Virallisia suosituksia paljasjalkakävelyyn
Casper linkitti minulle jälleen mielenkiintoisen artikkelin, missä kerrotaan, että Saksassa terveysviranomaiset ovat antaneet suosituksia paljasjalkakävelystä. Artikkelissa terveysviranomainen toteaa, että paljasjalkakävely auttaa lievittämään sisäistä jännitystä ja stressiä. Sama viranomainen lisää vielä, että kenkien käyttö estää suoran kosketuksen maahan ja aiheuttaa näin lukuisia terveysongelmia.
Sanoisin, että Saksassa terveysviranomaiset näyttää olevan muutaman askeleen edellä suomalaisa kollegoitaan. Voi vierähtää tovi, ennen kuin THL saa aikaiseksi samanlaiset suositukset…
Jos vielä palataan tuohon artikkeliin, niin siellä tuodaan hyvin esille se, kuinka ihmiset ovat täysin vieraantuneita paljasjalkakävelystä. Talvella 20 asteen pakkasessa kengät ovat ihan kiva ja hyödyllinen juttu, mutta entä sitten kesällä? Menetpä mihin tahansa, niin näet kenkiä ja kenkiä. Jopa uimarannoilla kuljetaan sandaalit jaloissa. Voidaankin sanoa, että meille länsimaalaisille on paljain jaloin liikkumisesta on tullut asia, jota yritämme viimeiseen asti välttää.
Itse kuulin paljasjalkakävelyn ja maadoittumisen tärkeydestä ensimmäisen kerran viime keväänä. Ja keneltä muultakaan kuin Ollilta. Aluksi suhtauduin asiaan hieman skeptisesti, mutta onnekseni olen melko avoin skeptikko, koska lähes poikkeuksetta haluan omakohtaisia kokemuksia, ennen kuin tyrmään jonkun asian. Paljasjalkakävelyn ja maadoittumisen suhteen, olin myyty jo muutaman päivän testaamien jälkeen.
Markkinoilla on tarjolla runsain mitoin erilaisia maadoitukseen suunnattuja apuvälineitä. Itse olen toistaiseksi suosinut hyvin alkeellista ratkaisua. Hakkasin maahan kohtalaisen kokoisen metallipalikan, johon sidoin aivan tavallista kaiutinjohtoa. Vedin sitten tämän johdon sisään ja kiinnitin siihen bebek-verkkokaupasta ostamani maadoitusrannekkeen, joka maksoi toimituskuluineen 16 euroa.


Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa monen korviin vähän turhan korkealentoiselta. Vaimokin katsoi hieman kieroon kun kävin vetelemään piuhoja takapihalle. Suosittelen kuitenkin ennen täydellistä tyrmäystä koittamaan asiaa. Siinä ei voi paljoa hävitä!
12 kommenttia artikkeliin “Virallisia suosituksia paljasjalkakävelyyn”
Kommentoi artikkelia
Tietoa blogista
iHerb alennuskoodi
iHerbin parhaat tuotteet
Olivian nettikaupan alennuskoodi
Xoco.fi alennuskoodi
Hyvinvoinnin tavaratalon parhaat
Linkit
- Antti Heikkilän blogi
- Elämän leipä
- Heikki Laatikainen
- Jaakko Halmetoja
- Jake Joogi
- Jussi Riekki
- Keittiökameleontti
- Löydä lähde
- Luomulaakso
- Matkalla
- Olli Posti
- Pellon pientareella
- Pessi Peura
- Raakasuklaa.com
- Superfood esittely
- Veteraaniurheilijan ravintoblogi

Jarkko





















Täältä ääni myös maadoitushommille. Tuon johdon voi liittää myös maadoitetun pistorasian maadoitusnystyrään tai miksi sitä nyt kutsutaankin.
Mulla kyllä meni nyt vähän yli… ,). Itse olen käynyt vime viikkoina Bemer eli magneettiterapiassa, onkhan tässä maadoituksessa vähän samasta asiasta kyse?
Moi Maija,
Joo, ymmärrän hyvin, että kuulostaa aika hörhöltä
Kyseessä on eri asia. Tuolla on hyvä keskustelu aiheesta: http://foodit.fi/terveys/maadotus/
Lisäksi kannattaa lukea Jaakko Halmetojan vinkkejä maadoituksesta: http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/?p=213 (sivun alaosassa)
Heh, nörttimaadotusta
. Itse olen heittänyt yli vuosi sitten kaikki lenkkarit naulaan ja juoksen ja kävelen vain paljasjaloin tai paljasjalkakengillä tai vastaavilla. Talvella voi hyvin juosta ja liikkua ohutpohjaisilla korottomilla, ei-tuetuilla nahkasaappailla. Mutta itse kyllä mieluiten maadotan itseäni ulkona metsässä, kallioilla, tuulessa ja tuiskussa kuin sisällä johto kädessä
. Uskon vanhoihin metodeihin, enkä usko että esim. inkkarit käyttivät tuollaista
. Luonto parantaa ja hoitaa.
Pellon pientareella,
Ehdottomasti näin! Kaikki luonnollinen on aina se paras juttu. Ihan mielenkiinnosta on pakko kysyä, että minkälaisia vaikutuksia sinä olet kokenut saavasi maadoituksesta/paljasjalkakävelystä?
Itseasiassa se ei kuulostanut lainkaan hörhöltä, mä oon varmasti viimeinen ihminen maailmassa luokittelemaan mitään hörhöksi (paitsi itseni)
.
En vaan siis puhtaasti ymmärtänyt juttua (nolona myönnän…).
Itsekin olen maadoittunut juurikin kallioilla, tuulessa ja metsässä ja paljain jaloin. Tosin nyt jäänyt vähemmälle tässä pakkasessa. Kesä aikaan mökkisaaren kallio on kyllä ihan mieletön latauspaikka.
Moi Jarkko. Pieni lisäys, tai itseasiassa kysymys, tuohon Bebekin maadoitukseen. Lueskelin nimittäin Clint Oberin “Grounding”-kirjaa (mies joka keksi koko maadoitusjutun), ja kirjassa todetaan että elektroniikkateollisuuden maadoituspiuhoissa on yleensä 2M ohmin vastus.
Clintin testien mukaan tämä vastus on liian suuri jotta saadaan ne terveydelliset hyödyt maadoituksesta. Eli jos sinulla on yleismittari niin suosittelen mittaamaan Bebekin maadoitusjohdon vastuksen.
EarthFX:n omissa johdoissa vastus on vain 50k ohm (eli siis 50,000 ohmia, kun 2M on 2.000.000 ohmia..siis moninkertainen EarthFX:n johtoihin verrattuna).
Käyttäkää siis maadoitusjohtona joko suoraa johtoa (0 ohmia), tai jotain muuta johtoa jossa maksimivastus on 50kohm. Rannekkeeksi kelpaa kuitenkin Bebekin rannekkeet ihan hyvin, se vastus on siis ilmeisesti siinä itse johdossa. Elektroniikkahommissa kun johdon tehtävä on ainoastaan eliminoida staattiset purkaukset, eikä suoraan maadoittaa ihmisiä niin kuin terveydellisesti haluttaisiin.
Hei Casper,
Mielenkiintoista ja erittäin arvokasta tietoa. Minulla ei ole tuota yleismittaria, mutta soitin suoraan Bebekille ja pienen pähkäilyn jälkeen sieltä sanottiin, että tuossa on 1M ohmin vastus. Ja se on juuri tuossa johdossa. Ilmeisesti sekin taitaa olla hieman liian paljon optimaaliseen maadoittumiseen?
Täytyykin vetäistä tuo kaiutinjohto kiinni suoraan rannekkeeseen.
Jeps. Kyllä se 1M on vielä ihan liikaa. Onneksi normi sähköjohto (tai kaiutinkaapeli) ei ole kallista. Hyvä että selvisi.
Terve, heitit vaikean kysymyksen. No fyysisesti ainakin huomasin, että lenkkarit aiheuttivat selkäkipua juostessa (ainakin aluksi). Jäykkiä vaelluskenkiä en ole käyttänyt moneen vuoteen, ne tuntuvat tosi oudoilta ja luonnottomilta, eihän niissä voi edes kumartua kunnolla, kun nilkka ei liiku. Ihmisen nilkat vahvistuvat kyllä, kun ei käytä tuettuja kenkiä. Kun kerran taas pitkästä aikaa yritin juosta lenkkareilla, tuntui se karmealta. Kun on aina jalassa “huomaamattomat” kengät, jotka antavat jalan olla luonnollisessa asennossa, on “vapaa”. Vapaa myös liikkumaan kuten haluaa – voi lähteä juoksemaan milloin vain, voi ryömiä, kontata ym. Ei tarvitse erikseen suunnitella ja pukea (kalliita) erikoisvarusteita.
Tietysti kaikki liittyy kaikkeen, muutto maalle aika korpeen ja paljon ulkona ja luonnossa olo. En osaa ehkä eritellä niin hyvin kenkien tai paljasjaloin olemisen osuutta. Mutta ehkä on enemmän “eläimellinen” olo, on osa luontoa, kaikkea. Kun juoksee “paljasjaloin” ja joskus kun se oikein kulkee (ja niinhän pääsee eteenpäin paljon kevyemmin, helpommin ja nopeammin) tuntee kuin olisi hirvi tai joku eläin, tai jotenkin ihminen ilman aikaa ja kulttuuria. Jotenkin aistii sen tuhansia vuosia vanhan perinteen, että ihminen vain juoksee… Ei ennen ollut mitään perhanan kalliita teknisiä kenkiä, jotka laittavat tömähtämään maahan kantapää edellä (auts!). Kun jalat on “vapaat” on myös pää vapaa. Ja yhteydessä kaikkeen. Jotain sellaista.
Tässä muuten yksi paljasjalkakenkälinkki, tällaiset voisi tehdä kesäksi itsekin: http://www.invisibleshoe.com/
Ja kuten sanottu, itse juoksin ja kävelin koko kesän alle kympin neopreenitossuilla jos en ollut paljasjaloin, ei tarvitse ostaa kalliita paljasjalkakenkiä.
Näistä maadoitusasioista kannattaa lukaista myös nämä “turvaohjeet”:
http://www.equilibrauk.com/SafetyNotice.htm
siellä todetaan mm seuraavaa:
The maximum current allowed to enter the body under these Standards is set at 0.5mA. This means that in the UK & EU and other countries using 250v systems that an absolute minimum of a 1 MegOhm Resistor has to be used! Underwriter Laboratories (UL) recommends that this level is reduced to 0.25mA, which most of Industry adopts today. These Safery Standards are there for a reason – to protect you from receiving an electrical shock!
We have noticed a number of web sites (even in the UK) that are implying that their products are in some way better because ‘they’ use a lower resistor. Some web sites are selling Ground Leads and/or Ground Plugs with a combined maximum of 200 kOhm resistor built in for protection from an electrical shock, implying that this is in some way better for discharge of body voltage. Firstly, this does not offer better body voltage discharge at all, and secondly, this low level of protection could potentially be quite dangerous. Using only a 200 kOhm resistor on a 250v system can be potentially dangerous by allowing a current that is two and a half times (2.5X) greater than the Safety and Regulatory Standard of 0.5mA to enter the body! That means that you could be subjected to 2.5mA of current! This could be far too much for some people, causing harm, discomfort and potentially, an even worse outcome…
Nyt ollaan oikealla asialla. Kannatan maadoitusta mahdollisimman moneen paikkaan, esimerkiksi kenkiin. Nykyään on paljon keinokuituvaatteita, jotka jauhavat sähköä liikkuessamme.Maadoituksessa sähkö purkautuu pois.Uskon, että olisimme terveempiä, jos maadoitusasiat saataisiin käyttöön.Tässä olisi haastetta muotisuunnittelijoille.