vihreästä teestä?

  • Jarkko 4.4.2011 15.35

    Moi Sari,

    Laadukkaat vihreät teet ovat ihan mielettömän hyvän makuisia, joten sikäli se on mitä mainioin juttu. Ja kyllähän sillä on myös niitä positiivisia terveysvaikutuksia, tosin sen suhteen vihreä tee on jossain määrin ylihehkutettua tavaraa.

    Itse tosin olen melko herkkä kofeiinille, joten en miellään juo vihreää teetä tai sitten etsin niitä mahdollisimman vähäkofeiinisia vaihtoehtoja.

    Eli nautintoaineena mitä mainioin juttu. Jos joku kuitenkin miettii vihreän teen juomista lähinnä vain terveysvaikutusten suhteen, niin suuntaisin katseet mieluumin yrttiteen suuntaan….

  • Anna 4.4.2011 19.31

    Iherbistä saa kofeiinitonta vihreää teetä halvalla. Noista marjoista tuli mieleen, että jos ekinokokki-loinen tulee ensi kesänä Suomeen, niin siihen loppuu ainakin minun marjastus-harrastukseni :(

  • Jarkko 4.4.2011 20.51

    Anna,

    Kiitos vinkistä! Juu, tuo loinen on aika ikävä juttu ja ainakin täällä Pohjois-Karjalassa sitä on esiintynyt. Itse en kyllä suostu sen takia jättämään marjoja metsiin… Todennäköisyydet sairastumiseen on kuitenkin niin pienet.

  • Anna 4.4.2011 21.20

    Ainakin Keski-euroopassa ei marjoja suositella syötävän ilman kuumentamista. Jos tuo on jo joka kolmannella Pohjois-Karjalan sudella, niin eikö se ole jo aika hälyyttävää..
    Itse ajattelin istuttaa landelle useita puskia musta- ja punaviinimarjaa ja aidata ne, sillä rakastan marjoja ja en voisi kuvitella jättäväni niitä pois. Vitsi, että on vaikea elää välillä tämän neuroottisen luonteensa kanssa!;)

  • Jarkko 5.4.2011 9.18

    Vaikea tietysti sanoa, että mikä tuo todellinen tilanne on, mutta en ole asian suhteen kovin pahasti huolissaan. Eihän tuo tietysti ole mikään kiva juttu. Ilmeisesti tuo myyräekinokokki on tartuntavaaran suhteen huomattavasti pahempi juttu, jonka suhteen varmaan olisi jo syytä miettiä mahdollisia varotoimenpiteitäkin… Tässä tapauksessa on nyt ymmärtääkseni kyse suden tai koiran ekinokokki-loisesesta.

  • ek 5.4.2011 9.26

    Hei.
    Voisit tulevana kesänä kertoilla, mitä “villisalaatteja” keräilet, niin että voidaan ottaa mallia.

    Ja jos ei pääse villiin, puhtaaseen luontoon, niin salaatinlehtien sijaan voi ostaa keräkaalin, jossa hinta/laatusuhden kohdallaan. Saa vitamiinit tosi halvalla, vaikka ostaisi luomunakin.

    Muikkua on saanut ostaa aika mukavasti nyt talvella kaupasta. Hintakin on halpa, verrattuna loheen. Ja maku on herkullinen.
    Mitä muikkureseptejä teillä on?

  • Jarkko 5.4.2011 12.49

    Moi ek!

    Tuollaista hieman itsekin mietin. Eli varmasti tulen laittamaan raporttia ja kuvamateriaalia noista keräystouhuista.

    Joo, kaali on kyllä hinta/laatu-suhteeltaan ehdottomasti yksi ruokakaupan parhaista tuotteista. Ja samalla myös aika aliarvostettu…

    Oma ehdoton suosikkini on savumuikut. Monesti tulee tehtyä matalalla lämmöllä valmistettua “muikkupaistosta”, johon käytän muikkujen lisäksi sipulia, vedellä ohennettua tomaattipyreetä (saadaan vedellä juoksevaksi), tilliä, suolaa, mustapippuria ja voita. Aineksia vain kerroksittain ja sitten uuniin (noin 125 astetta) niin pitkäksi aikaa, että muikut ovat sopivan kypsiä.

    Myös “itämaiset muikut” rokkaa. Tässä tapauksessa teen muikuille pienimuotoisen marinadin, jossa käytän pohjana kookosöljyä, tomaattipyreetä ja hieman vettä, että tuo tomaattipyree sekoittuu öljyn joukkoon. Lämmitän siis nuo varovasti kattilassa ja lisään perään reilusti currya (usein myös lisäksi vielä hieman kurkumaa), cayennea, reilusti juustokuminaa (ehdoton), hunajaa, mustapippuria ja suolaa. Joskus myös loraus laadukasta soijakastiketta. Sitten vain muikut huolellisesti marinadin sekaan ja lopuksi vielä sopiva suolaus ja uuniin. Nämä tykkään tehdä hieman korkeammalla lämmöllä, eli varmaan joku 175 astetta. Kannattaa varoa, että ei paista liikaa! Sitten kun muikut on napattu uunista, niin sekoita joukkoon reilusti esimerkiksi thaibasilikaa tai sitruunamelissaa… Tai nyt kohta keväällä vaikka tuoreita koivunlehtiä!

  • Nimetön 5.4.2011 14.56

    Keskimäärin suomalaisilla on kai, niin huono itsetunto, että syödää mielummin pastaa ja muita hienoja ruokia joita ei osata kirjoittaa tai lausua.
    Sen huomaa myös siinä, että pitäisi olla jotain muuta kuin on ja säännöt tehdään sen perusteella nykyään mitä muunmaalaiset haluaa. Kuten ei voida laulaa suvivirttä tai joululauluja koulussa. Viereisessä kunnassa kiellettiin suomen jääkiekkomaajoukkueen fani paidat jne jne. Uskomatonta soopaa.
    Firmat myydään pilkkahintaan ulkomaille jne jne.Kun joku kehtaa pyytää, niin täältä kyllä annetaan. Pitää kansainvälistyä nääs.
    Toisaalta jaksetaan jauhaa jotain hemmetin epo juttuja viimevuosituhannelta ja 10 v takaa vaikka muut jotka jää kiinni on ihan hys hys kuten Ruotsissa. En kannata sutkaamiseen millään tavalla, mutta 10 v ristiinnaulitseminen sen takia mitä kaikki muut jo tekee ja on aina tehnyt on hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa.

    Anteeksi Jarkko jyrkkä OT :)
    Peukku pystyyn täälläkin tuosta villiruokien blogauksesta.

  • Anna 5.4.2011 18.04

    Yksi hyvä keino muikkujen valmistukseen on höyrytys. Eli siis osta kaupasta metallinen höyrytysritilä, jonka sitten laitat kattilaan. Maksaa alle kympin. Muikut höyrystyvät alle viidessä minuutissa. Sitten vaan päälle runsasti käsittelemätöntä merisuolaa, pippuria ja tilliä ja sitruunaa. Hyvää :)

  • Myy 5.4.2011 21.07

    Näköjään taas olin nimetön…

  • Jarkko 5.4.2011 21.23

    Myy-> Mielenkiintoista pohdintaa sinulta. Siis eikö joissain kouluissa enää saa laulaa sitä mitä halutaan?

    Anna -> Tuo höyrytys on kyllä tosi loistava ja hellävarainen valmistustapa kalalle!

  • Myy 6.4.2011 16.10

    Jarkko: tuosta suvivirsi/joululaulu asiasta oli vuosi kaksi sitten netissä. Niitä ei voi laulaa, koska eri uskontokuntaan kuuluville “tulee paha mieli”. Samoin tuosta fanipaita asiasta. Kuka on estänyt esim. vaikka espanjalaista pitämästä espanjan jalkapallopaitaa (toki espanjalaisten takia tuskin asiat muuttuu)? Pitäähän suomalaisetkin italian tai minkä lie maan fanipaitoja päällään. Joten ketä kiinnostaa tuollainenkin asia ja miksi?

    Pitääkö meidän täällä suomessa pokkuroida ulkomaalaisia joita on muutama % täällä asuvista?
    Ollaan vaan ihan reilusti sitä mitä ollaan.
    Toki ulkomaalaisista monet mielletään sosiaalisiksi ja positiivisiksi ja ne on tietenkin “positiivisia asioita” (jos verrataan toiseen ääripäähän), mutta jos joku ei tunne itseään sellaiseksi, niin minkäs teet. Toki muuttamalla elämäntapoja, ajatuksia exc. voi “luonne” ja ajatukset muuttua.
    Mutta en näe, että meidän pitäisi kansakuntana muuttua, muuttaa tapoja tai vielä vähemmän antaa muiden maiden ihmisten sanella miten me täällä suomessa ollaan ja elellän.

Kommentoi artikkelia

Tietoa blogista

Hei,

Löydät blogista raikkaita ja virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä ravinto- ja terveysasioihin liittyen.

Olen vannoutunut luomun puolestapuhuja ja vastustan jyrkästi lääkemafioiden häikäilemätöntä toimintaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavoitteenani on lisätä ihmisten tietoutta ja korjata vääränlaisia uskomuksia, joita ihmisille syötetään.

Jos sinulla on asiaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jarkko@raikasweb.com

Twitter

Twitter You Tube You Tube
iHerb tilaus

Nujerra akne

iHerb alennuskoodi

Tehdessäsi ensimmäisen tilauksen iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen kun käytät koodia GAS308.

Lue tilausohjeet tästä.

iHerbin parhaat tuotteet

Olivian nettikaupan alennuskoodi

Olivian superfoodsi Hinta ja laatu kohtaavat toisensa! Voin suositella erityisesti pähkinöitä, manteleita, guaranaa ja kaakaojauhetta...

Klikkaa itsesi ostoksille tästä!

Xoco.fi alennuskoodi

Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat

Linkit

Avainsanat

Flickr Photostream
Huomenta rakasValoa tunnelin päässäHeavenKaipaatko piristystä?Taivas tulessa, maa jäässäSarastusJääkausiJääkausiUlkoiluaJäässäHarha-askelVirhe